Kärsiikö kukaan muu kamalista morkkiksista työhaastatteluiden jälkeen?
Kävin haastattelussa viikko sitten ja se meni ihan penkin alle. Paikkaa tuskin sain mutta häpeilen silti haastattelua, koska höpisin paineissa mitä sattuu. Annoin esimerkiksi ymmärtää, etten tiedä mitään tehtävän keskeisimmistä osaamisalueista - jäädyin ja päässä löi tyhjää. Enää ei tee mieli ajaa autolla sillalta alas, mutta silti palasia haastattelusta muistuu yhä mieleeni ja kärsin muistellessani tilannetta.
Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun saan työhaastattelusta morkkiksen. Käykö kenellekään muulle näin?
Kommentit (23)
Tuo tunne tulee tosiaan jo silloin kun laittaa työhakemuksia. Morkkis, häpeä, ahdistus. Siis vaikka olisi laittanut ihan ok hakemuksen niin silti tuntee itsensä jotenkin huonoksi.
No kyllä näitä tapahtuu, joskus on niin uuno olo kun lähtee haastattelusta, ja joskus ihan syystäkin. Kerran kysyttiin haastattelussa '' minkälaiseksi ihmiseksi kaverisi kuvailisi sinua '' ja heitin muutaman ihan perus positiivisen adjektiivin siihen, ja kun olin hetken miettinyt niin suustani pulpahti '' aggressiivinen. '' Haastattelijan naama siinä vähän väänty ja seuraavat pari minuuttia yritin selitellä itseni ulos tästä tyhmästä möläytyksestä...
En tietenkään saanut työpaikkaa, mutta opin sentään että omien huonojen puolien esittäminen tai kertominen työhaastattelussa ei tee sinusta lähestyttävämpää, rempseää ihmistä!
Vierailija kirjoitti:
No kyllä näitä tapahtuu, joskus on niin uuno olo kun lähtee haastattelusta, ja joskus ihan syystäkin. Kerran kysyttiin haastattelussa '' minkälaiseksi ihmiseksi kaverisi kuvailisi sinua '' ja heitin muutaman ihan perus positiivisen adjektiivin siihen, ja kun olin hetken miettinyt niin suustani pulpahti '' aggressiivinen. '' Haastattelijan naama siinä vähän väänty ja seuraavat pari minuuttia yritin selitellä itseni ulos tästä tyhmästä möläytyksestä...
En tietenkään saanut työpaikkaa, mutta opin sentään että omien huonojen puolien esittäminen tai kertominen työhaastattelussa ei tee sinusta lähestyttävämpää, rempseää ihmistä!
Aahhahahhahahha. Noh, itsehän sain kerran työhaastattelussa eteeni ala-astetasoisen aivopähkinän purtavaksi ja tuijotin sitä parin lauseen tehtävää yli 5min hiljaa kunnes haastattelija sanoi että onkos minulla jotain kommentoitavaa, eihän tämä vaikea ole. Sain vaan sanotuksi että "en kyllä nyt tiedä heh."
Nolottaa vieläkin muutaman vuoden takainen haastattelu, jossa minulle tuli totaalinen ajatuskatko, enkä osannut vastata harrastukseni liittyneeseen yksinkertaiseen kysymykseen ja jäin änkyttämään jotain. Outoa kyllä tulin silti valituksi. Haastattelemassa ollut henkilö on tällä hetkellä töissä nykyisessä työpaikassani, ja mietin välillä, muistaako hän, mutta en kehtaa kysyä!
Nyt kun sanoitte niin tosiaan, samaa tulee jo hakemuksista. Miten työnhaku voikin olla näin kamalaa? AP
Kyllä kerran oli sellainen tilanne etten ikinä unohda.
Haastattelija heitti kompakysymyksen ja menin siihen 100% ja puhuin puhumasta päästyäni ja samalla tajusin että voi v ... ja hirvittävä puna alkoi nousta naamalle ja kainaloissa pisteli ja hikoilin ja sopertelin :(
Haastattelija virnuili siihen tyyliin että GOTCHA!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kerran oli sellainen tilanne etten ikinä unohda.
Haastattelija heitti kompakysymyksen ja menin siihen 100% ja puhuin puhumasta päästyäni ja samalla tajusin että voi v ... ja hirvittävä puna alkoi nousta naamalle ja kainaloissa pisteli ja hikoilin ja sopertelin :(
Haastattelija virnuili siihen tyyliin että GOTCHA!
Äh, ymmärrän, että halusi testata paineensietokykyä tai jotain vastaavaa, mutta silti tällainen jallittaminen työhaastattelussa pitäisi kieltää. Se on kuitenkin niin ainutlaatuisen hirveä tilanne, ettei vastaavia tule kovin monessa työssä vastaan.
Etenkin keittiöpsykoligiahaastattelut... Aaargh.
Vierailija kirjoitti:
Etenkin keittiöpsykoligiahaastattelut... Aaargh.
Mikähän näiden pointti edes on? "Mikä väri olisit?"
Hahaha kiitos. En ole ainut idiootti haastateltava. Olen muunmuuassa haukkunut ja vähätellyt itseäni ja osaamistani. Istunut takki ja myssy päässä koska tukka oli niin sekaisin hatun alla ja hiusharja jäi kotiin. Olen tehnyt 5 minuutin yksinkertaista tehtävää 15 minuuttia ja epäonnistunut siinä.
Mutta olen myös onnistunut haastatteluissa! Parhaiten minulla menee kun haastattelija on nainen ja haastattelu on rentoa jutustelua kahvin ääressä eikä jotain kysymyksiä paperilta missä haastattelija kirjoittaa muistiinpanoja siihen paperille. Tunnen silloin vaan häpeää ja myötähäpeää. Tilanne on vaan jotenkin kiusallinen ja teennäinen molemmin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Hahaha kiitos. En ole ainut idiootti haastateltava. Olen muunmuuassa haukkunut ja vähätellyt itseäni ja osaamistani. Istunut takki ja myssy päässä koska tukka oli niin sekaisin hatun alla ja hiusharja jäi kotiin. Olen tehnyt 5 minuutin yksinkertaista tehtävää 15 minuuttia ja epäonnistunut siinä.
Mutta olen myös onnistunut haastatteluissa! Parhaiten minulla menee kun haastattelija on nainen ja haastattelu on rentoa jutustelua kahvin ääressä eikä jotain kysymyksiä paperilta missä haastattelija kirjoittaa muistiinpanoja siihen paperille. Tunnen silloin vaan häpeää ja myötähäpeää. Tilanne on vaan jotenkin kiusallinen ja teennäinen molemmin puolin.
Mulla muuten sama, paras on kun vaan keskustellaan duunista ja että sopisiko se mulle. Mutta mulla synkkaa miesten kanssa paremmin. Naiset jotenkin alkaa analysoida "työkaverina". Kyselevät hieman...epäolennaisuuksia. Toki pitää blokata täys pyllyilijät, mutta kun pääpointti rekryssä ei ole se, että Pirjolla olisi kivaa töissä yhteisestä bodypumpharrastuksesta keskustellen...
Vierailija kirjoitti:
Kävin haastattelussa viikko sitten ja se meni ihan penkin alle. Paikkaa tuskin sain mutta häpeilen silti haastattelua, koska höpisin paineissa mitä sattuu. Annoin esimerkiksi ymmärtää, etten tiedä mitään tehtävän keskeisimmistä osaamisalueista - jäädyin ja päässä löi tyhjää. Enää ei tee mieli ajaa autolla sillalta alas, mutta silti palasia haastattelusta muistuu yhä mieleeni ja kärsin muistellessani tilannetta.
Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun saan työhaastattelusta morkkiksen. Käykö kenellekään muulle näin?
En minä siitä morkkista saa, mutta aika useasti kyllä harmittaa kun on kovin alisuoriutunut ja moni tärkeä asia jäänyt sanomatta.
Kai se hakuhäpeä tulee siitä kun pitää ruinata työpaikkaa hehkuttamalla ja myymällä itseä.
Vierailija kirjoitti:
Kai se hakuhäpeä tulee siitä kun pitää ruinata työpaikkaa hehkuttamalla ja myymällä itseä.
Tästähän se
Minulla oli haastattelu vieraalla kielellä ja unohdin kaikki sanat, ainakin ammattitermistön. Ei auttanut vaikka olin miettiny niitä etukäteen päässäni.
Ääh, tuttu tunne :( Tänään olin ja on ihan idioottimainen ja nöyryytetty olo, vaikka mitään ihmeellistä ei tapahtunutkaan. Sama tunne on joskus, kun oon jutellut pidempään vieraassa porukassa. Hävettää jälkikäteen.
Olen muuten lähes absolutisti mutta työhaastattelun jälkeen on aina pakko vetää pää täyteen. Aktiivinen työnhaku tekee minusta alkoholistin.
Vierailija kirjoitti:
Kai se hakuhäpeä tulee siitä kun pitää ruinata työpaikkaa hehkuttamalla ja myymällä itseä.
Hei, täähän se syy on. Nyt tajuan.
Hei mulla sama. Jopa joskus kun oon hakenut johonkin sellaiseen työhön, että on oikeestaan siinä haastattelussa käynyt ilmi että ei olisi oikea paikka minulle. Silti its.ari-ajatuksia haastattelun jälkeen kun hävettää niin vietävästi oma ulosanti.
Joo, minua hävettää jopa laittaa hakuja työpaikkoihin. Pahoja on myös ne videohaastikset, joissa ilmeet, eleet ja äänenpaino on tosi epäluonnollinen ja suorastaan kauhea. Haeppa siinä asiakspalvelutyöhön kun kuulostat käheä-ääniseltä sössöttäjältä. Normaalisti olen kyllä ihan hyvä artikuloimaan.