Lue keskustelun säännöt.
gallup! seurustelisitko kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan kanssa?
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkaverin kohdalla nähnyt, miten rankka sairaus se on koko perheelle. En tieten tahtoen haluaisi sitä lapsilleni. Toivottavasti siihen keksitään parempia lääkkeitä ja saadaan estetyksi vaikka geenimanipulaatiolla sairauden periytyvyys.
Samaisella manipulaatiolla estettäisiin myös nerous sillä bipolaarissa ja neroudessa on sama mutaatio.
Bipolaarit on usein herkkiä ja äkykkäitä ihmisiä.
Sukulainen sairastaa kaksisuuntaista, hän on herkkä, älykäs - ja täysin sietämätön maniavaiheessa.
Onneksi hänet vietiin sairaalaan masentuneena ja hän on jälleen normaali ihminen saatuaan lääkityksen. Häntä yritettiin saada hoitoon vuosien ajan, mutta hän ei käsittänyt olevansa sairas. Bipolaaristen sivun mukaan harva sairastunut ymmärtää sairastuneensa, koska kyseessä on vaikea mt-ongelma.
Tiesithän sen, että sairaus kulkee SUVUITTAIN. Tuolla sun logiikalla siis sinäkin saatat sairastaa tietämättäsi 😉... mieti sitä!
Tietenkin tiedän.
En sairasta, minut on työnjohdon ohjeella tutkittu psykiatrilla ja todettu normaaliksi.
Sairastan syöpää, jolle altistuin, koska lähisukulainen sairasti syöpää. Sain kaikki infektiot, joten minua luultiin lintsariksi tai mt-potilaaksi.
Pidän erittäin tärkeänä sitä, että ihmiset saavat nopeasti apua sairastuttuaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bipolaarinen äo 146 kirjoitti:
Tiedättekö mitä? Minä en seurustelisi kenenkään teistä kanssa, koska olette stanan yksinkertaisia ja tylsiä keskivertoihmisiä (tai alle).
Parhaillaan olen seksisuhteessa ukkomiehen kanssa. Hän tietää sairaudestani ja hyväksyy sen. Hyvät (erinomaiset) ominaisuuteni päihittävät huonot ominaisuudet.
Tämä on ihan kiva sairaus kun sen oppii hoitamaan: nukkuu tarpeeksi, huolehtii syömisestä ja pitää stressin poissa.
Mieluummin tämä kuin 120 kg elopainoa, nivelrikko ja edam-pallo aivojen tilalla.
Seurustelu ukkomiehen kanssa kertoo sinusta riittävästi.
Olen pahoillani.
Nyt kun tutustuin yhteen yksityiselämän puolella, vastaan etten seurustelisi. Kaveri voisin olla kun heidän nähtensä käyttäytyy asiallisemmin. Perhettä käy sääliksi. Ja seuraavaa uhria.
Ei syö lääkkeitä, ei diagnoosia.
Bipolaarinen äo 146 kirjoitti:
Tiedättekö mitä? Minä en seurustelisi kenenkään teistä kanssa, koska olette stanan yksinkertaisia ja tylsiä keskivertoihmisiä (tai alle).
Parhaillaan olen seksisuhteessa ukkomiehen kanssa. Hän tietää sairaudestani ja hyväksyy sen. Hyvät (erinomaiset) ominaisuuteni päihittävät huonot ominaisuudet.
Tämä on ihan kiva sairaus kun sen oppii hoitamaan: nukkuu tarpeeksi, huolehtii syömisestä ja pitää stressin poissa.
Mieluummin tämä kuin 120 kg elopainoa, nivelrikko ja edam-pallo aivojen tilalla.
Toinen samanlainen täällä. En kestäisi päivääkään ns. taviksen kanssa, koska kuolisin tylsyyteen. Vaikutat yhtä kunnianhimoiselta kuin minäkin. Olisi kiva tietää susta enemmän. Mitenhän suhun voisi tutustua? T. Bipolaari
En seurustelisi. Äitini sairastaa kyseistä sairautta ja olen läheltä seurannut melkein 15 vuotta sitä hullunmyllyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Olen itse 2-tyypin bipo ( ei manioita, hypoa joskus ollut).
Riippuu ihan potilaan yksilöllisestä tilanteesta.
Kakkostyypistä tuskin hirveästi piittaisin jos hoito toimisi ja elämä olisi jonkin aikaa jo pyörinyt normaalisti. Olettaen, että hoidosta ei koituisi pahimpia sivuvaikutuksia, erityisesti sitä ettei ole hereilläkään oikein kuitenkaan hereillä, tai jatkuvasti lisääntyvää sairaalloista ylipainoa. Anorgasmiasta tai haluttomuudesta en tietenkään ilahtuisi, mutta en välttämättä pitäisi sitä mitenkään ylittämättömänä esteenä.
Ykköstyypistä en osaa sanoa. Käsitykseni heistä on sairastavan vanhemman vuoksi aika synkkä, enkä halua enää ikinä olla maanisen tai psykoottisen ihmisen armoilla. Ehkä tasaveroisena aikuisena ja paremmin mielisairautta ymmärtävänä sekin olisi siedettävämpää, varsinkin jos elämä olisi järjestetty niin ettei pysty aiheuttamaan mieluiten itselleenkään mutta ainakaan minulle vahinkoa. Mutta toisaalta triggeröidyn kyllä maanisten ja psykoottisten ihmisten lähelle joutumisesta sen verran pahasti, että vähän outoa olisi minulta tällaista edes yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tutustuin yhteen yksityiselämän puolella, vastaan etten seurustelisi. Kaveri voisin olla kun heidän nähtensä käyttäytyy asiallisemmin. Perhettä käy sääliksi. Ja seuraavaa uhria.
Ei syö lääkkeitä, ei diagnoosia.
Jos ei ole diagnoosia, niin mistä ihmeestä sinä sitten sen tiedät että on bipo? Sen diagnosointi on sen verran hankalaa, että menee lääkäreiltäkin jatkuvasti pieleen. Jos uhreista puhut ihan tosissasi, niin vähän vaikuttaa enemmän joltain persoonallisuushäiriöltä.
Vierailija kirjoitti:
Typerä gallup. Toivottavasti kukaan ei tee johtopäätöksiä noiden vastausten pohjalta 😁. T. Bipo
Kanssahulluna (en tosin ole bipo) on kyllä sanottava että melkein kuulostaa siltä että täällä on vähemmän ennakkoluuloja meitä vastaan ja suhtaudutaan avomielisemmin kuin keskimäärin Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tutustuin yhteen yksityiselämän puolella, vastaan etten seurustelisi. Kaveri voisin olla kun heidän nähtensä käyttäytyy asiallisemmin. Perhettä käy sääliksi. Ja seuraavaa uhria.
Ei syö lääkkeitä, ei diagnoosia.
Jos ei ole diagnoosia, niin mistä ihmeestä sinä sitten sen tiedät että on bipo? Sen diagnosointi on sen verran hankalaa, että menee lääkäreiltäkin jatkuvasti pieleen. Jos uhreista puhut ihan tosissasi, niin vähän vaikuttaa enemmän joltain persoonallisuushäiriöltä.
Tarkkailin 3 kk. Luulin minäkin aluksi epävakaaksi. Depressiojakson vaihduttua sekamuotoiseen alkoi piinaaminen. Onnekseni tunnen lapsuudenystäviä niin sain vahvistuksen sieltä. Ja turvaa maaniselta vihalta.
Todennäköisesti en. Olen kokenut sen, että puoliso sairastuu mieleltään suhteen aikana ja toivon etten sitä koskaan joudu kokemaan uudestaan. Kaksisuuntainen voi olla hyvin hallinnassakin ja kuka tahansa meistä voi joka tapauksessa sairastua jossain vaiheessa elämää. Mutta jos tapailisin ihmistä, joka vaikuttaisi jotenkin henkisesti epävakaalta tai oirehtivalta bipolta, en siinä vaiheessa voisi lähteä suhdetta syventämään. Haluan myös varmistaa lapsilleni olosuhteisiin nähden mahdollisimman vakaan elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tutustuin yhteen yksityiselämän puolella, vastaan etten seurustelisi. Kaveri voisin olla kun heidän nähtensä käyttäytyy asiallisemmin. Perhettä käy sääliksi. Ja seuraavaa uhria.
Ei syö lääkkeitä, ei diagnoosia.
Jos ei ole diagnoosia, niin mistä ihmeestä sinä sitten sen tiedät että on bipo? Sen diagnosointi on sen verran hankalaa, että menee lääkäreiltäkin jatkuvasti pieleen. Jos uhreista puhut ihan tosissasi, niin vähän vaikuttaa enemmän joltain persoonallisuushäiriöltä.
Tarkkailin 3 kk. Luulin minäkin aluksi epävakaaksi. Depressiojakson vaihduttua sekamuotoiseen alkoi piinaaminen. Onnekseni tunnen lapsuudenystäviä niin sain vahvistuksen sieltä. Ja turvaa maaniselta vihalta.
Oletteko sinä ja lapsuudenystävät minkä sortin kliinikoita?
Yritin, ei onnistunut. Jakomielitautiset aivan oikeasti vainoharhaisia eivätkä tiedä mitä haluavat. Kiinnostui minusta vasta kun jätin hänet kiusaamisensa ja nöyryyttämiseni jälkeen. En suostunut pomputeltavaksi ja naispuolisten kollegoideni puheenaiheeksi. Opin kantapään kautta ettei kannata styylata:
A. työpaikalla eikä kollegoiden kanssa eikä etenkään
B. skitsofreenikon eli jakomielisairaan kanssa. Olen itse diagnosoitu asperger, enkä ole ilkeä, hankala voin olla. Ihmettelen miten satuinkin alussa ihastumaan työpaikan vapaista, hyvännäköisistä naisista skitsoon! Terhakat tissit ja lantion kaarre ilmeisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Seurustelin yhden kanssa yli 5 vuotta ja oli niin raskasta että en ikinä alkaisi siihen uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Yritin, ei onnistunut. Jakomielitautiset aivan oikeasti vainoharhaisia eivätkä tiedä mitä haluavat. Kiinnostui minusta vasta kun jätin hänet kiusaamisensa ja nöyryyttämiseni jälkeen. En suostunut pomputeltavaksi ja naispuolisten kollegoideni puheenaiheeksi. Opin kantapään kautta ettei kannata styylata:
A. työpaikalla eikä kollegoiden kanssa eikä etenkään
B. skitsofreenikon eli jakomielisairaan kanssa. Olen itse diagnosoitu asperger, enkä ole ilkeä, hankala voin olla. Ihmettelen miten satuinkin alussa ihastumaan työpaikan vapaista, hyvännäköisistä naisista skitsoon! Terhakat tissit ja lantion kaarre ilmeisesti.
Tiedoksi, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja skitsofrenia ovat kaksi eri asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun tutustuin yhteen yksityiselämän puolella, vastaan etten seurustelisi. Kaveri voisin olla kun heidän nähtensä käyttäytyy asiallisemmin. Perhettä käy sääliksi. Ja seuraavaa uhria.
Ei syö lääkkeitä, ei diagnoosia.
Jos ei ole diagnoosia, niin mistä ihmeestä sinä sitten sen tiedät että on bipo? Sen diagnosointi on sen verran hankalaa, että menee lääkäreiltäkin jatkuvasti pieleen. Jos uhreista puhut ihan tosissasi, niin vähän vaikuttaa enemmän joltain persoonallisuushäiriöltä.
Tarkkailin 3 kk. Luulin minäkin aluksi epävakaaksi. Depressiojakson vaihduttua sekamuotoiseen alkoi piinaaminen. Onnekseni tunnen lapsuudenystäviä niin sain vahvistuksen sieltä. Ja turvaa maaniselta vihalta.
Oletteko sinä ja lapsuudenystävät minkä sortin kliinikoita?
Ei meistä kellään ole valtuuksia tehdä diagnooseja. Heillä on sitä suvussa.
Olen naimisissa kakkostyypin kaksisuuntaisen kanssa. Yhdessä jo 13 vuotta, nykyään menee hyvin, ikä tasaa. Ykköstyypin kiertäisin kaukaa itsesuojelusyistä.