Miten nuoret (18-25 v) vietätte vklp illat?
Kävin ostamassa juuri irtokarkkeja ja ajattelin pelata koko illan yksin, koska kaikki kaverini (tai "kaverini") ovat baarissa, itse en tykkää baareista enkä juo. Oonko ainut? On kieltämättä vähän yksinäinen olo :[
Kommentit (24)
tänään ajattelin vaihteeksi olla ihan vaan kotona isän ja äidin kanssa. niin kuin aina muutenkin.
t. toivoton 18v
Miehen kans ollaan vaan, laitetaan hyvää ruokaa ja mennään aikaisin nukkumaan (ja nukutaan pitkään!). Katsellaan televisiota tai pelataan yhdessä jotain PC-pelejä tai lautapelejä. Käydään kävelyllä tai ajelemassa, joskus kavereita tai sukulaisia moikkaamassa.
Syön keksejä ja katson videoita YouTubesta. Kävin päivällä kaupungilla ostoksilla ja olin poikaystäväni kanssa. Myöhemmin luen kokeisiin
N18
Olen menossa junalla toiseen kaupunkiin kaverin luokse yökylään ja saunomasn sunnuntaihin asti.
Viime viikonloppuna olin muistaakseni tanssimassa salsaa perjantaina ja lauantaina vanhemmilla saunomassa. :D
N23
Baarissa/töissä/ihan vaan kotona katsomassa leffaa...
Olen vähän vanhempi, mutta vietän viikonloppuillat kotona. Käyn saunassa, katson TV:tä (oikein väsyneenä nukahdan kesken ohjelman), kudon ja joskus syön sipsejä ja karkkia. Tällä kaavalla ne menee aina. Ehkä kerran vuodessa lähden konserttiin tai muuhun tapahtumaan ja alkaa jo päivällä väsyttääkin ajatus minnekään lähtemisestä.
Meen kattomaan keikkoja kuten aina.
Itse käytän viikonloppu illat usein siihen että olen autolla kaupungilla ja katselen elämää. Kavereiden kanssa selvinpäin oleilua siis.
Makaan kissojen kanssa sohvalla ja pelaan pelikkaa ja juon viiniä. Sosiaalinen elämä rip
Poltan jointin ja katon jotain hyvää leffaa/sarjaa :D
Kävin juuri kirkossa ja nyt olen matkalla kotiin. Kotiin päästyäni luen kirjaa (Harry Potter ja kuoleman varjelukset) ja syön karkkia.
Kuka täällä miinustelee kaikki kommentit :D
Töissä tai poikakaverin kans kotona ja katotaan netflixiä tai jotain. Aika harvoin tulee baareissa käytyä
Kihlatun (mies) ja hänen lastensa kanssa kotona. Touhuamme lasten kanssa, loppuillan katsomme sängystä tv:tä kahdestaan. Yleensä aina näin :) ei voisi vähempää kiinnostaa lähteä baariin.
N23
Olen luullut että olen aivan onneton kun en saa mitään aikaiseksi viikonloppuna, tai ole kavereiden kanssa, mutta jostain syystä oloni helpottui, kun huomaan, ettei monella muullakaan viikonloput sen ihmeempiä ole. :o
AP
Tässä teen just ruokaa, sit katotaan leffaa miehen kanssa, lämmitetään sauna ja rentoudutaa (: