Jos koira tappaa kotiin tunkeutuneen henkilön
Mitä siitä seuraa? Mitä laki sanoo tällaisessa tilanteessa?
Tämä on pelkkä ajatusleikki, joka tuli mieleeni kun luin tuota Herttoniemen mäkihyppyturman keskustelua, jossa puidaan sitä kun teinityttö kuoli vaijeriin laskettuaan luvatta yöllä mäkihyppymäkeä alas. Vaijerin asettaneita työntekijöitä syytetään kuolemantuottamuksesta (mielestäni käsittämätöntä). Tuolla keskustelussa tuli esille, että on laissa kiellettyä asettaa hengenvaarallisia esteitä mitään, edes omaa omaisuutta tai kotia, suojelemaan.
Tästä tulikin mieleeni, että mitä seuraa siitä jos esim. murtovaras tunkeutuu kotiin ja siellä on koira joka tappaa tunkeutujan? Oletetaan, että omistaja ei ole kotona eikä siis usuta koiraa kiinni, vaan koira on yksin kotona ja toimii omillaan kuten sen vaisto käskee. Saako koiranomistaja tällöin syytteen kuolemantuottamuksesta? Onko hän syyllistynyt "hengenvaarallisen esteen" pitoon kodissaan?
Kommentit (76)
Googlettelin ja äkkiseltään ei Suomesta ennakkotapausta löytynyt. Löytyi kyllä keskusteluja aiheesta, ja yleinen konsensus tuntuu olevan että koiranomistaja on vastuussa, ja syyllinen kuolemantuottamukseen.
Eli käytännössä pitäisi koirat olla häkissä/metrin hihnassa kotonakin jos haluaa satavarmasti välttyä syytteiltä potentiaalisen murtokeissin sattuessa. Ihan suomimeiningiltä kuulostaa.
Miten kauas normaalijärjestä ap ja kumppanit ovat etääntyneet? Ihan ilman ennakkotapauksia, kalterit kilahtaisi esimerkkitapauksessa eikä sillä ole mitään verrannollisuutta tuohon hyppyrimäen tapaukseen.
Koira joutuisi lopetettavaksi, koska olisi liian vaarallinen lemmikkieläimeksi.
Mulla on yksityistie, jonka läpi oikaisee pyöräilijöitä. Saanko asentaa harmaan kettingin kaulan korkeudelle tien poikki? Ajattelin laittaa tien sivuun kettingistä varoituskyltin.
Suomessa on muistaakseni ennakkotapaus jossa murtovaras putosi teollisuushallissa avoimesta lattialuukusta. Tuosta tuli jotain seuraamuksia firman omistajalle. Perusteluna oli mm. se että halliin olisi voinut murtautua joku sellainenkin jolla on siihen laillinen oikeus, esimerkiksi poliisi tai palomies ja pudota tuonne luukkuun yhtälailla. Tuo murtovaras muistaakseni selvisi mustelmilla mutta joku vaaran aiheuttaminen siitä tuli tuomioksi kun pimeässä hallissa oli luukku auki.
Normaalisti sosiaalistettu koira ei hyökkää tappavasti tunkeutujankaan kimppuun, eikä sillä tavalla aggressiivista koiraa tulisi kenenkään pitää. Jos sattuisi vaikkapa tulipalo päiväsaikaan, kun ette ole kotona, niin palomiesten täytyisi saada koira ulos ilman pureman uhkaa, ambulanssimiesten täytyy päästä sisään jos joku saa yksinään kotona sairaskohtauksen jne.
Sellainen ennakkotapaus löytyy, jossa koiran omistaja joutui maksamaan murtovarkaalle korvausta henkisestä kärsimyksestä, kun vahtikoira oli päästänyt varkaan sisälle mutta ei sieltä ulos. (Jotkut koirat on ihan oikeasti koulutettu niin).
Tätä mää oon miettiny... Kummasta sais kovemman tuomion, hätävarjelun liiottelusta vai koiran hyökkäyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksityistie, jonka läpi oikaisee pyöräilijöitä. Saanko asentaa harmaan kettingin kaulan korkeudelle tien poikki? Ajattelin laittaa tien sivuun kettingistä varoituskyltin.
Kyllä lain mukaan saat, koska kyseessä on yksityistiesi jolta ehkäiset kyseisellä ketjulla yleisen käytön, eikä sinun tarvitse laittaa edes varoituskylttiä ketjusta siihen, ainoastaan kyltti yksityistie.
Tuo on lisäksi hyvin yleinen tapa sulkea oma tie ulkopuolisten käytöltä.

Hieno homma, sitten laitankin kettingin heti miten. Kylän lapset ja mummot siitä aamuin ja illoin menee, loppuu lyhyeen tämä oikominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksityistie, jonka läpi oikaisee pyöräilijöitä. Saanko asentaa harmaan kettingin kaulan korkeudelle tien poikki? Ajattelin laittaa tien sivuun kettingistä varoituskyltin.
Kyllä lain mukaan saat, koska kyseessä on yksityistiesi jolta ehkäiset kyseisellä ketjulla yleisen käytön, eikä sinun tarvitse laittaa edes varoituskylttiä ketjusta siihen, ainoastaan kyltti yksityistie.
Tuo on lisäksi hyvin yleinen tapa sulkea oma tie ulkopuolisten käytöltä.Hieno homma, sitten laitankin kettingin heti miten. Kylän lapset ja mummot siitä aamuin ja illoin menee, loppuu lyhyeen tämä oikominen.
Mikäli tie on sinun omilla maillasi ja ilman sille kohdistuvia ja merkittyjä rasiteita on sinun oikeutesi sulkea tie niin halutessasi.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksityistie, jonka läpi oikaisee pyöräilijöitä. Saanko asentaa harmaan kettingin kaulan korkeudelle tien poikki? Ajattelin laittaa tien sivuun kettingistä varoituskyltin.
No et varmaan saa koska siinä tiellä saattaa joskus ajaa sellainenkin henkilö jolla on laillinen oikeus ajaa siinä, esim. moottoripyöräpoliisi.

No ei siinä minua satu, joten miksi välittäisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksityistie, jonka läpi oikaisee pyöräilijöitä. Saanko asentaa harmaan kettingin kaulan korkeudelle tien poikki? Ajattelin laittaa tien sivuun kettingistä varoituskyltin.
No et varmaan saa koska siinä tiellä saattaa joskus ajaa sellainenkin henkilö jolla on laillinen oikeus ajaa siinä, esim. moottoripyöräpoliisi.
Ei se poliisikaan saa suljetulla yksityistiellä huristella. Yksityistien voi sulkea, jos sen hoitoon ei saa kunnalta avustusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yksityistie, jonka läpi oikaisee pyöräilijöitä. Saanko asentaa harmaan kettingin kaulan korkeudelle tien poikki? Ajattelin laittaa tien sivuun kettingistä varoituskyltin.
No et varmaan saa koska siinä tiellä saattaa joskus ajaa sellainenkin henkilö jolla on laillinen oikeus ajaa siinä, esim. moottoripyöräpoliisi.
Ai että oman tien pitää olla vapaa kulkemiseen,en muka saa laittaa vaikka aitaa omalle tielle tai kettinkiä,just joo
Vierailija kirjoitti:
Miten kauas normaalijärjestä ap ja kumppanit ovat etääntyneet? Ihan ilman ennakkotapauksia, kalterit kilahtaisi esimerkkitapauksessa eikä sillä ole mitään verrannollisuutta tuohon hyppyrimäen tapaukseen.
Siis tarkoitat että ehdollinen kilahtaisi
Tuskin tuosta tulisi tuomiota, mutta koira määrättäisiin lopetettavasti.
Tuskin voitaisiin todistaa että koiraa on pidetty kotona juuri murtovarkaiden vahingoittamismielessä.
On normaalia pitää koiraa kotona ja lukitussa kodissa sivulliset ovat siltä turvassa.
Mutta jos virittäisit kotiisi ansan murtovarkaan saapumisen varalle, niin siitä et selviä rangaistuksetta.
Jos joku tietäisi ennakkotapauksen, olisi kiinnostavaa tietää, miten kävi. Pika-analyysinä Suomessa ei vielä ole tarpeeksi tuloeroja, että omaisuuden suoja paranisi.
- ohis -