Krooninen virtsatieinfektio. Onko kellään?
Olen huomenna menossa labraan viemään näytettä. Taas.
Joskus söin jotain estolääkitystä mutta on jo tullut resistenssi sille.
Pari viikkoa on nyt ollut oireita mutta runsaalla juomisella pysynyt oireet kurissa. Kuinka helposti menee munuaisiin tulehdus? Ei huvita koko ajan vetää antibioottia kun kohta ollaan tilanteessa ettei mikään enää auta. Kerran kuussa siis nyt ollut tulehdus.
Aika lääkärille asiasta on jo varattu.
Kommentit (8)
Omenaviinietikkaa lusikallinen juomalasia kohti auttaa. Juo aamuin illoin.
Ovestin voide ohjeen mukaan käytettynä auttaa myös. Ja seksin yhteydessä runsaasti liukuvoidetta.
Osta iherbistä uva ursia eli sianpuolukkauutetta. Toimii! Sekoita se lasilliseen vettä niin hädin tuskin maistuu. Itse kärsinyt vauvaikäisestä asti eli joku luontainen alttius. Nykyään jos tuntuu että on tulossa niin uva ursi auttaa. Säästynyt monelta antibioottikuurilta sen avulla. Sen lisäksi täytyy vähentää tuntuvasti sokeria ruokavaliosta. Ne bakteerit kun tykkäävät sokerista.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta äitini oli töissä dementiaosastolla, jossa VTI oli yleinen vaiva. Heidän uusi geriatrinsa määräsi kaikille oireileville karpalomehua ja se ihan oikeasti auttoi. Että jos et ole jo sitä kokeillut, niin kannattaa kokeilla.
Oon ajatellut että käyn luontaistuotekaupassa ja kysyn onko siellä sokeritonta karpalomehua. Kaupoissa olen nähnyt vaan sokerillisia.
Olin itsekin joskus hetken töissä vanhuspuolella ja muistan myös nämä kroonistuneet vti;t ja kauhulla ajattelin että jos omalle kohdalle sattuis. No nyt on näköjään sattunut ja ikää vasta 36.
Mutta joo, siellä ne söi karpalokapseleita.
Ei niistä kyllä kovin suurta apua ollut. Jos mehusta sitten.
Minulla on kyllä virtsarakon laskeuma eli sekin varmaan edesauttaa tätä vaivaa.
Tulehdukset ajoittuu aina menkkojen alkuun. Kolme päivää menkoista niin tulee tulehdus.
Ap
Suosittelen karpalact-valmistetta, saa apteekista ja luontaistuotekaupasta. Mulla alkoi tulla vt tulehduksia mutta ei ole tullut nyt yli kahteen vuoten, kun olen tuota käyttänyt. Aika kallista on, itse otan kerran päivässä, jos oireita tuntuu, sitten kaksi. Ei oo kyllä ollut aikoihin mitään oireita tosin tuntunut.
Olen myös kroonikko, mutta olen saanut avun estolääkityksestä. Lisäksi syön c-vitamiinia suurella annostuksella ja käyn pissalla seksin jälkeen. Minulle tämä toimivat.
Hätätilanteessa avun saa tosiaan karpalomehusta, veteen sekoitetusta viinietikasta tai voimakkaasta sitruunamehuvedestä. Persiljasta voi nyös uuttaa teetä, mikä tepsii.
Lääkärille kannattaa mainita tuo tulehduksen säännöllisyys kuukautiskiertoon nähden - käsittääkseni on tullut jotain uutta tietoa hormonaalisestsa syystä aiheutuvasta virtsatietulehduksesta ja sen lääkityksestä. Estolääkityksen antibioottia voi myös koittaa vaihtaa.
Muistat juoda sopivasti, käy vessassa aina ennen ja jälkeen seksin.
Syö maitohappobakteereja ja karpalokapseleita.
Voit myös juoda karpalomehua tai syödä esimerkiksi puolukoita.
Kaikkiin näihin tulee kiinnittää huomiota. Auttoi itselläni, kun kärsin jatkuvista tulehduksista. Näillä ne loppui ja kun painat pääsi kunnolla aprantumaan, seuraava tulehdus tuli vasta viiden vuoden päästä ja meni ekalla kuurilla ohi.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomenna menossa labraan viemään näytettä. Taas.
Joskus söin jotain estolääkitystä mutta on jo tullut resistenssi sille.
Pari viikkoa on nyt ollut oireita mutta runsaalla juomisella pysynyt oireet kurissa. Kuinka helposti menee munuaisiin tulehdus? Ei huvita koko ajan vetää antibioottia kun kohta ollaan tilanteessa ettei mikään enää auta. Kerran kuussa siis nyt ollut tulehdus.
Aika lääkärille asiasta on jo varattu.
Mulla on ollut. Pari viikkoa oli just vastikään tuskalliset oireet, mutta runsaalla nesteytyksellä sain tulehduksen nujerrettua. En hae enää antibiootteja ellei nouse kuume, koska pelkästään virtsatieinfektio uusii herkästi ab-kuurien määrästä huolimatta. Ymmärtääkseni minulla VTI johtuu rakenteellisista syistä eli lyhyestä virtsaputkesta ja anatomiasta (virtsaputken suu sijoittuu jotenkin siten, että peräaukko sen verran lähellä, että e.coli pääsee kosketuksiin). Lisäksi tulehduksen aiheuttaa satavarmasti kuivuminen. Vaikka mitään muita oireita kuivumisesta ei olisi havaittavissa, vti muistuttaa siitä kyllä.
Vettä tulisi nauttia päivittäin ainakin 2 l. Lisäksi pitäisi kaiketi nauttia c-vitamiinia esim. karpalomehun tms muodossa.
Ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, mutta äitini oli töissä dementiaosastolla, jossa VTI oli yleinen vaiva. Heidän uusi geriatrinsa määräsi kaikille oireileville karpalomehua ja se ihan oikeasti auttoi. Että jos et ole jo sitä kokeillut, niin kannattaa kokeilla.