Kiitos AllisenAsi

Nappi2006:

Kirjoitit johonkin keskusteluun, että: " Uskovaisen elämä on mm. rukousta, Raamatun lukemista, evankeliointia, antamista, palvelemista, seurakunnassa käyntiä."

Minun elämäni ei enää sisällä em. asioita. Nyt voin reilusti todeta, etten ole enää uskovainen vaikka uskonkin Jumalan olemassaoloon ja Raamattuun Hänen kirjoituksenaan.

Huomaa kuitenkin että käytin ilmaisua muun muassa (ja sitä lyhennettynä). Kerroin vain, että millaista uskovaisen elämä saattaa olla.

Jokaisella on kuitenkin oma kutsumuksensa, ja sitten on tiettyjä aikoja kristityn elämässä, jolloin palvelutyöhön saattaa kuulua esimerkiksi perheen kasvattaminen, jolloin aikaa ei liikene niin paljon seurakuntaelämälle.

Esimerkiksi minä, AlliasenAsi, olen viime vuodet keskittynyt perheeni palvelemiseen. Ennen oli seurakunta tärkeämpi. Ja kuitenkin olen täysin uskovainen.

En koe mitään paineita, sillä uskovaisen elämä ei ole ahdistavaa suoritusta suorituksen perään.

Sinun tilannetta en tietenkään tiedä. Tällä kaikella olen vain halunnut tuoda Jumalan Sanan sisältöä tunnetuksi, koska monet eivät tunne sitä niin kuin keskustelusta on käynyt ilmi.

Meidät pitää uskossa vain ja ainoastaan Jumalan armo, ei se, miten suoriudumme " uskovaisen elämän sisällöstä" . Minä tunnustan, että olen välillä lähes tarkoituksella pitänyt taukoa Raamatun lukemisesta tai seurakunnassa toimimisesta, ettei niistä pääsisi tulemaan minulle Jumalan korviketta. Näin olen myös testannut sitä, mihin uskoni oikein perustuu. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta en jaksa nyt selittää tarkemmin kaikkia asioiden syitä ja seurauksia. :)

Koen olevani uskovainen vaikka en koskaan ole rukoillut, käynyt missään srk-tilaisuuksissa yms.

Usko on sydämessä, ei naurettavissa traditioissa joilla oikein esitellään muille kuinka uskossa sitä ollaan.

Oli huono päivä, kun kirjoitin viestin. Anteeksi. Totta on kuitenkin, että olen miettinyt tosissani olenko enää uskossa ja tiedän, ettei se ole ulkoisista tekijöistä kiinni. Aivan hyvin voisin harrastaa AllisenAsin mainitsemia asioita ja paljon enemmänkin enkä silti välttämättä olisi uskossa.



Kai uskossa oleminen on vähän kuin avioliitossa olemista. Naimisiin mennessä ja avioliiton aikana kysytään usein " tahdotko" . Niinhän Jumalakin kysyy, " tahdotko" , jos tahdon Hän antaa voiman ja kaiken muun.



Välillä vaan tuntuu, etten enää tahdo olla uskossa. Kunnioitan Jumalaa sen verran, etten halua pelleillä Hänen kanssaan. Enkä myös halua esittää uskovaista, jos en todella ole uskossa. Tuli taas sekavaa tekstiä. Olen kai vaan työn alla.

Minusta on tuntunut usein samalta. Sanoit, että kunnioitat Jumalaa niin paljon, ettet halua pelleillä. Mutta mitähän Jumala mahtaa ajatella? Onko parempi hänen mielestään, että tunnustat uskosi häneen, vaikka olisitkin " huono uskovainen" vai kiellät uskosi kokonaan?



Jos kuolet tänään/huomenna/ylihuomenna, missä haluat viettää iankaikkisuutesi? Uskotko Jeesuksen sovitustyön olevan tie Taivaaseen?



Jumalahan sanoo, että Hän on heikoissa väkevä. Ja että sinapin siemenen verran uskoa riittää. Sinä olet tärkeä Jumalalle, älä anna vihollisen valehdelle, ettet kelpaisi tuollaisenasi. Kyllä kelpaat!



Jokaiselle annetaan " yksi denari" , muistatko tuon kertomuksen Raamatusta? Ei hyvä vaellus tuo Taivaspaikkaa, vaan usko Jeesuksenn Kristukseen, joka on sovittanut sinun kaikki syntisi! Nämäkin epäilykset, joita sinulla on.



Sielunvihollinen on iloinen, jos luovut uskostasi.