Stressi ja tärppääminen?
Tervehdys! Minua on aina mietityttänyt stressin vaikutus hedelmöittymiseen. Vaikka paljon puhutaan siitä, että stressaava ei onnistu plussaamaan ja plussa paukahtaa monella vasta sitten kun hoidot on loppu ja stressaaminenkin loppu, en oikein usko tähän. Raskautuvathan ihmiset monien kriisien, sotien tms., keskelläkin. Mielestäni plussaa metsästäviä lähinnä syyllistetään sillä, että et plussaa siksi että stressillä pilaat mahdollisuutesi....Minulle ainakin piinaviikot ovat yhtä he***ttiä.....
Siksipä kysyn gallupinomaisesti: kuinka moni on stressistä huolimatta onnistunut plussaamaan hoidoilla (IUI, IVF tai mikä tahansa)?
Kiitoksi vastauksista!
Kommentit (20)
Hei!
Minä plussasin neljännellä inseminaatiolla. Olin aikaisempina hoitokiertoina ottanut epäonnistumiset todella raskaasti ja tällä " viimeisellä" inssikerralla en edes tuntenut (tai kuvitellut tuntevani) mitään raskauden alkuoireita. Tunsin AIVAN VARMASTI että TAAS epäonnistui, itkinkin jo etukäteen.
Olin jo sopinut seuraavaksi alkavan IVF-hoidon aikataulun ja kieltäydyin itkettämästä itseäni enempää turhien raskaustestien tekemisellä. Yllättäen kuukautiset eivät alkaneetkaan, kun IVF-hoitokierto olisi pitänyt aloittaa....
Naana (rv 31+4)
Usein nämä " tulin raskaaksi kun lakkasin stressaamasta" -vaahtoajat ovat tulleet raskaaksi tyyliin viidennestä kierrosta " kun lakkasivat yrittämästä" . Niinpä niin. Todennäköisyyksillä ei ole mitään merkitystä :D
Toisekseen luin juuri jostain palstalta naisesta joka oli tullut parin vuoden yrittämisen jälkeen raskaaksi ja oli juuri viimeisten kuukautisten aikaan lopullisesti luopunut toivosta. Sano mun sanoneen, että se nainen on " lopullisesti" luovuttanut sen parin vuoden aikana useamman kerran, mutta tämä viimeinen luovutus sattui jäämään vahvasti mieleen.
Minä en tullut raskaaksi pitkään aikaan vaikka stressasin enemmän ja välillä vähemmän. Minulla on tasan tarkkaan elimellinen syy miksi en onnistunut.
Kun neljännestä koeputkihoidosta tulin raskaaksi, en ollut taatusti yhtään vähemmän stressaantunut kuin aiemmissa hoidoissa vaan olin jo lähes zombie kaikesta kokemastani kärsimyksestä johtuen ja aivan taatusti stressaantunut. Plussa tuli.
95% näistä stressin loppumisen myötä onnistuin- tarinoista on puppua. Eihän asialla ole oikeita lääketieteellisiä perusteita. Se on vaan pirun helppo sanoa että onnistuimme kun olimme luopuneet toivosta, vaikka tapahtumalla ei lähes varmasti ole ollut mitään yhteyttä siihen toivoon.
Tiedän kuinka paljon nämä " älä stressaa" -jutut syyllistävät ihmisiä, joilla on selittämätön lapsettomuus ja toivoisin, ettei kukaan kirjoittaisi omia mutu-näkemyksiään stressistä faktoina. Älytöntä syyllistää stressistä. Eihän lapsettomuus voi olla aiheuttamatta stressiä.
Mielestäni asiassa on perää.
Ainakin omalla kohdallani uskon sillä olevan vaikutusta enemmän kuin paljon ja VL:n lääkärikin sanoi, että psyykkisellä puolella ON positiivista vaikutusta onnistumiseen enempi kuin ehkä uskoisikaan. Valitettavasti se ns" periksi antaminen" ei auta kaikille, mutta monilla kylläkin.
Kun vauvaa ei alkanut kuulua niin asiasta tuli elämäni ykkösjuttu tyyliin raskaaksi keinolla millä hyvänsä!! Siitä tuli yhdenlainen pakkomielle:( Hoitoja hoitojen perään onnistumatta ensimmäistäkään kertaa!
Siinä vaiheessa teki mieli kyllä tirvasta samantien, kun joku tuli sanomaan " Älä stressaa niin kyl se siitä" Mitään enempi vihastuttavaa ei voinut edes sanoa! Olihan meillä kuitenkin fyysisiä syitä löydetty lapsettomuuteen MOLEMMISTA eli en kuuna päivänä uskonut stressillä olevan osuutta asiaan!
Kaiken kaikkiaan noita icsi-hoitoja tehtiin vuosien 2001-2004 aikana seitsemän, joista viimeisessä käytettiin luovutettuja munasoluja. Tuntui, että koko aika oli joko hoito menossa taikka siihen valmistauduttiin taikka sitä odotti malttamattomana.
Sitten tuli piste! Pää ei enää olisi kestänyt moista rumbaa ja olivathan nuo hoidot jo lääkärienkin mielestä silkkaa rahan haaskausta, kun edes toivoa raskauden alkamisesta ei näkynyt ;( Helppo ei ollut tulla toimeen sen tosiseikan kanssa, että meille ei lapsia tule...mutta ajan kanssa osasimme hakea asiasta positiivisiakin puolia ja aloimme elää elämäämme tässä ja nyt uneksimatta liikaa. Olin toisaalta hyvin helpottunut siitä, ettei tarvinnut enää jännittää miten lääkkeet vaikuttaa, löytyykö ultrassa kasvaneita follikkeleja, hedelmöittyykö munasolut tai jakaantuvatko sekä tietty alkaako raskaus. Se oli äärimmäisen stressaavaa :(
1.5 vuotta tuosta viimeisestä hoidosta tulin kaikkien suureksi ihmeeksi raskaaksi ilman mitään kummempaa yritystä :) Olo oli täysin puulla päähän lyöty ja meni viikkoja asiaa ihmetellessä. Ensimmäinen ultra tehtiin (kuten myös toinen) Väestöliitossa missä myös lapsettomuushoitomme oltiin tehty. Ja tottahan se oli, raskaana oltiin ja ollaan edelleen ja jo viikolla 15 :)
Ainakin tässä meidän tapauksessa uskon psyykkisen puolen vaikuttaneen hyvin paljon siihen, että raskaus alkoi! Siitä ei enää otettu mitään paineita vaan elämä pyöri ihan muiden asioiden ympärillä.
Meillä vikaa oli miehen siittiöissä pääasiallisesti eli niitä oli määrällisesti liian vähän jopa ivf:ään ja siksi suoraan icsi:in. Itselläni fsh oli hieman koholla ja muutoinkin munasarjani olivat laiskat, soluja ei saatu kuin muutama ja alkiot jakautuivat hitaasti eivätkä koskaan olleet kovin hyviä.
Että näin meillä...ei sitä psyykkistä puolta tule mielestäni ainakaan vähätellä:)
-Je_Ni 15+0-
Mulla ainakin oli juuri silloin kauheasti stressiä kun meillä IUI:llä tärppäs. Omalla tontilla rehkittiin viikonloppuisin. Töissä arkisin eli levolle ei jäänyt paljon aikaa. Lisäksi vielä oli parisuhteessa menossa epätoivon vaihe hoidoista + yhdestä muusta asiasta eli henkisesti myös aika rikki. Itse en millään olis voinut uskoa juuri noista tekijöistä johtuen et plussaisin mutta niin siinä vaan kävi.
Hei!
Tulen tuota lapsettomien puolelta.
Olen itsekin miettinyt, miten paljon stressillä on vaikutusta. Mä en ole vielä plussannut (takana 6 inssiä ja kohtapuolin alkaa ivf). Ollaan selittämättömiä. Olen aika kova stressaamaan myös muissa asioissa. Toisaalta ekoissa insseissä en stressannut, vaan olin varma onnistumisesta. Mutta ei silti onnistunut. Ja kyllähän monet jättäessään ehkäisyn pois, eivät aluksi stressaa ollenkaan eikä silti onnistu.
Mielestäni on turha syyllistää ketään stressistä, koska sille ei aina mahda mitään.
Vielä lisäys: Sweet77, ehkäpä plussasit juuri sen takia, koska ajatukset eivät pyörineet vain lapsenteon ympärillä. Meilläkin on rakennusprojekti menossa, joten toivottavasti se auttaisi, kun on myös muutakin ajateltavaa.
Kiitos kaikille mielenkiintoisesta pohdinnasta. Aika moni on yhtä mieltä siitä, että stressi ei vaikuta raskautumiseen ollenkaan tai sitten vain hyvin vähän. Varmaa kuitenkin on se, että stressaaminen itsessään ei ole kivaa mutta typerintä varmaan on ottaa stressiä siitä, että stressaa lapsen yrittämisestä.....Tulee kierre, joka on ainakin mulle tosi tuttu :( Empä tiedä yhtään mahd. vuosikausia lasta yrittäviä, jotka eivät olisi stressanneet. Meilläkin on vain 2.5 vuotta lapsen yrittämistä takana ja siihen aikaan mahtuu kyllä sekä stressiaikaa että todella sellaista, että koko asia ei ole ollut mielessä. Ja silti, saalis on tasan 0 plussaa.
Minä en usko, että Sweet77 plussasi siksi, että ajatukset olivat muualla. Jos nimittäin kyseessä on stressi, ovat fysikaaliset oireet (adrenaliinin ja kortisolin eritys jne.) ihan samoja riippumatta stressin kohteesta (työ, vauva, talo.....).
Erittäin ihanaa myös kuulla, että plussia oli tullut panikoinnista huolimatta!
Aurinkoista kevättä!
Hei!
Tuohon Jornerin viestiin haluaisin lisätä, että tottakai fysikaaliset oireet on samat, oli stressin kohde mikä vaan, mutta voihan se olla niin, jos ajatukset pyörii vain vauvansaamisen ympärillä, niin se voi vaikuttaa onnistumiseen tai sitten ei. Tietty, jos on oikeasti jotain vikaa, niin sitten stressillä ei ole merkitystä. Mutta tottakai on lohdullista kuulla, että stressistä huolimatta moni on tullut raskaaksi, koska jos ei olisi, tuntuu, että voinko itsekään ylipäätään tulla, kun stressaannun niin helposti monesta asiasta.
Ja voiko hoitoja käydä lävitse stressaamatta ollenkaan, tuskinpa.
Haluaisin kuulla myös lisää onnistumistarinoita, vaikka olisi ollut stressi päällä..
En mäkään usko, koska suurimmaksi osaksi ajatukset olivat kuitenkin hoidoissa ja onnistumisessa. Meille oltiin juuri edellisellä kerralla sanottu et jos seuraavaks ei munasolut ole riittävästi kasvaneet lopetetaan taas hoito kesken. Kyllä sitä mietti aika paljonkin.
Kyllä se vika löytyy jostain muualta vaikka monet tietämättömät stressiä syyttääkin lapsettomuuden syyksi.
Päätin minäkin ottaa hieman kantaa tähän keskusteluun...
Minä plussasin IVF:stä ja siinä mielessä varmaan hieman stressasin kun saatiin vain yksi siirrettävä alkio eikä uuteen hoitoon yksityisellä olisi heti ollut varaa... Mietin hoitojen aikana tätä samaa asiaa ja itseni kohdalla luulen ettei stressaaminen/stressaamattomuus ole hirveästi vaikuttanut, ihan yhtä paljon tuntui olevan pelissä joka hoidon aikana. Ja oli hoitoja hoitojen perään vaikka ystävät jo hoitotaukoja ehdottelivat kun olin niin itkuinen ja väsynyt. Joten haluan ainakin rohkaista niitä joiden elämä tuntuu pyörivän hoitojen ympärillä, ei se onnistuminen ole este vaikka hieman stressissä painaiskin menemään, näin ainakin minun kohdalla :)
Tsemppiä kaikille! !
Kirjoituksesi antoi paljon toivoa!
Kaksi raskautta on takana. Ensimäinen meni kesken ja toisesta syntyi poika. Yritys oli aloitettu neljä vuotta aiemmin. Ekoja spontaaneja kuukautisia sain odotella kaksi vuotta pillereiden lopettamisesta. PCO todettiin, ovuloimattomat munasarjat ja surullisen ohut kohdun limakalvo. Eka raskaus alkoi spontaanisti sairasloman jälkeen, toinen kesäloman (elämäni ensimäisen sellaisen) jälkeen. Sitä ennen taisin tehdä seitsemän kesää putkeen töitä. Pätkätyöläinen kun olin. Nyt lapsen syntymän jälkeen kuukautiset tulevat ilman keltarauhashormonien popsimista. Eivät aivan joka kuukausi, mutta joka toinen tai kolmas kuitenkin. Elämässä on toki tapahtunut muitakin positiivisia muutoksia. En tee enää pätkätöitä, vaan sain lopulta vakituisen työn, enkä ole tehnyt aikoihin yötyötä. Avioliitonkin olemme mieheni kanssa solmineet ja parisuhde voi hyvin. Luulen, että nämä kaikki tekijät yhdessä ovat tehneet hyvää koko kropalle. Hoitoja meillä oli takana varsin vähän. Niistä ei kerennyt hirmuisesti stressata, mutta lapsettomuus ja keskenmeno olivat tosi stressaavia juttuja. Kun työtilanne oli vielä mitä oli, niin kyllähän se henkisesti tiukkaa teki.
toki voi olla pelkkää sattumaa, mutta kun eka IVF tehtiin, oli töissä tosi kiire, paljon työmatkoja ja paljon pitkiä päiviä!
Toiseen yritykseen lähdettiin vain kuukauden tauon jälkeen ja otin töistä virkavapaata siten, että tein vain 3 päiväistä viikkoa kk ajan, ja työmatkoja en tehnyt tuona aikana (mieheni ehdotti tätä ratkaisua).
Taloudellisesti toki oli tiukka päätös, varsinkin kun molemmat hoidot tapahtuivat yksityispuolella.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kalliita hoitoja ottaa, niin kannattaa tehdä kaikkensa, että tärppää!
Ja täällä ainakin kannatti, nyt olen raskaana viikolla 25.
aatulilli
Ekassa IVFssä jaksoin olla positiivinen ja uskoin ihmeeseen. pp 7 alkoi vuoto...
PASsiin lähdin odottavaisin mielin mutta klinikalta ulos kävellessä itkeä tihrustin. Olin varma että ihan turha keikka oli ja stressasin enemmän kuin 5:n iui ja ekan IVF.n aikoina.Itkeskelin piinapäivinä ja olin mielestäni stressaantuneempi kuin koskaan ennen.Töissäkin oli kova kiire ja stressiä aiheutti muutkin asiat.
Niin vaan plussa paukahti tikkuun -että se siitä stressistä ja sen vaikutuksesta raskautumiseen. Hoitoja oli takana 2v 8kk eli kyllä niitä paineita kerkisi siinä ajassa kertymään.
Siten kun plussasin niin siitä se stressi vasta alkoi. Verenpaineet kohosivat pilviin ja olin unettomana monta päivää kun mielessä pyöri miljoona ja yksi asiaa. Alkuraskauden vuodotkaan eivät sitä stressiä yhtään vähentäneet joten jouduinkin sitten pariksi viikoksi sairaslomalle.
En siis usko laisinkaan noihin kun relaat niin raskaudut juttuihin...valitettavasti.
Piippuli 25+4
Piippuli, oli ihana lukea tarinaasi, koska tunnistin siitä itseni (tosin sitä plussaa ei ole vielä tullut), mutta tuosta stressaamisesta.. Eli stressistä huolimatta plussa on mahdollinen. Mietin, että olenko pilannut hoidot stressaamisella, mutta turha itseään on syyllistää.
Muistan Piippuli sinut tuolta taannoiselta F-novalaiset ketjusta, kun sellainen joskus oli. Onnellista raskausaikaa!
Täällä ei ainaskaan lomat auttanueet yhtään raskautumaan, sitä en tiedä jos lomien aikaan olis ollut hoidot päällä. Luomuna se oiskin ollut vaikeeta jos munasolut ei kasva ja irtoa.
Tässä perustelut:
- Pitkään jatkunut stressi/huoli/jatkuva omaan kehoon tuijottaminen voi joillakin naisilla vaikuttaa serotoniiniin laskevasti ja tämä taas tiedetään olevan yhteydessä suoraan estrogeenin alhaiseen tasoon ja kierron epäsäännöllisyyteen. Esimerkiksi vaihdevuosissa jossa estrogeenitaso romahtaa, useat naiset masentuvat koska serotoniinin takaisinotto häiriintyy. Joskus tämä voidaan korjata hormonihoidoilla ja joskus taas ihan mielialalääkityksellä
- Miehelle pitkäkestoinen stressi vaikuttaa siittiöihin. Tästä esimerkikkinä oma mies, jolla oli kovat paineet ja huoli lapsen saannista. Normaalien siittiöiden osuus oli 0-1 %. Toinen lapsemme tuli luomuna ja uskon että miehen siittiöt ovat parantuneet. Tuttavapiirissä myös ollut miehiä jotka käyneet spermatesteissä ja välillä lukemat ovat olleet alhaiset ja välillä korkemmat. Lääkäritkin tietävät että miehen stressi vaikuttaa ns viiveellä siittiöihin.
- Stressitilassa naisen keho saattaa siis toimia kokonaisvaltaisesti ylikierroksilla. Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Miksi siis esim. pitkäaikainen voimakas huoli ei voisi vaikuttaa myös kohdun limiksen tilanteeseen tms? Miksi kuukautiset voivat jäädä tulematta jos on surua jne?
Omalla kohdallani voin sanoa että olin voimakkaassa stressissä hoitojen aikana. Negaa tuli negan perään ja tuijotin vain oman kehoni toimintaa, itkin ja olin masentunut. viimein 6:s hoito, PAS, tuotti tuloksen ja lapsi syntyi. Poika oli 7 kk ikäinen kun olin raskaana LUOMUSTI. Ennen tuota ekaa plussaa olin luovuttanut jo. Olin ajatellut että tämä on viimeinen hoito ja piste. Annoin itselleni luvan henkisesti käydä läpi luopumiseen liittyvää surua.
Kyllä siis uskon että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se miksi esim. sodissa ja kriiseissä syntyy lapsia voi taas olla eri asia. ihmiset eivät keskity taas niihin hedelmällisyysasioihin eli jos ihmiskeho on niin ovela että kun alat kytätä milloin menkat alkaa niin varmasti alkavat myöhemmin (ainakin omalla kohdallani). Eli riippuu asiasta miten keho siis reagoi. Kriisien aikana taas verenpaineet saattaa nousta jne mutta lapsettomuusstressin aikana taas naishormonit joutuvat koetukselle.
Minussa oli kyllä fyysistä vikaa (vasen torvi tukossa, lievä pco ym.). Hakeuduimme hoitoon puolen vuoden tuloksettomien yritysten jälkeen Felicitakselle, ottivat meidät niinkin pian, koska täytin kaikki kriteerit siihen (piiiiitkät ja epäsäännölliset kuukautiskierrot, aikoinaan sairastettu sukupuolitauti, oikeasta munajohtimesta puolet leikattu kasvaimen poiston yhteydessä ym.). Käytiin tutkimukset ja hoitojakin kerittiin, kunnes tultiin siihen tulokseen ettei aika ja raha enää riittänyt stadissa yksityisellä juoksemiseen. Näin ollen siirryimme kunnalliseen lapsettomuusjonoon.
Aina hoitojen aikana sitä toivoi ja toivoi kunnes tuli karvas pettymys. Sitä alkoi uskomaan, ettei meille lasta ole tarkoitettukaan, jäisimme " yksin" ! Elämä kietoutui lastenteon ympärille, siitä tuli pakkomielle. Ei ollut hetken rauhaa, milloin kävit ultrassa, milloin pissailit ovistikkuihin ja laskit päiviä.
Kun vihdoin saimme itsemme jonoon kunnan sairaalaan ja kutsu ensikäynnille tuli, olo helpottui. Ei yritetty, rakastettiin ja rakasteltiin, nautittiin elämästä. Olihan tullut jo selväksi, ettei ilman hoitoja vaavia meille suotaisi, ei siis ollut kuin vain aikaa odotella ensikäyntiä.
Unohdin koko vauvan muutamaksi kuukaudeksi, mitä sitä miettimään, itkin kerran oikein kunnolla, kirjoitin tännekin lapsettomuuspuolelle ja kysyin jumalalalta miksi hän satuttaa meitä näin?
Kaksi viikkoa ennen lapsettomuuspolin ensikäyntiä tein testin. Olo oli ollut todella huono, yökötti ja kuukautiset olivat ns. myöhässä. Mieheni heitti ohimennen, että jos ootkin raskaana ja minä siihen ettei se ole mahdollista. Kiertopäivät valuivat eteenpäin ja pahaolo voimistui. En uskaltanut tehdä testiä, koska niin monesti olin aikaisemmin pettynyt.
Vihdoin kävin apteekissa, ostin vielä kaksi testiä, koska ensimmäinen ei kuitenkaan mitään näytä niin voin sitten vielä uudemmin joskus testata. Pissiin tikkuun ja mitä, mitä: kaksi kirkkaan punaista viivaa napsahti tikkuun salamana, eipä tarvinnut odotella kolmea minuuttia (vai onko se viisi?). Niin oli meidän beibi tuloillaan...
Kurmeli ja rv 36+6
Joten kannatan oman kokemukseni perusteella koulukuntaa joka ei usko stressin merkitykseen.
Mutta tässä ketjussa näyttää melkein jokainen hoidoilla plussannut olla sitä mieltä, että stressillä ei ole merkitystä. Ja lähes kaikki luomuplussan saaneet uskovat stressillä olevan merkitystä. On hyvin luonnollista että näin on. Jos olisin sattunut luomusti jollain hoitotauolla raskautumaan ajattelisin varmasti toisin.
Uskoisin, että kylmien lääketieteellisten tekijöiden lisäksi raskautumiseen vaikuttaa lähinnä sattuma.
Olen kanssasi samaa mieltä, että stressillä syyllistetään liikaa! Mutta siinä kyllä ehkä perä onkin. Minulle tehtiin 9 inssiä, ja joka kerta toivoin ja odotin ja tressasin ja aina tulos oli nega. Kymmenennellä kerralla todettiin, että munatorvet ovatkin ehkä kiinni enkä tällä tavalla ehkä plussaa. Ajateltiin, että siirrytään muihin hoitoihin. En todellakaan odottanut plussaa enkä siis stressannut. Join siideriäkin peräti viitenä päivänä jonkin verran. Varasin ajan yksityiselle puolelle päästäkseni nopeammin koeputkihedelmöitykseen ja sitten plussasin! Siis odottamattani ja liiemmin toivomattani. Tietenkin sitä aina jonkin verran toivoo, mutta kun vertaa aiempaa 9 piinailua, kerta oli selvästi erilainen. Valitettavasti en siis ehkä vastannut sillä tavalla kuin toivoit. Mutta ei hoitoja tehtäisi, jos pelkkä stressi ne voisi pilata! Monet onnistuvat stressistä huolimatta - tottakai, koska ei kai muuten monikaan plussaisi.
Tsemppiä!
Päivansäde 14rv