Lue keskustelun säännöt.
Näin minä näen työttömät Suomessa
20.01.2018 |
Kategoria 1: "Sossutatut" ja muut kelarottailijat, jotka ovat nuoria, mutta työnteko ei vain kiinnosta. Jos työkkäri patistaa liikaa, milloin milläkin verukkeella vältellään töitä ja koulutuksia. Näistä on kiva istua himassa, kuunnella musiikkia ja illalla mennä kaverin kanssa kaljalle. Toimeentulo- ja asumistuki riittävät tähän vallan mainiosti.
Kategoria 2: Vanhat alkoholistit ja muut kaupungin vuokrakämpissä asuvat syrjäytyneet, jotka ovat jääneet työttömäksi ehkä laman aikaan, ja sen jälkeen elämä on mennyt lähiöpubissa istuskellessa, kun 90-luvun it-huumankin aikaan osaaminen oli jo vanhentunutta tai työpaikka lähtenyt Kiinaan. Realistiset työllistymismahdollisuudet tässä ryhmässä nolla.
Kategoria 3: "Oikeat työttömät", eli sellaiset, jotka ovat itsestä riippumatomista syistä jääneet äskettäin työttömiksi, mutta etsivät aidosti työtä myös oman asuinpaikkansa ulkopuolelta ja ovat valmiita vaikka muuttamaan. Muukin työ kuin koulutusta vastaava voi kelvata. Tähän ryhmää pitäisi kohdistaa työttömyystukitoimia, eikä rankaista aktiivisuuden puutteesta raipalla.
Mielestäni näin arvioiden työttömiä on suomessa huomattavasti vähemmän kuin virallisesti tilastoissa lukee, sillä kategorioiden yksi ja kaksi ihmiset eivät tosiasiassa ole työmarkkinoiden käytettävissä, vaan he ovat vapaamatkustajia, yhteiskunnan elättejä, joille on vaikea tehdä mitään. Riittävällä raipalla ja tukien katkomisella ykköskategoriasta on mahdollista työllistää ehkä osa.
Kommentit (26)
Mihin kategoriaan minä mahdan kuulua?
32-vuotias kymmenvuotiaan lapsen äiti, ikinä oikein päässyt työelämään kunnolla kiinni. Kaksi tutkintoa, yhteensä alle 3 vuotta palkallista työkokemusta seitsemästä eri yrityksestä, vuoden palkattomia opintoihin liittyviä harjoitteluita ja kuukauden työkkärin kautta ollut harjoittelu. Viimeksi ollut töissä puoli vuotta sitten. Pari vuotta tehnyt töitä alalla johon ensimmäisenä kouluttauduin, nykyään en saa niihin paikkoihin edes haastattelukutsuja. Puoli vuotta kokemusta kokoonpano- ja tuotantotöistä joihin ei ole koulutusta.
Haastatteluissa ollut puolen vuoden sisään kuudessa paikassa. Aika usein on syyttelevästi ihmetelty miksi minulla on määräaikaisia työpätkiä. Töitä olen hakenut noin kolmea avointa paikkaa per viikko, kaikki sellaisia joiden vaatimukset olen täyttänyt. En koe kuuluvani kategoriaan 1, koska olen todellakin yrittänyt. Kakkoseen en voi kuulua jo silläkään perusteella että en juo alkoholia oikeastaan koskaan. Mutta tuo kategoria 3:kaan ei sovi koska en ole näitä "juuri irtisanottuja katkeamattoman työkokemuksen" omaaviakaan, plus en voi paljon yli 30 km päästä työpaikkaa ottaa koska minulla on alakoulua käyvä lapsi, jonka kanssa olen kaksin arkipäivät. Vakituisen kokopäiväisen työpaikan vastaanotto hieman kauempaakin on tietenkin eri asia, mutta eipä niitä ole tullut edes ilmoitusten tasolla vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten on niitä, jotka hakevat töitä mutta joiden ei ole mahdollista muuttaa, puoliso on valituisessa turvallisessa hyvä palkkaisessa työpaikassa, lapset koulussa, verkosto ympärillä, miten siitä muuttaa satojen kilometrien päähän pieni palkkaiseen työhön, johonkin parakkityyliseen kimppakämppään, muuhun ei varaa ole, jos haluaa osaltaan perhettä elättää.
Mutta ilmeisesti tälläiseksi kehitysmaaksi Suomea halutaan tehdä.
Ihan uskomattomia puolusteluja.. "lapset koulussa, verkostot ympärillä, sitä tätä". Omassa lähipiirissä on useammassakin perheessä käynyt toinen puolisko (joko nainen tai mies) töissä useamman sadan kilometrin päässä , asunut mahdollisesti jossain pienessä vuokrakämpässäkin viikot. Mitään erityistä nitinää ei tilanteen raskaudesta huolimatta tällaisiltakaan perheiltä kuulu, koska he ovat OIKEASTI aktiivisia ja työhaluisia, samalla hakeneet töitä lähempää kotia. Verkostot ympärillähän tarkoittavat sitä, että lapsille löytyy hoitajiakin. Näiden ylläolevan tyyppisten puheenvuorojen takana on vain oma saamattomuus ja työhaluttomuus, ja aktivointia nimenomaan kaivataan.
Tällaista ihmisten luokittelua s(u)omessa harrastavat kokemukseni mukaan lähinnä kolmenlaiset ihmiset:
1. Niin nuoret, että luulevat vielä "kaiken olevan itsestä kiinni"
2. Katkerat ja kateelliset, jotka veisivät köyhältä leivän suusta ja
3. Tyhmät, jotka uskovat siihen, että monimutkaisiin asioihin löytyy yksinkertaiset ratkaisut.
Jotkut kuuluvat näihin kaikkiin kolmeen luokkaan ;)
T. Yrittäjä
24 kertoi totuuden. 1 ja 3 löytyy usein samasta paketista.
Aloittajalle sellainen vaan tiedoksi että ihmisen arvo määrittyy sen perusteella miten hän kohtelee toisia. Ei sen perusteella kuinka paljon veroja maksaa ja kuinka hyvin osaa kyynärpäitään ja persnuolenta taitojaan työelämässä käyttää.
On olemassa sellainen työttömien ryhmä, jotka on kiusattu työkyvyttömyyden rajamaille. Työpaikkakiusaajat tekevät mittavat henkiset ja taloudelliset tappiot. Koskaan ei heitä syytellä vaan räitään uhrien päälle.
Potkitaan maassa makaavaa.
Ryhmä 1 itse asiassa sisältää sosiaalisten tilanteiden pelkoa yms. kärsiviä ihmisiä + erilaisia uusavuttomia, joita ei ole kotona opetettu. Sitten he näyttelevät sellaista joka "haluaa" olla työtön. Toki noita elämäntapatyöttömiäkin on.
Jos on hyväpalkkainen puoliso, ei sille työttömälle tarvitse tukea maksaa. Tarkoitan tällä sitä, että tuet niille, jotka aidosti ovat työmarkkinoiden käytössä, tarvittaessa valmiit muuttamaan.