Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Reissaamme lasten kanssa miehen työn perässä maailmalla. Itse en hankkinut kunnon koulutusta ja uraa, nyt olen katkera ja ahdistunut.
17.01.2018 |
Olen tehnyt töitä koko aikuisikäni, mutta vain ns. hanttihommia. Lukion jälkeen kävin ammattikoulun ja sain kokin paperit. Niitä hommia en tosin ole päivääkään tehnyt, vaan työskennellyt tarjoilijana. Opiskelin vähän aikaa yliopistolla yhteiskuntapolitiikkaa, mutta en silloin jostain syystä jaksanut viedä asiaa loppuun asti ja jätin opinnot. Oli kivempi ansaita rahaa ja vapaapäivinä tissutella työkavereiden kanssa. Miten lyhytnäköistä.
Sitten myöhemmin tapasin mieheni ja asiat etenivät pikkuhiljaa seurustelun kautta avioliittoon ja perheen perustamiseen.
Mieheni on korkeasti kouluttautunut ja hänellä on ura. Viimeisen vuoden olemme asuneet ulkomailla miehen työn perässä ja olen alkanut katua valintojani toden teolla:(
Olen niin kateellinen miehelle hänen kiinnostavasta urastaan ja työ-ja ystäväverkostoistaan. Mullakin on toki täällä verkostoja, mutta kaikki tekeminen liittyy enemmän tai vähemmän lapsiin ja kotirouvailuun. Mun osa on äiti ja vaimo ja mä oon niin kyllästynyt tähän!! Haluan oman elämän, työn ja harrastuksia. Haluan olla muutakin kuin X:n vaimo. Haluan käydä töissä ja käyttää aivojani, olla osa yhteiskuntaa.
Tarjoilijan hommiin ei ole ikävä yhtään, mutta korkeakoulutuksen hankkimatta jättäminen on yksi elämäni suurimpia virheitä. Lapsiluvun olisin myös ehkä näin jälkiviisaana jättänyt yhteen.
Mies ehdotti, että alkaisin tehdä avoimen yliopiston opintoja mieleni virkistykseksi. Ihan kiva idea, mutta eihän se nyt ole yhtään sama asia kuin tavoitteellinen tutkinto-opiskelu. Kotiäidin pikku puuhastelua vain. Ja koko päivän kun olen lasten kanssa, ei ole edes aikaa.
Haluaisin aamulla viedä lapset hoitoon ja lähteä töihin. Tehdä kivaa työtä ja tienata omaa rahaa. Tuntuu, että elämäni on ohi ja olen haaskannut potentiaalini kotona ja typeriin valintoihin, vaikka olen vasta 32v. Ja nämä ajatukset eivät jätä mua rauhaan.
Onko ketään kohtalotovereita?
T: katkera expat-vaimo
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt täytyy sanoa, että anoppi (nyt 67v) teki noin kuin sinä nyt koko elämänsä ja on todella katkera, kokee, että on tavallaan (ei kokonaan, koska lapset) hukannut elämänsä, ei ole mitään omaa, ei ole saanut toteuttaa itseään ollenkaan, nyt eläkkeellä Suomessa ei ole omia sosiaalisia suhteita...
Ymmärrän anoppiasi siinä mielessä, että olen suurimman osan aikuiselämästäni asunut ulkomailla miehen työkomennusten vuoksi. Olen itsekin jo yli 60-vuotias, joten kohta tämä reissaaminen loppuu. Katkeruudesta minut pelasti opiskelu. Ensin lopettelin etänä (onnistuu nykyään todennäköisesti vielä helpommin kuin 90-luvulla) maisteritutkintoni. Innostuin gradun tekemisestä niin, että hain jatko-opiskeluoikeutta, mikä minulle myös myönnettiin. Väittelin Helsingin yliopistosta hieman yli kymmenen vuotta sitten. En väitä, että väitöskirjaprosessi oli helppo, mutta sillä sai ainakin päivänsä täytettyä. :)
Varsinaista tutkijan uraa en ole pystynyt luomaan, mutta kaikenlaista pientä ajattelu- ja kirjoitushommaa pyörii koko ajan jaloissa. Toki välillä tunnistan kateuden pistoja sydämessäni, kun ajattelen joitakin entisiä kurssikavereitani. Kukaan ei koskaan kuitenkaan voi saada kaikkea. Minunlaiselleni introvertille tällainen järjestely on sopinut kohtuullisen hyvin. Onnistunut ekspattikotirouvuus vaatii ennen muuta kohtuullisen hyvää itsetuntemusta ja omien motiivien haravointia.
Juu, tää on toki ihmisestä kiinni. Nostan todellakin hattua sinulle kun olet opiskellut olosuhteista huolimatta ja vielä väitellytkin! Tunnistin vaan ap:n kirjoituksessa täsmälleen samat asiat, mitä anoppi on tuonut esiin. Ap:n todellakin kannattaa tehdä elämälleen jotain nyt kun on vielä nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiittämätön. Saat olla ulkomailla miehesi ansiosta. Ja jonkunhan niiden lasten kanssa täytyy olla kotona. Lakkaa leikkimästä prinsessaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön. Saat olla ulkomailla miehesi ansiosta. Ja jonkunhan niiden lasten kanssa täytyy olla kotona. Lakkaa leikkimästä prinsessaa.
Lapsiin ja lasten päivärytmeihin sidottuna jossain peräkylillä ilman autoa, mies töissä, hiekkalaatikkoseurana kylän vanhukset. Sama kuin asuisi Suomessa vaikka Tohmajärvellä.
Mä en suoraan sanoen usko, että opiskelu auttaa sua nyt. Lisäksi kieltäydyt uskomasta, että mitä tahansa ainetta voi nykyisin opiskella etänä, ainakin perus ja aineopinnot... Sun puheista kuultaa vaan läpi, että olet kyllästynyt perhe-elämään. Haluat isompaan kaupunkiin ilman lapsia kavereiden kanssa bailaamaan. Opiskelu ei tuohon ole ratkaisu.
Rakastatko miestäsi?
Riittäisikö parin viikon lapseton loma?
Olen samaa mieltä että osaat, ap, kirjoittaa hyvin.
Elämänmakuinen, aito, huumorilla höystetty blogi HYVILLÄ kuvilla (osaatko kuvata?) arjesta lasten kanssa ulkomailla olisi kyllä kiinnostavaa luettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiittämätön. Saat olla ulkomailla miehesi ansiosta. Ja jonkunhan niiden lasten kanssa täytyy olla kotona. Lakkaa leikkimästä prinsessaa.
Lapsiin ja lasten päivärytmeihin sidottuna jossain peräkylillä ilman autoa, mies töissä, hiekkalaatikkoseurana kylän vanhukset. Sama kuin asuisi Suomessa vaikka Tohmajärvellä.
No ostakaa toinen auto. Siellä ei voi olla autot kalliimpia kuin Suomessa.
Älä ainakaan jää nykytilanteeseen. Se nimittäin ei tule johtamaan kuin kasvavaan katkeruuteen. Olet jo havainnut epäkohdan. Seuraavaksi ryhdytään toimiin sen korjaamiseksi. Elämä ei ole valmiiksi kirjoitettu. Virheitäkin saa tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet saanut aika tiukkoja kommentteja... Onko mahdollista että olet hieman masentunut? Muutoksia voi tehdä hitaallakin tahdilla ja se lienee yleensä pitkällä tähtäimellä järkevämpääkin. Eli voisit aloittaa muutamasta avoimen kurssista ja siinä pikku hiljaa selkenee mitä todella haluat tehdä, tms.
En näe mikset voisi opiskella juuri niitä aineita kuin haluaisit Englannissakin. Luulisin että Englannissa voisi opetuskin olla paljon laadukkaampaa kuin Suomessa (siellä on paljon perinteitä luennointiin ja debatointiin ym liittyen). Lisäksi olisi varmaan paljon helpompi järjestää 100 km päässä ramppaaminen kuin Suomessa ramppaaminen (ellei siellä ole paljon vaatimuksia läsnäolon suhteen).
Mulla oli vähän samanlaisia kokemuksia. Lähdettiin miehen työkomennukselle kun olin 30, kaks pientä lasta, mä jätin silloisen työni ja mä olin vuosia jo ollut gradua vaille valmis maisteri, en vaan saanu aikaseks. Kyl sitä putos jotenkin tyhjänpäälle ja just se, että ei enää ollut mitään, ja seurusteli vaan lasten kavereitten äitien kanssa tai sit miehen työn kautta tutuksi tulleiden ihmisten kanssa. Aina himas lapsiin sidottuna ja samois ympyröissä, kävin inhoamaan sitä ympäristöä ja niitä paikallisia. Kai se oli jonkinlainen kulttuurishokki ja mahdollisesti kolmenkympin kriisi siihen päälle. Mä masennuin ja lähdettiinkin sen takia sit Suomeen takaisin 2 vuotta tän jälkeen. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset hoitoon ja opiskelemaan. Mikä ongelma?
Ei tässä kylässä ole mahdollisuuksia opiskeluun saati pienten lasten hoitoon. Pitäisi hankkia toinen auto ja käydä toisella paikkakunnalla opiskelemassa 100 km:n päässä, yksityinen nanny ja opinnotkin ovat maksullisia. Kaikki tämä menisi tietty miehen pussista.
Ap
Mies on oikeassa. Avoimessa on todella paljon verkkokursseja. Tutustu tarjontaan. Ei tarvitse lähteä 100 km päähän, kun luet ja teet tehtäviä illalla /aamulla kun lapset nukkuu. Tottakai mies maksaa, jos tarvitset hetken lastenhoitajaa vaikka verkkotentin suorittamiseen. - Teillähän on yhteinen projekti, tämä perhe. Miehesi jaksaa juuri perheen ansiosta työskennellä siellä kaukana.
Itse olen maisteriksi päässyt tekemällä vähintään puolet kursseista avoimessa, osan verkossa. Nämä mahdollisuudet ovat vain laajentuneet viime vuosina.
Selaa tarjontaa, niin innostut. Valitse kiinnostava aihe, minkä voi tehdä verkossa. Opintopisteet kertyvät pikkuhiljaa. Ks. esim. https://www.helsinki.fi/fi/avoin-yliopisto/opiskelu
Tsemppiä ja iloa elämään ja opiskelijaelämään :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla sujuu tuo kirjoittaminen, ala pitämään blogia vaikkapa tuosta expat- elämästä. Voit myös tarjota niitä suomalaisiin naistenlehtiin. Saattaisi hyvinkin tärpätä. Vastaavat kolumnit on aina olleet tosi suosittuja eri lehdissä.
Ei tuo nyt mikään ura olisi, mutta ainakin jotain omaa tekemistä.
Luulen, että näkemykseni expat-elämästä ei olisi kovinkaan julkaisukelpoista materiaalia, saati naistenlehtikelpoista. Minun kokemukseni expat-elämästä on se, että maistuu pääsääntöisesti lähinnä karvaiselta takapuolelta. Varsinkin lasten kanssa kotiin sidottuna, kahdestaan miehen kanssa tilanne voisi olla ehkä toinen. Lisäksi haluan suksia helvettiin tästä kylästä, joka toimii lähinnä eläkeläisten loppusijoituspaikkana.
Ap
Voit kirjoittaa rehellisesti, että ei ole hääppöistä se elämä. Olisi paljon mielenkiintoisempi kuin ne siloitellut kiiltokuvajutut. Yleensä kaikki vain kehuu ulkomailla oloa.
Sellainen rosoisen rehellinen teksti pienellä huumorilla höystettynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en suoraan sanoen usko, että opiskelu auttaa sua nyt. Lisäksi kieltäydyt uskomasta, että mitä tahansa ainetta voi nykyisin opiskella etänä, ainakin perus ja aineopinnot... Sun puheista kuultaa vaan läpi, että olet kyllästynyt perhe-elämään. Haluat isompaan kaupunkiin ilman lapsia kavereiden kanssa bailaamaan. Opiskelu ei tuohon ole ratkaisu.
Rakastatko miestäsi?
Riittäisikö parin viikon lapseton loma?
Mitä sä sekoilet?
Toinen haluaa päästä elämässään eteenpäin ja kouluttautua, ei sitä kaipuuta biletysilta ja joku pieni loma ratkaise :D
Tuo on muuten puppua, että ihan mitä tahansa voisi opiskella etänä ainakin perus-ja aineopinnot. Esim. luonnontieteissä on hyvin todennäköisesti jo perusopinnoissa läsnäoloa vaativia labroja, laskuharjoituksia tms.
Ainakin omassa tiedekunnassani (Helsingin yliopistossa) on lisätty läsnäolovaatimusta viimeisimpien uudistusten myötä :-/ Uudistuksia tuntuu tosin tulevan vähän väliä, joten tiedä, miten kauan tuo systeemi taas pätee. Et tainnut kertoa, miten kauan teidän on tarkoitus siellä ulkomailla olla.
Kyllä osan opinnoista pystyy tekemään etänäkin, pitää vain ottaa selvää, missä siihen on parhaat mahdollisuudet haluamallasi alalla. Avoimessa voi ainakin kokeilla, mikä ala kiinnostaa. Toki kaikille ei itsenäinen etäopiskelu sovi vaan tarvitsevat vähän sosiaalisempaa opiskeluympäristöä.
Jos opiskelet jonkun kokonaisuuden siellä Briteissä niin kyllä sekin voidaan sisällyttää opintoihisi Suomessa. Jos nyt haet Suomessa opiskelemaan tänä keväänä ja pääset, voit selvittää, mitä kursseja paikallisessa yliopistossa voisit sisällyttää tutkintoosi. Olettaen, että palaisit Suomeen sitten vaikkapa vuoden päästä opiskelemaan.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän anoppiasi siinä mielessä, että olen suurimman osan aikuiselämästäni asunut ulkomailla miehen työkomennusten vuoksi. Olen itsekin jo yli 60-vuotias, joten kohta tämä reissaaminen loppuu. Katkeruudesta minut pelasti opiskelu. Ensin lopettelin etänä (onnistuu nykyään todennäköisesti vielä helpommin kuin 90-luvulla) maisteritutkintoni. Innostuin gradun tekemisestä niin, että hain jatko-opiskeluoikeutta, mikä minulle myös myönnettiin. Väittelin Helsingin yliopistosta hieman yli kymmenen vuotta sitten. En väitä, että väitöskirjaprosessi oli helppo, mutta sillä sai ainakin päivänsä täytettyä. :)
Varsinaista tutkijan uraa en ole pystynyt luomaan, mutta kaikenlaista pientä ajattelu- ja kirjoitushommaa pyörii koko ajan jaloissa. Toki välillä tunnistan kateuden pistoja sydämessäni, kun ajattelen joitakin entisiä kurssikavereitani. Kukaan ei koskaan kuitenkaan voi saada kaikkea. Minunlaiselleni introvertille tällainen järjestely on sopinut kohtuullisen hyvin. Onnistunut ekspattikotirouvuus vaatii ennen muuta kohtuullisen hyvää itsetuntemusta ja omien motiivien haravointia.