Miksi sinulla ei ole ystäviä

Olen ollut "aina" suosittu, mutta masennuin ja eristäydyin. Katkoin tahallani kaikki sosiaaliset suhteet silloin, kun en jaksanut selittää tilannettani tai olla sosiaalinen. 

Olen tyhmä ja läski mulkku, eikä siksi kukaan halua olla kanssani...

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut "aina" suosittu, mutta masennuin ja eristäydyin. Katkoin tahallani kaikki sosiaaliset suhteet silloin, kun en jaksanut selittää tilannettani tai olla sosiaalinen. 

Sama tilanne...

Ei ole ystäviä, koska kukaan mun ikäinen ei tunnu ymmärtävän asiaa kuin puheentuottamisongelma ongelma, eli suomeksi: En pysyy vastaamaan nopeasti ihmisille. Tää + näkövamma niin jees. :)

Mulla ei ole ystäviä, koska olen valinnut elää niin.

Olen huumorintajuinen, suora ja rehellinen ihminen. Mä odotan samaa ystäviltä. Etenkin lojaaliutta.

Mä ymmärrän, että jengi tarvii musta välillä vapaata. Se on ok, ei mun tarvii kavereiden kanssa edes viikottain olla. Mä ymmärrän jopa seläntakana puhumisen noissa puitteissa, kunhan pysyvät faktoissa. Olen raskas tapaus. ;) Mä pärjään, mutta tuntuu, ettei kaverit/ystävät pärjää.

Selkäänpuukottamista en ymmärrä. Ihmiset eivät ole edes kovin hyviä myrkynkeittäjiä ja jäävät aina kiinni.

Ei kiitos, mun on parempi yksin.

Sosialisiminen maksaa liikaa, mihinkään sosiaalisiin tilanteisiin osallistumine ei onnistu vaikka kuinka tiukkaakin tiukempaa kuulaisibudjetti vääntelee. Vielä harvemmin ketään tulee toisten kotiin sosialisoimaan ja töissä ei ehdi kun aina on kiire ja silti tehokkuutta on samalla jatkuvasti lisättävä. Sitten on kotona ihan naatti ja menee kotitöissä myöhään iltaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut "aina" suosittu, mutta masennuin ja eristäydyin. Katkoin tahallani kaikki sosiaaliset suhteet silloin, kun en jaksanut selittää tilannettani tai olla sosiaalinen. 

Niin minäkin. En vastannut vuosiin soittoihin tai viesteihin.

Viime vuonna jaksoin olla sosiaalinen, ja oli muutama hauska hetki. Nyt en taas vastaa mihinkään, enkä tietenkään itse ota yhteyttä. Olen jo päättänyt että maaliskussa sitten.

Itsekin viihdyn hyvin yksin. En oikein jaksa panostaa ystävyyssuhteiden luomiseen. Koen sen aika rasittavaksi. Joskus kun tulee uusi tuttavuus, synkkaa hyvin ja sovitaan että nähdään ja pidetään yhteyttä. Sitten en kuitenkaan saa mitään aikaiseksi.

Toinen asia on, että koen hyvin vaikeaksi antaa itsestäni mitään vieraille ihmisille, en halua esim. puhua henkilökohtaisista asioistani.

Asuinpaikassani ei kyllä kavereita ole. Toki jos jaksaisin harrastaa, kulkea ulkona ja tutustua saattaisi tullakkin. Alussa kun muutin olin iloinen, sosiaalinen ja puhelias. Tutustuin ihmisiin, aloin olemaan niiden kanssa, harrastelin ja kokeilin uutta sekä jaoin kokemuksia heidänkanssaan. Jälkikäteen tajusinkin että he ovat todella tympääntyneitä elämään, heitä ärstyttää minun  iloisuus ja itsevarmuus. Yrittivät saada minut tuntemaan oloni epävarmaksi. Kieroilivat keskenään minun pään menoksi ja lopussa alkoivat puhumaan minun ulkoisista puutteista.

Lopussa tajusin niiden olevan myrkyllistä seuraa ja aloin välttelemään niitä, koska ne saivat nautintoa siitä, että minulla menee huonosti koska heidän elämällään ei itse ollut mitään sisältöä niin piti kuluttaa se energia tekemällä minun elämästä mahdollisimman hankalaa ja siinä he kyllä onnistuivat, mutta näyttää heitä ottavan päähän se etteivät onnistu kontroloimaan minua haluamallansa tavalla ja käyttämään hyväksi. Nyt se käytös sitten alkanut näkymään ja heidän oikeat kasvonsa tullut esille. Luojan kiitos, että minulla on kuitenkin luotettavia ja monta vuotta olleita ystäviä kaukana eri paikkakunnalla. Heidäntakiaan minä olen tuon p'skamyrskyn jaksanut ja ovat kannustaneet minua toteuttamaan unelmia ja jättämään myrkylliset ihmiset taakse omaan arvoonsa. Siinä myrkyttäköön toisiaan kilpaa ihan rauhassa.

On mulla yksi. Häneen tutustuin töissä ja meillä on 40 vuotta ikäeroa. Oman ikäisiä ystäviä ei ole, sillä lähes kaikki mun ikäiset haluavat tai ovat jo hankkineet lapsia. Omaan elämänkatsomukseeni ei sovi lapset millään tavalla joten en voisi olla ystävä sellaisen ihmisen kanssa joka haluaa/hankkii lapsia. Onneksi osaan olla yksin ja joskus jopa nautinkin siitä. N29

koska olen aito oma itseni ja absolutisti niin ei tietenkään kelpaa kaveriksi, jopa oma veli ja serkut välttelee, eivät kutsu synttäreille "koska sää et juo alkoholia"

eikö muka voi joskus pitää peli tai leffailtaa? ei minua haittaa jos toiset on pienessä maistissa kunha eivät örveltäs!

Minulla ei ole ystäviä koska ajattelen olevani luuseri enkä sen takia ota kontaktia muihin.

Olen ujo ja hiljainen. Parikymppisenä puhkesi vielä sosiaalisten tilanteiden pelko. Että ei mikään ihme kun en saa ystäviä :D mulla on pari ystävää kouluajoilta. Koulussa oli helppo tutustua hitaasti kun oltiin vuosia samassa luokassa.

Isoin syy kaverittomuudelle 10-16 vuotiaana oli se, etten puhunut muille oppilaille. Yläkoulussa minulla oli henkilö joka työnsä puolesta välillä tapasi minua. Yläkoulun jälkeen puhuin vain jos oli asiaa tai minulta kysyttiin jotain. Vastasin niukasti jos toinen oppilas yritti ottaa kontaktia. Pelko suurin syy mutta luonteeni on myös selvästi erakkomainen, tutustuminen ei kiinnosta.

Sittemmin en ole enää sopinut tapaasia tukihenkilön kanssa (työsuhde loppui yläkoulun jälkeen mutta sovittiin että pidetään yhteyttä). En laita itse viestejä, vastaan jos hän laittaa. En jaksa esittää sosiaalista, en halua kertoa elämästäni ihmiselle joka ei ole osa sitä. Puolison seura riittää. Vanhemmille laitan noin kerran kuussa viestiä velvollisuudentunteen vuoksi. Silloin kun tapaan heitä on hetken olo "saisipa olla täällä pidempään. Pitääkin useammin käydä." Mutta kun palaan kotiin puolisoni luokse, häviävät nuo ajatukset. En jostain syystä jaksa olla kiinnostunut monista sosiaalisista suhteista yhtäaikaisesti.

Sama. Ei vaan jaksa. Aina ollut tykätty, kunne s tunne että ihmiset vaan vievät enemmän energiaa,,kuin sitä koskaan takaisin antavat. Valitsen seurani tarkkaan ja yksinkin on hyvä olla. Ei yksinäinen silti.

Mulla olisi kavereita, ei ehkä ystäviä mutta ainakin kavereita, joihin en jaksa pitää yhteyttä masennuksen vuoksi. En jaksa selitellä, en jaksa esittää iloista ja hauskaa, enkä toisaalta halua olla kenellekään surullinen ka rasittava riippakivikään. Olen myös ehkä vähän loukkaantunut tajuttuani, että jos minä en pidä näihin kavereihin yhteyttä, niin ei heistäkään kyllä kuulu mitään minun suuntaani, vaikka tietävät hyvin tilanteeni.

Koska HALUAN olla yksin. EN HALUA KAVEREITA! Haluan olla vaan villi ja vapaa, thedä aina just sitä mitä itse haluan, eikä kukaan valita :)

Olen muuttanut kauas paikkakunnalta, jossa minulla oli ystäviä. Tosin olen etääntynyt heistäkin heikon yhteydenpidon vuoksi. Täällä olen yrittänyt tutustua. Tunnenkin jo paljon ihmisiä harrastusten, vapaaehtoistoiminnan, miehen, lasten ja työn kautta, mutta ystäviä en ole saanut. Monesti tuntuu siltä, että johonkin tuttuun voisi olla enemmänkin yhteydessä, mutta sitten huomaankin hänen ottavan etäisyyttä niin, että en näe minkäänlaista kiinnostusta tai välttämättä edes ystävällisyyttä hänessä enää. Olen aika varma, että minussa on jotain, mikä saa ihmiset vetäytymään ensi tutustumisen jälkeen, koska olen nähnyt saman reaktion niin monta kertaa. Rupattelu käy aina ensin hyvin, jaetaan kokemuksia ja tutustutaan, tuntuu, että toinenkin nauttii seurasta, on kivaa ja kiva nähdä, mutta sitten yhtäkkiä olen kuin ilmaa tai huomaan jopa ärsyttäväni heitä. Kolme ihmistä on ihan kieltäytynyt tapaamisehdotuksestakin. Ne kaikki kolme, joille olen sitä ehdottanut! Ihmiset muuttuvat yhtäkkiä etäisiksi ja vakaviksi seurassani. Joku persoonassani tai mielipiteissäni aiheuttaa sen. Jos joku kertoisi minulle, mikä sen tekee, olisin hyvin kiitollinen. Itselläni ei ole mitään ajatusta, mistä se voisi johtua.

Mulla ei ole ikinä ollut montaa ystävää ja tuntuu ettei monikaan halua olla mun kanssa. Tai mulla on 3 ystävää, jotka tiedän viihtyvän mun seurassa, mutta asuinpaikkakunnallani kukaan ei soita ja kysy kahville tai lenkille. Olen asunut täällä 20 vuotta ja tullut siihen tulokseen etten ole muiden mielestä kiinnostava enkä kelpaa ystäväksi kenellekään, vaikka yritän olla ystävällinen muille, en arvostele suurisuisesti, olen luotettava jne. Kai mussa jotain vikaa on kerran en ole millään keinoin saanut ystäviä, mutta sitä pitäisi kysyä niiltä ihmisiltä, joille mun seura ei kelpaa.

Minulla on ystäviä, mutta en jaksa pitää yhteyttä heihin. Asutaan nykyisin eri puolilla maailmaa ja kaikilla on omat kiireensä. Hankala on muuta kuin satunnaisesti viestittellä.

Asuinpaikkakunnalla minulla ei ole ystäviä vain tuttavia. Näitäkään en itse kaipaisi, mutta lasten takia täytyy feikata normaalia sosiaalisuutta. Koen ihmiset ylipäätään rasittaviksi ja oma perhe riittää paremmin kuin hyvin. Jonkin verran minulla on myös erääseen harrastukseen liittyvistä nettiryhmistä tuttavia, joista osan olen myös tavannut IR.