Sinä, joka olet laihduttanut yli 10 kg
Missä ajassa ja oliko käytössäsi joku dieetti?
Mitä teit, jos herkutteluhimo iski?
Aika nopeasti tuli itselleni kiloja viine vuonna elämänmuutoksen vuoksi. Nyt pähkäilen keinoa päästä niistä.
Kommentit (20)
Vuodessa 37 kiloa.
Ei mitään tiettyä dieettiä. Söin lähinnä ruisleipää, kalaa, kanaa, erilaisia maitotuotteita ja paljon kasviksia ja hedelmiä. Kaikkea pieninä annoksia. Olin ja olen sohvaperuna, joten en (valitettavasti) harrastanut ollenkaan liikuntaa.
Omituista oli, ettei dieetin aikana tullut herkutteluhimoa, vaikka olin aiemmin hyvin perso erilaiselle makealle, etenkin leivonnaisille ja jäätelölle.
Tuon vuoden jälkeen olen periaatteessa sallinut itselleni myös ns. herkut. Leivonnaisia ostan muutaman kerran vuodessa, jäätelöä kesällä joka viikko. Suklaata tai karkkeja ei tee (hyvin yllättävästi) mieli ollenkaan.
Painoa on 10 vuodessa tullut takaisin kaksi kiloa, ei sen enempää.
Koska rakastan ruokaa ja dieetit eivät ikinä toimisi minulle pitkäaikaisesti, "jouduin" laihduttamaan liikunnalla. Käyn 4x viikossa n. 30 min juoksulenkillä. Nykyisin tykkään jopa siitä :D Ruokaa syön normaalisti, mutta tietoisesti. Ennen saattoi tyyliin suklaalevy kadota, ennen kun edes tajusin, että aloin sitä syömään.
8kg tippunut neljässä kuukaudessa.
Itselläni lähti aikaaan sappipotilaan ruokavaliolla 10 kg ( 7 kg 6 viikossa ennen leikkausta ) ja vielä 3 siiihen päälle. Tosin tuota ruokavaliota en voi suositella kenellekään... pelkkää kanaa, riisiä, kaurapuuroa yms mietoa ruokaa. Ei rasvaa laisinkaan. Mutta tehokkaasti putosi paino normipainon ylärajalta...
Laihdutin 4 kk vähän yli 10 kg. Ei ollut mitään erityistä dieettiä käytössä, mutta pidin kirjaa syömisistäni ja pidin päivittäisen kalorimäärän n. 1200 kcal.. Makeanhimoa ei ollut, koska en muutenkaan syö ruokia, joihin on lisätty sokeria. Julkisten kulkuneuvojen sijaan tein työmatkat kävellen (n. 4 km suuntaansa) ja 2-3 kertaa viikossa jumppasin kotona.
Kahdessa kuukaudessa tippui 14 kg, osa siitä on tietenkin nestettä.
Laihduin vhh ruokavaliolla, kun sitä tiukasti noudattaa, makeanhimo katoaa täysin.
Omaan vhh ruokavalioon kuului runsaasti oliiviöljyä, sieniä, kasviksia, avokadoa ja kalaa.
Kohtuullisesti lihaa, juustoa, pähkinöitä ja siemeniä, marjoja ja maitotaloustuotteita, kuten smetanaa, kermaa, piimää ja kefiiriä.
87kg->66kg, (175cm) viime vuonna.
Laitoin ateriavälit kuntoon, pienemmät annoskoot fiksummalla sisällöllä. En juuri lisännyt liikuntaa, normaalisti koiran kanssa lenkkeilyt ja silloin tällöin jumppailut kotona.
Jos herkkuhimo ei lähtenyt hedelmällä, teellä yms. annoin itselleni luvan herkutella. Omatunto kuitenkin rajoitti yllättävänkin paljon, suklaapatukasta sai yleensä palan nieltyä kun tuli morkkis.
Saa nähä kuinka käy tänä vuonna, kun tavoitteena on saada kiinteämpi ja parempi kuntoinen kroppa, hieman tiukemmalla ruokavaliolla :)
Laihdutin 30 kiloa viime vuoden aikana. 90 kilosta 60 kiloon. Muutin ruokavaliota terveellisemmäksi ja söin vähemmän.
Laihdutin kolmessa kuukaudessa 68 kiloa ja nyt 32 kiloisena voin paremmin kuin koskaan. Kävin lenkillä ja söin lautasmallin mukaisesti samalla kun kirjoitin gradua ja tein kahta työtä.
Vierailija kirjoitti:
Laihdutin kolmessa kuukaudessa 68 kiloa ja nyt 32 kiloisena voin paremmin kuin koskaan. Kävin lenkillä ja söin lautasmallin mukaisesti samalla kun kirjoitin gradua ja tein kahta työtä.
0/5
Pudotin 15 kiloa yksinkertaisesti pienentämällä ruuan määrää. Ei siinä mitään monimutkaisempaa tarvita. Syöt sen verran kuin tarvitset, etkä minkään taulukon tai uskomuksen mukaan. Esimerkiksi kevyttä toimistotyötä tekevän ei todellakaan tarvitse syödä kuutta kertaa päivässä. Herkkujakin saa syödä silloin tällöin, kun kokonaismäärä on kohtuullinen.
-12kg (alkupaino 67kg, loppupaino 55kg, pituus 155cm). Paino on pysynyt samassa nyt kolmisen vuotta :)
Paino tippui kolmessa kuukaudessa.
Keinot: vähensin hieman annoskokoja ja päivättäisen energianmäärää. Mitään tarkkoja kalorimääriä en pitänyt tarpeellisena laskea. Opettelin kuuntelemaan kehoni. Liikuntana toimi reippaat kävelylenkit ja jooga.
Herkut olivat itselleni se hankalin. Niitä sallin itselleni kerran viikossa. Yleensä se oli jotain itseleivottua tai sitten karkkipussi. En "karkkipäivänäkään" vähentänyt tavallisesta ruokailusta ns. nipistänyt kaloreita jotta voin sitten herkutella.
Hullua oli huomata kuinka paljon sai syödä puhdasta ja prosessoimatonta ruokaa. Kun elimistö alkoi hyrräämään oikeanlaisen ravinnon takia niin aineenvaihdunta alkoi ihan kukoistamaan :) Ei haittaa nykyään palaveripulla pari kertaa viikossa ja lauantai-illan herkuttelut kun keho toimii.
Parhaiten palaa rasva sopivalla dieetillä ja painoharjoittelulla.Muuten häviää lihasta energiaksi.Yleensähän naiset korvaavat proteiinin sokerilla.
Huomioikaa, että kaikille vhh ei sovi. Se ei ole mikään ihanteellinen ruokavalio. Toiset tottakai voivat sen ansiosta kukoistaa mutta se ei muuta sitä faktaa, että ihminen tarvitsee myös hiilihydraatteja - toiset enemmän kuin toiset.
Olen itse kunnon hiilarikone. Vähänkin jos niistä nipistää niin päässä humisee, voimat on vähissä ja ketuttaa kuin pientä oravaa. Kehoni ei saa hiilarittomuudesta mitään hyvää. Kone menee vaan jumiin päätä myöten.
Olin itse aikoinaan sellainen keskivartalolihava ja juurikin vhh oli aina se jolla dieettasin. Paino kyllä putosi nopeasti mutta tuli aina vuoden sisään takaisin, usein korkojen kera.
Viime vuoden tammikuussa sitten aloitin taas dieetin ja tällä kertaa en luopunutkaan hiilareista. Täytin niillä suurimman osan energiantarpeestani, höystin sitä hyvillä rasvoilla ja protskuilla. Missään vaiheessa dieettiä ei ottanut päähän, mieliteot eivät ottaneet valtaansa kuin muutaman kerran, paino tippui tasaiseen tahtiin koko puolen vuoden ajan ja minusta ihan tosissaan tuntui siltä että elimistöni alkoi voimaan paremmin. Painoa lähti paljon enemmän rasvakudoksesta kuin aiemmilla dieeteillä ja kun lopetin (puolessa vuodessa -22kg) niin paino ei ole noussut. Painoin kesällä 63kg ja olen elänyt tässä ihan normaalia elämää, syön terveellisesti ja runsaasti hiilareita jatkuvasti, herkuttelen säännöllisesti :D Liikunnan ilon olen löytänyt rääkkitreenien sijaan ilmajoogasta jossa käyn 3-4 kertaa viikossa. Tammikuun alussa kävin pitkästä aikaa vaa'alla ja kappas, painoin enää 60kiloa. Kaukana on ne ajat kun kilojen eteen sai oikeasti taistella, nyt en edes ole miettinyt dieettiä ja olen ihan normaalipainossa. Pitänee alkaa syömään entistä enemmän :D
Pointtina oli se, että kuunnelkaa kehoanne! Tapoja syödä ja pitää huolta itsestään on monia!
Ketodieetillä putosi nopeasti n. 20kg. Dieetin aikana ei ollut herkun himo. Kaikki tuli kuitenkin sittemmin takaisin.
Täällä hidas pudottelija, lievästä ylipainosta puolessatoista vuodessa laskeuduttu 12-13kg bmi 21. Oon pitänyt ihan reippaita taukojakin laihduttamisesta. Oon juonut alkoholia ja syönyt herkkuja, enkä tosiaan oo mitään karppauspaleovhh-paskaa tehnyt. Ihan vaan syön vähemmän ruokaa, enemmän kasviksia ja lopetin iltasyöpöttelyn. Ei dieettejä, vaan elämäntapamuutos.
Noista kannattaa huomioida vain niiden ohjeet, jotka ovat pysyneet yli 5 vuotta saavuttamassaan painossa, koska 95 prosentissa laihdutetut kilot tulevat takaisin alkaen viimeistään 2 vuoden kuluttua.
Jätin oluen pois kokonaan ja söin pieniä annoksia pari-kolme kertaa päivässä. Ruokavaliotani en sen kummemmin rajoittanut, perusmuonaa. Nälkä ei ollut missään vaiheessa. -12kg kolmessa kuukaudessa.
Pidin ruokapäiväkirjaa. Opettelin syömään tarpeeksi ja sopivaa ruokaa. Mun ongelma oli epätasainen ateriarytmi ja välillä söin liian vähän, mikä johti sitten järjettömiin mättökausiin.
Ensin opettelin syömään 2000kcal (+-100) päivässä joka päivä. Sitten siitä viilasin alaspäin pikkuhiljaa. Nykyisin syön noin 1700 kcal päivässä ja se on mulle hyvä. Sillä pysyn tässä painossa eikä tarvitse kärsiä nälkää.
Pyrin syömään ravintorikasta ruokaa painottaen kunkin aineksen biologista arvoa. Siivosin kaiken sellaisen pois ruokavaliosta, mikä sisältää sellaisia täyteaineita mitä en normaalisti ruokaa laittaessani ruokaan laittaisi. Kuten esim karrageeni, aspartaami, glukoosifruktoosisiirappi näin muutamia mainitakseni.
15 kg - 15 viikkoa lautasmallilla. Pysyneet pois 10 vuotta.
Vähähiilihydraattisella dieetillä. Söin kyllä ruisleipää, mutta en käyttänyt pastaa, perunaa, riisiä, kastikkeita jne.
Herkkuhimoon söin uuniomenaa kanelilla ja söin kyllä myös noin kerran tai kaksi kuukaudessa jotain herkkua. Punaviiniä saatoin juoda toisinaan vähän myös.
En kyllä muista ihan tarkkaan kuinka nopeasti paino putosi. Mutta 16 kiloa laihdutin.