Lue keskustelun säännöt.
Missä iässä huomasit, että vanheneminen ei koskekaan vain muita?
14.01.2018 |
Siis sellainen geriatrinen vanheneminen. Vanhaksi tuleminen.
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin ekan harmaan hiuksen päästäni 33-vuotiaana ja silloin se iski.
35 v. Myös parikymppiset tuntuu oman ikäisiltä koska huomaa ettei ole juurikaan erilainen kuin 15 v sitten, ja että aika kuluu nopeasti, vaikka parikymppiset pitääkin ikäloppuna kun luulevat että muuttuvat jotenkin ihan eri ihmisiksi vain ikääntymisen takia.
Ja seuraava etappi onkin, että tajuaa, että jokainen kuolee.
Toivoisin, että saattohoitoa parannettaisiin ja palliatiivinen sedaatio tulisi kaikkien ulottuville tarvittaessa. Toivoisin, että vanhuksia hoidettaisiin kauniimmin ja korkeaa ikää kunnioitettaisiin (kuten Japanissa).
Kauheaa joutua jonnekin huonoon hoitoon ja varmaan tulevaisuudessa silti vaaditaan kaikki omaisuus sen kustantamiseksi. Mitä järkeä säästää vaikka asunto ja mökki, jollei sitä voi jättää perillisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 34-vuotiaana. Minun ikäistäni ei voi enää millään sanoa nuoreksi aikuiseksi. Kaikki nuoret näyttävät minusta nätiltä ja kun katson peiliin en tunnista omia kasvojani vaan näen kalkkunankaulaisen väsyneen näköisen eukon hehtolitran kokoisine silmäpusseineen. En enää tiedä miten pukeutua tai meikata, kaikki on suunnattu nuorille. Pelkään näyttäväni naurettavalta tekoturkistakissa ja highlighterit poskilla vaikka en toisaalta ollenkaan halua jämähtää v. 2000 muotiin tai alkaa jakkupukunaiseksi. Baarissa tai muutenkin kaupungilla on epävarma olo. Kai kaikki muut ikäiseni ovat lastensa kanssa leikkipuistoissa tai jotain. Ravintolassa kävin syömässä viimeksi eilen ja siellä oli alle 30v (palkkikulmakarvoineen ja katuharjaripsineen, nämä ovat takuuvarma "nuorison" merkki nykyään) ja sitten 50+ ikäisiä.
Olen jo 34 eikä minulla ole koskaan ollut poikaystävää tai ensitreffejä. En ole muuttanut kenenkään kanssa yhteen, ei olla ostettu yhteistä ensiasuntoa. Ja nyt se on myönnettävä itselle ettei noita tulekaan koskaan tapahtumaan. Neljää kymppiä käyvän täytyy jo haudata romanttiset hupsut unelmat.
En oikein tiedä mihin suuntaan elämääni veisin. Työkään ei minulle niin tärkeää ole, että uraohjukseksi alkaisin. Vaikuttaa, että edessä on liuta harmaita vuosia älypuhelimen näyttöä tuijottaen. Eihän aikuiset enää juhli tai pidä hauskaa, räkätä kaveriporukassa tai tanssi auringonnnousuun, lähde kaverin kanssa reppureissaamaan tai leffaan, käy festareilla tai jaa elämänsä syvimpiä salaisuuksia.
26, kun tajusin että missit ovat minua nuorempia.
Ja Dannyn Erika... oli aika isku tajuta, että voin alkaa muutaman vuoden sisään kutsua missejä tyttösiksi, mutta itse en enää sellainen ole yhtään kenellekkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt 34-vuotiaana. Minun ikäistäni ei voi enää millään sanoa nuoreksi aikuiseksi. Kaikki nuoret näyttävät minusta nätiltä ja kun katson peiliin en tunnista omia kasvojani vaan näen kalkkunankaulaisen väsyneen näköisen eukon hehtolitran kokoisine silmäpusseineen. En enää tiedä miten pukeutua tai meikata, kaikki on suunnattu nuorille. Pelkään näyttäväni naurettavalta tekoturkistakissa ja highlighterit poskilla vaikka en toisaalta ollenkaan halua jämähtää v. 2000 muotiin tai alkaa jakkupukunaiseksi. Baarissa tai muutenkin kaupungilla on epävarma olo. Kai kaikki muut ikäiseni ovat lastensa kanssa leikkipuistoissa tai jotain. Ravintolassa kävin syömässä viimeksi eilen ja siellä oli alle 30v (palkkikulmakarvoineen ja katuharjaripsineen, nämä ovat takuuvarma "nuorison" merkki nykyään) ja sitten 50+ ikäisiä.
Olen jo 34 eikä minulla ole koskaan ollut poikaystävää tai ensitreffejä. En ole muuttanut kenenkään kanssa yhteen, ei olla ostettu yhteistä ensiasuntoa. Ja nyt se on myönnettävä itselle ettei noita tulekaan koskaan tapahtumaan. Neljää kymppiä käyvän täytyy jo haudata romanttiset hupsut unelmat.
En oikein tiedä mihin suuntaan elämääni veisin. Työkään ei minulle niin tärkeää ole, että uraohjukseksi alkaisin. Vaikuttaa, että edessä on liuta harmaita vuosia älypuhelimen näyttöä tuijottaen. Eihän aikuiset enää juhli tai pidä hauskaa, räkätä kaveriporukassa tai tanssi auringonnnousuun, lähde kaverin kanssa reppureissaamaan tai leffaan, käy festareilla tai jaa elämänsä syvimpiä salaisuuksia.
Vähän sama juttu, tosin kyllä aikuisetkin tekee noita, jos on kenen kanssa tehdä. Minulla ei ole koskaan ollut mitään kaveriporukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja seuraava etappi onkin, että tajuaa, että jokainen kuolee.
Toivoisin, että saattohoitoa parannettaisiin ja palliatiivinen sedaatio tulisi kaikkien ulottuville tarvittaessa. Toivoisin, että vanhuksia hoidettaisiin kauniimmin ja korkeaa ikää kunnioitettaisiin (kuten Japanissa).
Kauheaa joutua jonnekin huonoon hoitoon ja varmaan tulevaisuudessa silti vaaditaan kaikki omaisuus sen kustantamiseksi. Mitä järkeä säästää vaikka asunto ja mökki, jollei sitä voi jättää perillisille.
Ja tuo tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa kun oma vanhempi kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikei ole ehkä vielä tajunnut. Mutta olenkin vasta 50.
Noin neljävitoseksi asti tunsin itseni ihan nuorekkaaksi !Mutta sitten se totuus iski..Siihen asti olin kova menemään ja ilmeisesti melko hyvännäköinenkin..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tukkaan tuli harmaata 50-vuotiaana.
Tässä 35 kieppeillä, kun peilissä alkoi vaikuttamaan siltä, että päälaelta hiukset harvenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja seuraava etappi onkin, että tajuaa, että jokainen kuolee.
Toivoisin, että saattohoitoa parannettaisiin ja palliatiivinen sedaatio tulisi kaikkien ulottuville tarvittaessa. Toivoisin, että vanhuksia hoidettaisiin kauniimmin ja korkeaa ikää kunnioitettaisiin (kuten Japanissa).
Kauheaa joutua jonnekin huonoon hoitoon ja varmaan tulevaisuudessa silti vaaditaan kaikki omaisuus sen kustantamiseksi. Mitä järkeä säästää vaikka asunto ja mökki, jollei sitä voi jättää perillisille.
Ja tuo tapahtuu viimeistään siinä vaiheessa kun oma vanhempi kuolee.
Isäni kuoli kun olin 14-v.
Ei siinä oma kuolema tosiaankaan mieleen tullut.
Ihan muut asiat.
Noin 5 vuotta sitten. Olen 60v. Pään sisältä olen aika nuori, tunnen itseni 30-40-vuotiaaksi aina vaan. Kroppa ei pysy enää vauhdissa. Olen kyllä suht terve mutta jotenkin en ole niin vetreä. Väsyn helpommin. Naama ja silmäluomet valahtavat. Harmaita ei pahemmin ole tai niitä ei vaaleahkosta maaantienväristä niin huomaa. Näin sinkkuna miestarjonta on heikompaa samanikäisissä. Onneksi nykyään ei tarvitse kääriytyä huiviin ja keinutuoliin vaan voi elää niin kuin haluaa.
Silloin kun tulin isoäidiksi, 56-vuotiaana, kun piti miettiä, millä sanalla haluan tulla kutsutuksi. No turhaan mietin sitä, lapsi itse keksi minulle ihanan kutsumanimen. Sitten pari vuotta myöhemmin 58-vuotiaana, kun en enää jaksanutkaan nostaa lasta niin hyvin tai painia ja leikkiä rosvoa. Poliisi sai aina tämän rosvon kiinni. Mutta ei haittaa, vanheneminen on ihan kivaa!
En ole kyllä oikeastaan vieläkään huomannut, vaikka olen jo 37-vuotias ja olo on välillä tosi raihnainen. Sellaista lopullistatajuntaa ei ole siis vielä ihan saavutettu, vaan ajattelen lähinnä, ettei aikuisen kuulukaan olla yhtä ketterä ja notkea kuin lapset.