kuoret

Itsekäs sinä olet, jos sen teet. Niin raukkamaista ja peruuttamatonta se olisi. Mieti nyt, hyvä ihminen! Sinulla on vaimo, joka tarvitsee sinua. Vauva, joka tarvitsee isäänsä. Haluatko todella, että elossa oleva lapsesi itkee haudallasi ja miettii, miksi isi teki niin? Syyttää ehkä itseään? Koska ei ollut sen arvoinen, että isi olisi halunnut elää. Että kuollut veli oli parempi kuin hän. Oikeasti, mieti... Apua tuskaasi saat esim. miesten kriisikeskuksesta.



Lasteni isä uhkasi eromme aikoihin tappaa itsensä, jos jätän hänet. Usko pois, se sattui ja lujaa. Sitä tuskaa ja pelkoa en toivoisi kenenkään kokevan. Saati sitä, mitä itse teko aiheuttaisi.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja, että miettisit tilannetta myös muitten läheistesi kautta. Haluaisitko aiheuttaa heille vielä tuon tuskan keskellä uuden kaaoksen!!! Eikö riitä, että olette menettäneet yhden rakkaimman. Kaikella on tarkoituksena vaikkakin se uskomattomalta tuntuukin.



Itse menetin rakkaan isäni reilu vuosi sitten ja sain eräältä ihmiseltä tietää kirjasta, joka avaisi kuoleman jälkeisen " elämän" . En ole koskaan uskonut ns. höpöhöpöjuttuihin, mutta olessani alkuvuodesta kirjakaupassa silmiini tuli tuo samainen kirja. Michael Newton; Elämää elämien välillä, sielujen matka. Olen itse lukenut tuon kirjan vasta puoleenväliin ja olen alkanut ymmärtämään enemmän, mitä kaikkea tämä olevaisuutemme tarkoittaakaan.



MIETI,MIETI!! SINUA RAKASTETAAN JA ET OLE YKSIN TÄMÄN SURUSI KANSSA, MITÄ PIKIMMITEN TARVITSET APUA JA OLE YSTÄVÄLLINEN JA OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ ASIANTUNTIJOIHIN. SUN TARVITSEE SAADA LÄÄKITYS, JOTTA PÄÄSET ALUN JA PAHIMMAN VAIHEEN YLI.



PLEASE, ÄLÄ TEE SITÄ!!!

Toivon, että saat jostain voimia jatkaa eteenpäin ilman itsetuhoisia ajatuksia. Perheellenne on tapahtunut jotain aivan liian hirvittävää, ethän lisää perheenne tuskaa enempää. Entäpä jos hakisit apua seurakunnan puolelta?

Olen todella pahoillani siitä mitä olette joutuneet kokemaan. Lapsen menetys on pahinta mita vanhempi voi kokea. Tiedän tämän, koska lapsellani on vaikea kuolemaan johtava sairaus. Meidän kohdalla ensimmäinen kuolema oli diagnoosi, lopullinen sitten muutamien vuosien jälkeen.



Minulla oli myös samanlaisia ajatuksia diagnoosin jälkeen, teki mieli ajaa päin rekkaa... En kuitenkaan meinannutkaan toteuttaa sitä, sillä meillä on myös terve lapsi ja hän tarvitsee minua! En voisi ikinä satuttaa häntä tappamalla itseni. Siksi pitää vain yrittää selvitä, tunti kerrallaan ja päivä kerrallaan.



Kannattaa hakeutua, ellet jo olekin, keskustelemaan. Itse pääsin ns. kriisiapuun alussa ja kävin juttelemassa ja itkemässä alussa pari kertaa viikossa. Edelleenkin käyn kerran kuussa mielenterveystoimistossa puhumassa. Myös mielialalääkitystä kannattaa vakavasti harkita, kun on itsetuhoisia ajatuksia.



Yritä jaksaa, jos et muuten niin toisen lapsesti tähden!

Kiitoksia YSTÄVÄT



Olette aivan oikeassa, muuta en nyt pysty sanomaan.

Olet menettänyt rakkaan lapsesi, en voi edes kuvitella miltä se tuntuu...Voimia sinulle hetkiin.

Toivon todella jaksamisia sinulle.

Älä luovuta. Sinua tarvitaan.

Teille on tapahtunut se asia, joka olisi kauheinta, mitä voisi tapahtua kenellekään vanhemmalle. Syyllisyys on varmasti aivan hirveää, vaikka kyseessä onkin inhimillinen tragedia ja onnettomuus.



Kauhea onnettomuus, hirvein tragedia, jonka ihminen voi kohdata.

En tiedä, miten tuollaisesta voi ikinä päästä yli. Mutta tiedän, että ihmiset ovat mielettömän vahvoja ja että vastaavista tragedioista on perheet selvinneet.



Tuska on varmasti valtava. Toivoisin, että sinä selviydyt tästä, koska sinulla on vielä toinenkin lapsi. Että vaimo ja lapsi eivät menettäisi isää. Se olisi heille tuskallista ja kaksoistragedia.



Ennenkaikkea sinä tarvitset anteeksiantoa itseltäsi. Sinun pitäisi löytää jokin tapa, jolla voisit ajatella hyvittäväsi tuon onnettomuuden, vaikkei se sinun syysi ollutkaan. Sehän oli onnettomuus, mutta jos itse syyllistää itsensä, pitäisi olla jokin väylä, jonka kautta anteeksianto mahdollistuisi itselle.



Ehkä yksi mahdollisuus olisi se, että hyvittäisi onnettomuutta olemalla paras mahdollinen isä elossa olevalla lapselleen ja paras mahdollinen puoliso vaimolleen. Vain sinä itse voit tietää, miten sinun pitäisi hyvittää, jotta voisit alkaa uudelleen elämään. Niin kauan kuin syyllistät itseäsi ja tuomitset itsesi kärsimään, et ole elossa toiselle lapsellesi etkä vaimollesi. Surkaa yhdessä, itkekää, hakekaa tukea vertaisryhmistä, puhukaa niin kauan kuin asia on vähääkään mielessä.



Kaikki on mahdollista, vaikkei se siltä tällaisessa tilanteessa varmasti ttällä hetkellä tunnukaan. Huonoin vaihtoehto olisi kuitenkin itsemurha. Se olisi pakoa. Nyt on kärsimyksen vuoro, jotta tulevaisuudessa voi olla myös onnea. Sinä olet terve, koska tunnet tuota tuskaa. Se kertoo, että olet empaattinen ja hyvä ihminen. Hyvillekin ihmisille sattuu joskus kamalia asioita. Maailma on epäreilu ja se ihmetyttää ja silti sille ei voi mitään.



Rakkautta perheellenne toivotellen,

Meri-Kaisla

neljä viikkoa sitten päivän ikäisenä. En tiedä miltä sinusta tuntuu, itselläni on aivan kamala suru, kaipaus, ikävä... Oman lapsensa menettäminen on pahinta mitä voi sattua.

Itsellä on päässä myös pyörinyt itsetuhoiset ajatukset välillä, mutta jotenkin olen niistä selvinnyt. Onhan minulla ihana esikoinen, rakastava puoliso, jonka kanssa olemme toisiamme tukeneet. Sinullakin on lapsi, joka tarvitsee isää, vaimo, joka tarvitsee miestään, kaikki sukulaiset ja ystävät. Puhu tunteistasi ja tuntemuksistasi, jos et kenellekään tutulle pysty, on ammattilaisia, jotka eivät ole millään lailla kytköksissä elämääsi, heille voit puhua mustimmatkin ajatuksesi sanoiksi.

Kyllä sinä selviät, minäkin selviän!

Ensinnäkin olen kovin pahoillani perheenne puolesta-joudutte sanomaan hyvästit yhdelle perheenjäsenistä ihan liian aikaisin:o(

Otan osaa...



Haluaisin kuitenkin sanoa tuosta mitä Meri-Kaisla kirjoitti että hyvittäisit tapahtunutta olemalla hyvä isä ja aviomies-- olen kyllä ihan eri mieltä! Mitä hyvittämistä siinä on? Sehän oli onnettomuus-mikäli et tahallasi peruuttanut lapsen päälle!! (tietenkään et niin tehnyt)



Tuntuu pahalta ajatella että sinä sitten hyvittäisit onnettomuutta loppuelämäsi ajan- ikäänkuin myöntäisit ja hyväksyisit että tapahtunut oli sinun vikasi.



Minä luin juuri kirjan lapsen menettämisestä (tämä on sen perheen tarina josta tehtiin tää elokuva Eläville ja kuolleille), josta saattaisi olla sinullekin apua. Siinä pienen Markus-pojan isä kertoo kuinka poika jäi kotipihalla palavan auton sisään ja isä on varma että auton syttyminen on hänen syynsä. Kirjassa kuvataan hyvin pitkää surutyötä ja selviytymisprosessia, hämmästyttää miten ihmiset vain selviävät vaikka kamalia asioita heille tapahtuu.



Toivon että saat/otat vastaan kriisiapua ja pystyt hyödyntämään sitä, etkä syytä itseäsi. Tällaisesta surusta selviää vain jos haluaa selvitä ja jatkaa elämää. Ja puhumalla.

Älä anna koko perheenne kuolla vaan taistele että teillä olisi hyvä elämä yhdessä- on elämä kuitenkin sen arvoista vaikkei sinusta nyt siltä tunnu.



Voimia ja uskoa toivoen: itsekin läheisensä menettänyt:

(olen viimeksi kuluneen vuoden aikana menettänyt kuolemalle kuusi lähiomaista tai ystävää)

Se kirja on nimeltään " Lapseni on poissa" , kirjailija on Gösta Karf

Elämä on julmaa. Todella julmaa ja kohtuutonta hetkittäin. Sinulle tapahtunut on vanhempien pahin painajainen. Mutta silti, kuten niin moni sanoi, se oli vahinko, jolle ei enää mahda minkään.



Olet menettänyt rakkaan lapsesi. Jo se yksin olisi hirmuisen surkeaa ja surullista. Tapa, jolla lapsesi menetit, tekee asian vielä surullisemmaksi. Joskus suru on niin suuri, ettei sitä pysty käsittelemään. Olo on tyhjä ja turta. Mikään ei tunnu miltään, kun kaikki tunteet olisivat liian suuria tunnettavaksi. Silloin pitää hakea apua. Minustakin sinun olisi hyvä hakea nyt ammattimaista kriisiapua.



Meistä jokainen tekee virheitä. Jotkut virheet satuttavat enemmän kuin toiset. Olen pahoillani puolestasi, että sinun virheelläsi oli näin kohtuuton seuraus. Jos ihmisen pitää saada virheestään rangaistus, olet jo saanut pahimman rangaistuksen, minkä voi vain saada. Älä rankaise itseäsi enempää.



On varmasti perheenäkin vaikea päästä tästä eteenpäin. Vaikka olisi suloinen vauva ja parisuhdekin hyvällä mallilla. Teistä jokainen tarvitsee apua. Miettikää yhdessä ja ammattilaisten kera, millaista apua eniten tarvitsette. Älkää jääkö surussanne yksin. Jokaista voidaan auttaa.



Suru on suurin nyt. Ajan kuluessa hetki kerrallaan se kuitenkin muuttaa muotoaan. Lapsen kuolemaa ei tarvitse hyväksyä, mutta sen kanssa pitää oppia elämään. Nyt se tuntuu mahdottomalta, epämiellyttävältäkin haasteelta, mutta kun elämänne jatkuu, kaikki kääntyy vielä hyväksi.



Sitä samaa, mikä teillä oli, ette enää saa takaisin, niin kovasti kuin toivoisittekin. Teillä on kuitenkin paljon jäljellä. Paljon sellaista hyvää, minkä päälle uusi elämänne alkaa pikkuhiljaa rakentua. Juuri nyt, kun suru on pahimmillaan, sitä hyvää voi olla vaikea hyväksyä ja nähdä, mutta siellä pohjalla se on.



Jos mietit, mitä pikkuinen poika toivoisi sinulle, omalle isilleen, nyt, tiedät kyllä. Hän haluaisi sinun olevan iloinen, nauravainen ja onnellinen. Lapsesi haluaisi, että hymyilisit hänen äidilleen, hellisit hänen pikkusisarustaan. Siellä missä hän onkin, hän pärjää kyllä. Sinun tehtäväsi on nyt jatkaa elämää täällä.



Kuorien sisällä on selvästi sydän, joka meinaa pakahtua tunteista. Anna tunteiden tulla. Käy niitä rakkaidesi, läheistesi, mutta myös ulkopuolisten ammattilaisten kanssa läpi. Se kauheus, jonka joudut nyt kohtaamaan, on sinulle ainutlaatuista, mutta surullinen totuus on se, että joka vuosi vastaavia onnettomuuksia tapahtuu useampia. Löytäisitkö jostakin jonkun, joka on kokenut saman kuin sinä ja jonka kanssa voisit jakaa niitä tunteita, joita kukaan muu ei ymmärrä? Jonkun, joka ajan kanssa ja kovallakin työllä olisi taas saanut elämästä kiinni ja voisi valaa sinuun uskoa, että selviät tästä kyllä? Jos sellaisen ihmisen löytäminen tuntuu vaikealta, löydätte varmasti ihmisiä, jotka ovat menettäneet lapsensa. Teitä on paljon, liian paljon. Kenellekään en koskaan soisi lapsen menettämisen tuomaa surua.



Voimia sinulle ja perheellenne. Teillä on nyt surun aika, mutta valoisa, hyvä elämä odottaa edessä. Taistele taistelusi ja jatka sitten elämässä eteenpäin. Pidä huolta itsestäsi ja uskalla rakastaa ja ottaa vastaan taas rakkautta. Sinä olet ansainnut kaikki elämäsi hyvät asiat. Sinä ansaitset kaiken hyvän, mikä on edessä päin.



Lämpöisin ajatuksin

T

Otan osaa suruunne..

kenenkään ei pitäisi joutua hautaamaan rakastaan...

En osaa edes kuvitellakkaan miltä teistä tuntuu..



Mutta sen voin sanoa ihan suoraan että älä tapa ainakaan itseäsi.

Se aiheuttaisi suunnatonta tuskaa koko perheellesi.

Minulla on kaksi läheistä riistänyt hengen itseltään ja ei ole päivääkään ettenkö miettisi heitä..

Yritä jaksaa päivä kerrallaan ja muista kertoa muillekkin omista tuntemuksista..älä missään nimessä haudo yksin näitä asioita!

Sun kirjoittamasi kuulostaa tosi raskaalta. Varmaan hirveä tunne tuollasesta onnettomuudesta. En tiedä sen enempää tilanteestasi kuin sen minkä kirjoitit viestissäsi. Se kuulosti siltä, että tuo tapahtuma on laukaissut syvän masennuksen. Siis siitä tuo tyhjyyden tunne ja itsetuhoiset ajatukset tulevat. Mene lääkäriin ja kerro tilanne, ota mielialalääkitys ja muutakin jos tarvitsee, ja hae myös psykologista apua. Tuo on niin murskaava kokemus, että luulen, että suurimmalle osalle ihmisiä aiheuttais saman... Juttele vaimosi kanssa myös asiasta. Älä tee itsellesi mitään, lapsesi tarvitsee isää ja vaimosi sinua myös. Pääset varmasti tasapainoon kun aika kuluu ja lääkkeet yms auttaa nousemaan masennuksesta ja käsittelemään asian. Voimia.