Erota vai ei?

Olemme olleet puolisoni kanssa yhdessä pian vuosikymmenen ja nyt mietin että onko tämä tosiaan sitä mitä elämältäni tahdon. Meillä on yksi yhteinen 2v tytär. Riitoja on ollut paljon ja niitä on harvoin selvitelty loppuun asti.. Meillä siis harvoin keskustellaan mistään asioista, varsinkaan vaikeista.
Nyt minusta tuntuu siltä että kaikki kortit on jo käännetty ja ainoa vaihtoehtomme on erota..

Mieheni ei ole (tiettävästi) koskaan pettänyt minua ja on aina ollut uskollinen sekä tuonut leivän pöytään kun olen itse opiskellut tai kun olen kotona lapsen kanssa ja saan vain kotihoidontukea.
Mieheni tekee fyysisesti ja henkisesti rankaa työtä ja pitkää päivää. Iltaisin hän on väsynyt, mutta jaksaa silti toisinaan leikkiä lapsemme kanssa.
Mieheni vanhemmat ovat todella ihania ja auttavaisia ja yrittävät auttaa meitä kaikin keinoin. (Tietävät siis tilanteestamme).
Ongelma tässä on se, että mieheni ajattelee että minun tehtäväni on hoitaa lastamme 24/7 ilman mitään vapaa-aikaa. Teen siis kaiken lapsemme kanssa. Harrastan liikuntaa ja nään ystäviä niin että lapsi on aina mukana, koska mies ei ehdi /jaksa hoitaa lastamme. Siksi en pysty aloittamaan mitään liikuntaharrastusta ja harvoin näen ystäviäni ilman lastamme. Olemme myös molemmat kokeneet lapsiarjen raskaaksi, erityisesti mieheni. Mies on myös hyvin äkkipikainen ja saattaa suuttua aivan mitättömistä asioista. Silloin saan aina kuulla kunniani.

Viikonloppuisin hän nukkuu yli puolen päivän ja herää vasta kun laitan lapsemme päiväunille ja aamuisin hän on niin äkäinen että hänelle ei saa puhua yhtään mitään (ja kyllä, tätä on ihan joka ikinen aamu..). Monesti hän on sanonut ettei ole oma itsensä aamuisin ja siksi käyttäytyy kamalasti minua kohtaan. Välillä viikonloput menee niin että mieheni kiukuttelee aamusta iltaan eikä tehdä mitään yhdessä. Yleensä silloin lähdemme tyttäreni kanssa tapaamaan ystäviä yms.
Seksiä ja minkäänlaista läheisyyttä meidän välillä on hyvin harvoin.
Monesti kun riitelemme mies uhkailee erolla ja sanoo että voin alkaa etsimään asuntoa itselleni sekä lapsellemme. Hän haluaa että alan yksinhuoltajaksi ettei hänen tarvitse ottaa lastamme edes viikonloppuisin hoitoon.
Olen niin väsynyt tähän kaikkeen ja siihen että olen vaan roskakori johon kaikki p**** kerääntyy.

Saimme viime viikolla keskusteltua asiasta kun tein selväksi että harkitsen vakavasti eroamista. Mieheni sanoi tukevansa minua siinä päätöksessä jos niin haluan tehdä. Saimme myös keskusteltua muistakin minua vaivanneista asioista ja aloin ajattelemaan että ehkä tämä voisi kuitenkin muuttua vielä hyväksi ja ehkä meillä on vielä mahdollisuus. Siksi en oikein tiedä mitä tekisin.
Olen niin väsynyt tähän tilanteeseen ja siihen että mieli vaihtuu koko ajan..