Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä selviän erosta?
07.01.2018 |
Sydän on aivan palasina. Elämäni ensirakkaus olikin se, joka petti ja rikkoi sydämeni. On jo pidemmän aikaa kohdellut kuin ilmaa vain. Ero on väistämättä edessä, luultavasti heti tänään joudun käskemään häntä lähtemään. Tiedän, mun pitäisi tuntea inhoa ja suuttumusta häntä kohtaan, ja niin tunnenkin, mutta rakastan yhä ihan liikaa. Tuntuu, etten oikeasti kestä tai selviä tästä. Olemme asuneet yhdessä jo yli vuoden, tässä asunnossa (joka on alunperin siis minun) on ihan liikaa muistoja. En kestä mennä yksin sänkyyn, kun hän ei ole vieressä enkä voi herätä siihen että näen hänet ensimmäisenä. Jopa kaikki lempibändini ovat myös hänen lempibändejään, tuntuu etten voi kuunnella yhtään rakastamaani kappaletta hajoamatta palasiksi. Kaikki muistuttaa hänestä.
Miten mä koskaan pystyn unohtamaan hänet ja kaiken hyvän hänessä? Miten pystyn olla vertaamatta kaikkia uusia mahdollisia miehiä häneen, miettien miten hän olisi jonkun asian sanonut tai tehnyt? Tiedän, menen nyt asioiden edelle, mutta mua pelottaa jo nyt. Mieleni täyttyy muistoista ja hyvistä hetkistä enkä pääse niitä karkuun. Mua sattuu niin paljon. En halua tämän olevan ohi.
Olisin ainakin toivonut asioiden päättyvän toisin, ei siihen että hän meni ja otti jonkun toisen. Syytän itseäni. Miksi en ollut riittävä? Luulin - hän antoi ymmärtää - että olin.
Mulla on monen vuoden historia mm. masennuksen kanssa ja se helpotti huomattavasti tämän puolentoista vuoden aikana kun olemme olleet yhdessä. Hän antoi syitä olla onnellinen ja toi valoa elämääni. Pelkään kuollakseni, että vajoan taas yhtä syvälle siihen helvettiin missä olin, mistä jo kerran pääsin ylös.
Kommentit (11)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä tilanne ja tiedän tuskasi ja sen tunteen kun ei meinaa henki kulkea kun tuntuu niin pahalle. Mulla auttoi laastarisuhteet ja aika. Löysin paremman miehen ja olen jälkeenpäin miettinyt että mitä *ittua olin sen exän kanssa. Kyllä se helpottaa ☺️
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne ja tiedän tuskasi ja sen tunteen kun ei meinaa henki kulkea kun tuntuu niin pahalle. Mulla auttoi laastarisuhteet ja aika. Löysin paremman miehen ja olen jälkeenpäin miettinyt että mitä *ittua olin sen exän kanssa. Kyllä se helpottaa ☺️
Kiitos. ❤️ Kauanko aikaa sulla meni, että alkoi edes vähän helpottaa ja miten pian pystyit alkaa harrastamaan noita uusia suhteita? Toivottavasti mäkin vielä löydän sen paremman jostakin, joskus... Ap
Pakon edesä ihminen selviää.Yritä ajatella enemmän järjellä kuin tunteella.Kun ei voi luottaa kaikki on mennyttä.Ei se tarkoita etteikö sun kumppanilla ole myös hyviä puolia mutta valehtelemisen ja pettämisen jälkeen ne ei auta eikä riitä.Aluksi on vaikea olla yksin mut sit siihen tottuu ja siitä tulee normiarkea.Jossain vaihees voit löytää paremman kumppanin.
Erosta selviää, kuuntelijoita löytyy ja itkut tulee itkettyä.
Mutta se sinkkuus eron jälkeen on paljon vaikeampaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakon edesä ihminen selviää.Yritä ajatella enemmän järjellä kuin tunteella.Kun ei voi luottaa kaikki on mennyttä.Ei se tarkoita etteikö sun kumppanilla ole myös hyviä puolia mutta valehtelemisen ja pettämisen jälkeen ne ei auta eikä riitä.Aluksi on vaikea olla yksin mut sit siihen tottuu ja siitä tulee normiarkea.Jossain vaihees voit löytää paremman kumppanin.
Niin. Sehän siinä onkin, kun toisen paskasta kohtelusta huolimatta sitä ajattelee miten rakas toinen on ja miten paljon hänessä oli hyvääkin. Ehkä tuokin ajatus ajan kanssa pikku hiljaa muuttuu. Onneksi en ole ihan yksin, on mulla kissoja. Ja tietysti perhe ja kavereita jotka tukevat. Tällaisen asian kanssa sitä on kuitenkin lopulta ihan yksin, koska se oli oma rakkaus ja omat tunteet... Ap
Ehkä vielä pahempaa on se, että ei ole pahoillaan sähläyksistään ja tuskin yrittää edes pyytää toista mahdollisuutta kun pyydän lähtemään. En sano että sitä hänelle antaisin, mutta kaipa siitä olisi tullut sellainen olo, että toinen katuu eikä halua mua menettää. Tuntuu, että oon vaan arvoton ja turha. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kestää aikansa tajuta että ei se mies ollutkaan sellainen kuin sinä luulit. Rakkautta ei voi lopettaa napista painamalla. Mutta se rakkaus kohdistuukin siihen sinun "haavekuvaasi" miehestä...häntä ei ole vaan mies onkin itsekäs pettäjä.
Kylmä fakta on että elämäänsä ei koskaan voi täysin rakentaa toisen ihmisen varaan.
Elämä ei ole yhdestä miehestä kiinni vaikka sydänsurut tekeekin kipeää. Sydänsuruista kuitenkin selviää jos haluaa eikä jää ikuisiksi ajoiksi niitä vatvomaan.
Turha syyttää itseään sillä jos sellaisena kuin on ei riitä/kelpaa niin ei voi mitään. Ei voi alkaa esittämään mitään tai vetämään jotain roolia. Ja yleensä pettämisellä ei ole tekemistä petetyn kanssa vaan pettäjä pettää koska voi, buustaa omaa egoa ja haluaa jännitystä elämään.
Otat oikean asenteen ja tuuletat joka aamu villisti ripaskaa tanssien, kun ei tullut tehtyä lapsia sen miehen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat nuorelta, ja muistan kyllä ettei se paljon lohduta, mutta aika oikeasti parantaa!
Vaikeinta on just tuo ”vatvomisvaihe”, sitten kun oikeasti olette eronneet on helpompi katsoa eteenpäin.
Yritä opetella pitämään itsestäsi, tee asioita mistä tykkäät, ole lempeä ja armollinen itsellesi. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet, ja on parempi yksin kuin sellaisen miehen kanssa joka loukkaa ja pettää. Ansaitset parempaa!
Lapsista et sano joten oletan ettei ole, iloitse ettet ehtinyt perustaa perhettä väärän ihmisen kanssa.
Ystävät, liikunta ja suklaa auttaa melkein kaikkeen ;)
Tsemppiä ja aurinkoa elämääsi!
:(