Lue keskustelun säännöt.
Mietitkö koskaan, miksi juuri sinä olet itsesi sisällä?
06.01.2018 |
Mietin usein, miksi katselen maailmaa itseni sisältä, kuin siis ulkopuolisena. Mietin, miksi minä olen itseni sisällä katselemassa ulos.
Mietitkö sinä?
Kommentit (13)
Mietin joskus. Nuorempana useinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä! Luulin olevani outo, kiva kuulla että muillakin näin.
Kyllä mietin.
Tämä elämä ei ole sitä mitä haluaisin. Olen loukussa tässä kropassa ja elämässä. En pääse tästä ulos. Vaikka haluaisin. Ihan helvetin ahdistavaa ja surullista.
En varmaan mieti että miksi, mutta mietin kyllä sitä, mitä oikeastaan on olla minä.
Kaikilla on minä. Kokeeko jokainen minä itsensä samalla tavalla? Olisiko se yhtään eri minä, jos sijastani olisi syntynyt joku muu? Onko sinun syvin minäsi erilainen kuin minun? Voiko minöissä olla eroja? Mitä ne erottavat tekijät ovat? Onko luonteeni minää vai sen ulkopuolista? Ovatko muistoni minää vai pelkkiä lisävarusteluja?
Ovatko kaikkien minät pelkkiä toistensa kopioita, joiden ympärille vain on lisätty erilaisia asioita... Mikä se pohjimmainen minä on? Mitä jää jäljelle, kun poistetaan kaikki muu paitsi minä? Silloin en kai enää edes tietäisi olevani olemassa. Onko mitään todellista minääkään siis olemassa vai onko se vain sekalaisten asioiden muodostama kokonaisuus, josta syntyy illuusio minästä? Onko minä oikeasti paljon hajanaisempi asia kuin kuvittelemme?
Maailma on ulospäin suuntautuneiden temmellyskenttä,enimmäkseen.Hiljaisimmat hissukat joutuvat etsimään paikkaansa elämässä enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa sanoa. Mietin joskus että voiko maailmassa olla joku muu joka ajattelisi juuri kuten minä, jonka elämä olisi juuri samanlaista paskaa jne. Onhan niitä ulkoisiakin kaksoisolentoja kai.
En ole itsestäni tuota miettinyt, mutta eläimistä kyllä. Esim koirastani, että jos se mikä on koirani sisällä, olisikin syntynyt ihmiseksi. Ja myös pikkulinnuista tai ötököistä, että eihän ne sitä itse ole saanut päättää että niistä tulee lintu/ötökkä. Sekavia ajatuksia ehkä, mutta jos kaikki ajattelisi niin, niin luulis että jokainen ymmärtäisi, että kaikkien elämä on yhtä arvokas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, koska minä olen kehoni. Ei ole mitään erillistä ”itseä” itseni sisällä.
Ala-asteikäisenä sain jotenkin päähäni ajatuksen, että entäs jos mieleni olisi sattunut syntymään nälkäisen kehitysmaan lapsen ruumiiseen tai jotenkin onnistuu siirtymään sellaiseen seuraavaksi. Ja se oli (ja on yhä) todella ahdistava ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mietin miksi olen minä ja millaista on olla minä.
Olen miettinyt, olisiko "joku toinen" eli aivan erilainen luonne saanut minun ruumiillani ja lähtökohdillani elämästäni aikaan jotakin hienoa. Kun ainahan sitä valittaa, että kun olen tämän näköiseksi ja tällaiseksi syntynyt, niin en voi sitä ja tätä ja blaa blaa. Eli että kuinka paljon sisäiseen maailmaan lopulta vaikuttaa se, miltä näyttää ja millaisia fyysisiä ominaisuuksia on, ja kuinka paljon siitä on ihan luonteesta kiinni. Jos vaikka joku Alexander Stubb olisi riivannut minut jo pienestä pitäen, voisin varmaan olla vaikka mitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on hauska käytännön ihmisen filosofinen kysymys.
Nykyisen tieteellisesti suuntautuneen käsityksen mukaan ihmisen "sisällä" ei ole erillistä tietoisuutta tai erillistä minuutta. Minuuden tunne todella on tunne, ei välttämättä mikään eksakti asia. Tuollaista erillistä minää kutsutaan nimellä ego, homunculus, ym.
En ole miettinyt.