Lue keskustelun säännöt.
Vaikea suhde / välit poikki vanhempien kanssa?
05.01.2018 |
Onko ketään samassa veneessä? Itselleni on nyt riittänyt, piti näköjään 40 täyttää, että vihdoin seisoo omillaan eikä tarvitse yrittää miellyttää tai säilyttää välejä pelosta. Olen ainoa lapsi, mikään ei tunnu koskaan riittävän mutta kouluja käymätöntä isääni riepoo suunnattomasti sekin, että olen pärjännyt työelämässä, rakennuttanut talon jne. Jos on eri mieltä hänen kanssaan, tulee välirikko. Kun ensimmäistä lastani odotin, hän veti herneen nokkaansa kun uitin koiraani järvessä jossa olisi voinut olla sinilevää, ja tästä syystä ei onnitellut edes vauvauutisista ennen kuin useita kuukausia myöhemmin, ja silloinkin kun asiasta sanoin. Kerran hän hukkasi itselleen tärkeitä tavaroita, haukkui niiden hävittämisestä minut pystyyn. Seuraavana päivänä pyysi anteeksi mieheltäni, minulta taas kuukausia myöhemmin kun oli aarteensa löytänyt omista kätköistään. Kun olin lapsi, joulut itkin salaa kun ukko seurusteli kossulasin kanssa, kun kuulemma inhosi joulua.
Kun olin eroamassa, sain syyt niskaani ja aiheesta tietysti; miehelleni luvattiin kaikki mahdollinen apu ja minuun ei otettu mitään kontaktia. Äitini ei kykene mihinkään konfliktitilanteissa, itkee aina sovun perään, eli mistään ei saisi koskaan puhua eikä kupruja edes tulla. Joten nyt riitti, olkoot, pakolliset olen hoitanut, mutta muuten en halua olla tekemisissä. Isoissa projekteissa kuten taloa rakennettaessa en saanut mitään apua edes neuvoja, joten olkoot nyt rauhassa kun ovat halunneet ja äitini tällaisen riitelevän ja omapäisen lapsen vahingokseen saanut. Nuoruudessani kertoi usein olevansa häpeissään takiani, ja samaa joutuu olemaan kun olen aikuinenkin.
Mutta hei, koskaan ei ole myöhäistä saada onnellinen lapsuus! 😚
Kommentit (24)
Minulla myös ollut kamalat vanhemmat, koskaan eivät kehuneet eikä kannustaneet mutta kaikesta tuli kamalat haukut. Tilannetta ei yhtään auttanut että olin erityisherkkä, omaan huoneeseen piti yksin mennä itkemään pienenä lapsena. Ihmekös se etten päässyt esille kun vasta aikuisena muutettuani pois siitä myrkyllisestä ympäristöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö oikeasti ole ketään, jolla olisi omien vanhempien kanssa ollut hankalaa? Olen kateellinen...
Kaikilla on jossain vaiheessa hankalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö oikeasti ole ketään, jolla olisi omien vanhempien kanssa ollut hankalaa? Olen kateellinen...
Kaikilla on jossain vaiheessa hankalaa.
Ei ole ikinä ollut hankalaa vanhempien kanssa ellei teinivuosiani oteta lukuun.
Välit laitoin nyt välit poikki isään, enkä enää yritä lämmitellä välejä ja "esittää normaalia" kun tavataan. Sama kuvio on toistunut usean vuoden ajan: vanhempi tekee tai sanoo jotain, mikä saa minut ahdistumaan tai loukkaantumaan. Sitten kun asian ottaa puheeksi, niin syy on aina minun, koska "minä haastan riitaa" ja "olen sekaisin kuin äitini".
Olen aina konfliktin jälkeen useita päiviä tunnekuohuissa ja hämmentynyt, että olenko minä tosiaan päästäni viallinen. Koen että perheriidat vaikeuttaa jopa töissäpärjäämistä, kun on henkisesti lähellä burn outia pitkittyneet ahdistuksen takia.
Kun puhun tapahtumista muille läheisille saadakseni ulkopuolisen näkemystä, niin tajuan että vika on isässä. Alkoholistina hän ei osaa käsitellä tunteita ja riitatilanteita, koska juomalla aina korjaa oman ahdistuksensa.
Ymmärrän että ulkopuolisille isäni on hauskaa seuraa ja hyvä tyyppi. Sitä hän onkin. Mutta minua ja veljeäni ei ole koskaan arvostanut, kukaan muu veljeni lisäksi ei tiedä millaista kohtelua saamme ja olemme nyt molemmat katkaisseet isään välit.
Hankalaa tästä myös tekee se, että isä maalaa minusta ja veljestäni kuvaa muille läheisille, että olemme veljeni kanssa päästä sekaisin ilman syytä. Todellisuudessa se syy aina unohtuu kertoa, eikä sitä syytä muut edes ymmärtäisi.