Mikä vei ystävät?
Onko täällä muita äitejä, joista tuntuu, että ystävät ovat ¿hyljänneet¿?
Meille syntyi 8 kk sitten vauva, mutta yksikään lapsuudenystävä tai opiskelukaveri ei ole vaivautunut käymään vauvaa meillä katsomassa. Ainoat meillä vauvan takia käyneet, ovat muutamat työtoverini ja muutamat miehen kaverit (sekä molempien vanhemmat ja sisarukset tietty). Sen sijaan me olemme sitten käyneet vierailemassa vauvan kanssa ystävien ja sukulaisten luona (moniko tekee näin päin?). Meitä on kyllä muistettu kortein ja lahjoin, mutta postin välityksellä. Soittelemme ystävieni kanssa aina silloin tällöin, mutta minä/me olemme hoitaneet varsinaise kyläily puolen. Monesti olen miettinyt, että mikä minussa/meissä on vikana, kun emme ole edes vierailun vaativan vaivannäön arvoisia. Kummilapsenikin perhe käy toisten ystäväperheidensä luona jopa 3-5 tunnin ajomatka päässä ja ovat siellä pari yötä, mutta eivät ole käyneet meillä (1h ajomatka) yhtään kertaa vauvan syntymän jälkeen. Me olemme käyneet heillä ainakin 4-5 kertaa vauvan kanssa.
Tulimme mieheni kanssa tälle paikkakunnalle töiden perässä reilu pari vuotta sitten. Meillä ei ole täällä muita sukulaisia. Työkaverini ovat minun ainoita kavereita täällä (oikein ihania ihmisiä). Tuttavia on kyllä joistakin muistakin yhteyksistä. Miehelläni on täällä myös muutamia kavereita. Asumme tosin suunnalla, josta harvoin on ohikulkua, joten meille on tultava varta vasten. Lapsuudenystäväni ja opiskelutoverini, jotka asuvat meistä 1-2 tunnin ajomatkan päässä. Mielestäni se ei ole mitenkään yli voimaisen pitkä matka. Ainakin meiltä se onnistuu ja on onnistunut hyvin, vaikka meillä on pieni vauva. Bensa ei ole meille sen halvempaa kuin muillekaan eikä matka meiltä lyhempi kuin muiltakaan. Pidän itseäni hyvänä ystävänä, sillä olen valmis näkemään vaivaa ystävieni vuoksi ja pyrin hoitamaan ystävyyttä. Kyllästyttää ja turhauttaa kun ystävyys tuntuu olevan välillä yksipuolista.
Olen yrittänyt miettiä kaikkia mahdollisia syitä tähän tilanteeseen, sillä kärsin siitä kovin. Siihen en usko, että olisimme loukanneet toisia sanomalla pahasti tms. Olemme mielestäni liiankin varovaisia siitä mitä sanomme. Jos olemme jotenkin loukanneet, se on ollut tiedostamatonta. Osalla ystävistämme on lapsia, osalla ei, osa on parhaillaan raskaana. Olen ihan tietoisesti välttänyt puhumasta normaalia kuulumisia enempää lapsestamme, varsinkaan sellaisten kanssa, joilla itsellään ei ole lapsia.
Itse olen paljon sosiaalisempi kuin mieheni, joka on kaikin puolin tosi hyvä ja mukava mies, mutta ei kuitenkaan mikään ns. supliikkimies. En oikein keksi muuta syytä kuin, että me vain olemme niin tylsää seuraa, ettei meille kukaan vaivaudu sen takia tulemaan, koska eivät viihdy.
Toinen syy, mitä olen ajatellut, on kateus. Olemme ihan normaali keskipalkkaisia ( siis ei todellakaan mitään suurituloisia) ja miehelläni on myös metsästä lisätuloja. Mieheni on hoitanut raha-asiansa hyvin jo kauan ennen kuin edes tapasimme. Minäkin ole elänyt säästäväisesti ja mielestäni käyttänyt rahojani järkevästi, vaikka välillä sorrunkin tuhlailemaan ostoksilla. Emme kuitenkaan omista edes merkkivaatteita tms. Teemme monia asioita itse ja säästämme siinäkin. Siksi meidän taloudellinen tilanne on melko vakaa ja paremmin hanskassa, kuin monilla ystävillämme, joilla ei pahemmin ole säästöjä. Emme kuitenkaan tuo sitä mitenkään puheessa tai muuten esille. Ostimme viime vuonna talon (ei mikään iso, vaan kaikin puolin ihan tavallinen omakotitalo pienen kaupungin ulkopuolella), kuten moni ystävämmekin on tehnyt. Vaihdoimme viime vuonna myös automme uuteen. Kävimme viime vuonna kahden viikon kaukomatkalla, samoin tänä vuonna, mutta meidän matkustusbudjetit on aina melko pienet siitä huolimatta. Kaikessa pyrimme pitämään niin matalaa profiilia kuin mahdollista. Nyt jään kotihoidon tuella kotiin joksikin aikaa lasta hoitamaan, ja kuluja on pudotettava entisestään, jotta kotona oleminen olisi mahdollista.
Semmoisissa asioissa huomaan jääväni juttujen ulkopuolelle, kun muutamat kaverit esim. vertailevat kokemuksiaan ja naureskelevat kun auto hajosi ja jätti matkan varrelle. Valitettavasti, meillä on aina ollut sellainen hyväkuntoinen, tylsä auto, ettei se jätä matkavarrelle. Ulkopuolisten silmin olemme varmaan muutenkin tylsä perhe, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Mutta olemme kuitenkin onnellinen perhe yhdessä.
Lapsuudenkotini on aina ollut vieraanvarainen ja meillä kävi paljon vieraita. Sen haluaisin jatkuvan omassakin kotona, ja siksi kärsin tilanteesta niin paljon kun niin harvoin ketään käy kylässä. Nautin kotiäitiydestä, mutta tunnen oloni tosi yksinäiseksi. Uusien ystävien hankkimista en pelkää, mutta eniten harmittaa tämä tilanne lapsuudenystävien ja opiskelutovereiden kanssa. Ystäväni eivät tunne toisiaan, joten mistään " massaboikotista" tuskin on kyse. En tiedä onko tämä nyt sattumaa vain, mutta pahalle joka tapauksessa tuntuu.
Onko muita samassa tilanteessa olevia, tai osaisiko joku valaista sokeaa, mistä tämä kaikki voisi johtua.
Kommentit (29)
Oma asennekin voi paistaa läpi jos on ihan itse kypsä siihen paikkaan, mikä muille taas on kaikista tärkein. Omasta kotikylästäni kyllä saa reilun kaupan tuotteita ym. Moni kauppias innostuu jos saa tilata vähän vaihtelua, kannattaa vaan kysellä kauppiailta jos jotain ei ole hyllyssä.
Jos ei vielä ole mitään perhekerhoa, niin sitä voi pyytää esim SRK:lta, että voisitteko järjestää vaikka kahdenkin viikon välein.
Minä asuin vuoden maaseutupaikkakunnalla, joka oli ihan äärilaitaa omaan lapsuuden kasvuympäristöön ja murteeseen, ja en kyllä sopeutunut. Piti muuttaa takaisin päin. Tosin sieltäkin alkoi löytyä mukavia ihmisiä vähitellen.
Olen todennut ettei perheelliset ihmiset hirveästi kyläile, vaan kaikki keskittyvät omaan perheeseen ja muutamaan ystävään. On itsekin ollut sopeutuminen opiskeluajan sosiaalisuudesta. Mutta ainahan voi alkaa vaikka myydä jotain, pitää kotikutsuja tai sitten harrastaa, niin näkee ihmisiä ja tutustuu uusiin. Hiekkalaatikolta ei välttämättä löydy aina samanhenkisiä vaikka lapset olisivatkin samanikäisiä.
Minä pyydän aina kavereita kylään, mutta jos jotain kaveria ei ole pitkään aikaan näkynyt, niin nykyisin en enää jaksa murehtia että olenko itse tehnyt jotain väärin -ihmisille sattuu kaikenlaista eikä kaikkien tarvitse tietysti meistä ja lapsista tykätä.
ilmoitukseni löytyy tuolta " etsin ystävää" -osastolta, jos löytyis lähistöltä.. =o)
Tervehdys kaikille pitkästä aikaa!
Meillä on ollut luvattoman paljon ongelmia tietoliikenneyhteyksien kanssa yli kolmen viikon ajan, mutta toivottavasti nyt helpottaa ja netti toimii taas.
Mielenkiinnolla olen lukenut kaikkien viestit, ja toisaalta olen iloinen havaitessani, että en ole yksin yksinäinen, mutta toisaalta taas en soisi yksinäisyyden tunnetta kenellekkään. Auringon paisteen lämmittämät kevätpäivät ovat ainakin tuoneet itselleni paremman mielen, vaikka yksin olisinkin (ja onhan minulla sentään aivan ihana vauveli ja aviomies). Eräs lapsuuden ystäväni lupasi tulla tällä viikolla käymään kun on lomalla, mutta eipä ole näkynyt. Tosin hän lupaili samoin myös vuosi sitten, joten olisin ollut enemmän yllättynyt, jos hän olisi todellakin tullut käymään.
Olen tullut siihen tulokseen, että en voi muuttaa ystäviäni, mutta voin yrittää muuttaa itseäni. Haluan olla entistä riippumattomampi ' entisistä' (=lapsuus- ja opiskeluajan) ystävistäni ja siksi olen päättänyt olla kesän aikana entistä sosiaalisempi ja aktiivisempi yrittäen löytää uusia ystäviä. Aion etsiä uusia harrastuksia tai muita tapoja tutustua uusiin ihmisiin ja siten toivottavasti myös löytää uusia ystäviä. Kesäiseen aikaanhan suomalaiset ovat avoimimmillaan, ennen talven horrosta.
Eli ehkä on parempi lakata miettimästä mikä vei ystävät ja sen sijaan miettiä, että mikä toisi ystäviä.
Suomalaisilla olisi paljon opittavaa monista muista maista yhteisöllisyydestä ja lähimmäisten välittämisestä. Tai ehkä kyse on siitä, että sana ' lähimmäinen' määritellään Suomessa koskevaan vain perhettä ja niitä muutamia aivan lähimpiä ihmisiä, muilla ei niin väliä. Suuressa osassa maailmaa lähimmäisellä tarkoitetaan vähintään puolta kylää. Itse en ainakaan nauti tästä suomalaisesta yksilöllisyyttä ihailevasta kulttuurista. Elämä on huomattavasti mukavampaa, jos ei tarvitse elää yksin, vaan voi jakaa sen yhdessä muiden ihmisten kanssa.
Heitänkin haasteen teille kaikille muille yksinäisille; Yritetään jokainen löytää ainakin yksi uusi ystävä kesän aikana!
Kävin ensimmäistä kertaa perhekerhossa, ja se teki todella hyvää lapselleni! luulin että alle vuoden vanha ei osaa kaivata muita ihmisiä, mutta olin näköjään ihan väärässä.
Juttelin siellä useammalle äidille, he vaikuttivat myös yksinäisiltä ja oikein mukavilta.
Muuta actionia meidän kylällä ei ole, harmillista.
Minua harmittaa se, kun usein äidit valittaa ettei pääse mihinkään kun ei ole ketään joka katsoisi lapsia, minä katsoisin mielelläni. Inhottavaa tietää, että varmasti jossakin on joku joka tarvitsisi apuani, eikä olla toisiamme löydetty!
Lupicaialle..
Miksette niiden muiden kerhoilevien yksinäisten äippien kanssa perustaisi " mammapiiriä" ?
Siis alatte kyläilemään vuorotellen toistenne luona, tarjottavat nyyttäri periaatteella... siinä tutustutaan ja on seuraa sekä äidille että lapsille.
Ja aluksihan sitä voi tavata vaikka hiekkalaatikolla tai kahvilassa, jos tuntuu ettei heti kehtaa kotiin kutsua.
meillä ollut tällainen " mammapiiri" jo 2 1/2 vuotta... viime aikoina tosin alkanut rakoilemaan kun alkanut työhön paluu. (Tosin osalla jo toinen kierros menossa, siis toinen lapsi syntynyt perheeseen.)
tämä siis ehdotukseni...
Laitan harkintaan ja katsotaan, mitä saan aikaiseksi!
Alkuperäiselle kysyjälle antaisin vinkin että kutsu kannattaa esittää tarkassa muodossa eikä vaan etä tulisitte joskus meille.Jos soitat ystäville ja esität kutsun niin että olette kutsuttuja meille 29.5 lauantain grillaamaan ja yöksikin saa jäädä niin vastapuolen on helpompi ottaa kutsu vastaan.
Ystäväni joka si lapsen pri vuotta sitten valittaa usein ettei kukaan tänne tule kylään muttei ikinä soita ja kysy suoraan että koska sopisi tulla kahville meille, käykö ensi viikolla vaikka keskiviikko? En itse viitsi soitella ja kysellä että voidaanko me nyt tulla....Mielestäni kutsun esittää kutsuja eikä vierailija. Mulle tulee vaivantunut olo jos saan tarjota itseäni kylään.
Itse kutsumme usein tuttuja kylään, nytkin laitoimme sähköpostitse kutsuja juhannuksen viettoon kanssamme mökille.Kuusi henkeä lapsineen onkin tulossa ja kuulimme että on kiva kun jaksaa kutsua.
Ystävyys ei vaadi mielestäni samanlaista elämäntilanetta mutta ymmärrän hyvin jos ei lapsettomia kiinnosta tulla lapsiperheiden kanssa juhannuksen viettoon.Ei olisi minuakaan kiinnostanut.....Ja kyllä minusta on hauska kuunnella sinkkujen sattumia ja muistella omia :) Politiikasta ja päivän tapahtumista saa juttuja aikaiseksi, ei kai aina tarvitse puhua omasta arjesta vaan.
Lupicaille toivotan onnea ystävien metsästykseen.Uskon että saat ystäviä!
satutaan muuttamaan samaan kylään lupicaian kanssa.
itsellä vaan siintää mielessä ihana kuva punaisesta mökistä kaukana sivistyksestä, mutta en tosiaan ole koskaan pohtinut asiaa siltä kantilta että siellä voi sitten olla pirun yksinäistä. toisaalta asumme nyt miehen ja vauvan kanssa helsingissä enkä vietä mitään kummoista seuraelämää. muutaman kerran viikossa käyn keskustassa ja kaupassa päivittäin, sitten tuleekin jo olo että äkkiä kotiin omaan rauhaan. toivottavasti viihdyn erakkona sitten maallakin.
toisaalta vähän pelottaa myös se, että ne kokemukset mitä itsellä on pikkupaikkakunnista niin mitä pienempi paikka sitä pahemmin juorutaan ja arvostellaan toisten tekemisiä. onko näin?
Tällaisella pienellä kylällä on ensinnäkin se ongelma, että nuoriso on hyvin hanakkaa muuttamaan pois, esim. koska ei ole opiskelumahdollisuutta tai kumppani löytyy muualta.
Lähinnä täällä on siis eläkeläisiä, ja keski-ikäisiä.
Aika huonosti täältä saa vaatteita, kosmetiikka, kenkiä yms. Kyllästyttää ajaa tunnin matka vain jotta saa ostaa kengät. Tai laukun, tai juuri sen sarjan ihovoiteen joka ei aiheuta minulle allergiaa.
Samoin jos haluaa ulos syömään, leffaan tms --> tunnin ajomatka sinne ja sitten vielä takaisin.
Pienoinen " umpisiittoisuus" , anteeksi maalaiset kun käytän tätä sanaa mutta en keksi parempaa!
Siis kun satut neuvolaan vaikka kahden muun äidin kanssa odottamaan vuoroasi, niin ne äidit ryhtyy juttelemaan keskenään koska ovat joka a) serkukset, tai pikkuserkut yms. sukulaiset b) käyneet samaa kyläkoulua c) tutun kaiman siskon kaveri yms. puolituttu, kun siis kaikki tuntee toisensa täällä.
On aika vaikeaa tunkea siihen väliin juttelemaan....
Sama juttu puistossa! Olen yrittänyt jutella monelle äidille, mutta sitten äiti hoksaa että kas tuoltahan tulee minun sisko/serkku/käly/naapuri ja minä jään yksin.
Tai sitten äiti vaan lähtee pois katseltuaan ensin kiusaantuneena muualle, useimmiten näin.
Sitten jostakin syystä täällä on vallalla " kyynerpäätaktiikka" jonotuksessa. Jos seison kauppajonossa, enkä ole aivan edellisen jonottajan pyllyssä kiinni niin joku tunkee siihen väliin. Ja sitten kun katson siinä hämmästyneenä että mitä ihmettä, niin kyseinen ihminen katselee ihan muualle eikä ilmeisesti tunne tehneensä mitään väärää.
Tätä ei ole tapahtunut vain yhdesti, vaan tosi usein. Unohdan aina tunkea ostoskärryni edellisen peppuun kiinni.
Pahimpia kiilaajia ovat eläkeläiset ja keski-ikäiset, päästäisin kyllä ohi jos vaan kysyisivät...
Edes näkyvästi raskaana tai pienen vauvan kanssa minua ei ole säälitty vaan vetäisty surutta jonossa ohi.
Joo, naapurit todella juoruilee! Kauhea supina kuuluu aina kun ohi kuljen, eivät vaivaudu edes esittämään etteivät juuri juoruilleet.
Meidän autopaikalle, jossa lukee varattu (ainoa varattu paikka koko pihalla, muut paikat useimmiten tyhjiä) laittoi joku aina autonsa. Hankittiin sitten isompi ja näkyvämpi varattu-kyltti. Sen jälkeen tyyppi on ruennut parkkeeraamaan poikittain pihalle, niin että meidän auto on ainoa jota ei saa peruuttamalla pois eikä mitenkään muutenkaan.
En tarkoita tätä nyt missään nimessä pahalla sanoa, tämä on vaan minun henkilökohtainen näkemykseni.
Varmasti maalla on kivaa (jos on syntynyt sinne). Ilma on kyllä raikasta ja nättiä on, sen myönnän!
Me ollaan nyt muuttamassa pois, kaupunkiin siis.... Olen tosiaan ollut 1,5 v. neljän seinän sisällä ilman että kukaan juttelee minulle, alkaa jo väsyttää....
Mietit tuossa aloituksessa monenmoista, mutta ajattelin, että et ainakaan maininnut että olisit varsinaisesti nähnyt vaivaa kutsua ketään suoraan tulemaan. Ehkä luin huonosti. Jos ystäväsi ovat ajatelleet, että teiltä kun tuo ajelu käy ja ei ole rahastakaan varsinaisesti kiinni, niin ajelkaa te. Sano seuraavan kerran suoraan, että nyt on teidän vuoro tullla meille, kun me ollaan käyty jo monta kertaa teillä putkeen ja alkaa nolottaa olla jatkuvasti passattavana.
Luulen, että mietit vähän turhanpaljon kateutta/raha-/auto-/asuntojuttuja. En usko, että jos elätte tavallisen näköisesti, joku vois olla kateellinen... itselle ei tule sellanen mieleenkään, vaikka kai kateellisiakin on olemassa. Ei kaikki ole supliikki-ihmisiä tai porukan viihdyttäjiä. Hyväksy itsesi ja puolisosi ja olkaa omia itsejänne, mutta pitäkää ystävistä huolta. Siis olkaa kiinnostuneita heistä ja heidän asioistaan ja pyytäkää, pyytäkää kylään... Jotkut ei halua vauvaperhettä häiritä tms.
Meillä ei paljon ystäväpiiri muuttunut lapsen saannin myötä, itse tietty käytiin kylässä ja pyydeltiin kylään normaaliin tahtiin. Yleensä on kaikki viihtyneet ja tulleetkin mielellään. En osaa muuta sanoa kuin, että mieti omia asioitasi ja tilannettasi vähän vähemmän ja huolehdi ystävistä enemmän, niin ehkä se siitä.
En muistanut kirjoituksessani mainita, mutta kyllä me itse asiassa olemme kutsuneet ystäviämme useinkin käymään. Se vain on alkanut tuntua tosi turhalle, koska kutsut eivät ole tuottaneet tulosta. Ehkä se on viime aikoina jo unohtunutkin sana varastosta, koska haluaisin ihmisten tulevan meille ihan vapaaehtoisesti, eikä vain siksi että ¿on pakko¿. Tämä vuosi ei siis ole ensimmäinen kerta kun näin on käynyt. Itse vaan ajattelin, että ehkä sitten tulevat käymään kun vauva syntyy, mutta olin väärässä. Käsittääkseni yleensä on tapana käydä edes vauvaa katsomassa, vaikka kohteliaisuus syistä jos ei muuten.
En ole näistä asioista koskaan ystävillemme puhunut enkä käyttäytymisessäni esiintuonut. Ainoastaan miehelleni olen purkanut turhautumistani. Syy miksi ajattelen olen alkanut ajatella näin, johtuu ajattelutavastani, että kaikelle, mitä pitää tärkeänä, löytää aikaa. Tiedämme monien ystäviemme käyvän toisten ystäviensä luona, etempänäkin, joten en voi olla ihmettelemättä, miksi se auton nokka ei koskaan käänny meille päin.
Ja se, miksi olen alkanut miettiä näitä raha-asioitakin, on se, että pari kuukautta autonvaihdon jälkeen yhden ystävän mies kerran vitsaili siihen suuntaan, että ¿eikös teidän jo kohta pitäis vaihtaa autoa¿¿. Vitseissähän usein on totta toinen puoli.
En mieti tätä asiaa jatkuvasti, nyt vain eräs tapahtuma laukaisi taas pahan mielen. Tiedän, että tämä on yhtä kuin itsesäälikylpy, mutta piti vain purkaa jollekin muullekin kuin vain miehelleni.
meillä on aivan sama tilanne!
Tekstisi olisi voinut lähteä näppiksestäni.
Itse en halua enää edes kutsua ystäviäni meille, meillä ei ole mitään puhuttavaa. Nuorten menevien sinkkujen maailma on niin eri, kuin tällaisen maalaisäidin. Oloni on epämukava heidän kanssaan.
Äiteihin en ole tällä uudella paikkakunnalla tutustunut; he kulkevat aina pareittain ja tuntevat toisensa jo lapsuudesta asti.
Raha-asiat on meilläkin hoidossa ja järkevästi ollaan niitä käytelty, samoin parisuhdetta hoidetaan paljon joten kaikki on meillä hyvin. Ehkä se sitten aiheuttaa kateutta, itsekin olen tähän tulokseen tullut.
Saa toki antaa vinkkejä jos joku keksii ratkaisua asiaan; asiat ovat alkaneet jo mennä siihen pisteseen, etten enää edes kaipaa ketään vaan pysyttelen mieluusti yksin kotona neljän seinän sisällä erakoituen ja katkeroituen.
Huomasin juuri tänään että en enää edes muista koska joku on viimeksi puhunut minulle, kysynyt kuulumisia jne.
Älkää hyvät ihmiset muuttako maalle!!!
kirjoitin vähän aikaa sitten odotus palstalle samanlaisista tuntemuksistani-> http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=6915340&p=1&tmode=1&smode… .
olen miettinyt ja päskäillyt, mutta en tiedä sen paremmin kuin sinäkään miksi ihmiset kaikkoavat. itse en ole pitänyt yhtään vähemmän yhteyttä ystäviin, jotka ovat saaneet vauvoja tms... yksi (todella vain yksi) ystäväni on pysynyt aina vierelläni, tuli käymään vaikka on 2h ajomatka meille. itsellään ei ollut vielä kesällä lapsia, eli sinkkuna ja railakasta elämää. silti kävi meillä me kävimme pojan kanssa hänen luonaan ja ihan yhtä hauskaa meillä on ollu ku sillon ku oltiin 17 vuotiaita. nyt hänkin sai sitten vauvan, tytön 27 pv:).
olen päätynyt siihen itsekkin, että olen niin helvetin tylsä ja tavallinen, että ei nuorisoa enää kiinnosta. ennen ensimmäistä alstani elin niin railakasta ja vastuutonta elämää, että sain niitä asioita korjailla pitkään, joitakin asioita vieläkin. silloin oli kavereita, ei enää. mutta kun tarkemmin ajattelen, ei ne " kaverit" ollu mistään kotosin.
toivon hyvää kevättä ja saa laittaa s-postia:)
Näin ainakin tuntuu minusta. Jotenkin useammalle ystävälleni heidän oma elämänsä on sen verran täysi ettei aikaa riitä niin ystäville. Yksi useamman pienen lapsen äiti ei jaksa muuta kuin oman perheensä tilanteen ja näkee vain sukuaan. Toisen ystäväni perhe aloitti talonrakennuksen ja aika menee siinä. Kolmas odottaa vauvaa ja häntä on vielä näkynytkin, mutta voi olla kun vauva syntyy että hänellä aika kuluu siinä. Sitten on muutama muu ystävä, jotka ovat jääneet matkan varrella kun en ole jaksanut yksipuolisesti pitää yhteyttä. Uusia ystäviä on tullut joitakin ja heitä näen ajoittain (heitä enemmän arkisin). Silti tuntuu että olisi kiva nähdä ystäviä varsinkin viikonloppuisin enemmän, mutta heille ei kovinkaan usein sovi, heillä on paljon omia menoja. En usko että kyseessä olisi niinkään meidän karttelu tai niinkään meistä johtuva tilanne, vaan ihan ystävieni omasta elämäntilanteesta johtuva asioiden kasautuminen.
Neuvoksi en osaa antaa muuta kuin että pidä yhteyttä ja pyydä ystäviäsi silloin tällöin käymään, mutta jos ja kun itseäsi alkaa sapettamaan, niin on hyvä varmaan pitää pieni tauko yhteydenpidossa yksipuolisesti. Ja tosiaan ajattele tilannetta enemmän ystäviesi kannalta ja heidän elämäntilanteestaan, ei välttämättä ole niin teistä kiinni tuo etteivät käy.
Hei vaan!
Minäkin olen jo 4 vuoden ajan miettinyt paljon ystävyysasioita kotiäitinä ollessani. Kun itsellä kotona ollessa olisi halua ja aikaa pitää yhteyttä ystäviin,minne ystävät katoavat? Olen päätynyt suurimpana syynä erilaiseen elämäntilanteeseen. Eli sinkut,lapsettomat karttavat ja vähän vieroksuvat lapsiperheen arkea,työssäkäyvillä ei ole aikaa tai jaksamista yhteydenpitoon ja monilapsisilla perheillä(ei kaikilla!)menee energia oman perheen arjen pyöritykseen! Mutta olen myös samaa mieltä,että asioita joita pitää tärkeänä,yleensä löytyy myös aikaa! Minulla oli yksi ns.ystävä joka katkaisi yhteydenpidon,koska työelämässä(itsellä ei lapsia)ja ei aikaa minulle ns.halusi käyttää vähäisen vapaa-aikansa itselle tärkeisiin ihmisiin!!vähänkö loukkasi!?no,kaikenlaista voi sattua. Olen myös yrittänyt olla aktiivinen,mutta ei yksipuolinen yhteydenpito palkitse.Eli satsatkaa ns.tosiystäviin ja luopukaa turhista kavereista! Ja panostakaa uusien ystävien etsintään,joilla samanlainen ajatusmaailma,arvot ja elämäntilanne!
nimenomaan ei ole mitään tekemistä eli voisi pitää yhteyksiä ja käydä kylässä.
Itse olen täyttänyt päiviäni opiskelemallakin mutta tylsää on silti. Nytkin lapsi nukkuu, ja olen jynssännyt koko kämpän puhtaaksi, tehnyt ruokaa jne eikä ole mitään tekemistä! Voi kunpa joku soittaisi tai tulisi kahviseuraksi!
Tuosta lapsestakaan ei ole seuraa kun ei vielä osaa puhua, luen kyllä kirjoja ja niitä se jaksaa kuunnella vaikka koko ajan.
Harmi kun täällä ei juuri ole noita äiti-lapsi-juttuja, ainoa on seurakunnan järjestämä eikä se oikein sovi minulle kun en ole kristitty. Ja ne on aamulla niin aikaisin että lapsi nukkuu vielä, en raaski herättää jonkun kerhon takia...
lupicaia:
nimenomaan ei ole mitään tekemistä eli voisi pitää yhteyksiä ja käydä kylässä.Kääk, olisipa minullakin noin! Musta tuntuu että aika ei millään riitä. Että ihan koko ajan on pyykkiä joko pestäväksi tai ripustettavaksi tai viikattavaksi. Tiskattava, tyhjennettävä kone, laitettava ruokaa, kodin sisustamista, ja onhan täällä netissäkin välillä oltava:)
siis ihan oikeasti, minä otan neuvoja vastaan miten aikaa olisi niin paljon että ei keksisi tekemistä.
Jos olisi aikaa, katsoisin telkkaria, lukisin, tekisin ruokaa pakkaseen, leipoisin, jumppaisin mitä vaan!!Ehkä onkin eri asia se, että sitä kaipaa aikuista seuraa. Minä myös.
Olen surullinen siitä, että kaikki ystävät eivät enää pidä yhteyttä. Olen miettinyt mistä johtuu, onko oma elämäni niin tylsää, ettei kanssani kannata jutella. no ei kai, kyse on vaan joistain tyypeistä. Tietty jonkinlaista henkistä välimatkaa tulee niihin kavereihin, jotka käy baareissa yms. viettävät erilaista elämää - silloin tavallinen arkielämä ei oikein kohtaa.Mutta on kyllä ymmärrettävä että muilla kuin kotiäideillä ei ehkä ole sellaista tarvetta tapaamisiin ja jos on raskas työ, niin silloin ei iltaisin jaksa kuin levätä.
meillä mies hoitaa pyykkäyksen ja iltaisin lapsen eikä minulla ole sitten mitään tekemistä.
Mies myös kokkaa yhtä paljon kuin minä, laittelee tiskejä joskus ja siivoaa aika usein vaikka käy töissä.
Olen välillä kokeillut tehdä kaikki kotihommat jotta olisi tekemistä, mutta ei se auttanut, mies vaan tuli äksyksi kun ei saanut tehdä ruokaa ja minä en muka osaa tehdä oikein sitä tätä ja tuota ;)
Minä luen joka päivä lehteä ja jumppaan vauvan kanssa.... Ja syön aivan rauhassa. Lapsi leikkii kiltisti sen aikaa, se tylsimys!
Olen harkinnut sitä, että imuroisin joka päivä tai vaihtoehtoisesti tekisin gourmet-ruokaa jonka tekoon menisi tuntikausia.
Olenkin leiponut hurjana mutta ei ole ketään joka söisi niitä :D
Meille voisi sellaiset äidit tuoda lapsensa hoitoon joilla ei ole ketään apuna, minä hoitaisin mielellään!
Wow, kuulostaapa hyvältä!
Mutta ymmärrän kyllä että voi olla turhauttavaa, jos ei tekemistä.
Jos ei olisi kotihommia, käyttäisin lapsen päiväunet vain lukemiseen ja kahvin juontiin. Tai kattoisin videoita.
Meillä aikaa menee kodin laittamiseen, kun juuri muutettu. Se on loputon suo.
Taidatte asua niin pienellä paikkakunnalla, että kaupoissa käynnistä tai kahviloissa roikkumisesta ei saa ohjelmaa? Entä joku osa-aikatyö sinulle illaksi, jos mies silloin hoitaa kaikki hommat.
Tai joku harrastus illaksi?
Onko teillä pihaa? Mitä jos ryhtyisit oikein urakalla laittamaan puutarhaa?
Mutta tiedän, ei ole kiva tehdä asioita yksin, kun taisit kaivata kavereita`?
Joku varoitteli aikaisemmin jossain viestiketjun alkupuolella, että elkää vaan muuttako maalle:). Ois pitänyt kai lukea toi aikaisemmin:). Sillä maaltahan, melkein sitä itsensä löysi ja ystävät paikakunta vaihdosten vuoksi hieman kadoksissa ja noi kontaktit on lähinnä puhelimen varassa. Ystäviä näkyy erottavan myös erinlaiset elämän tilanteet, kuten avioerot, taloudelliset tilanteet ja kuten meillä on nyt vauva, kun suurin osa ystävistä siis on joko sinkkuja tai lapset jo jokin aika sitten hankittuja... Se on jotenkin mukavakin seurata et yksin ei paini yksinäisyyden kanssa, mutta toisaalta aina sekään ei lohduta tääl vauva arjessa rämpiessä...
P.s tuolla etsin ystävää osiossa on sitten ystävä haku ilmoitukseni! ;) T-taas yksi yksinäinen kotiäiti lisää...