Lue keskustelun säännöt.
Kuuluuko ilkeys, etäisyys ja välinpitämättömyys masennukseen?
04.01.2018 |
Kuuluuko masennuksen oireisiin ilkeys, etääntyminen, omassa kuplassa oleminen jolloin ei ymmärrä todellisuudesta juuri mitään, läheisten pois työntäminen/välien katkaisu?
Tuntuu, että läheinen on täysin tunteeton sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka aikaisemmin olivat hänelle kaikki kaikessa. Hän on saattanut katkaista välejä tai olla muuten vain etäinen eikä ottaa yhteyttä.
Muuttuuko tämä kun ja jos masennus paranee? Hän ei käy terapiassa eikä syö lääkkeitä, koska hän ei apua suostu hakemaan ja väittää, että kaikki on OK.
On kuitenkin nuoruudessaan aikaisemminkin ollut masentunut. Nyt erakoituu asunnossaan ja vain pelaa peliä, johon ollut koukussa jo monta vuotta.
Kommentit (12)
Ei kuulu.
Siis siinä mielessä, että kaikilla masentuneilla olisi tuota. Toki masennus vähentää voimavaroja kuunnella muiden jorinoita, mutta ei todellakaan voi väittää, että masennukseen KUULUU ilkeys jne.
Sen sijaan masentunut VOI oirehtia noin.
Jokainen masentunut on yksilö ja oireet vaihtelevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
dogsss kirjoitti:
Avun hakeminen saattaa olla haitallista, koska nuori saattaa passivoitua masennusdiagnoosin johdosta ja sitä kautta joutua sairaseläkkeelle, josta ei hevillä ole paluuta työelämään.
Älä puhu potaskaa. Paljon suuremmalla todennäköisyydellä hoitamaton masennus passivoi kuin hoidossa oleva.
2
Ei masennus luo ilkeyttä. Kyllä se yleensä on siinä ihmisessä itsessään olemassa.
dogsss kirjoitti:
Avun hakeminen saattaa olla haitallista, koska nuori saattaa passivoitua masennusdiagnoosin johdosta ja sitä kautta joutua sairaseläkkeelle, josta ei hevillä ole paluuta työelämään.
Avun hakeminen on haitallista mutta eri syystä. Avun hakija harvemmin saa apua ja tilanteen toivottomuus lisääntyy entisestään. Ei ole mitenkään epätavallista, että ihminen päätyy itsemurhaan/itsemurhayritykseen pian avun hakemisen jälkeen
Mulla kuuluu nuo muut, mutta ilkeä en ole. Muutenkin se olen yleensä minä joka ehdottaa jollekin tapaamista, joten en joudu paljon niistäkään kieltäytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis en tiedä hänestä, mutta itse katon välejä ja otan etäisyyttä siksi, että en halua rasittaa ihmisiä tai sitten siksi, että välitän jostakusta aivan liikaa ja toivon, että hän auttaisi minua ongelmissani jollain tavalla ja kun en saa empatiaa, petyn ja oloni on entistä vaikeampi kantaa.
Kyllä kokemukseni mukaan kuuluu. Miesystäväni on masentunut ja käyttäytyy minua kohtaa juuri noin (poislukien peli).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
dogsss kirjoitti:
Avun hakeminen saattaa olla haitallista, koska nuori saattaa passivoitua masennusdiagnoosin johdosta ja sitä kautta joutua sairaseläkkeelle, josta ei hevillä ole paluuta työelämään.
Avun hakeminen on haitallista mutta eri syystä. Avun hakija harvemmin saa apua ja tilanteen toivottomuus lisääntyy entisestään. Ei ole mitenkään epätavallista, että ihminen päätyy itsemurhaan/itsemurhayritykseen pian avun hakemisen jälkeen
Olen saanut kokea tämän omakohtaisesti.
Teini-ikäisenä sainkin apua aika lailla heti, varmaan siksi ettei ollut valtavia jonoja. Kun menin tässä vaihtamaan paikkakuntaa, olen saanut ihan turhaan odotella jo puoli vuotta. On juuri tuollainen olo että ihan toivotonta koko touhu, voisinpa vain kuolla.
Täytyy myöntää että ajatuksena se että apua on saatavilla oli paljon voimaannuttavampaa kuin oikeasti sen avun pyytäminen. Silloin jotenkin sai huomata miten vähän on resursseja ja miten on toissijainen moneen muuhun verrattuna. Eli täälläkin yksi joka katuu avun hakemista. Omaan tilanteeseeni tosin vaikuttaa paljon se että minulla ei ole oikein omia tukiverkkoja, joten julkisen avun puutteet vielä korostuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentunut on ilkeä vain jos väkisin yritetään tuputtaa seuraa, tekemistä tai suhteiden ylläpitoa, mihin ei ole voimavaroja. Näin ainakin mulla, joka en ole ilkeä koskaan ollut kenellekään muutoin kuin masentuneena torjunut yksinolon tarpeen ja uupumkuksen takia.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy myöntää että ajatuksena se että apua on saatavilla oli paljon voimaannuttavampaa kuin oikeasti sen avun pyytäminen. Silloin jotenkin sai huomata miten vähän on resursseja ja miten on toissijainen moneen muuhun verrattuna. Eli täälläkin yksi joka katuu avun hakemista. Omaan tilanteeseeni tosin vaikuttaa paljon se että minulla ei ole oikein omia tukiverkkoja, joten julkisen avun puutteet vielä korostuvat.
Minulla on myös tuo omien tukiverkkojen puute. On jotenkin ihan uskomatonta miten ihmistä voidaan kiikuttaa pitkiä aikoja tässä epävarmuudessa, kenties välissä evätä hoito ilman selitystä ja sitten taas kiikuttaa odotuksessa. Mitään selitystä en saanut sille miksei muka ole hoidontarvetta, näin yhtäkkiä melkein kymmenen vuoden jälkeen.
Olisi varmaan kannattavampaa yhteiskunnallekin loppujen lopuksi hoitaa ihmiset kuntoon parhaansa mukaan eikä edesauttaa esimerkiksi nuorten syrjäytymistä, opiskelujen keskeytymistä, työelämästä pois jäämistä ja muuta, mitä itselleni on käynyt tai käymässä.
Avun hakeminen saattaa olla haitallista, koska nuori saattaa passivoitua masennusdiagnoosin johdosta ja sitä kautta joutua sairaseläkkeelle, josta ei hevillä ole paluuta työelämään.