Lue keskustelun säännöt.
Katuuko kukaan sitä, että lähti sinkkuudesta parisuhteeseen ja perhe-elämään?
03.01.2018 |
Pohdin otsikon kysymystä. Itsellä on takana pitkähkö (yli 5 vuotta) elämänvaihe sinkkuna, ja nyt sitten reilu 2 vuotta parisuhteessa. Perhe-elämä on toiveissa, ja aika tehdä päätöksiä lapsista on juuri nyt. Molemmilla painaa ikä päälle.
Synkkiä ajatuksia vaan on alkanut nousta mieleen. Mies on kyllä ihana, tekee kotitöitä, siivoaa, on kiinnostunut sukulaisistani, arvostaa seuraani yli kaiken muun. Hän myös mielellään lähtee mukaan kaikkeen mitä minä tykkään tehdä, vaikka itse ei olekaan kaikesta kiinnostunut. Silti vaan tuntuu, että elämä on nykyään yhtä ja samaa. Olen alkanut jättää väliin esim. "turhia" museoreissuja tai kavereiden tapaamisia ja muita, koska tiedän että mies tulisi kuitenkin mukaan eikä siellä oikeasti viihdy. Jos menen ystävieni kanssa jonnekin, mies siivoaa sillä aikaa kodin lattiasta kattoon ja korjaa kaiken rempallaan olevan, ja minulla on taas huono omatunto koska en ollut auttamassa.
Minulla oli kalenteri aina täynnä sinkkunakin. Nyt on vielä vapaa-ajan käytössä mukana miehen puolen sukulaiset, joiden kanssa minulla ei ole mitään yhteistä mutta miehelle on tärkeää kutsua heitä meille istumaan vähän väliä. Mies haluaa syödä kotona niin paljon kuin mahdollista, joten illat kokataan kahdestaan sisällä. Välillä tuntuu, että kaikki tämä on kuin kahleet jaloissa.
On alkanut tulla mieleen flashbackeja siitä ajasta kun olin sinkku. Aamu alkoi oman lempimusiikin kuuntelulla, lehden lukemisella ja usein jopa tanssin keittiössä vain ilosta olla olemassa. Ja sitten vaatteet päälle ja töihin. Nyt kestää melkein tunnin että mies aamu-unisena selviää aamupalalle ja sitten odottelen takki päällä että hän löytää jotain pukinetta itselleen. Joka aamu sama kinastelu siitä, olisiko pitänyt yrittää päästä liikkeelle aikaisemmin että ei oltaisi taas melkein myöhässä töistä. Illalla sitten taas kauppaan ja ruokaa laittamaan. Tämähän olisi se ikuinen kuvio varsinkin silloin, jos meillä olisi lapsia. Silloin saisi elää samaa rättiväsyneenä. Ei puhettakaan, että nytkään tekisi mieli tanssia ilosta.
Olin niin ehtiä tottua yksin olemiseen, enkä kokenut lainkaan yksinäisyyttä. Kaikki tapani ja rutiinini ovat sopeutuneet siihen, eivätkä tiiviiseen yhteiseloon toisen kanssa. Vai kultaako vain aika muistot, ja elän vain normaalia kriisiä elämänmuutoksen kynnyksellä?
Tarvitsen nyt jonkun potkun perseelle. Kertokaa, että minulla on kaikki paremmin kuin hyvin. Saa kertoa senkin miten voisi oppia nauttimaan elämästä parisuhteen lakien alaisena. Vai olenko tekemässä elämäni virheen, jos lähden näillä eväillä perhe-elämään?
Kommentit (3)
Toisinaan kadun, mutta sitten ajattelen, että elämään nyt vaan mahtuu erilaisia jaksoja. Nyt on meillä teinivaihe menossa, ja aika on kulunut nopeasti! Nyt jo voin vapaasti mennä minne haluan. Odotan innolla aikaa, jolloin lapset lentävät maailmalle.... Mies sinänsä ei minua haittaa - enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihminen ei ole ikinä tyytyväinen. Jos eroat niin sitten haikailet taas että olipa se mukavaa kun oli parisuhteessa jne.
se kertoo vain epäkypsyydestä sietää tätä hetkeä.
En ymmärrä. Olette olleet vasta pari vuotta yhdessä, kuherruskuukausien pitäisi olla vasta lopuillaan, mutta ilmeisesti olette jo pitkään eläneet arkea saman katon alla. Miksi?
Miksi mies tulee mukaan kaikkialle minne menet? Jos hän ei tule mukaan ja yksin ollessaan siivoaa, niin miksi kannat siitä huonoa omaatuntoa? Sehän on täysin hänen oma valintansa. Eikö hän olisi vapaa valitsemaan myös toisin, esim. lähtemään itsekin omien kavereidensa kanssa ulos?
Miksi vietätte vapaa-aikaa ja aterioita miehen ehdoilla? Miksi et jatka ulkona syömistä ja omia menoja? Miksi et laita rajoja sukulaisten kutsumiselle? Miksi ette tee niin, että mies ja sukulaiset syövät kotonanne ja sinä lähdet ulos sinä iltana?
Miksi odotat miestä aamuisin? Miksi et matkusta töihin kuten ennenkin? Jos olette sopineet yhdessä kulkemisesta, koska se on taloudellisinta, miksi et ilmoita että mihin aikaan lähdette ja jos mies ei ole valmis, niin otat tavaksi kulkea yksin?
En ymmärrä kuinka olet saanutkin elämäsi parissa vuodessa noin ankealle mallille! Ihan omista valinnoistasi on kyse; sinä olet valinnut muuttaa kiireellä yhteen; sinä olet valinnut ottaa miehen mukaan joka paikkaan sen sijaan, että sinulla olisi omat menot kuten ennenkin; sinä valitset potea huonoa omaatuntoa siitä, että aikuinen ihminen yksin kotiin jäädessään kuluttaa aikansa haluamallaan tavalla; sinä olet luopunut ulkona syömisestä etkä ole vetänyt rajoja sille kuinka usein miehen sukulaiset voivat tulla _yhteiseen_ kotiinne käymään ja sinä olet valinnut matkustaa töihin miehen kanssa yhtä matkaa.