Pääseekö esim. kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät lähihoitajiksi?

Joku varastotyä tai vastaava olisi parempi. Parempi pimahtaa laatikoitten kuin ihmisten keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Joku varastotyä tai vastaava olisi parempi. Parempi pimahtaa laatikoitten kuin ihmisten keskellä.

Varastollahan on vain yksi työntekijä

Jos myrkyttäjä psykoopaatitkin pääsee niin miksi ei siis bipot.

Vierailija kirjoitti:

Eihän niitä juuri enää valvota, keitä sinne sosiaali- ja terveysalalle opiskelemaan menee. Tunnen neljä huumetaustaista alan opiskelijaa. Osa käyttää edelleen ja käyttö on koulunkin tiedossa. 

Ihan paskapuhetta. Ei varmasti pidä paikkaansa. Koko ajan on alettu tarkemmiksi noissa ja testit tehdään tarvittaessa, jolloin koulutus tai työ keskeytyy välittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Jos myrkyttäjä psykoopaatitkin pääsee niin miksi ei siis bipot.

Psykopaatit eivät ole saaneet varmaan aiemmin mitään diagnoosia. Eivät ole koenneet tarvitsevansa mitään apua, koska ovat niin ylivoimaisia.

No ompa kyllä melkoista,jos joskus sairastetun mt-ongelman takia pitäisi hankkiutua työhön johon ei ole taipumuksia ja joka ei kiinnosta. Te jotka perustelette tätä sillä että vastuu kuormittaa,eikö epämiellyttävä työ sitten kuormita? Suurempi riski sairastua on työssä,josta ei pidä ja jossa ei ole hyvä. Ihmisiä heikkouksineen ja vahvuuksineen ne mt-ongelmista kärsineetkin on. Ei sitä voi kukaan ulkopuolinen toiselle sanoa,että mitä sinä kestät ja mitä et.

Itsehän lähihoitajakoulutukseen hakiessa pitää ilmoittaa sairaudet, jotka mahdollisesti ovat esteenä tai vaikeuttavat opiskelua - sitä kysytään ensimmäisessä hakemuksessa ja valintakokeissa muutamassa eri osiossa. Kyllähän sitä kannattaa kohdallaan miettiä tarkkaan, tuleeko opiskelu olemaan liian rankkaa joidenkin sairauksien takia. Toisaalta eipä tuolla työelämässäkään niin terveitä ihmisiä ole, siellä ne vaan yrittää pärjäillä, jotkut huonolla menestyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Pahoin pelkään, että kyllä pääsee. Ja se on väärin. Kun mania iskee, lähtee homma lapasesta ja siitä kärsii niin asiakkaat kuin työkaveritkin. Ja sitten kun masennutaan, ollaan sairaslomilla jne. 

En hakisi lähäriksi, jos on mitään mt-taustaa. Eikö tuon sano jo järkikin.

Mä olen valmistunut lähäriksi n. 15v sitten ja olen 2-tyypin bipo. Masennusvaiheen vuoksi olen ollut näiden vuosien aikana saikulla yhteensä pari viikkoa, hypomaniaa enteilevän unettomuuden vuoksi toiset pari viikkoa. Kertaakaan ei hypo ole iskenyt kun olen reagoinut ajoissa. Muuten en ole juurikaan saikulla ollut, välillä joku infektiotauti on tietty iskenyt.

Kertoisitko, kuinka minusta kärsivät työkaverit ja asiakkaat? Minä kun usein olen se, joka haetaan esim. vaikeimpien muistisairaiden kanssa apuun jos työkaveri ei pärjää? Olen ystävällinen, tunnollinen ja empaattinen ja olen opetellut elämään sairauteni kanssa. Monella työkaverilla on paljon enemmän saikkuja kuin minulla vaikka minulla nyt psyyken sairauden diagnoosi sattuukin olemaan. Miksi juuri minä en saisi tehdä työtä jossa olen hyvä?

On toki eri asia jos sairaus ei ole tasapainossa mutta ei se diagnoosi kenestäkään automaattisesti vaarallista sekoa tee. Sitä saattaa "tervekin" pamahtaa psykoosiin vaikka ensi viikolla ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän niitä juuri enää valvota, keitä sinne sosiaali- ja terveysalalle opiskelemaan menee. Tunnen neljä huumetaustaista alan opiskelijaa. Osa käyttää edelleen ja käyttö on koulunkin tiedossa. 

Ihan paskapuhetta. Ei varmasti pidä paikkaansa. Koko ajan on alettu tarkemmiksi noissa ja testit tehdään tarvittaessa, jolloin koulutus tai työ keskeytyy välittömästi.

Testit on tehty, ja koukutus iloisesti jatkuu, vaikka olivatkin posistiivisia. 

Tilanne on seuraava: lähihoitajaopiskelijoille on kyllä paljon erilaisia persoonallisuuskokeita yms, joiden läpipääseminen näyttää olevan osittain tuurista kiinni. Eihän näitä nyt täysin luotettavia voisikaan edes rakentaa, tällä hetkellä kait useilla tahoilla käytössä semmonen "rasti-ruutuun" arviointi mistä joku vastavalmistunut psykologi sitten vetää johtopäätöksiä.

 

Suurempana ongelmana on kuitenkin se, että lähihoitajaksi koulutetaan tällä hetkellä monessa kaupungissa myös pitkäaikaistyöttömiä ja sairaita työllisyyskokeilulla. Eli käytännössä sekä narkkeja että mt-potilaita työllistetään tälle "helposti työllistävälle" alalle, ilman noita samoja testejä joita normaalin polun kautta hakevat tekevät.

Nämä alalle soveltumattomat henkilöt ovat valitettavasti vetäneet koko ammattinimikettä lokaan monessa paikassa :(

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on seuraava: lähihoitajaopiskelijoille on kyllä paljon erilaisia persoonallisuuskokeita yms, joiden läpipääseminen näyttää olevan osittain tuurista kiinni. Eihän näitä nyt täysin luotettavia voisikaan edes rakentaa, tällä hetkellä kait useilla tahoilla käytössä semmonen "rasti-ruutuun" arviointi mistä joku vastavalmistunut psykologi sitten vetää johtopäätöksiä.

 

Suurempana ongelmana on kuitenkin se, että lähihoitajaksi koulutetaan tällä hetkellä monessa kaupungissa myös pitkäaikaistyöttömiä ja sairaita työllisyyskokeilulla. Eli käytännössä sekä narkkeja että mt-potilaita työllistetään tälle "helposti työllistävälle" alalle, ilman noita samoja testejä joita normaalin polun kautta hakevat tekevät.

Nämä alalle soveltumattomat henkilöt ovat valitettavasti vetäneet koko ammattinimikettä lokaan monessa paikassa :(

Selvennykseksi sinulle, joka kirjoittelet aika kapealla maailmankatsomuksella, pitkäaikaistyötön ei ole sama kuin narkki (mitähän sekin tarkoittaa?) tai mt-potilas.

Ei kahtena viime vuonna ole ollut minkäänlaisia soveltuvuuskokeita alalle paikkakunnallamme. Todistusten peruteella valittu.

Hoitoala on henkisesti erittäin raskas ja vaativa ala. En tiedä pääseekö Suomessa lähihoitaja- tai sairaanhoitaja koulutukseen sillä diagnoosilla, mutta en suosittele. Oman jaksamisen takia.

Nämä alat käyvät usein liian raskaiksi ihan tasapainoisellakin ihmisellä, saati hänellä jolla on jokin tuollainen kuormitus. En usko että kolmivuoro työ esimerkiksi on hyväksi epävakaalle ja lääkitystä tarvitsevalle ihmiselle.

Lisäksi näissä ammateissa joudut kohtaamaan ihmisiä todellakin laidasta laitaan, oma pää on kyllä oltava kunnossa! Joudut näkemää myös hyvin raskaita asioita, sellaisia joita siviilielämässä et osaa kuvitella.

Lääkäri on asia erikseen siinä mielessä, että lääkärin potilaskontaktit jäävät yleensä lyhyiksi eikä lääkäri työskentele lähellä potilasta kuten hoitaja. Siinäkin  varmasti rajoituksensa, kuten kirurgin ammatti ym. sellaiset erityistarkkuutta ja kestävyyttä vaativat. Kirurgihan voi joutua työskentelemään tuntikausia varsin vaikeissa ja stressaavissa tilanteissa. 

Hoitoalalla ei riitä pelkkä empatia ja auttamisen halu. Se vaatii tietynlaista persoonaa, tietyssä mielessä jopa kovaa jotta pystyy säilyttämään ammattimaisen etäisyyden. Työtä on mahdoton tehdä, jos ottaa kotiin mukaan kaikki surulliset ja traagiset asiat joita joutuu kohtaamaan. 

Aikoinaan kun minä alalle lähdin, oli päivän kestävät testit ja haastattelut. Nyt en tiedä  miten on, mutta huono juttu jos ei enää ole. :-(

Olen bipo akateemisessa ammatissa. Esim. nuoruuden psykoosilla ei ole enää mitään vaikutusta. Ikä on tasoittanut mielialan vaihteluita ja erilaisia selviytymiskeinoja ja elämänhallintaa oppii. Kumppani sanoi ettei olisi huomannut minulla mitään sairautta, jos en olisi kertonut. Olen nykyisin helppo ihminen ja tulen työkavereiden kanssa toimeen. Stressinsietokyky on kuitenkin alhainen enkä hakeutuisi hoitoalalle, tosin ei ole kiinnostustakaan.

Vierailija kirjoitti:

Pahoin pelkään, että kyllä pääsee. Ja se on väärin. Kun mania iskee, lähtee homma lapasesta ja siitä kärsii niin asiakkaat kuin työkaveritkin. Ja sitten kun masennutaan, ollaan sairaslomilla jne. 

En hakisi lähäriksi, jos on mitään mt-taustaa. Eikö tuon sano jo järkikin.

Kyllä täytyy hakea ihan mihin työhön tai koulutukseen tahansa. Vaikka hävittäjälentäjäksi, jos mitään muuta ei ole tarjolla. Bussikuskeistakin on huutava pula, joten sieltä löytyy työtä jokaiselle terveydentilasta riippumatta.

Terveisin Juhana Vartiainen (kok)

No kaikilla tutuilla lääkäreilläkin on hoitokontakti psykaannja esim masennustaustaa. Tottakai hoitsulla saa olla, sitä pitää vain hoitaa hyvin.

Aina voi ruveta räppäriksi niin kuin Keekkikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne on seuraava: lähihoitajaopiskelijoille on kyllä paljon erilaisia persoonallisuuskokeita yms, joiden läpipääseminen näyttää olevan osittain tuurista kiinni. Eihän näitä nyt täysin luotettavia voisikaan edes rakentaa, tällä hetkellä kait useilla tahoilla käytössä semmonen "rasti-ruutuun" arviointi mistä joku vastavalmistunut psykologi sitten vetää johtopäätöksiä.

 

Suurempana ongelmana on kuitenkin se, että lähihoitajaksi koulutetaan tällä hetkellä monessa kaupungissa myös pitkäaikaistyöttömiä ja sairaita työllisyyskokeilulla. Eli käytännössä sekä narkkeja että mt-potilaita työllistetään tälle "helposti työllistävälle" alalle, ilman noita samoja testejä joita normaalin polun kautta hakevat tekevät.

Nämä alalle soveltumattomat henkilöt ovat valitettavasti vetäneet koko ammattinimikettä lokaan monessa paikassa :(

Selvennykseksi sinulle, joka kirjoittelet aika kapealla maailmankatsomuksella, pitkäaikaistyötön ei ole sama kuin narkki (mitähän sekin tarkoittaa?) tai mt-potilas.

Olen pahoillani mikäli luit yhtäläisyyden noitten asioiden välille. Pitkäaikaistyötön ei ole sama kuin narkki tai mt-potilas, mutta käytännössä juuri näistä jälkimmäisistä ryhmistä on ainakin HUS:in listoille päätynyt aivan liikaa ihmisiä... En ole perehtynyt koulutukseen liiemmin, mutta voi siis olla että kyseessä on nimenomaan syrjäytymisriskissä oleville räätälöity koulutus tms, koska tässä ryhmässä noita ongelmaisia ihmisiä näkyy häiritsevän paljon. Kaikki näistä eivät toki työllisty vain sairaaloihin ja terveyskeskuksiin, osa pääsee myös päiväkoteihin.

Lähinnä siis haluisin kyseenalaistaa tuota moraalia kouluttaa henkisesti raskaalle alalle jo valmiiksi kuormittuneita henkilöitä. Tämä ei tunnu millään lailla pitkäjänteiseltä tai järkevältä. Lisäksi ei ole oikein että osalle hakijoista on vaikeat sisäänpääsykokeet kun toiset pääsevät linjalle lukemaan tukevana työllistymistoimintana.

Itselläni ei ole mitään pitkäaikaistyöttömiä vastaan, toivoisin lähinnä että työllistyisivät. Myöskään mt-potilaita tai narkit eivät ole mielestäni huonompi ihmisiä, en vain koe että he soveltuvat hoitoalalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä,

yhtä lailla kuin diabeetikko tai muu jatkuvaa hoitoa vaativa henkilö.

Krooninen sairaus hyvin hoidettuna ei estä työntekoa.

Psyykkisellä ja fyysisellä sairaudella on tiettyjä aste-eroja, noin niin kuin lievästi sanottuna. Jos minulla olisi vaikka joku nivelsairaus, en hakeutuisi alalle jossa nivelet rasittuvat. Jos minulla taas olisi psyyken ongelmia, en hakeutuisi alalle jossa psyyke joutuu koetukselle (hoitoalalla joutuu). Se on sekä ihmisen itsensä että kaikkien etu, että hakeutuu alalle joka mahdollisimman vähän aiheuttaa riskejä sairauden uusimisen suhteen.

Siitä voidaan kai lähteä, ettei semmoista työtä olekaan, jossa psyyke ei joutuisi koetukselle. Lähihoitajan tehtävissä kai kuitenkin aika paljon vähemmän, kuin monessa muussa työssä.

Kai se on yksilöllistä, kuinka mikäkin työ kutakin kuormittaa, ei se ole yksiselitteisesti työtehtävään sidonnainen juttu, stressaantuuko vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Hoitoala on henkisesti erittäin raskas ja vaativa ala. En tiedä pääseekö Suomessa lähihoitaja- tai sairaanhoitaja koulutukseen sillä diagnoosilla, mutta en suosittele. Oman jaksamisen takia.

Nämä alat käyvät usein liian raskaiksi ihan tasapainoisellakin ihmisellä, saati hänellä jolla on jokin tuollainen kuormitus. En usko että kolmivuoro työ esimerkiksi on hyväksi epävakaalle ja lääkitystä tarvitsevalle ihmiselle.

Lisäksi näissä ammateissa joudut kohtaamaan ihmisiä todellakin laidasta laitaan, oma pää on kyllä oltava kunnossa! Joudut näkemää myös hyvin raskaita asioita, sellaisia joita siviilielämässä et osaa kuvitella.

Lääkäri on asia erikseen siinä mielessä, että lääkärin potilaskontaktit jäävät yleensä lyhyiksi eikä lääkäri työskentele lähellä potilasta kuten hoitaja. Siinäkin  varmasti rajoituksensa, kuten kirurgin ammatti ym. sellaiset erityistarkkuutta ja kestävyyttä vaativat. Kirurgihan voi joutua työskentelemään tuntikausia varsin vaikeissa ja stressaavissa tilanteissa. 

Hoitoalalla ei riitä pelkkä empatia ja auttamisen halu. Se vaatii tietynlaista persoonaa, tietyssä mielessä jopa kovaa jotta pystyy säilyttämään ammattimaisen etäisyyden. Työtä on mahdoton tehdä, jos ottaa kotiin mukaan kaikki surulliset ja traagiset asiat joita joutuu kohtaamaan. 

Aikoinaan kun minä alalle lähdin, oli päivän kestävät testit ja haastattelut. Nyt en tiedä  miten on, mutta huono juttu jos ei enää ole. :-(

Sekin on yksilöstä kiinni,mikä on kellekin "erittäin raskasta ja vaativaa". On myös hoitoalalla työskenteleviä ihmisiä,jotka rakastavat työtään. Paljon alanvaihtajia,joiden edellinen työ ja ammatti oli raskaampi kuin hoitoalan työ, koska siitä ei pitänyt. Jos se hoitoalalla työskentely olisi kaikille superraskasta ja äärimmäisen vaativaa tervanjuontia,ei siellä työskentelisi kukaan. Joillekkin se on mahtava työ ja jopa elämäntapa,hyvine ja huonoine puolineen.