Financial Times hehkuttaa Suomea: ”Euroopan sairas mies” hoiti itsensä kuntoon - väestön ikääntyminen huolettaa yhä
Alexander Stubb (kok) arvioi syyskuussa 2015, että Suomesta on tullut Euroopan sairas mies.
Silloisen valtiovarainministerin kielikuva sai näkyvyyttä kansainvälisissä medioissa: muun muassa BBC ja The Telegraph käsittelivät artikkeleissaan vuoden 2015 lopussa ja vuoden 2016 alussa Suomen talouden ongelmia.
Nyt Financial Times kirjoittaa, että Euroopan sairas mies on hoitanut itsensä kuntoon. Lehti mainitsee, että Suomen talous kasvoi vuoden kolmannella neljänneksellä nopeammin kuin esimerkiksi Saksan tai naapurimaan Ruotsin talous.
Bkt-lukuja työkseen Tilastokeskuksessa laskeva Samu Hakala kertoi Iltalehdelle joulukuun alussa, että Suomen talous on 3,2 prosentin kasvussa.
- Tunnelma on muuttunut vuodessa juurtuneesta pessimismistä puolittaiseen euforiaan, Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn kuvailee lehdelle.
Automaatiojärjestelmiä valmistavan Fastemsin toimitusjohtaja Tomas Hedenborg kertoo Financial Timesille, että heidän myyntinsä on 30-35 prosentin kasvussa, mutta sanoo, että 8-9 vuotta kestäneestä matalasta kasvusta toipuminen vie aikaa.
Kritiikkiä hallitukselle
Hedenborg kuvailee lehdelle pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitusta pettymykseksi.
- Hallitus ei ole tehnyt asioita, jotka pitäisi saada tehdyksi, Hedenborg kritisoi.
Financial Times viittaa väestön ikääntymiseen ja Etlan arvioon, jonka mukaan pitkän aikavälin kasvu Suomessa voi olla vain 1,5 prosenttia. Lehti mainitsee myös, että Suomen bruttokansantuote ei ole vieläkään vuoden 2007 huipputasolla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sivusi uudenvuodenpuheessaan samaa teemaa.
- Hukatun vuosikymmenen jälkeen talous on kääntynyt nousuun ja työllisyys alkanut parantua. Tätä käännettä kipeästi tarvitaan. Silti kansantaloutemme ei vieläkään ole saavuttanut vuoden 2008 tasoa, Niinistö totesi.
Financial Timesin artikkelista kertoi Suomessa ensimmäisenä Verkkouutiset.
OLLI WARIS
olli.waris@iltalehti.fi
Kommentit (3)
Mitä hehkuttamista tässä on.
Kiky tuhosi Suomen, työttömien haastattelu tuhosi Suomen, alkoholiprosentin nosto tuhosi Suomen, seuraavaksi aktiivimalli tuhoaa Suomen ja sen jälkeen sote tuhoaa Suomen.
Tuhot seuraavat toisiaan kuin nibirut konsanaan. Ainoa mikä ei tuhoudu on velkaantuminen.
No, sanotaan niin että Suomeen rakennetaan tällä hetkellä mahtavaa asuntomarkkinapommia, joka tulee jättämään Espanjan viime vuosikymmenen pommin jälkeensä kansantalouden kokoon suhteutettuna.
Etelä-Suomen kaupungit Helsingistä Tampereelle ja Turkuun + radanvarret täynnä nostokurkia. Ei se mitään, niin on monessa paikoin esim. USA:n rannikollakin. Mutta päin vastoin kuin jenkeissä, täällä asutettavat eivät ole intialaisia ohjelmistoinsinöörejä, jotka tuottaisivat reaalista lisäarvoa talouteen. Tai sosiaaliturvan olemattomuuden vuoksi omillaan toimeen tulevia, useamman työpaikan orjuudessa räpiköiviä.
Meillä hommat hoidetaan toisin. Ensin rakennetaan velaksi ja sitten tuetaan asumista velaksi. Päälle muu sosiaaliturva. Tämä on yhdistelmä joka ei voi mennä vikaan ja jolla me varmasti tienataan vielä upeasti.
Tätä dynamiikkaa ei ole käsitelty lehdistössä käytännössä missään. Pari sinne päin viittaavaa artikkelia olen päälehdistössä nähnyt, mutta ilmeisistä häveliäisyyssyistä niissä johtopäätöksiä ei ole viety loppuun.
Onneksi sentään velkaannutaan Suomen Pankille eli viime kädessä EKP:lle, mutta siihen ne ilon aiheet loppuvatkin. Eli onhan täällä talousbuumi ja kivasti menee. Se vaan on yhtä kestävällä pohjalla kuin 30-luvun Saksassa, jossa lainarahalla pistettiin talous kuumaan kuntoon -- mutta viime kädessä koko kupla pohjautui asevarusteluun, joka on taloudellista lisäarvoa tuottavana toimintana samanlainen arpalipuke kuin nykyinen Suomen malli. Tai mainittu em. Espanjan turisti-asuntobuumi.
Ei muuta kuin kippis uudelle vuodelle!
En ole koskaan pitänyt talous ihmisiä minään neroina, mutta olen kyllä kauhean iloinen, että meidän pieni palkkaisten naisten lomarahaleikkaus pelasti maamme, lisäksi olen viime vuonna tullut kaksinkertaiseksi isoäidiksi, tunnen olevani sotaveteraanien kaltainen sankari.
Katotaan vuoden päästä kuinka perseellään kaikki taas on kun Afrikassa norsu pieraisee yllättäen.