Luopuisitko vastakkaisen sukupuolesi ystävästä jos elämäsi rakkaus niin haluaisi?

Ei se olisi silloin täydellinen suhde. 

Ei se suhde olisi silloin täydellinen. Täydellisessä suhteessa halutaan kumppanille hyvää.

Ei olisi silloin elämäni rakkaus. Eikä täydellinen suhde. Eikä oikeaa rakkautta. En alistuisi toisen vallan alle, kukaan ei päätä elämästäni ja ihmissuhteistani paitsi minä itse.

En voisi rakastua niin hölmöön henkilöön.

Vierailija kirjoitti:

koska hänelläkään ei Ole vastakkaisen sukupuolen ystäviä eikä myöskään halua niitä hankkia tasapuolisuuden vuoksi.

Tuo nyt olisi aika outo hankkiakin ystäviä. Miltä tuntuisi olla jonkun sellaisen ystävä, jonka motiivi tutustua ja ystävystyä on se, että "kun sillä toisellakin on mies/naiskavereita" Ei kai edes teinit tee tuollaista, saati aikuiset?

Minusta kohtuutonta pyytää luopumaan ystävästä. En pyytäisi luopumaan ystävästä mutta tekisin selväksi ettei minun asiani kuulu tälle naispuoliselle ystävälle, siis jos en itse niin arvosta touhua. Itse en tosiaankaan kohtuuttomasti parisuhteessa olevan miehen kanssa viettäisi aikaa ihan vaan sen takia että aika on rajallista ja haluan sen antaa itselle tärkeille ihmisille ja todellakin semmoisille joille voin kertoa kaiken ja joiden kanssa voin viettää aikaa myös yhdessä miehen kanssa. Tietysti koska itsellä on työkavereina paljon miehiä niin en voi kieltää mieheltä työkavereita jotka ovat naispuolisia. Muuten en oikein ymmärrä miksi tarvisi olla tekemisissä kun omassa parisuhteessakin on tekemistä.

Mistä olet saanut päähäsi että kumppanin rajoittaminen ja määrääminen kuuluu rakkaudentäyteiseen suhteeseen?

Perheväkivaltahelvetit saavat alkunsa juuri noin. Täydelliseltä vaikuttava kumppani eristää uhrin lähipiiristään pikkuhiljaa. Väkivalta tulee kuvioihin, kun uhrin turvaverkot ja itsetunto on murrettu.

En luopuisi, koska kyseessä ei tuolloin olisi elämäni rakkaus.

"Vastakkaisen sukupuolesi ystävästä"... :D

Mulla oli monia vuosia sitten miesystävä, joka noin olisi halunnut. Oli sellaista mustasukkaista tyyppiä, joka haluaa eristää toisen kavereista ja ystävistä. Mulla oli (ja edelleen on) ystävä, joka on entinen työkaveri ja oltiin silloin jo tunnettu pari vuotta, homomies. Tästä mies oli sairaalloisen mustasukkainen. Mutta vaikka olisi heterokin, niin jos nyt ollaan oltu ystäviä jo muutama vuosi ennen suhdetta, niin eiköhän siinä ajassa olisi jo päädytty yhteen, jos olisi romanttistakin kiinnostusta.

Tuossa tapauksessa en antanut itse periksi. Saatoin tavata tuota ystävääni sitten salassa ja keksiä jonkun selityksen miesystävälle. Naurettiin ystäväni kanssa koko asialle. Ei tietysti kotona naurattanut, koska mies sai mustasukkaisuusraivareita milloin mistäkin ja pahoinpiteli minua. Mutta se oli itselleni eka kerta, että olin vaikeassa tilanteessa, jossa en ollut siihen mennessä elämääni ollut aiemmin, piti sitten itse pohtia, mikä on rakkautta ja rakastamista, ja mikä vain omistushalua ja tyhjiä sanoja.

Niin vai sanotaanko että jos parisuhteen osapuoli on niin tyhmä että tieten tahtoen tekee kumppanistaan mustasukkaisen on minusta sairasta. Jos edes kysyy tuommoisia kysymyksiä niin se on minusta todella sairasta. Se mikä tässä tekee muka rakkauden on se että toisen ihmisen pitäisi sallia kaikki käytös ja loppujen lopuksi molemmat menevät eripuolisten ystäviensä seurassa. Sekö on suhteen tarkoitus? minusta silloin ei olla seurustelusuhteessa jos toisten ystävyys on tärkeämpää kuin oman rakkaimpansa. Kannattaa miettiä koko asiaa sillä tavalla että mihin se voi johtaa jos molemmat toimivat noin. Suhde perustuu luottamukseen mutta miten luottamus voi olla seurustelukumppaneiden välillä jos asiat jaetaan muiden ihmisten kanssa. Joten en pidä tätä mitenkään järkevänä mittarina rakkauden suhteen. Rakkaus on nimenomaan toisen ihmisen päätöksien kunnioittamista ja se suhde loppuu jo ennen kuin alkaakaan jos mies on noin idjootti. Ei siihen väkivaltaa tarvita. 

Minulle sopii, että miehellä on naisia kavereina. Kavereiden pitää silloin olla ihan oikeasti puhtaasti vain kavereita.  Olisi kyllä outoa, jos lähes 40 vuotias mies hengaisi vaikka viikottain näiden naispuolisten kavereiden kanssa. Minä en näe edes kuukausittain ystäviäni välttämättä.

Ei pidä luopua. Itse luovuin kun löysin rakkauden ja sai uskomaan että on väärin olla mies puoleisia kavereita. Olin hölmö. On kaduttanut kun olen tajunnut ettei ole tosi rakkautta vaatia toista luopumaan ystävistään ja kavereistaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on ihana täydellinen rakkautta täynnä oleva parisuhde, mutta vain yksi ongelma olisi nimittäin kumppanisi vaatisi että sinun on luovuttava tärkeästä ystävästäsi (joka on vastakkaista sukupuolta) koska hänelläkään ei Ole vastakkaisen sukupuolen ystäviä eikä myöskään halua niitä hankkia tasapuolisuuden vuoksi.

En ymmärrä logiikkaa tasapuolisuuden suhteen. Miksi suhteen molemmilla osapuolilla pitäisi olla sama määrä kavereita? Vaimoni on itseäni paljon sosiaalisempi, mikä luonnollisesti näkyy ystävä-/kaveriporukan (molempia sukupuolia ja pari epäselvääkin tapausta) suuruudessa. Hän nauttii seurasta, itse viihdyn enemmän itsekseni. Miksi tilanne olisi epäreilu kenellekään?

Jos mies pystyy ottamaan naisensa mukaan tämän ystävänsä seuraan niin kyllä minulle käy... Eikö pitänyt olla hyväksyvä molemmin puolin? 

En. Se ei olisi silloin ”rakkautta täynnä oleva parisuhde”. Monoa moiselle.

Ei tietenkään ystävistä luovuta. Sitten kun parisuhde loppuu, missä ystävät?

Ystäviä saa olla kunhan on kumppanille rehellinen ja vastaa kun toinen kysyy mikä on homman nimi, sukupuoliin viitaten. Kaikki salamyhkäisyys pilaa suhdetta.

Tuollainen asenne tulisi esille jo tapailuvaiheessa, joten suhdetta kyseenomaisen henkilön kanssa ei syntyisi. Minulla on todella hyvä ystävä vuosikymmenen takaa, joka on vastakkaista sukupuolta ja on kyllä aiheuttanut nikottelua seurustelukumppanien suhteen, mutta ei kukaan ole vaatinut minua hylkäämään ystävääni enkä sitä ikinä tekisi.