Lue keskustelun säännöt.
Vapaa-ajanuupumus
31.12.2017 |
Nykyään vouhkataan kuinka jokatoisella on työuupumus. Saatan sen kyllä ymmärtää, mutta itselleni työpaikka on mahdollisuus rentoutua. Työ on sopivan vaativaa, saan kollegoilta apua jos tarvitsen, työympäristö on hyvä, ruokalasta saa maittavaa ruokaa ja kahviosta hyvää kahvia, päivän lehdet ja juttuseuraa. Teen usein töitä puoli kahdeksasta puoli seitsemään, vaikka työkuorman puolesta siihen ei olisi tarvetta. Ei vaan kertakaikkiaan huvita mennä kotiin vaimon ja kolmen kakaran kiusattavaksi. Vaimossa ja lapsissa ei varsinaisesti ole keskiarvoon verrattuna mitään vikaa, mutta se hälinä ja kitinä ahdistaa. Ruokailut on yhtä huutoa, telkkarissa ei pyöri kuin areenan lastenohjelmat. Leikit menee tappeluksi ja lasten nukkumaanmeno ja aamulla herääminen on yhtä helvettiä. Ihan tyypillistä lapsiperheen arkea siis. Puolentoistatunnin käynti omissa harrastuksissa 2-3 kertaa viikossa katsotaan itsekkääksi perheen pakoiluksi.
Mutta olenko ainut, joka on perhe-elämään kertakaikkisen uupunut? Jos sairastut työuupumukseen hoitona on saikkulia, eli puolivuotta huilaillaan kotona jonka jälkeen yritetään kevyttä paluuta. Mutta mikä on hoitomuoto kun uuvut kotioloihisi? Kysymykseen ei taida tulla puolen vuoden kotona vietetty saikku, eikä töissäkään varmasti yötäpäivää anneta olla. Muutto omaan kämppään esimerkiksi määräajaksi? Olisiko esimerkiksi asumusero sopiva ratkaisu?
Kommentit (16)
Mulla on ihan sama. Pitkillä lomilla kaipaan takaisin töihin. Rakastan kyllä lapsia, mutta huomaan tarvitsevani paljon rauhallisuutta voidakseni hyvin. Hälinässä ja huudossa menee hermot. Odottelen, että kasvavat, ei oikein muutakaan voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No just. Itse taisit haluta perheen?
Sitten sinä vasta uuvutkin, jos lapset ovat sinulla vuoroviikoin. Tosin saat levätä sen toisen viikon, mutta se ei välttämättä aina auta. Oletko koskaan jutellut asiasta vaimosi kanssa? Hän saattaa olla yhä väsynyt ja tympiintynyt kuin sinä.
Koitahan ajatella puolisoasi, hän on kohta burn outissa kun välttelet kotona oloa. Jos olisit alusta asti osallistunut lasten hoitoon, olisit jo tottunut hälinään.
Vastuuta pakoillessasi uuvutat puolisosi. Et itse kestä hälinää mutta puolisosi kestää sitä yksin 12 tunnin työpäiviesi ajan. Jos jatkat samaa mallia, sinun perheesi hajoaa ennemmin tai myöhemmin. Sinäkin olet niitä lapsia ollut tekemässä, joten sinullakin on vastuu osallistua heidän elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtälailla olin tekemässä joo(, enkä tiennyt mihin olin ryhtymässä). Onko neuvot siis samat, jos uupuu työssään ”itseppä sinne töihin halusit” tai ”ajattele työkavereitasi, he joituvat myös jaksaa työssään”? Ja lapsia on kasvatettu läpi maailman sivun ilman rutinoita, mutta niinpä on käyty töissäkin. Halusin lähinnä vinkkejä tai ajatuksia voiko työuupumusta ja vapaa-ajanuupumusta edes verrata toisiinsa ja onko jälkimmäiseen olemassa jotain vastaavan kaltaisia hoitoja tai paranemiskonsteja kuin työuupumukseen.
Vierailija kirjoitti:
Yhtälailla olin tekemässä joo(, enkä tiennyt mihin olin ryhtymässä). Onko neuvot siis samat, jos uupuu työssään ”itseppä sinne töihin halusit” tai ”ajattele työkavereitasi, he joituvat myös jaksaa työssään”? Ja lapsia on kasvatettu läpi maailman sivun ilman rutinoita, mutta niinpä on käyty töissäkin. Halusin lähinnä vinkkejä tai ajatuksia voiko työuupumusta ja vapaa-ajanuupumusta edes verrata toisiinsa ja onko jälkimmäiseen olemassa jotain vastaavan kaltaisia hoitoja tai paranemiskonsteja kuin työuupumukseen.
Ei tuollaiseen hälinä ahdistukseen oikein ole muita keinoja kun opetella olemaan oman perheen kanssa. Voisit vähentää työmäärääsi jotta jaksaisit olla perheesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai meinaatko että vaimosi olisi tyytyväinen kun kertoisit että aiot muuttaa omaan kämppään ja jättää lasten kasvattamisen hänelle? Tuntuisiko sinusta reilulta jos vaimosi jättäisi sinut yksinhuoltajaksi?
Vaihtoehtoina on useamman ihmisen kärsiminen tai se että sinä opettelet osallistumaan perheesi elämään.
Eihän se ole vapaa-aikaa, jos et saa viettää sitä, niin kuin haluat.
Minulla ei ole lapsia (omasta halustani) ja melkein kaikki aika töiden jälkeen on vapaata aikaa.
Jos en saisi keskittyä häiriöttä rentoutumiseen ja omiin harrastuksiini, elämäni ei enää tuntuisi elämisen arvoiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lle sanottava, että hän kuulostaa täsmälleen mieskollegaltani. Aivan identtinen tilanne.
Kotona on 3 lasta, joista vanhin alakoulussa. Hän ei jaksa viikonloppuja, ei iltoja, ei aamuja, eikä varsinkaan lomia.
Hän on usein jo työpaikalla 7.30, että on ehtinyt aamu kahinoista alta pois. Osallistuu palavereihin niin mielellään, että vaikka ei suoraan häntä velvoittaisi, tulee vapaaehtoisesti.
Kotona on heräämis-nukutus-lelu-ruokailu-vaatehuolto-kaaos. Lastenohjelmat ovat niin järjettömiä ja täynnä räiske- ja suhinaääniä, että rytmihäiriöt saa vähemmästäkin.
Rouva kokkaa "lastenehdoilla" eli pääasiassa jauhelihaa ja makaroonia/pastaa.
Hän käy soittamassa kylmästä autotallista mm. viimeksi joulupuhelut kaukana asuville sukulaisille. Lapset möykkäävät kavereineen niin, ettei puheluita kuule.
Mies on ihan puhki. Kaikki tienaamansa rahat menevät taloon, perheauton lainan lyhennyksiin ja lapsiin.
Se on oma valinta, arvostaako perhe-elämää enemmän kuin vapautta, itsenäisyyttä, omaehtoisuutta, mielenrauhaa, rentoutumista, omaa aikaa ja harrastuksia. Minä en arvosta ja siksi olen jättänyt panopokaalit hankkimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvoja: kovempi kuri lapsille! Miksi pitää antaa huutaa ruokapöydässä ja huudattaa yhteisestä telkkarista koko ajan lastenohjelmia? Meillä olohuoneen TV oli aikuisille, tai perheen yhteisille ohjelmille, lapsilla oli omassa huoneessa telkkari ja dvd-soitin (myös tabletti käy). Ruokapöydässä piti käyttäytyä, tai jäi ilman ruokaa. Nämä tavat oppii kahdessa viikossa, jos lapset ovat normaalijärkisiä.
Vie lapset ulos joka ilta, esim. leikkipuistoon. Siellä voi riehua. Ja pidä riittävän tiukkaa kuria myös siellä, niin saat rauhassa istua penkillä ja lukea. Voitte myös vuorotella ulosviennin kanssa. Toinen tekee sillä välin kotitöitä rauhassa kun muut ulkoilevat.
Lapset omaan huoneeseen klo 20 ja sen jälkeen talossa on hiljaisuus. Jos eivät nuku, niin silti on oltava omassa huoneessa hiljaa, voi vaikka lueskella.
Muiden mielestä olin kamalaa natsiäiti kun pidin kovaa kuria, mutta enpä ainakaan uupunut. Lapset ovat jo 18 ja 20, ja meillä vanhemmilla on oikein hyvä ja lämmin suhde heihin.
Meillä molemmat vanhemmat saivat vuoropäivinä tunnin omaa aikaa. Eli makuuhuoneeseen, ovi kiinni, kirja käteen ja kuulokkeista lempimusiikki soimaan. Lapset eivät koskaan saaneet tulla vanhempien makuuhuoneeseen päivällä, jos ei ollut hätätilanne. Mutta sinun on annettava sama vapaahetki myös vaimollesi! Samoin jos sinä lähdet harrastuksiin, myös vaimolla on sama oikeus sitten seuraavana päivänä.
Meillä mies kesti lasten hälinää paremmin, joten minä sain paeta kotoa yksin kauppa-asioille, autoa pesemään ym.
Me huomasimme nopeasti, että emme oikein sovi pikkulasten vanhemmiksi. Niinpä suhtauduimme niihin vuosiin yhteisenä työprojektina, jolle asetetaan selvät säännöt ja aikataulut. Selvisimme tulematta hulluksi, ja kun nuorempikin täytti 10 vuotta niin tilanne helpotti selvästi. Silloin lasten kanssa olemisesta pystyi oikeasti jo nauttimaan. Murkkuvuodet olivat meillä onneksi helpot.
Meille palkattiin myös lapsenvahti vähintään 1-2 kertaa kuukaudessa, niin pääsimme myös kahdestaan ulos säännöllisesti. Joskus vain ajoimme jonnekin rannalle istumaan ja olemaan hiljaa, joskus kävimme ravintolassa tai elokuvissa.
Täällä varmaan nyt moni mamma alkaa huutaa, kuinka lapsia ei voi rajoittaa tuolla tavalla, tai että perhe ei ole mikään työprojekti. Nämä ovat niitä onnellisia, jotka nauttivat pikkulapsiajasta. Meille toimi tuo lähestymistapa ja lapsistamme tuli fiksuja aikuisia.
Asumusero ei ole vaihtoehto. Se helpottaa tilannetta vain, jos hylkäät lapsesi kokonaan, ja sitä et varmaan halua.
Tämä viimeisin kommentti on ihan rakentava ja ihan käyttökelpoinenkin. Muuten on kovin syyllistävää kommenttia. Mahtaako työuupumuksesta valittava saada vastaavaa osakseen? Tuskin. Jos töissä uupuu ja jää saikulle, tilalle hankitaan tuuraaja. Jos jää työkyvyttömyyseläkkeelle, paikan saa joku muu. Miksei siis perhe-elämään uupuneen tilalle voi etsiä uutta puolisoa, super-iskää joka jaksaa meluta, omistatua lapsille ja hyppiä tiikeriloikkia ABCn leikkipaikassa?
Lapsettomuus valinta on ihan kunnioitettava valinta. On hyvä kun sen osaa ja ymmärtää tehdä, vaikka ympäristö painostaa sopeutumaan tiettyyn muottiin. Tosin jotenkin surullisia on nekin tapaukset, jotka pitää tuosta valinnastaan saatanallista meteliä - esim. samassa yhteydessä kun lärvikirjassa onnitellaan kaveria lapsen saamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kanattaa kasvattaa paremmin ne lapset, jos omat hermot ei kestä, niin kuinkas päiväkodin, koulun, naapureiden hermot...
Kannatan todella tuota ulkoilua. Itse rasitun myös hälystä ja kovista äänistä, mutta ulkona se on monta kertaa vähemmän kuluttavaa. Lapset myös todennäköisesti ovat sisälläkin rauhallisemmin, jos saavat ulkoilua ja isän positiivista huomiota päivittäin.
On moni suomalainen mies vähemmästäkin pistänyt perheensä kylmäksi.
Maan tapa.