Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Biotieteet ja laboratorioala ei työllistä - vinkiksi kaikille opiskeluja ja alan vaihtoa suunnitteleville

kortistoon
31.12.2017 |

Opiskelin alalle 90-luvulla, jolloin biotekniikkaa pidettiin tulevaisuuden alana. Näin jälkiviisaana voin todeta, että eipä olisi kannattanut. Alalla on valtava työttömyys. Yliopisto kouluttaa maistereita ja tohtoreita suoraan kortistoon.

Moni on joutunut hankkimaan itselleen korkeakoulutuksen jälkeen uuden ammatin. Yhdestä tohtorista tuli sairaanhoitaja, yksi väitöskirjaa tehnyt maisteri hankki työttömäksi jäätyään bioanalyytikon koulutuksen, yksi ei gradun jälkeen löytänyt alan töitä, joten meni toiselle tieteenalalle kirjoittamaan toista gradua, kun siitä sai edes vähän rahaa elämiseen. Osa on työskennellyt välinehuoltajana (sama asia kuin että lääkäri vaihtaisi sairaalan siivoojaksi). Yksi post doc tutkija aloi harrastaman valokuvausta kortistoon joutuessaan. Toinen tuttu tohtoritutkija on yrittänyt kuumeisesti etsiä jo vuoden ajan töitä, mutta mitään järkeävää ei ole löytynyt. Hän ei ole vielä hakenut samoja paikkoja laboranttien, insinöörien ja laboratorioanalyytikoiden kanssa ja turhaa se olisikin. Moni on lähtenyt ulkomaille ja osa jäänyt sille tielleen. Muutama harva onnekas on löytänyt yritysmaailmasta itselleen vakituisen työpaikan.

Hallitusta ei kiinnosta sopeuttaa opiskelupaikkojen määrää todelliseen tarpeeseen sopivaksi. Toisilla aloilla valmistuu suoraan pitkäaikaistyöttömäksi ja toisilla aloilla revitään jo opiskelijat työelämään.

Voitte antaa muutkin vinkkiä, mitä alaa ei missään nimessä kannata alkaa opiskelemaan.

Kommentit (65)

Vierailija
41/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko Turun seudulla sama tilanne?

Vierailija
42/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

kortistoon kirjoitti:

Kerropa mikä  oli  tekosyysi olla hakeutumatta ulkomaille töihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin osa ylioppistokoulutukissta on sellaisia että ne ei valmista suoraan mihinkään ammattiin ja sehän ei nykyajan työelämälle kelpaa, ketään ei enää oteta työhön oppimaan.

Vierailija
44/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myöskin biotekniikan alalta valmistunut. Parin vuoden työttömyyden jälkeen aloin opiskelemaan jotain ihan muuta. Uudessa tutkinnossa vuoden opintojen jälkeen olen ollut työnantajien kanssa jatkuvasti yhteydenpidossa vaikka paikkaa ei ole vielä niin lyhyellä koulutusjaksolla auennut, mutta olen varma, että on radikaalisti parempi mahdollisuus päästä tekemään hommia jossain vaiheessa.

Mitä alaa opiskelet ja onnistuuko koulun käyminen työttömyysetuudella? Suunnittelen alanvaihtoa, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa. Bioalalle tuskin enää tulen työllistymään. Työpaikkoja on niin vähän ja kilpailu kovaa.

Arvaa mikä ala....siitä on paljon puhetta nykyään.

Veikkaan hoitoalaa.

Vierailija
45/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko Turun seudulla sama tilanne?

Arvaan että tuo oli juuri Turunseudulta. Turussa kaupunki hassasi järettömät määrät rahaa Bio City hankkeeseen, josta ei koskaan tullut mitään.

Vierailija
46/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

kortistoon kirjoitti:

Opiskelin alalle 90-luvulla, jolloin biotekniikkaa pidettiin tulevaisuuden alana. Näin jälkiviisaana voin todeta, että eipä olisi kannattanut. Alalla on valtava työttömyys. Yliopisto kouluttaa maistereita ja tohtoreita suoraan kortistoon.

Moni on joutunut hankkimaan itselleen korkeakoulutuksen jälkeen uuden ammatin. Yhdestä tohtorista tuli sairaanhoitaja, yksi väitöskirjaa tehnyt maisteri hankki työttömäksi jäätyään bioanalyytikon koulutuksen, yksi ei gradun jälkeen löytänyt alan töitä, joten meni toiselle tieteenalalle kirjoittamaan toista gradua, kun siitä sai edes vähän rahaa elämiseen. Osa on työskennellyt välinehuoltajana (sama asia kuin että lääkäri vaihtaisi sairaalan siivoojaksi). Yksi post doc tutkija aloi harrastaman valokuvausta kortistoon joutuessaan. Toinen tuttu tohtoritutkija on yrittänyt kuumeisesti etsiä jo vuoden ajan töitä, mutta mitään järkeävää ei ole löytynyt. Hän ei ole vielä hakenut samoja paikkoja laboranttien, insinöörien ja laboratorioanalyytikoiden kanssa ja turhaa se olisikin. Moni on lähtenyt ulkomaille ja osa jäänyt sille tielleen. Muutama harva onnekas on löytänyt yritysmaailmasta itselleen vakituisen työpaikan.

Hallitusta ei kiinnosta sopeuttaa opiskelupaikkojen määrää todelliseen tarpeeseen sopivaksi. Toisilla aloilla valmistuu suoraan pitkäaikaistyöttömäksi ja toisilla aloilla revitään jo opiskelijat työelämään.

Voitte antaa muutkin vinkkiä, mitä alaa ei missään nimessä kannata alkaa opiskelemaan.

Kerropa mikä  oli  tekosyysi olla hakeutumatta ulkomaille töihin?

Olen suomalainen. Haluan asua ja tehdä töitä Suomessa. 

Mikä on sinun tekosyysi, ettet järjestä kaikille halukkaille työpaikkoja ulkomailta. Ei sinnekään niin vain mennä töihin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myöskin biotekniikan alalta valmistunut. Parin vuoden työttömyyden jälkeen aloin opiskelemaan jotain ihan muuta. Uudessa tutkinnossa vuoden opintojen jälkeen olen ollut työnantajien kanssa jatkuvasti yhteydenpidossa vaikka paikkaa ei ole vielä niin lyhyellä koulutusjaksolla auennut, mutta olen varma, että on radikaalisti parempi mahdollisuus päästä tekemään hommia jossain vaiheessa.

Mitä alaa opiskelet ja onnistuuko koulun käyminen työttömyysetuudella? Suunnittelen alanvaihtoa, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa. Bioalalle tuskin enää tulen työllistymään. Työpaikkoja on niin vähän ja kilpailu kovaa.

Arvaa mikä ala....siitä on paljon puhetta nykyään.

Olisko tuo tietotekniikka? Sehän on vastenmielistä puuhaa. Hyihyi

Vierailija
48/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko Turun seudulla sama tilanne?

Aikoinaan jouduin lähtemään Turusta juuri työn perässä Helsinkiin. Nykyään ei pääkaupunkiseudultakaan löydy alan työpaikkoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ainoa ns labra-alan ammatti, joka työllistää on bioanalyytikon tutkinto ja siinäkin saa enimmäkseen vain ottaa näytteitä, eikä tehdä varsinaista labra-analytiikkaa. Ja sekin analytiikka mitä tehdään ei yleensä ole kovinkaan kummoista eli ei ole mitään rakettitiedettä työskennellä bioanalyytikkona labrassa.

Onko todellisuus oikeasti lähinnä näytteenottoa ja analysaattorin napin painamista?

Mä mietin mikä ois järkevä tutkinto opiskella, kun näillä biologin papereilla ei tee mitään. Tutkijan tie taas liian kivinen ja rahoitukset tiukalla jne.

Bioanalytiikka kiinnostaisi, tosin vähemmän juurikin se näytteenotto. Jos 3,5 vuotta opiskelisin niin toivoisin pääseväni tekemään muutakin kuin ottamaan näytteitä ja tekemään alkeellisia analyyseja. Eli kannattaako?

Olen selaillut paljon oppilaitosten sivuja ja soitellutkin opinto-ohjaajille ja sain sellaisen kuvan, että vaativaa opiskelua ja mahdollisuuksia monia. Eli ei mitään oikeaa infoa. Jos todellisuus ja työelämä on lähinnä näytteenottoa ja alkeellisia labrahommia niin eipä ehkä kiinnosta opiskella noin pitkään moista varten.

Vierailija
50/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse luin biotieteitä ja tiedän todella harvoja ihmisiä, jotka ovat saaneet muita kuin open tai tutkijan hommia. Töitä ei ole, ei vaan ole. Itse teen nyt 9 euron päiväpalkalla työkokeilua, ei oikein innostaisi mutta ei sitä kotonakaan jaksa olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/65 |

Meidän työpaikalle tuli ulkomaalainen työkokeilija. Kätevästi minun, palkatun työntekijän, määräaikainen pesti loppui, kun olin ensin opettanut kädestä pitäen kyseistä henkilöä. Työkokeilija saa jatkaa. Suomalainen siis potkitaan kortistoon ja tilalle otetaan ulkomaalainen työntekijä, jonka 'palkan' 'maksavat suomalaiset veronmaksajat. Reiluako?

Vierailija
52/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osa biotieteiden puolelta (työttömäksi) maisteriksi valmistunut on opiskellut vielä farmaseutiksi. Se ala taitaa vielä työllistää, mutta tuskin oli haaveena biotieteiden puolelle hakeutuessa, sillä farmaseuttien palkka on surkea ja työ on  vuoro- ja viikonlopputyötä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa ns labra-alan ammatti, joka työllistää on bioanalyytikon tutkinto ja siinäkin saa enimmäkseen vain ottaa näytteitä, eikä tehdä varsinaista labra-analytiikkaa. Ja sekin analytiikka mitä tehdään ei yleensä ole kovinkaan kummoista eli ei ole mitään rakettitiedettä työskennellä bioanalyytikkona labrassa.

Onko todellisuus oikeasti lähinnä näytteenottoa ja analysaattorin napin painamista?

Mä mietin mikä ois järkevä tutkinto opiskella, kun näillä biologin papereilla ei tee mitään. Tutkijan tie taas liian kivinen ja rahoitukset tiukalla jne.

Bioanalytiikka kiinnostaisi, tosin vähemmän juurikin se näytteenotto. Jos 3,5 vuotta opiskelisin niin toivoisin pääseväni tekemään muutakin kuin ottamaan näytteitä ja tekemään alkeellisia analyyseja. Eli kannattaako?

Olen selaillut paljon oppilaitosten sivuja ja soitellutkin opinto-ohjaajille ja sain sellaisen kuvan, että vaativaa opiskelua ja mahdollisuuksia monia. Eli ei mitään oikeaa infoa. Jos todellisuus ja työelämä on lähinnä näytteenottoa ja alkeellisia labrahommia niin eipä ehkä kiinnosta opiskella noin pitkään moista varten.

En todellakaan suosittele. Varsinkaan jos ei haluaisi olla näytteenotossa. Sekin on yksitoikkoista työtä, jossa on aina liian vähän työntekijöitä eli helvetillinen kiire aina ja asiakkaat valittavat.

Analytiikan paikat menevät monesti tiskin alta suhteilla, ainakin niissä paikoissa, joissa vieressä oppilaitos tuuttaa joka vuosi kasoittain uusia valmistuneita.

Tosin kohta ei varmaan enää tarvitse tehdä näytteenottoakaan vaan voi ilmoittautua kortistoon. Kuten tuolla jo aiemmin sanottiin, lähihoitajia otetaan näytteenottajiksi, vaikka olisi labrahoitajiakin tarjolla. Kai se muutaman viikon koulutus sitten riittää...

Vierailija
54/65 |

Hallitus järkkää pikaloulutuksen työvoimapulaa paikkaamaan tulleille. Ei siinä hunnut kauaa heilu, kun on opittu neula tökkäämään suoneen.

Huomasin juuri virtsanäytettä labraan antaessani, että asiakkaalle on siinäkin tullut uusia tehtäviä. Ennen riitti, että pissasi purkkiin ja purkki tökättiin luukusta sisälle. Nyt piti itse siirtää pissanäytteet eri analyysiputkiin. Seuraavaksi varmaan työnnetään käsi robottiin, joka ottaa verinäytteet ja analysoi sen saman tien. Kannattaa siis unohtaa tämäkin ala. Hetken aikaa se vielä vetää, mutta tuskin kovin kauaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa ns labra-alan ammatti, joka työllistää on bioanalyytikon tutkinto ja siinäkin saa enimmäkseen vain ottaa näytteitä, eikä tehdä varsinaista labra-analytiikkaa. Ja sekin analytiikka mitä tehdään ei yleensä ole kovinkaan kummoista eli ei ole mitään rakettitiedettä työskennellä bioanalyytikkona labrassa.

Onko todellisuus oikeasti lähinnä näytteenottoa ja analysaattorin napin painamista?

Mä mietin mikä ois järkevä tutkinto opiskella, kun näillä biologin papereilla ei tee mitään. Tutkijan tie taas liian kivinen ja rahoitukset tiukalla jne.

Bioanalytiikka kiinnostaisi, tosin vähemmän juurikin se näytteenotto. Jos 3,5 vuotta opiskelisin niin toivoisin pääseväni tekemään muutakin kuin ottamaan näytteitä ja tekemään alkeellisia analyyseja. Eli kannattaako?

Olen selaillut paljon oppilaitosten sivuja ja soitellutkin opinto-ohjaajille ja sain sellaisen kuvan, että vaativaa opiskelua ja mahdollisuuksia monia. Eli ei mitään oikeaa infoa. Jos todellisuus ja työelämä on lähinnä näytteenottoa ja alkeellisia labrahommia niin eipä ehkä kiinnosta opiskella noin pitkään moista varten.

Jos olet jo biologi, valmistut kyllä ainakin vuotta aikaisemmin hyväksilukujen avulla. Itse tein tutkinnon noin 2,5 vuodessa tehden samalla pätkätöitä. Ammatti ei ole mikään unelma, mutta itsellä kävi tuuri ja pääsin ihan mielenkiintoiseen labraan päivätöihin. Edellistä tutkintoa arvostettiin paikkaa hakiessa. Henkilökohtaisesti voin suositella tutkintoa, koska se tarjoaa hyvän turvaverkon hakiessa vaativampia töitä ja itse olen saanut jo muutamassa vuodessa mukavat säästöt, joiden avulla tulevaisuutta on taas helpompi suunnitella. Työ on rutiininomaista, mutta hoitotyöksi sisäsiistiä ja ihan mukavaa. Joka kuukausi ajallaan saapuva palkka lämmittää kyllä entistä apurahatutkijaa.

Vierailija
56/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa ns labra-alan ammatti, joka työllistää on bioanalyytikon tutkinto ja siinäkin saa enimmäkseen vain ottaa näytteitä, eikä tehdä varsinaista labra-analytiikkaa. Ja sekin analytiikka mitä tehdään ei yleensä ole kovinkaan kummoista eli ei ole mitään rakettitiedettä työskennellä bioanalyytikkona labrassa.

Onko todellisuus oikeasti lähinnä näytteenottoa ja analysaattorin napin painamista?

Mä mietin mikä ois järkevä tutkinto opiskella, kun näillä biologin papereilla ei tee mitään. Tutkijan tie taas liian kivinen ja rahoitukset tiukalla jne.

Bioanalytiikka kiinnostaisi, tosin vähemmän juurikin se näytteenotto. Jos 3,5 vuotta opiskelisin niin toivoisin pääseväni tekemään muutakin kuin ottamaan näytteitä ja tekemään alkeellisia analyyseja. Eli kannattaako?

Olen selaillut paljon oppilaitosten sivuja ja soitellutkin opinto-ohjaajille ja sain sellaisen kuvan, että vaativaa opiskelua ja mahdollisuuksia monia. Eli ei mitään oikeaa infoa. Jos todellisuus ja työelämä on lähinnä näytteenottoa ja alkeellisia labrahommia niin eipä ehkä kiinnosta opiskella noin pitkään moista varten.

No on sitä muitakin suuntautumisvaihtoehtoja. Tietysti siinä on aina se että pääseekö juuri sellaiseen labraan kuin haluaa, mutta luulisin että biologin paperit ovat eduksi esim. tutkimuspuolelle hakiessa.

Eikä se analysaattorityökään ole pelkkää napin painamista.

Vierailija
57/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vetääkö kemian alan labrahommat yhtään paremmin?

Vierailija
58/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Osa biotieteiden puolelta (työttömäksi) maisteriksi valmistunut on opiskellut vielä farmaseutiksi. Se ala taitaa vielä työllistää, mutta tuskin oli haaveena biotieteiden puolelle hakeutuessa, sillä farmaseuttien palkka on surkea ja työ on  vuoro- ja viikonlopputyötä.

Mielenkiintoinen ketju. Itse luin aikoinaan farmaseutiksi, mutta biotieteet oli yhtenä vaihtoehtona kolmesta. Se oli silloin tulevaisuuden juttu. Tänä syksynä olen saanut uusia työkavereita ihmisistä joiden polku on kulkenut biotieteistä farmasiaan. Aika surullista, että heille, fiksuille ihmisille, ei ole Suomella tarjota sitä, mihin heillä selvästi olisi intohimoa ja kykyä. Farmaseuteillekin alkaa olla työpaikat tiukassa. Itsestä tuntuu, että tää on nähty ja 20 vuotta on riittävästi, varsinkin kun työnkuva on muuttunut niin paljon, joten opiskelen uutta alaa. Vielä työnohessa, mutta ehkä kohta päätoimisestikin. Eri asia, että työllistynkö uudelle alalle nelivitosena enää...

Vierailija
59/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakosti iski silmään että työntekijöistä jopa 20-30% oli näitä täyshunnutettuja naisia? Onko aivan sattumaa?

Tällaisia vai:

https://i.imgur.com/5JkSuZf.jpg

Ei sanoisi, että ihan täysin sattumaa.

Ei, vaan niitä tummahuntuisia ja tummahipiäisiä. Siellä huiskivat hunnuissaan ja kaavuissaan tarkasti valvotuissa labraolosuhteissa.

Haluaisin vain tietää että onko työhönotossa jotain positiivista syrjintää, vai onko näissä koulutuksissa muista syistä poikkeuksellisen paljon vähemmistöryhmiä. Koulun käytävillä toki näkyi samanlaisia huntupäitä, mutta ei yhtä paljon kuin tuossa yrityksessä.

Suomi kansainvälistyy.

Vierailija
60/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vetääkö kemian alan labrahommat yhtään paremmin?

Ei.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kaksi