Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Biotieteet ja laboratorioala ei työllistä - vinkiksi kaikille opiskeluja ja alan vaihtoa suunnitteleville

kortistoon
31.12.2017 |

Opiskelin alalle 90-luvulla, jolloin biotekniikkaa pidettiin tulevaisuuden alana. Näin jälkiviisaana voin todeta, että eipä olisi kannattanut. Alalla on valtava työttömyys. Yliopisto kouluttaa maistereita ja tohtoreita suoraan kortistoon.

Moni on joutunut hankkimaan itselleen korkeakoulutuksen jälkeen uuden ammatin. Yhdestä tohtorista tuli sairaanhoitaja, yksi väitöskirjaa tehnyt maisteri hankki työttömäksi jäätyään bioanalyytikon koulutuksen, yksi ei gradun jälkeen löytänyt alan töitä, joten meni toiselle tieteenalalle kirjoittamaan toista gradua, kun siitä sai edes vähän rahaa elämiseen. Osa on työskennellyt välinehuoltajana (sama asia kuin että lääkäri vaihtaisi sairaalan siivoojaksi). Yksi post doc tutkija aloi harrastaman valokuvausta kortistoon joutuessaan. Toinen tuttu tohtoritutkija on yrittänyt kuumeisesti etsiä jo vuoden ajan töitä, mutta mitään järkeävää ei ole löytynyt. Hän ei ole vielä hakenut samoja paikkoja laboranttien, insinöörien ja laboratorioanalyytikoiden kanssa ja turhaa se olisikin. Moni on lähtenyt ulkomaille ja osa jäänyt sille tielleen. Muutama harva onnekas on löytänyt yritysmaailmasta itselleen vakituisen työpaikan.

Hallitusta ei kiinnosta sopeuttaa opiskelupaikkojen määrää todelliseen tarpeeseen sopivaksi. Toisilla aloilla valmistuu suoraan pitkäaikaistyöttömäksi ja toisilla aloilla revitään jo opiskelijat työelämään.

Voitte antaa muutkin vinkkiä, mitä alaa ei missään nimessä kannata alkaa opiskelemaan.

Kommentit (65)

Vierailija
1/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Labra-alaa on myös on bioanalyytikon ammatti, ja töitä löytyy tai miksi minua eläkeläistä ihmetellään, kun en tee keikkaa, vaikka tarjolla olisi kuinka paljon.

Opiskelkaa nuoret, ettei minun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa "laiskana" eläkeläisenä.

Vierailija
2/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainoa ns labra-alan ammatti, joka työllistää on bioanalyytikon tutkinto ja siinäkin saa enimmäkseen vain ottaa näytteitä, eikä tehdä varsinaista labra-analytiikkaa. Ja sekin analytiikka mitä tehdään ei yleensä ole kovinkaan kummoista eli ei ole mitään rakettitiedettä työskennellä bioanalyytikkona labrassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei bioanalyytikoillekaan mitenkään kovin hyvin ole töitä, ainakaan kaikkialla. Näytteenottoon otetaan töihin lähihoitajia ja analytiikkaan vaikea päästä töihin. En suosittele. Parempi lukea sairaanhoitajaksi.

Vierailija
4/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin mikä esti aikoinaan lähtemästä ulkomaille? Saa kyllä syyttää ihan itseään, jos ulkomailla olisi ollut mahdollisuuksia enemmän.

Vierailija
5/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin mikä esti aikoinaan lähtemästä ulkomaille? Saa kyllä syyttää ihan itseään, jos ulkomailla olisi ollut mahdollisuuksia enemmän.

Vaikkapa perhesyyt ja kielipään puute.

Vierailija
6/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Labra-alaa on myös on bioanalyytikon ammatti, ja töitä löytyy tai miksi minua eläkeläistä ihmetellään, kun en tee keikkaa, vaikka tarjolla olisi kuinka paljon.

Opiskelkaa nuoret, ettei minun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa "laiskana" eläkeläisenä.

Bioanalyytikko (ent. laboratoriohoitaja) on terveydenhoitoalaa. Sen alan tehtäviin ei voi hakea muun labra-alan koulutuksen saaneet, koska alalla vaaditaan laillistetun tutkinnon suorittaminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kenen siis luulet Suomen laboratorioissa tekevän labra-analytiikkaa? Pääkaupunkiseudulla on jatkuvasti vakinaisia paikkoja auki analytiikkaankin. Tulevina vuosina vain lisääntyvissä määrin.

Vierailija
8/65 |

Tämä siis kirjoittajalle nro 2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kenen siis luulet Suomen laboratorioissa tekevän labra-analytiikkaa? Pääkaupunkiseudulla on jatkuvasti vakinaisia paikkoja auki analytiikkaankin. Tulevina vuosina vain lisääntyvissä määrin.

Olen itse bioanalyytikko pk-seudulta. Tiedän kyllä, että myös pelkkää analytiikkaakin sisältäviä työpaikkoja on tarjolla, mutta onhan niitä vähemmän kuin näyttenottoa sisältäviä töitä ja nuo työpaikat ovat myös haluttuja, joten kaikki bioanalyytikot eivät

niihin kyllä halutessaankaan pääse. Ja oikeasti, esim. perus sairaalalabra-analytiikka ei ole niin vaativaa, etenkin kun kaikki on nykyään pitkälle automatisoitu, puhumattakaan pienien labrojen analytiikasta, joka on lähinnä pikatestausta.

Vierailija
10/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kenen siis luulet Suomen laboratorioissa tekevän labra-analytiikkaa? Pääkaupunkiseudulla on jatkuvasti vakinaisia paikkoja auki analytiikkaankin. Tulevina vuosina vain lisääntyvissä määrin.

Terveydenhoitopuolella on, mutta ei muissa labroissa. 

Ne muutamat harvat paikat, jotka pääkaupunkiseudulla on ollut auki viimeisen kahden vuoden aikana, ovat olleet pääsääntöisesti lyhyitä määräaikaisia pätkiä. Kaikkiin olen hakemukset laittanut vetämään. Hakijoita on ollut vähintäänkin kymmeniä, välillä pitkälti toista sataa. Nämä muutamat hassut avoimet työpaikat eivät riitä kaikille sadoille labra-alan työttömille. Joka vuosi koulut tuuttaavat alalle lisää porukkaa eri asteiden oppilaitoksista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kenen siis luulet Suomen laboratorioissa tekevän labra-analytiikkaa? Pääkaupunkiseudulla on jatkuvasti vakinaisia paikkoja auki analytiikkaankin. Tulevina vuosina vain lisääntyvissä määrin.

Olen huvikseni lukenut myös bioanalyytikoiden avoimia työpaikkoja pääkaupunkiseudulla, vaikken itse niihin voi hakeakaan. Kaikissa päätyö on näytteenottoa ja usein työ on vuorotyötä. Analyysit on nykyään niin vakioituja ja automatisoituja, että niitä ei voi verratakaan oikeaan monipuoliseen laboratoriotyöhön. Ja kuten sanottu, niitä on äärimmäisen vähän bioanalyytikon toimenkuvassa.

Vierailija
12/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä kanssa yksi biotieteitä lukenut (maisteri). Olin 2 vuotta työttömänä, sain nyt onneksi vakituisen paikan duunarihommista.

En voi suositella biotieteiden opiskelua. Olen itsekin miettinyt terveydenhuoltoalaa ja lisäkouluttautumista, joko bioanalytiikka, tai jos saan lukumotivaation kuntoon, lääketiede.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Opiskelin hetken laboratorioalaa ja olin mukana tutustumiskäynnillä alan yritykseen. Pakosti iski silmään että työntekijöistä jopa 20-30% oli näitä täyshunnutettuja naisia? Onko aivan sattumaa?

Vierailija
14/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pakosti iski silmään että työntekijöistä jopa 20-30% oli näitä täyshunnutettuja naisia? Onko aivan sattumaa?

Tällaisia vai:

https://i.imgur.com/5JkSuZf.jpg

Ei sanoisi, että ihan täysin sattumaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakosti iski silmään että työntekijöistä jopa 20-30% oli näitä täyshunnutettuja naisia? Onko aivan sattumaa?

Tällaisia vai:

https://i.imgur.com/5JkSuZf.jpg

Ei sanoisi, että ihan täysin sattumaa.

Ei, vaan niitä tummahuntuisia ja tummahipiäisiä. Siellä huiskivat hunnuissaan ja kaavuissaan tarkasti valvotuissa labraolosuhteissa.

Haluaisin vain tietää että onko työhönotossa jotain positiivista syrjintää, vai onko näissä koulutuksissa muista syistä poikkeuksellisen paljon vähemmistöryhmiä. Koulun käytävillä toki näkyi samanlaisia huntupäitä, mutta ei yhtä paljon kuin tuossa yrityksessä.

Vierailija
16/65 |

Olisi kiva tietää, mistä firmasta on kyse, etten ainakaan sinne erehdy lähettämään työhakemusta. Kyseinen firma haluaa selvästikin polkea alan surkeita palkkoja vieläkin surkeammiksi.

Vierailija
17/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen niin eri mieltä aloittajan kanssa. Olen itse opiskellut biotieteitä Viikissä ja valmistuin vielä kaiken lisäksi MMM.

Olen kuitenkin koko opiskelun ajan tehnyt oman alan töitä. Aloitin assarin ja harjoittelijana 2. lukuvuotena. Etsin _aktiivisesti_ kesätöitä jo heti tammikuun alussa. Yhtenä vuotena lähetin 30 avointa hakemusta alan firmoihin, 3 tulin valituksi.

Usein näin sen, että monet opiskelukaverit hakivat 1 työtä per kevät ja pettyivät kun jäivät ilman työtä. Toiset eivät taas suostuneet tekemään assarin töitä.

Itse valmistuin 2016 keväällä ja olin jo silloin oman alan päällikkötehtävissä vakisopparilla. Nyt vuoden alusta aloitan johtotehtävissä (4,1k aloituspalkka) ja alaisia.

Eli kyllä niitä töitä löytyy, mutta itse pitää olla aktiivinen eikä saa olla nirso töiden suhteen.

Mikä oli ap sinun pääaineesi? Voin auttaa kartoittamaan työnantajia!

Vierailija
18/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näytteenottotyössä saat vain selkävaivoja ja nivelreuman sormiisi. Onnea, jos aiot bioanalyytikoksi. Harjoittelupaikat kannattaa valita tarkasti, jos on halua tehdä muuta kuin näytteenottotyötä, koska ilman suhteita et tule muita töitä saamaan.

Vierailija
19/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakosti iski silmään että työntekijöistä jopa 20-30% oli näitä täyshunnutettuja naisia? Onko aivan sattumaa?

Tällaisia vai:

https://i.imgur.com/5JkSuZf.jpg

Ei sanoisi, että ihan täysin sattumaa.

Ei, vaan niitä tummahuntuisia ja tummahipiäisiä. Siellä huiskivat hunnuissaan ja kaavuissaan tarkasti valvotuissa labraolosuhteissa.

Haluaisin vain tietää että onko työhönotossa jotain positiivista syrjintää, vai onko näissä koulutuksissa muista syistä poikkeuksellisen paljon vähemmistöryhmiä. Koulun käytävillä toki näkyi samanlaisia huntupäitä, mutta ei yhtä paljon kuin tuossa yrityksessä.

Olisi kiva tietää, mistä firmasta on kyse, etten ainakaan sinne erehdy lähettämään työhakemusta. Kyseinen firma haluaa selvästikin polkea alan surkeita palkkoja vieläkin surkeammiksi.

En uskalla nimeä suoraan laittaa mutta yksi isoimpia firmoja ja alkaa E:llä.

Vierailija
20/65 |
31.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua kiinnostaa Viikin luonnontieteiden tarjonta. Myös biolääketiede ja bioteknologia kiehtoo. On niin suuri harmi, ettei juuri nuo alat työllistä.:( ikääkin on niin ei viitsisi vuosia heittää harharetkiin väärillä aloilla. Lääkis kiinnostaa eniten, mutta olen suosiolla luovuttanut, koska sinne on armoton kilpailu ja sisäänpääsy voi vaatia monen vuoden uurastuksen ja sekään ei ole varmaa pääseekö koskaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän neljä