Mitä anopin perinteitä sekä traditioita olet jatkanut omassa perheessäsi/taloudessa?

Perinteitä sekä traditioita??? 😁😁😁

En mitään enkä myöskään oman perheeni. Miksi  hitossa haluaisin muiden traditioita omaan kotiini, järki hoi?

En todellakaan mitään. Ja anoppikin on tätä nykyä ex-anoppi luojan kiitos.

Anoppi opetti leipomaan karjalanpiirakoita. Omalta äidiltäni sain aika vähän kotitöihin oppia. Minulla oli hyvä anoppi.

Ajattelin, että anopin traditiot saa jäädä unholaan.

En viitsisi esiintyä päissäni juhannuksena ja jouluna. Enkä suorittaa varsinkaan alaston uintia juhannuksena. Enkä ajatellut sammua pusikkoon.

Ei yhtään mitään kummankaan lapsuuden kodin perinteitä noudateta ja hyvin ollaan itse tapamme kehitelty.

Anopilta en oikein mitään.

Omalta äidiltä karjalaisen vieraanvaraisuuden. Meillä on aina pöydässä tilaa ja kutsummekin usein ystäviä syömään. Lisäksi sunnuntaiateriat yhdessä jo kotoa lähteneiden lasten ja heidän perheittensä kanssa. En myöskään neuvo lastenhoidossa mutta aina saa kysyä.

Omia perinteitä on sitten luotu vuosien mittaan ja nuoriso on osan ottanut itselleen

Kuulostaa varmaan typerältä, mutta anoppi opetti mut halaileen. Siellä halailtiin mennessä ja lähtiessä, enkä ollut tottunut moiseen läheisyyteen.

Anoppi teki erittäin hyvää spaghetti bolognesea ja sillikaviaaria.

Tuoreimpana mielessä on joulu. Mies on tuonut joulupöytään perheensä perinteisiä ruokia, minä omiani, ja lisäksi meille on muodostunut omia uusia suosikkeja. Niistä yhdessä tulee meidän perheen perinteet.

Olen kotoisin Itä-Suomesta, mies Pohjanmaalta. Vaikea sanoa mihin kaikkeen mikäkin vaikuttaa, mikä on suoraan anopilta, mutta yllämainittu jouluruokakuvio toistuu muutenkin elämässämme.

Opin anopilta laittamaan vieraille ja juhlapyhinä ruokia, jotka voi tehdä mahdollisimman pitkälle etukäteen, että aikaa jää rentoon seurusteluun. Opin myös järkkäämään apuvoimia etukäteen isompiin juhliin ( esim yo-juhlat), jotten emäntä ole itse keittiössä. Ylipäänsä opin anopilta, että juhlien järjestäminen on kivaa, eikä merkkipäiviä tarvitse paeta matkoille.

Vierailija kirjoitti:

Anopilta en oikein mitään.

Omalta äidiltä karjalaisen vieraanvaraisuuden. Meillä on aina pöydässä tilaa ja kutsummekin usein ystäviä syömään. Lisäksi sunnuntaiateriat yhdessä jo kotoa lähteneiden lasten ja heidän perheittensä kanssa. En myöskään neuvo lastenhoidossa mutta aina saa kysyä.

Omia perinteitä on sitten luotu vuosien mittaan ja nuoriso on osan ottanut itselleen

Oma anoppikin on karjalainen ja todella vieraanvarainen. Minusta olisi ihan kauheaa mennä joka sunnuntai anopille syömään.

Meillä on perinteinen joulu, mutta en erikseen ole ottanut mitään tapoja anopilta tai omasta kotoani. Asiat tehdään niin kuin ne meistä tuntuvat hyvälle.

Ei tule mieleen yhtään sellaista asiaa. 

Onpas teillä negatiiviset kokemukset anopeistanne. Missä arvostus ja kunnioitus?

Itselläni anoppi nyt jo niin muistisairas ja vanha, että asuu valvotussa laitoksessa, kun ei pysty enää muualla asumaan. Tarvitsee kaikessa apua ja valvontaa.

Mutta itse asiaan: arvostan anoppini itsenäisyyttä, halusi aina tienata omat rahansa ja tähdensi naisten vastuunottoa omasta elämästään ja raha-asioistaan. Miehestä ei saanut jäädä taloudellisesti riippuvaiseksi jne.

Osasi päästää myös irti pojistaan, ei ollut omistushaluinen, tai sekaantunut koskaan perheemme sisäisiin asioihin, ei arvostellut. Arvosti minua miniänä ja äitinä. Kehui taloudenpitoani, ruuanlaittotaitojani ja miten osaan hoitaa kotia, että meillä oli aina siistiä ja kaunista. Sanoi usein myös että olen liian kiltti vaimo, minun tulisi pitää enemmän puoliani.

Ikävä anoppia!

En mitään. Itse olen saanut kasvatuksen, että juhlapyhinä katetaan kauniisti, pukeudutaan siistimmin jne. Anoppilassa piereskellään verkkareissa oli arki tai pyhä, koska kaikki on rentoa ja kaikkea  tapakasvatusta ja juhlapyhien viettoa pidetään hienosteluna. En todellakaan halua omille lapsilleni sellaista mallia. Varmaan se oli ihan ok joskus 1800-luvulla maaseudulla vähävaraisissa perheissä ( heistä on hienoa olla ns. luonnonläheisiä), mutta ei enää 2000-luvulla. En jaksa enää miellyttää ketään, joten olen lopettanut pakkovierailut yms anopin luona, mies menee lasten kanssa. Jos olisivat muuten todella mukavia ihmisiä, mutta kun olen tarvinnut apua vaikka lastemme hoidossa todellisen hädän hetkellä, niin se ei ole koskaan sopinut tai sitä apua en saanut kun todella tarve oli. Pitäköön tunkkinsa. Olen alkanut ajatella, että minulla on oikeus pitää omia tapojani ns. parempina, koska ne oikeasti sitä ovat enkä ihan kaikkeen jaksa sopeutua.

Juhannuksena on pussi fazerin parhaita. Mies keittää joulun riisipuuron. Jouluperinteet on miehellä ja mulla aika samat, muokkaillaan niitä kiireiden ja paikkakunnan mukaan tarvittaessa.

En tuntenut anoppia, oli kuollut vuosia ennen kuin tapasin mieheni. Apella on keittiön tavarat ihan omituisessa järjestyksessä, ei mitään logiikkaa..en löydä sieltä mitään, on kuulemma samoin kuin anopilla aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopilta en oikein mitään.

Omalta äidiltä karjalaisen vieraanvaraisuuden. Meillä on aina pöydässä tilaa ja kutsummekin usein ystäviä syömään. Lisäksi sunnuntaiateriat yhdessä jo kotoa lähteneiden lasten ja heidän perheittensä kanssa. En myöskään neuvo lastenhoidossa mutta aina saa kysyä.

Omia perinteitä on sitten luotu vuosien mittaan ja nuoriso on osan ottanut itselleen

Oma anoppikin on karjalainen ja todella vieraanvarainen. Minusta olisi ihan kauheaa mennä joka sunnuntai anopille syömään.

Meillä on perinteinen joulu, mutta en erikseen ole ottanut mitään tapoja anopilta tai omasta kotoani. Asiat tehdään niin kuin ne meistä tuntuvat hyvälle.

Ehkä niin. Meillä miniä kysyy viimeistään torstaina kun tuo lapset ip hoitoon mitä hyvää on viikonloppuna tarjolla. Ehken ole ihan paska anoppi;) Osallistumispakkoa ei todellakaan ole mutta aina nuo ilmestyy meille.

Minä ja mieheni taas olimme niin köyhiä kun lapset olivat pieniä että tuo sunnuntaiateria oli juhlaa kaikille.

Anoppi opetti sen, että muutos ei ole mikään onnen edellytys. Jos joku juttu on hyvä ja toimiva, siitä ei tarvitse pyrkiä eroon siksi, että "mä voin". Siksi meillä osa huoneista on edelleen sisustettu kuin vuonna 1974, verhoja on vähän vaihdeltu.

Toiseksi anoppi opetti olemaan hiljaa siitä, mistä ei voi sillä hetkellä keskustella rakentavasti. Aina ei tarvitse sanoa, mitä mieleen juolahtaa. Ei niin, että olisin ennenkään sanonut, mutta anoppi oli varmasti elämäni kohteliain ja sivistynein ihminen (ja minä olen akateeminen). Hän ei loukannut ketään, mutta piti silti oman päänsä eli ei ollut mikään kynnysmatto.

Niin, kaikilla ei ole hyviä kokemuksia anopista. Vaikea ymmärtää niiden, joilla toisenlainen kokemus.  Onhan monilla esim. pahoja päihdeongelmia tai muuten vaan elämäntapa on niin kaukana omasta, että yhteistä ei kauheasti ole. Meillähän anoppi alkaa kysyä melkein joka kerta mieheltäni, että mitä "Tiinalle" kuuluu. Tiina on mieheni ex-vaimo, eronneet 20 vuotta sitten. Meillä  on mieheni kanssa yhteiset lapset, mutta aika kiusallista kun alkaa heidänkin kuullen kysymän "Tiinasta". Varsinkin kun mies ei ole nähnyt häntä vuosiin. Mies on myös kahdenkesken sanonut anopille tästä asiasta ja myös hääkuvasta, mutta  anoppi ei ole tehnyt asiaan muutosta. Miehen ja Tiinan hääkuvakin on  siis edelleen esillä kirjahyllyssä. Tätä ei varmaan kukaan usko, mutta se on totta vaikka uskomattomalta kuulostaa.. Kun suhtautuminen on tätä, niin itsekään ei jaksa kauhean positiivisesti heihin suhtautua.....

En mitään. Anopilla ei ole kovin paljon traditioita, paitsi joku joulukirkko ja lipeäkala. En kuulu mihinkään uskontokuntaan ja vierastan kirkossakäyntiä, ei sillä ole mulle mitään merkitystä, kuten ei miehellenikään. Lipeäkala taas..no sehän on kamalaa. 

Enpä muutenkaan harrasta mitään traditioita, olen aika hippihenkinen ja tykkään luoda uusia tapoja. Esim. meidän lasten protujuhlat on olleet kaikkien osallistujien mielestä mahtavia kekkereitä. On meillä kyllä joulukuusi, mutta aika boheemisti koristeltu, siinä on esim. perulaisia käsintehtyjä laamoja :D. Joulukortit lähetetään myös, mutta nekin on..no aika erilaisia kuin perinteiset tontut ja enkelit. Joulutorttuja ja pipareita teen kyllä, että onhan näitä perinteitä kuitenkin, kun tarkemmin ajattelee. Toisaalta voin leipoa torttuja vaikka kesällä, jos sattuu huvittamaan.