Mulla on mies ja lapset. Kun lapset muuttaa pois kotoa, jätän tuon miehen. Kohtalotovereita?

Ehkä muita ei ole. Mutta tämä on mun kohtalo. En enää halua myrkyttää mieltäni tuon ilkeän miehen kanssa. Lapset eivät isäänsä kaipaa, on hyvin ylimielinen ja ilkeä, joten jos haluan lapsiani nähdä, isänsä ei ole sinne tervetullut.

Mä yritän selvitä sillä että olen hyvin vähän samaan aikaan kotona. Onneksi käymme töissä eri aikoina, se helpottaa. 

 

Vähemmän haittaa lapsille eroamisesta on, kuin vuosien huonosta ilmapiiristä.

Millainen koti se rakkaudeton koti on lapsille? Näytätpä tosi hyvää esimerkkiä heille...

Et varmasti kadu valintaasi. Itse heivasin aiemmin. Muistan kun ajattelin, että voi kun tuo mies kuolisi astmaansa. Monta vuotta. No, ei kuollut, mutta viimein suostui eroon. Sen jälkeen minulla on ollut paljon ja monenlaista elämää! Et ole vangittu siihen ihmiseen. Ala tehdä suunnitelmaa.....

Opetat lapsillesi että on parempi elää valheessa kuin tehdä päätöksiä joista tulee onnelliseksi. Hyi vittu. Pilaat lastesi elämän. Eroa vauhdilla. On siinäkin "äiti"

On tässä kodissa rakkautta. Ainoastaan minun rakkaus mieheen puuttuu. Mies sanoo rakastavansa minua, halaa ja pussaa, mutta minä en tunne häntä kohtaan muuta kuin inhoa. Koska on ilkeä lapsille. 

Uskon että ehjä perhe ilman riitoja on lapsille parempi kuin kaksi erillistä kotia. 

Kyse on siis minun kestämisestäni, ja kyllä minä kestän. Kyselin vain että onko kohtalotovereita? Ymmärrystä täältä tuskin saa.

Vierailija kirjoitti:

Et varmasti kadu valintaasi. Itse heivasin aiemmin. Muistan kun ajattelin, että voi kun tuo mies kuolisi astmaansa. Monta vuotta. No, ei kuollut, mutta viimein suostui eroon. Sen jälkeen minulla on ollut paljon ja monenlaista elämää! Et ole vangittu siihen ihmiseen. Ala tehdä suunnitelmaa.....

Voi harmi ettei kukaan kertonut sulle, että eroon ei tarvita miehen suostumusta. Olisit voinut aloittaa uuden elämäsi paljon aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Opetat lapsillesi että on parempi elää valheessa kuin tehdä päätöksiä joista tulee onnelliseksi. Hyi vittu. Pilaat lastesi elämän. Eroa vauhdilla. On siinäkin "äiti"

Minä taas näen että oikea äiti ajattelee lastensa parasta ja toimii sen mukaisesti eikä omien viettiensä mukaisesti. 

ap

Vierailija kirjoitti:

On tässä kodissa rakkautta. Ainoastaan minun rakkaus mieheen puuttuu. Mies sanoo rakastavansa minua, halaa ja pussaa, mutta minä en tunne häntä kohtaan muuta kuin inhoa. Koska on ilkeä lapsille. 

Uskon että ehjä perhe ilman riitoja on lapsille parempi kuin kaksi erillistä kotia. 

Kyse on siis minun kestämisestäni, ja kyllä minä kestän. Kyselin vain että onko kohtalotovereita? Ymmärrystä täältä tuskin saa.

Mitä rakkautta se on, että mies on ilkeä lapsille? Oikeastiko ajattelet, että lapset ovat onnellisia siinä ehjässä perheessä, jossa heille ollaan ilkeitä?

Joo, paitsi vasta ei ole kuin yksi lapsi tehtynä ja toista yritetään. Tiedän jo nyt ettei tuo ole elämäni mies. 10-20 vuotta, sitten lähden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opetat lapsillesi että on parempi elää valheessa kuin tehdä päätöksiä joista tulee onnelliseksi. Hyi vittu. Pilaat lastesi elämän. Eroa vauhdilla. On siinäkin "äiti"

Minä taas näen että oikea äiti ajattelee lastensa parasta ja toimii sen mukaisesti eikä omien viettiensä mukaisesti. 

ap

Ja oikea äiti tajuaa sen että lapset huomaa kyllä jos jotain on pielessä ja alkavat oireilla. Yhdessä olo ei kannata edes lasten takia jos siinä rakkautta ei ole. Opetat vain että valheessa kannattaa elää!!

No ei olla onnellisia. Pakkaan omat ja lastemme kamat ja lähdemme tuonne lumihankeen. Sekö on sitä onnea? Onko teillä naisilla yhtään realismin käsitystä?

ap

Noin minäkin ajattelin. Olisi pitänyt heti irrottautua, eikä odottaa. Aikanaan lapset muuttivat omille teilleen, muutaman kuukauden sisällä mies sairastui vakavasti. Tätä on kestänyt 6 vuotta. Olen miehelle omahoitajana, enkä enää pääse pois. Voimat on ihan loppu.

Ap:lle ja muille neuvoksi, jos tosissanne meinaatte, niin lähtekää ajoissa, muuten voi olla liian myöhäistä.

Trollololol

Pidä toi.

Isä ilkeilee lapsille ja äiti inhoaa isää. Mutta on sentään ehjä perhe, kyllä lapset tykkää.

Vierailija kirjoitti:

No ei olla onnellisia. Pakkaan omat ja lastemme kamat ja lähdemme tuonne lumihankeen. Sekö on sitä onnea? Onko teillä naisilla yhtään realismin käsitystä?

ap

Onko kaikki eronneet lumihangessa? Ei ole. Olet idiootti jos luulet että pilaamalla lapset, heidän tulevat parisuhteensa on tuomittu epäonnistumaan, teet jotenkin lapsille palveluksen? Puhumattakaan itsestäsi ja miehestäsi, olette tuomittuja elämään parhaan aikanne ihmisen kanssa joka ei rakasta. Kyllä sen sun inhon vaistoaa ihan koko perhe. Teillä on se kuuluisa virtahepo olohuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä muita ei ole. Mutta tämä on mun kohtalo. En enää halua myrkyttää mieltäni tuon ilkeän miehen kanssa. Lapset eivät isäänsä kaipaa, on hyvin ylimielinen ja ilkeä, joten jos haluan lapsiani nähdä, isänsä ei ole sinne tervetullut.

Mä yritän selvitä sillä että olen hyvin vähän samaan aikaan kotona. Onneksi käymme töissä eri aikoina, se helpottaa. 

 

Inhottavaa, että olet lasten kanssa joutunut kärsimään koko elämänne tuota. Harmi ettet ole aiemmin pyristellyt eroon. Mutta tiedän, olen itsekin lusinut ja lusinut painajaisessa, siitä on rankka lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Pidä toi.

Isä ilkeilee lapsille ja äiti inhoaa isää. Mutta on sentään ehjä perhe, kyllä lapset tykkää.

Lapset käy ikänsä terapiassa puimassa miksei mikään parisuhde onnistu tai kirjoittelee tänne katkerana miten äiti pilasi elämän, saarnaa vanhana ja katkerana lapsille että teidän takianne uhrauduin olemaan sen kauhean isänne kanssa ja nyt en saa enää uutta miestä kun olen vanha ja sairas, isänne otti sen nuoren bimbon sitten...

Minä en uskaltanut lähteä vaihtoon enkä muuttaa kotoa, koska pelkäsin olevani katalysaattori vanhempieni erolle. Mieti sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidä toi.

Isä ilkeilee lapsille ja äiti inhoaa isää. Mutta on sentään ehjä perhe, kyllä lapset tykkää.

Lapset käy ikänsä terapiassa puimassa miksei mikään parisuhde onnistu tai kirjoittelee tänne katkerana miten äiti pilasi elämän, saarnaa vanhana ja katkerana lapsille että teidän takianne uhrauduin olemaan sen kauhean isänne kanssa ja nyt en saa enää uutta miestä kun olen vanha ja sairas, isänne otti sen nuoren bimbon sitten...

Minä en enää yhtään miestä elämääni ota, se on varma. En todellakaan ala lapsia syyllistää siitä että tuon kanssa elän. Juurihan sanoin, että se on oma päätökseni, hyödyt suuremmat kuin haitat, normaali bisneksen laki. Ja se on päätös. En hae siihen tukea täältä. Kysyin vain että onko täällä muita samassa tilanteessa, mutta se oli virhe, koska kirjoitetun ymmärtäminen on täällä hyvin alhaisella tasolla.

ap