Mies suuttui joululahjakarkkieni syömisestä
Hieman taustaa: olen koko suhteemme ajan syönyt enemmän karkkia ja yleisesti herkkuja kuin mies. En ole lihonut (päinvastoin olen laihtunut 10kg siitä kun tapasimme) enkä ole koskaan esittänyt muuta kuin olen, eli olen jo alussa myöntänyt olevani sokerikoukussa enkä jaksa piilotella tätä. Mies on itse taipuvaisempi esim. alkoholiin, eli mikään puhdas pulmunen ei ole hänkään. Mies on sanonut haluavansa lopettaa juomisen (huom. minä en ole koskaan sanonut haluavani lopettaa kokonaan sokeria) mutta ei ole onnistunut siinä. Mies on siis jossain määrin alkoholisti, minä herkuttelija. Tämä on ollut alusta asti molemmille selvää.
Noin puoli vuotta seurusteltuamme mies alkoi kytätä syömisiäni ja huomauttelemaan painosta ja herkuista. Olin tosi loukkaantunut, kun olin juuri saanut laihdutettua ylipainoisesta normaalipainoiseksi. Mieheltä tuli joitakin kuukausia tosi ikäviä ja ilkeitä kommentteja, joten sanoin hänelle että jos hän ei hyväksy minua tällaisena kuin olen ja lopeta ilkeilyä, joudumme eroamaan. Minä en voi lopettaa sokeria vain miehen mieliksi, enkä itse näe ulkonäössäni mitään vikaa. Mies tajusi itsekin kuinka pinnallinen ja pikkumainen onkaan, ja lupasi lopettaa kommentit ja kyttäyksen ja hyväksyä minut. Olen miehelle parasta mitä hänelle on tapahtunut, meillä on muuten loistava suhde eikä minusta keksi mitään oikeita vikoja joten tällaiset paheet on ainoita asioita missä minut voi tuomita.
Noh, nyt on mennyt kuukausia niin ettei mies ole enää kontrolloinut ruokiani tai painostanut laihduttamaan. (Vielä joitakin kuukausia sitten oli esim. sellainen "riita", että mies näki kuvan minusta bikineissä 14-vuotiaana ja kysyi ihan tosissaan haluaisinko laittaa kyseisen kuvan vaikka jääkaappin oveen tavoitekuvaksi... olin tuon ikäisenä vielä lapsekkaampi ja painoin 10-15kg vähemmän kuin nyt) Nyt joululomalla tuli kuitenkin taas uusi kriisi aiheesta ja mies suuttui/loukkaantui kun söin hänen mielestään tässä jouluviikolla liikaa karkkia ja kakunkin tein. Jatkuu... (1/2)
Kommentit (60)
Etkö sä voi äijälle sanoa suoraan että pidä vi##u se turpas kiinni ja anna mun syödä saa#ana mitä mä haluan.
Vierailija kirjoitti:
Mun ex teki tuota. Kommentoi, kun otin kakkupalan tai siiderin. Koita siinä sitten nauttia. Olen hoikka, mutta pelkäsi, että lihon.
Oikeastihan kyse ei ollut herkuista vaan miehen kontrollin tarpeesta. Jossain vaiheessa lopetin siiderin juonnin kokonaan, koska itse koin turhaksi rahanmenoksi. Kontrollointi siirtyi vain toiseen asiaan. Avioliittomme loppupuolella tuntui, että teen kaiken väärin. En halunnut tehdä kotona mitään, kun kuitenkin tullaan viereen naputtamaan.
Ap, korvaani siis särähti se, että mies itsekin myöntää kontrolloinnin tarpeensa ja, että jos teet herkkulakon, naputus siirtyy vaan toiseen asiaan. Itse näin ominaisuuden lievänä exässäni jo seurusteluaikoina. Silti menin hänen kanssaan naimisiin ja tein lapsia. Ominaisuus vain paheni ja aiheutti lopulta avioeron. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisi pitänyt vaihtaa mies jo ensimmäisten merkkien ilmaantuessa.
Lisään vielä, ettei ex koskaan kunnolla tajunnut, että ero johtui hänen määräilystään eikä siitä, että minä oikeasti teen kaiken paskasti. Nyt hänellä on sama ongelma uudessa liitossaan, kun taas oma uusi mieheni ei pahaa sanottavaa tavoistani löydä.
Vierailija kirjoitti:
Jestas mikä vuodatus.
En keksinyt muutakaan minne tämän pahan oloni purkaisin. Jos olisin laittanut vain yhden lyhyen viestin olisi moni olennainen asia ja syy jäänyt mainitsematta ja tilanteen ymmärtäisi vain yhdeltä kannalta. Ei ole mikään pakko lukea jos ei jaksa. Ap
Siis ap oikeasti jatkoi vielä sitä juttuaan? Varmaan aika rasittava tapaus. Tuollainen sokerikoukussa olija ja alkoholisti, siinä vasta pari.
Vierailija kirjoitti:
Suuttui? Missä kohtaa tekstiä mies suuttui? Ei huomauttelu ole suuttumista.
Mies siis käyttäytyi monta päivää kuin olisi vihainen jostain, mutta ei suostunut puhumaan. Etääntyy, ei puhu mitään, ei hellittele, ei vietä kanssani aikaa, ei kerro mikä vaivaa. Lopulta kun kertoo sieltä tulee karkeista syyllistämistä ilkeään sävyyn, ja kertoo miten aiheutan hänelle tuskallisia tilanteita. En keksinyt parempaakaan termiä, tuskin mies itsekään ymmärtää tunteitaan eikä siis ymmärrä itsekään miksi vaikuttaa vihaiselta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis ap oikeasti jatkoi vielä sitä juttuaan? Varmaan aika rasittava tapaus. Tuollainen sokerikoukussa olija ja alkoholisti, siinä vasta pari.
Itse olet täydellinen ihminen eikä sinulla tai kumppanillasi ole mitään paheita? Joopa joo...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuttui? Missä kohtaa tekstiä mies suuttui? Ei huomauttelu ole suuttumista.
Mies siis käyttäytyi monta päivää kuin olisi vihainen jostain, mutta ei suostunut puhumaan. Etääntyy, ei puhu mitään, ei hellittele, ei vietä kanssani aikaa, ei kerro mikä vaivaa. Lopulta kun kertoo sieltä tulee karkeista syyllistämistä ilkeään sävyyn, ja kertoo miten aiheutan hänelle tuskallisia tilanteita. En keksinyt parempaakaan termiä, tuskin mies itsekään ymmärtää tunteitaan eikä siis ymmärrä itsekään miksi vaikuttaa vihaiselta. Ap
En katselisi tuollaista hetkeäkään. Mies ei ainakaan rakasta sinua kun voi noin mitättömän syyn varjolla kohdella sinua monta päivää huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä voi äijälle sanoa suoraan että pidä vi##u se turpas kiinni ja anna mun syödä saa#ana mitä mä haluan.
Jos mies on monta päivää turpa kiinni ja suuttuneen oloinen niin ei sekään ole suhteen toimivuuden kannalta hyvä vaihtoehto...
Ihme ininää täällä. Tämähän keskustelupalsta, jonne saa laittaa mitä haluaa. Lukemaan ei pakota kukaan. Ap:lka oli hyvä ja perusteellinen ja mielenkiintoinen kirjoitus.
Mun ex teki myös jonkin verran tuota kommentointia.
Sanoisin kyllä että kannattaa harkita eroa. En oikein usko että hän saa muutettua itseään. Kokemuksesta sanon, että se vie hiljalleen sun itsetunnon. Mitä kauemmin tuota kuuntelet, sitä matalammalle tulet poljetuksi ja sieltä on vaikea nousta.
Taas aliarvioitte ja olette ilkeitä aloittajalle. Haistakaa baska! Turha kuvitella, että teitä ei mitään muuta kuin aliarvioitaisi palstalla!
Tee miehelle havainnollistava esitys siitä miten paljon sokeria/karkkia mahtuu hänen vetämäänsä viinamäärään. Ihan yhtä sokerikoukussa hänkin on.
Eiköhän kohtuullisesta herkuttelusta ole terveelle ja normaalipainoiselle naiselle pidemmän päälle enemmän iloa kuin tuollaisesta miehestä.
Jatkuva herkkujen mässytys on ärsyttävää. Varsinkin ihmiselle, joka ei voi sietää niitä. Sen sijaan usean päivän mökötys asiasta ei ole normaalia. Miehelläsi on päässä vikaa, ei kannata jatkaa suhdetta.
Mies on persoonallisuushäiriöinen. Luin jostain, että vähintään puolet alkoholisteista on. Se vain peittyy viinan alle ja ihmiset luulevat, että viina aiheuttaa ne ongelmat. Todellisuudessa se on jo valmiiksi ongelmainen ja siksi juo.
Eroa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän kohtuullisesta herkuttelusta ole terveelle ja normaalipainoiselle naiselle pidemmän päälle enemmän iloa kuin tuollaisesta miehestä.
No, ainoa joka kuulee neuvosi ja voi tehdä asialle jotain on ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä voi äijälle sanoa suoraan että pidä vi##u se turpas kiinni ja anna mun syödä saa#ana mitä mä haluan.
Ja lihoo ja turpoaa, ja tietää, että kun mies illalla tulee sänkyyn naidakseen häntä, niin mies ei voi kuin miettiä mässyä, jota ap on vedellyt kiduksiinsa ja vielä olettaa olevansa miehestä panemisen arvoinen?
Siis miehelle ois ihan kiva jos ap ois panemisen arvoinen, mutta mieshän jo kertoi, ettei ole. Niin mitä toi sun uhoamisesi oikein auttaa?Miksi tällaista järkipuhetta pitää alapeukuttaa? Puhuin vain miehen näkemyksisä. Kuka haluaa, että itseään nai ihminen, jolla on verkkokalvoillaan se, että olet possu? Vai jonkun mielestä ihan ok?
Koska aloittajaa neuvottiin sanomaan, että saan syödä mitä halua, no niin totta kai saa. Mutta hyvällekö sitten tuntuisi?
Kyllä tässä tapauksessa molempien täytyy tehdä kompromisseja, jos meinaatte jatkaa yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tahansa mies, joka haluaa asettaa aikuiselle tavoitteeksi 14-vuotiaan kropan, ansaitsee kengänkuvan takalistoonsa.
Aivan. Ei aikuisen naisen kroppa ole sama kuin 14v eikä tarvitse olla. Hohhoijjaa. Sairasta. Väkisinkin tulee jtn muotoa vaikka olis kuinka laiha.
Tuo tulee ajan mittaan vain pahenemaan. Ihan oikeasti. Mikäli et halua loppuelämääsi olla toisen määräilyn ja kontrolloinnin alaisena, niin eroa. Äläkä missään nimessä mene lisääntymään tuollaisen tyypin kanssa. Äitiydestäsi hän löytäisi heti sata moitittavaa asiaa ja siitä vasta tuletkin pahoittamaan mielesi.