Mistä olemme jääneet paitsi, kun emme ole käyneet Thaimaassa
tai itse asiassa missään Euroopan ulkopuolella. Euroopassa perheemme on matkustellut aika paljon, noin kerran vuodessa niin ranta- kuin kaupunkikohteissa. Ei vaan ole tullut lähdettyä kauemmaksi pitkien lentomatkojen ja matkojen hinnan takia mutta pitäisiköhän, niin näkisi jotain muutakin? Mutta mitä se muu on?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Reppureissasin opiskelijana paljon. Eka matkani Euroopan ulkopuolelle oli Thaimaa (90-luvulla). Ensimmäisen kuukauden vain ihmettelin, miten kaikki asiat tehdään niin eri tavalla kuin Euroopassa. Tokan kuukauden aikana aloin jo osata toimia kuten paikalliset. Viimeisenä eli kolmantena kuukautena tuli sutten kulttuurishokki ja aloin nähdä syitä sille, miksi en kuitenkaan haluaisi elää Aasiassa.
En asunut turistikohteissa, joten kokemukseni poikkeaa pakettimatkasta. Kävin 2 yön pituisella reissulla Pattayalla katsomassa niitä kuuluisia Eurooppalaisia seksituristeja. Viikon olin Chieng Maissa. Siinä ne turistikohteissa viipyilyt muistaakseni ovat. Bangkokissa tietty kävin välillä turistialueellakin, mutta en asunut siellä.
Mielestäni maailman moninaisuuden ymmärtää vain matkustamalla erilaisiin paikkoihin ja tutustumalla paikallisiin.
Aika erilaiset voi olla ihmisten kokemukset. Mielestäni Thaimaa on hyvinkin lähellä länsimaista kulttuuria monin paikoin. Lähes lähimpänä heti Japanin ja jenkkivaikutteisen Filippiinien jälkeen. Kulttuurishokkia ei ole tullut Thaimaasta lainkaan juuri tämän takia. Bangladeshista tuli ja Intiasta.
Vierailija kirjoitti:
Lämpö ja upeat maisemat yhdistettynä paikallisten nöyrään asennoitumiseen heidän katsantokannaltaan rikkaiden turistien edessä saa monet sinne haluamaan. Voi leikkiä upporikasta ja nauttia erinäisistä palveluista pilkkahintaan, jos sitä kaipaat niin matkusta.
Samat löytyy naapurimaista vielä halvemmalla ja vähemmän ryssiä jaloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen matkustellut paljon Euroopassa ja jonkun verran Amerikassa, ja mielenkiintoni ei jotenkin riitä johonkin Thaimaahan. Se paikka tuntuu olevan jotenkin niin turisteilla raiskattu, että ei kiitos. Kun ajattelen paikkaa, niin ensin mieleen tulee tietoa nkin varmasti upeat maisemat, mutta sitten heti perään turistilaumat, thaityttöjä ja hu*ria etsivät punanaamaiset ällöttävät äijät, köyhyys, tekohymyt turistien edessä ja muut kehitysmaan ongelmat. Ei kiitos siis, sinne minua ei saa.
Mistähän se johtuu, että ihmisellä, jolla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, on kuitenkin vahvimmat mielipiteet siitä?
Kirjoitin, että Thaimaasta tulee mieleen ne asiat ja en ole halukas menemään näitä asioita itse sinne todistamaan. Oliko asioissa sitten sinun mielestäsi jotakin väärää? Pystytkö kiistämään vaikka ne punanaamaiset hu*ria etsivät turistisedät tai köyhyyden? Kaunista siellä on, sen näkee jo kuvistakin. On sopivan lämmintä ja luonto tulee lähelle, mutta menetänkö jotain, jos en mene itse sitä tuhansien muiden kanssa kokemaan?
Olen aika vastuullinen turisti yleensäkin. Kunnioitan paikallisia ihmisiä, tapoja, arvoja ja uskontoja. En halua tyrkyttää omia ajatuksiani ja tapojani muille, enkä halua olla palveltavana. En ymmärrä turistia, joka reteästi menee vaikka sitten Thaimaaseen rahanipun kanssa ja kohtelee paikallisia kuin alempiarvoisia. Sellaista näkee liikaa, kunnioitusta ei ole silloin enää kumpaakaan kohtaan, niin turistia kohtaan, kuin paikallistakaan kohtaan. Ihmisyys unohtuu.
Ei vastuullista turismia ole olemassakaan. Ei niitä prostituoituja ole kuin tietyissä paikoissa ja tietyillä kaduilla. En käsitä miten niihin voi edes törmätä, jos ei itse hakeudu noille baarityttökaduille. Ihan eri homma jo Helsingissäkin, muusta Euroopasta ja Yhdysvalloista puhumattakaan missä prostituoidut päivystävät kadunkulmissa. Ja mitä se jonkin asian näkeminen mihinkään vaikuttaa? Kyllä ne törkeimmät olot prostituoiduilla ovat maissa jossa homma on täysin piilossa kaikkien katseilta. Tietysti jos sinun vastuullisen elitistinen matkakokemuksesi kärsii kun näet epämieluisia asioita on asia erikseen, mutta ei ne epäkohdat mihinkään katoa pään pensaaseen laittamalla.
Et mistään. Thaimaassa jyllää hygieniasta ja lämmöstä johtuen kakkitauti lähes joka paikassa. 2 viikkon lomasta puolet menee tuohon sairastamiseen. Heitä ei kiinnosta mikään muu kuin rahan tekeminen ja se ilman minkäänlaista valvontaa aiheuttaa aikamoisia ripuliepidemioita. Jos on varaa maksaa esim. 300e yö niin pääsee ulkomaalaisten, yleensä brittien pitämiin luksushotelleihin ja kakkitauti ei välttämättä iske hotellin sisällä. Thaikku on myös yksi maailman merkittävimmistä seksilomakohteista, joten joka oven kahvassa on herpes tai tippuri alkaen lentokentältä. Itse en veisi lapsiani hieromaan näitä viruksia, saavat sitten ne erilaisina syöpinä vanhempina takaisin. Kannattaa hieman miettiä että euroopassa.on hyviä kohteita ilman seksiturismin tuomia lukuisia ongelmia.
Et mistään. Maa täynnä vinosilmiä, horoja, transuja, huijareita(poliisit pahimpia), pohjasakka länsimaista päälle umpikännissä niin siinä jo onkin.
Itse en ole käynyt Thaimaassa. Mieheni haluaisi kovasti käydä. Itseänikin mietittyttää bakteerit, mahdolliset tsunamit ja muut. Ruoka ja asuminen on kuulemma halpaa, joka on selvä plussa!
Mutta tosiaan, kysymys: Minkä takia sitten lentäisi useamman tunnin tuohon maahan?
Nyt pohdimme lähtisimmekö hiihtolomalle vaikka Amerikkaan. Syyslomalla olimme koko perhe viikon Kreikassa.
HS: Superbakteeri vaanii matkailijaa Kaakkois-Aasiassa - suurin osa tartunnoista saadaan Thaimaassa
Suomalaisten suosikkilomamaasta Thaimaassa on suuri riski tuoda ikävä ja vaarallinen matkatuliainen eli antibiooteille vastustuskykyinen superbakteeri, kertoo HS.
Superbakteeriksi sanotaan bakteerikantaa, jolle on kehittynyt vastustuskyky antibiooteille. Eniten näitä kantoja kehittyy Aasian köyhissä maissa, joissa antibioottien käyttö on runsasta niin ihmisille kuin eläimille.
Suomalaisen matkailijan suurin riski saada superbakteeri elimistöönsä on Intiassa ja Kaakkois-Aasiassa. Näillä alueilla suurin osa paikallisista ihmisistä kantaa resistenttejä bakteereja. Turistia tartunta uhkaa etenkin jos joutuu hoitoon paikalliseen sairaalaan, mutta bakteeri voi tarttua myös ruuasta ja juomasta. Tartuntoja voi välttää mm. pesemällä kädet usein ja käyttämällä alkoholipitoista käsidesiä sekä syömällä vastakypsennettyä ruokaa.
Antibioottikuuri pahasta
Turistiripuliin otettu antibiootit tuhoavat suoliston oman bakteerikannan eli tekevät tilaa superbakteerille. Siksi lievään ripuliin ei kannata syödä antibioottia eikä varsikaan ottaa lääkettä varmuuden vuoksi.
Superbakteerien vuoksi Euroopassa kuolee vuosittain 25 000 ihmistä. Koko maailmassa kuolleiden määrä on 700 000 vuodessa. Uhkana on, että vuonna 2050 jopa 10 miljoonaa ihmistä kuolee erilaisiin infektioihin, koska antibiootit eivät tehoa niihin, varoittaa Britannian hallituksen teettämä selvitys.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201712282200634150_ul.shtml
Jos haluaisi tehdä yhden matkan johonkin kauemmaksi, niin mitä suosittelisitte? Niitä paratiisisaaria vaiko Amerikkaa?
Voi jeesus kun on mammojen vaikea valita matkakohdetta! Vielä kun kaikista maailman paikoista vaihtoehdot ovat Thaimaan turistirysät, Florida ja Kanaria/Turkki. :D Jos käytte vaikka kerran kussakin ja sitten uusissa muotikohteissa(Slovenia viime kaudella), niin ei tarvitse pohtia asiaa moneen vuoteen. Valinnan voi tehdä vaikka nopalla.
Turkoosi 28-asteinen meri, lukuisat värikkäät kalat jne. Sukeltajalle unelmapaikka. Muuten en niin välitä.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaisi tehdä yhden matkan johonkin kauemmaksi, niin mitä suosittelisitte? Niitä paratiisisaaria vaiko Amerikkaa?
Tarkoitatko Neitsytsaaria?
Miten aikuiset ihmiset ei osaa päättää itse edes matkakohteitaan? Uskomatonta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen matkustellut paljon Euroopassa ja jonkun verran Amerikassa, ja mielenkiintoni ei jotenkin riitä johonkin Thaimaahan. Se paikka tuntuu olevan jotenkin niin turisteilla raiskattu, että ei kiitos. Kun ajattelen paikkaa, niin ensin mieleen tulee tietoa nkin varmasti upeat maisemat, mutta sitten heti perään turistilaumat, thaityttöjä ja hu*ria etsivät punanaamaiset ällöttävät äijät, köyhyys, tekohymyt turistien edessä ja muut kehitysmaan ongelmat. Ei kiitos siis, sinne minua ei saa.
Oletko käynyt missään muissa kuin länsimaissa?
Kyllä olen, enkä vain käväissyt, vaan myös asunut. En ole enää mikään teinityttö ja olen nähnyt aika paljon kaikkea.
Esimerkiksi missä?
No kyllähän maisemat vaikka saarihyppelyllä on ihan lumoavat, kuin paratiisista. Itse pidin Thaimaasta todella paljon, tosin oltiin kaukana keskustan hälinästä. Kerran käytiin Krabin keskustassa ja se oli ihan kaamea paikka, heti halusi pois ja samaa olen kuullut muiltakin jotka olleet esim. Phuketissa. Thaimaan luonto on aivan upea, ihmiset ystävällisiä, thai-hieronta halpaa ja ihanaa ja huom! se ei ole Thaimaassa mitään seksihierontaa.
Ainakin olette jääneet paitsi mahdollisesti tappavasta superbakteerista (johon ei siis ole hoitoa), denguekuumetta levittävät myös päiväsaikaan lentelevät hyttyset, lisäksi on myrkkykäärmeitä, myrkkysammakoita ja skorpioneja, jotka voivat tulla maantasalla olevaan huoneistoon sisään. Osa tappavan myrkyllisiä. Kaikki muut tartuntataudit, vatsataudit....lisäksi on niitä ameeboja, jotka voivat mennä sydämeen tai aivoihin, saa esim. merivedestä tai vesiputouksilta, niihin kuolee.
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisesta superbakteeritartunnasta.
Prostituutiosta ja ihmiskaupasta.
Vierailija kirjoitti:
Itse paljon matkustelleena (lähes kaikilla mantereilla) olen nähnyt monia hienoja paikkoja, mutta silti palaan aina Thaimaahan. Itseäni vetää sinne halvat hinnat, viiden tähden resortissa majoittuu monta sataa halvemmalla kuin vastaavassa Euroopassa, Karibialla tai Amerikassa. Hummeri-illallinen rantahiekalla on normaalin suomalaisen ravintolaillan hinnoissa. Nautin myös spa-hoidoista. Rakastan myös thaimaalaista ruokaa ja käyn joka matkalla ruoanlaittokurssin. Kokkailen niitä herkkuja sitten kotona. Paratiisirantoja löytää saarilta melko vaivattomasti. Turistirysien rannat eivät tietenkään ole koskemattoman näköisiä, mutta silti mielestäni oikein hyviä. Vesi on lämmintä ja kirkasta. Suurin syy miksi olen käynyt Thaimaassa useammin kuin kerran on että lentoineen päivineen kahden viikon matka tulee edullisemmaksi kuin vastaava Euroopassa. Luksusta saa halvalla ja se on se mitä haluan lomallani. Tietysti jos näitä asioita ei kaipaa, niin tuskin menetät mitään vaikket ikinä Thaimaassa kävisi. Hienoja kohteita on tietysti Euroopassakin. Sardinian hiekkarannat on ihan yhtä hienot kuin Karibian valkohiekkaiset biitsit.
Thaimaassa on luksusta tasan se hotelli tai erikseen ostettu ateria mutta mihin tahansa muualle katsot niin näet köyhyyttä ja ränsistyneisyyttä. Hinnat ovat ehkä halvat mutta turistipaikoissa ei ole myynnissä muuta kuin sitä samaa piraatti tavaraa kuin muuallakin. Ruoka on makuasia, itse en ole siihen mitenkään erityisen ihastunut. Inhoan niitä muovituoli ravintoloita ja kojumyyjien tyrkyttämistä. Siitä on luksus kaukana. Ja vaikka hotelli olisi hyvä niin länsimainen saman tasoinen hotelli voittaa sen mennen tullen. Kehitysmaa se on, ei se siitä miksikään muutu että rahalla saa ostettua pienen palan jotain parempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahdollisesta superbakteeritartunnasta.
Prostituutiosta ja ihmiskaupasta.
Joita on joka paikassa.
Lämpö ja upeat maisemat yhdistettynä paikallisten nöyrään asennoitumiseen heidän katsantokannaltaan rikkaiden turistien edessä saa monet sinne haluamaan. Voi leikkiä upporikasta ja nauttia erinäisistä palveluista pilkkahintaan, jos sitä kaipaat niin matkusta.