Miksi matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta on nykyään täynnä opiskelijoita joita ei kiinnosta

Olen opiskellut biologiaa, enkä tunnista kuvaamaasi ongelmaa yhtään. Ihmiset saattavat olla ujoja, eivätkä ole herkästi äänessä, mutta tietääkseni kaikkia kiinnostaa opiskelemansa ala. Parempikin kiinnostaa, ei sitä ainakaan hyvien työllistymisnäkymien takia opiskella.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ko. tiedekunta ole monelle se kakkosvaihtoehto, kun ei päässyt lukemaan esim. tekniikkaa tai lääketiedettä. Itse hain aikoinaan ensijaisesti teknilliselle puolelle ja varavaihtoehtona kemiaa.

Kyllä. Olen fyysikko, ja se oli itselleni se ykkösvaihtoehto. Muistan, kuinka ekan vuoden keväällä puolet vielä mukana olevista keskittyi pääsykokeisiin. Lisäksi oli niitä, jotka vaihtoivat tiedekunnan sisällä pääainetta.

Alan vaihtajia taitaa nykyisin olla vähemmän, koska opintotukipolitiikka on tehnyt sen vaikeammaksi. Eli sinne mat. luonnont. tiedekuntaan jää roikkumaan enemmän niitä, joita ei oikeasti kiinnosta.

kesä kirjoitti:

Oma kokemukseni aikanaan Otaniemessä teknillisen fysiikan opiskelijana oli että porukka oli kyllä todella motivoitunutta ja kiinnostunutta, ja keskusteluja käytiin milloin mistäkin. HY:stä ei ole kokemusta mutta on mahdollista että motivaatiotasoon voi siellä vaikuttaa se tosiasia että sinne pääsee opiskelemaan miltei kuka tahansa joka selviää pitkän matikan kirjoituksista edes jotenkin, joten voin kuvitella että porukkaa tippuu matkasta paljonkin ja näkyy varmaan luennoillakin kiinnostuksen tasossa.

Tuo Lambert-Beerin laki on oletettavasti johdettu teille sillä samalla luennolla, jolloin tässä ei pitäisi olla hirveästi ihmettelyn aihetta. Intuitiosi käänteisestä riippuvuudesta tosiaan pätee absorption määrän ja konsentraation välillä, ja kun tästä johdetaan ja ratkaistaan yksinkertainen differentiaaliyhtälö intensiteetin ja konsentraation välille saadaan tuo eksponentiaalimuotoinen yhtälö. Jos asia tuntuu vielä epäselvältä niin yksinkertainen johto löytyy vaikka wikipediasta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Beerin_ja_Lambertin_laki 

No joo, periaatteessa ehkä noin. Tosin on tuossakin johtamistavassa jonkin verran huonosti perusteltuja kohtia, esim. se lähtöoletus, että absorption määrä yhdessä matka-alkiossa dx on suoraan verrannollinen konsentraatioon.

Tässä pitäisi ehkä erottaa toisistaan kaksi mekanismia, jolla konsentraation kasvattaminen vaikuttaa absorptiota lisäävästi: molekyylien määrän lisääntyminen valon etenemissuunnassa ("peräkkäiset molekyylit") ja etenemissuuntaa vastaan kohtisuorassa tasossa ("rinnakkaiset molekyylit").

Rinnakkaisten molekyylien määrän lisääntyminen pienentänee lineaarisesti valon läpipääsemisen todennäköisyyttä, peräkkäisten molekyylien määrän kasvu taas eksponentiaalisesti. Miten tästä asetelmasta päästään Lambert-Beerin lain tavanomaiseen muotoiluun, on tässä lähinnä se juttu mikä itseäni mietityttää (tietysti sen ohella, onko kyseinen ajatuskuvio ylipäätään oikea). Mutta en tiedä, meneekö se jo liikaa sivuun itse otsikosta...

- ap

Vierailija kirjoitti:

Eikö ko. tiedekunta ole monelle se kakkosvaihtoehto, kun ei päässyt lukemaan esim. tekniikkaa tai lääketiedettä. Itse hain aikoinaan ensijaisesti teknilliselle puolelle ja varavaihtoehtona kemiaa.

Kuulemma monilla on juuri tuo tilanne. Näiden opiskelijoiden asenne ilmeisesti on sitten juurikin luokkaa "ei mun tarvi päästä tätä kurssia läpi, ens syksynä mä oon lääkiksessä!" :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin lukiolaiseni harmitteli yksi päivä, ettei matikan maikkaa kiinnostanut tippaakaan hänen kysymyksensä ja valitteli, että pakko mennä eteenpäin, ettei koko ryhmä jää jälkeen. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Itse ajattelisin tuon perusteella, että opetus on väärin järjestetty, jos kysymyksiin vastaamiselle ei ole kunnolla aikaa. Tuossa nimittäin vaikuttaisi siltä, että tunti on varattu siihen että opettaja vetää pitkän monologin ja selittää olennaisesti samat asiat mitkä on käsitelty oppikirjassa. Tätä monologia ei sitten saisi keskeyttää.

Paljon parempi olisi tehdä vaikka niinpäin, että ensin kaikki olisivat lukeneet kotiläksynä sen kirjan kappaleen, ja tunnista pääosa käytettäisiin sitten siihen, että opettaja vastailisi oppilaiden kysymyksiin jotka ovat heränneet sen kirjasta luetun tietosisällön pohjalta.

Oppilaan kuuluukin lukea etukäteen seuraavan ja mahdollisesti sitä seuraavan tunnin opetettavat asiat, koska kysymykset tunnilla tulevat niistä. Muussa tapauksessa arvosana alenee numerolla.

Ymmärtäminen ei ole oleellista, koska vain pieni osa ihmisistä ymmärtää luonnontiedettä ja matematiikkaa syvemmin.

Koulutuksessa on tarkoitus painaa ne tiedot muistiin ja sitten kopioida kokeeseen, jotta saa hyväksyttävän läpimenon. Tietoja ei ole tarkoitus panaa syvemmin mieleen.

90% kuuluu unohtaa, ja vain ymmärtää/tietää, mistä ne tarvittaessa löytyy. Voi olla, että vain vuosi opinnoista on hyödyllistä, mutta miten muuten? Se on kaiken arvostelun välttämättömyys.

Se, mihin itse ymmärryksellään pääsee, on oma rajansa, ja se tehdään yksin. Ja tärkeintä on juuri se, että itse funtsii, ja ymmärtää, mitä ymmärtää tai luulee ymmärtävänsä.

Aikaa myöten, kun tulee lisää tietoa ja ymmärrystä, voi entisiäkin ymmärtää paremmin.

Opettajilta ei vaadita ymmärrystä (miksi luulet heidän olevan opettajia? Ehkä tosin jotain tutkimusta väsää sivussa), kuten minkään tason asiantuntijoilta ei vaadita, vaan tärkeintä on se tieto jonka on kopsannut muistiinsa - siltä osin kuin se on enää siellä - ja kokemuksen mukanaan tuotama tieto omassa duunissa, ja sitten liikuttelee sitä tietoa mielessään loogisesti, ja katsoo, mitä tietoa asiasta ja toimenpiteestä on mielessään ja osaamisessaan.

Ei yleensä ole edes sallittua ajatella luovasti, esim. lääketieteen asiantuntijoille se on kiellettyä. Ei opettajakaan voi alkaa opettamaan omia käsityksiään jonkun neron aineistosta.

Voit toki Vauvalle kirjoittaa omia käsityksiäsi. Mitään tieteellistä ja vastuullista arvoa nillä ei kuitenkaan ole. Kuten ei tälläkään sepustuksella, josta puuttuu tarvittavat kaaviot, lähdeviitteet ja oppiarvot.