Toisen posken kääntämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan erään ihmisen kanssa, että jos hän suuttuu minulle (hänellä on tapana napsahdella) jostain arkisesta asiasta, puolustaudun samalla tavoin, että hän lopettaisi. En tiedä miksi pelkään olla vain hiljaa. Tuntuu että sillä omalla vastasuuttumisella tulee jotenkin tasapuolisempi olo, tai toivon etää hän näkee silloin myös oman virheensä jos syytän häntä kovin sanoin itsekin. Pelkään kai ettei hän muuten sitä ymmärrä ja saa aiheen olla vielä vihaisempi minulle.

Sitten kuitekin harmittaa oma liioiteltu reaktio ja haluan pyytää anteeksi Toinen ei kuitekaan pyydä anteeksi, joka saa minut tuntemaan, että ehkä hänen vihansa oli oikeutettua? Vaikka järjellä tiedän ettei ehkä ollut. Mutta tunnetasolla itselläni on kahta kauheampi olo.

Näkee minkä oman virheensä?

Tietenkin hänen vihansa oli oikeutettua, kannattaa nyt heti lähteä siitä liikkeelle. Mutta kokonaan toinen asia on, olitko sinä siihen syyllinen (ilmeisestikin et) ja onko ok purkaa sitä sinuun. Siitä sun kannattais sanoa rakentavammin, että et halua, että hän purkaa mitään tunteitaan sinuun.

Kyllä kummallakin teistä on oikeus tuntea mitä tunnettekin, ei siihen edes tarvitse oikeutusta. Sinä olet siinä samanlainen kuin minä, että jos koitan pitää puoleni tai joskus sanon jostain vastaan, niin kohta olen jo pyytämässä anteeksi. Olen päättänyt, että se on ihan ok. Minä otan siinä vastuun siitä omasta käytöksestäni ja kun pyydän anteeksi kohtuutonta käytöstäni (tai mitä nyt sitten teenkin) minun osuuteni on siinä. Ei siinä tarvita toiselta mitään, ei edes sitä, että sanoo antavansa anteeksi.

Se on ok, jos sanoo, mutta ei tarvitse vasta-anteeksipyyntöä. Se on hänen vastuullaan tunteeko tarvetta pyytää anteeksi tai antaa anteeksi. Minä kuitenkin älysin, että ylireagoin. JA kyllä olen opetellut sitä, etten pyytele olemassaoloani anteeksi, sekin vika minussa on ollut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan erään ihmisen kanssa, että jos hän suuttuu minulle (hänellä on tapana napsahdella) jostain arkisesta asiasta, puolustaudun samalla tavoin, että hän lopettaisi. En tiedä miksi pelkään olla vain hiljaa. Tuntuu että sillä omalla vastasuuttumisella tulee jotenkin tasapuolisempi olo, tai toivon etää hän näkee silloin myös oman virheensä jos syytän häntä kovin sanoin itsekin. Pelkään kai ettei hän muuten sitä ymmärrä ja saa aiheen olla vielä vihaisempi minulle.

Sitten kuitekin harmittaa oma liioiteltu reaktio ja haluan pyytää anteeksi Toinen ei kuitekaan pyydä anteeksi, joka saa minut tuntemaan, että ehkä hänen vihansa oli oikeutettua? Vaikka järjellä tiedän ettei ehkä ollut. Mutta tunnetasolla itselläni on kahta kauheampi olo.

Näkee minkä oman virheensä?

Kohtuuttoman suuttumisen jostain pienestä asiasta?

ap

Menet alas aggressijan tasolle. Älä tee näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan erään ihmisen kanssa, että jos hän suuttuu minulle (hänellä on tapana napsahdella) jostain arkisesta asiasta, puolustaudun samalla tavoin, että hän lopettaisi. En tiedä miksi pelkään olla vain hiljaa. Tuntuu että sillä omalla vastasuuttumisella tulee jotenkin tasapuolisempi olo, tai toivon etää hän näkee silloin myös oman virheensä jos syytän häntä kovin sanoin itsekin. Pelkään kai ettei hän muuten sitä ymmärrä ja saa aiheen olla vielä vihaisempi minulle.

Sitten kuitekin harmittaa oma liioiteltu reaktio ja haluan pyytää anteeksi Toinen ei kuitekaan pyydä anteeksi, joka saa minut tuntemaan, että ehkä hänen vihansa oli oikeutettua? Vaikka järjellä tiedän ettei ehkä ollut. Mutta tunnetasolla itselläni on kahta kauheampi olo.

Näkee minkä oman virheensä?

Kohtuuttoman suuttumisen jostain pienestä asiasta?

ap

Niin siis ongelma on se, että hän purkaa sen sinuun, ei se, että hänen tunteensa olisivat jokin virhe.

No, minne ap jäi? Menikö tutti suuhun, kun et saanutkaan tulea syytellä ystävääsi virheistä? Ja silitystä pääsi päälle tuomitsevuudestasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan erään ihmisen kanssa, että jos hän suuttuu minulle (hänellä on tapana napsahdella) jostain arkisesta asiasta, puolustaudun samalla tavoin, että hän lopettaisi. En tiedä miksi pelkään olla vain hiljaa. Tuntuu että sillä omalla vastasuuttumisella tulee jotenkin tasapuolisempi olo, tai toivon etää hän näkee silloin myös oman virheensä jos syytän häntä kovin sanoin itsekin. Pelkään kai ettei hän muuten sitä ymmärrä ja saa aiheen olla vielä vihaisempi minulle.

Sitten kuitekin harmittaa oma liioiteltu reaktio ja haluan pyytää anteeksi Toinen ei kuitekaan pyydä anteeksi, joka saa minut tuntemaan, että ehkä hänen vihansa oli oikeutettua? Vaikka järjellä tiedän ettei ehkä ollut. Mutta tunnetasolla itselläni on kahta kauheampi olo.

Näkee minkä oman virheensä?

Kohtuuttoman suuttumisen jostain pienestä asiasta?

ap

Niin siis ongelma on se, että hän purkaa sen sinuun, ei se, että hänen tunteensa olisivat jokin virhe.

Kiitos. Tämä on varmaan osittain se mitä hain mutten osannut ajatella.

ap

Vierailija kirjoitti:

No, minne ap jäi? Menikö tutti suuhun, kun et saanutkaan tulea syytellä ystävääsi virheistä? Ja silitystä pääsi päälle tuomitsevuudestasi?

Ei, kun ajattelin vain tätä asiaa enkä ollut siksi kovin nopea vastaamaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan erään ihmisen kanssa, että jos hän suuttuu minulle (hänellä on tapana napsahdella) jostain arkisesta asiasta, puolustaudun samalla tavoin, että hän lopettaisi. En tiedä miksi pelkään olla vain hiljaa. Tuntuu että sillä omalla vastasuuttumisella tulee jotenkin tasapuolisempi olo, tai toivon etää hän näkee silloin myös oman virheensä jos syytän häntä kovin sanoin itsekin. Pelkään kai ettei hän muuten sitä ymmärrä ja saa aiheen olla vielä vihaisempi minulle.

Sitten kuitekin harmittaa oma liioiteltu reaktio ja haluan pyytää anteeksi Toinen ei kuitekaan pyydä anteeksi, joka saa minut tuntemaan, että ehkä hänen vihansa oli oikeutettua? Vaikka järjellä tiedän ettei ehkä ollut. Mutta tunnetasolla itselläni on kahta kauheampi olo.

Näkee minkä oman virheensä?

Kohtuuttoman suuttumisen jostain pienestä asiasta?

ap

Niin siis ongelma on se, että hän purkaa sen sinuun, ei se, että hänen tunteensa olisivat jokin virhe.

Kiitos. Tämä on varmaan osittain se mitä hain mutten osannut ajatella.

ap

Niin. Ymmärrän hyvin, ettei kukaan halua olla kenenkään sylkykuppina ja se on väärinkin olla. Se antaa muille aivan väärän käsityksen heidän oikeuksistaan ystävyyssuhteessa muita kohtaan. Sanot vain toiselle jämäkästi, että et halua hänen tunteenpurkauksiaan. Ellei ellei se hänelle käy, tai jos ei osaa säädellä niiden esilletuomista, niin tuskinpa teillä on mitään edellytyksiä millekään ystävyydelle. Voisit jopa olla hänelle avuksi, jos sanot, ettet halua että hän sekoilee seurassasi, se voi nimittäin hänelle olla opittu huono tapa, josta ei pääse ilman motivaatiota eroon ja se motivaatio voisi olla se, että joku sanoo, että tämä ei käy tässä ystävyydessä.

Mutta muista puhua hänen oikeuttaan tunteisiinsa kunnioittaen, siis ilmaise äänensävyillä tms. että hänellä on toki oikeus tunteisiinsa, siis ettei hän sinulle ole viallinen tunteineen, mutta niiden esilletuontia et halua, piste.

Jos hän on sitten näitä, joista kaikki hänen omat tunteensa ovat NIIN tärkeitä ja maailman napa, niin kuka sellaista jaksaa? Sitten ei voi mitään.