Muutin avopuolisoni luo ja hän käyttää sitä seikkaa uhkailun välineenä
Suhteemme on kovin tuore (alle vuoden). Asuimme kummatkin vuokralla ja päätimme jossain vaiheessa laittaa hynttyyt yhteen - tässä tapauksessa hänen kämppäänsä koska se oli hiukan isompi ja salli sen kissan joka hänellä on. Toin myös hänelle suurimman osan huonekaluistamme koska hän oli itsekin aika tuoreesti muuttanut siihen.
Ongelmakohta on että monesti tässä matkan varrella hän on uhannut minua antamalla kenkää kämpästä kun meillä on ollut erimielisyyksiä - hän tuntuu menevän hyvin nopeasti raivon valtaan niissä tilanteissa ja käyttävän uhkauksia. Olen talon kirjoilla mutta ilmeisesti jotenkin eri asemassa silti häneen nähden kun hän on päävuokralainen tms. Kyllä, tiedän että hänellä ilmeisesti on lainvoimainen valtuus heittää minut ulos, mutta en ole koskaan ennen elämäni aikana (olen 40v) ollut sellaisessa tilanteessa jossa kadulle heittämistä on käytetty valtakeinona enkä haluaisi aivan heti taas muuttaa uuteen kämppään (muutimme yhteen vasta pari kuukautta sitten) ja heittää koko suhdetta romukoppaan samalla. Olen lisäksi juuri nyt myös työtön koska päädyin YT-neuvottelujen väärään päähän joten uuden asunnon saaminen juuri nyt ei tule olemaan vaivatonta - minulla on työnhaku kesken ja monesti työpaikankin kanssa pitää olla ollut siellä X kuukautta että saat mahdollisuuksia.
Vaikea pulma kyllä, mutta onko hyviä ehdotuksia?
Kommentit (26)
Olet siis kirjoilla siinä vuokra- asunnossa? Millä perusteella hän voisi sut heittää siitä ulos?
Miksi haluat, että sinua kohdellaan törkeästi?
Uhkaa sinä heittää se kumppanis ulos siitä, jos olette siinä molemmat kirjoilla.
Heittäydyt hiton ikäväks ihmiseks, piilottelet kaikki puolisos kamat ym jäynää, kiistät kaiken ja sit vaan ilmotat ettet suostu lähtemään. Eikös? Mikä siinä on vaikeaa?
Se ei voi heittää sua ulos jos olet kirjoilla siinä. Nyt otat vaan kaiken ilon irti ja katot et kumpi vie ja kumpi vikisee. Vähän jännitystä elämään.
Ja lisäys vielä, älä maksa vuokraa, sano, että oot maksanu käteisellä, kumppani vie sitten oikeuteen niin halutessaan, tuskin vie.
Muutin avoliittoon n.10 vuotta sitten miehen ok-taloon, mulla itelläni on myös ok-talo. Sitä en kuitenkaan myynyt enkä laittanut myöskään vuokralle.
Mies hyväksyy asian, hänestä se on ihan O.K.
Oikeasti voisit lopettaa jo näiden trollien kirjoittamisen, alkaa jo mennä överiksi.