Muita jotka välillä ihmettelevät miksi ovat miehensä kanssa yhdessä?
Vai onko kaikille selvää että mikä liitossa on syy jatkaa tai olla yhdessä?
Kommentit (2)
Yli 20 vuotta yhdessä. Muuta yhteistä ei ole kuin lapset. Mies lihonnut yli 20 kiloa eikä viitsi pitää itsestään huolta. Se suorastaan ällöttää mua. Hän elää omissa oloissaan ja voi olla päiväkausia puhumatta yhtään mitään. Todella mukavaa, eikö? Haluaisin eron, mutta puhumattoman ihmisen kanssa sitä on hankala toteuttaa. Enkä kestäisi tapella hänen kanssaan lapsista. Olen niin masentunut tämän vuoksi, että usein jopa mietin että olisi helpompaa kuolla :( Minulla ei ole ainuttakaan ystävää, joka olisi aidosti kiinnostunut auttamaan minua. Yksin on näitä asioita vatvottava päivästä ja vuodesta toiseen. Se syö naista.
Meillä on yhteinen pieni poika ja haluan ydinperheen pysyvän lapsemme vuoksi ainakin siihen asti, että hän menee kouluun. Ennen lapsen saamista pohdimme välillä eroa, mutta kun varsinkin mieheni halusi lapsen ja kun itsekin olen jo reilu kolmikymppinen, niin ajattelin, etten ehdi uuttakaan miestä löytää enkä halunnut katua sitten joskus nelikymppisenä, miksen tehnyt lapsia fiksun, sporttisen ja hyvätuloisen miehen kanssa, vaikka oikeasti en häntä ole enää aidosti rakastanut vuosiin ja olen 99% varma, että hän on pettänyt mua jo raskausaikanani ja lapsen synnyttyäkin. Ei haittaa mua, koska en rakkautta ja seksiä tuolta mieheltä enää edes kaipaa. Kämppiksiä ja kasvatuskumppaneita ollaan, kunnes jompikumpi uskaltaa ottaa eron esille vakavasti.