Miniän jouluruuat pilaa jouluni!
Ensimmäinen joulu, jonka miniä järjestää. Minä olen vähän sairastellut, enkä oikein jaksanut alkaa vääntämään ruokia. Miniä sanoi sitten voivansa hyvin järjestää tämän joulun. Olisi minun pitänyt kuitenkin tehdä ruuat, sillä miniän joulutarjoilut vaikuttavat kauheilta.
Minä arvostan tiettyjä perinteitä ja sitä, että jouluna ruuan eteen voi nähdä vaivaa. Miniä ei tarjoile lipeäkalaa, lasinmestarinsilliä, maksalaatikkoa ja joulutortut tekee valmistaikinasta. En käsitä, eikö edes jouluna voi tehdä itse rahkavoitaikinaa? Lisäksi kinkku on luuton. Eikö voisi etsiä jouluksi luullista kinkkua, maku on ihan toinen. Eikä saa edes läskisoosia kinkun kylkeen! Ilmeisesti pikkurouva on vain käynyt s-marketissa ja tarjoilee vain sitä mikä itsestä tuntuu kivalta. Kas kun ei kalkkunaa ala vääntää. Ottaa pattiin niin mielettömästi!
Kommentit (32)
Pyydä siltä jos tekisi jotain noista
Avaa suusi ja sano mitä haluat. Täällä riehuminen ei auta.
Kuka tarjoilee maksalaatikkoa JOULUNA? Hyi helevetti!
Olisit itse tehnyt jos ei kelpaa. Hohhoijaa kun on itsekästä meininkiä taas.
Kaksi asiaa tulee viestistäsi mieleen: oletko niitä, jotka nauttivat vastakkain asettelusta oli asia mikä hyvänsä. Toinen, jos olet tosissasi, kaltaistesi vuoksi on anoppivitsit keksitty.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tarjoilee maksalaatikkoa JOULUNA? Hyi helevetti!
Kuka syö maksalaatikkoa, KOSKAAN?
Sehän on koiranruokaa.
Afrikan lapset kituvat nälässä ja sinä valitat jos joulutortut tehdään valmistaikinasta? Sitä paitsi se valmistaikina on herkkua.
Vierailija kirjoitti:
Kuka tarjoilee maksalaatikkoa JOULUNA? Hyi helevetti!
Ainakin Etelä-Pohjanmaalla maksalaatikko on olennainen osa perinteistä joulupöytää. Ja maistuuhan se paljon paremmalta kuin esim. perunalaatikko.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas. Porvoosta ollaan.
Ei olla porvoosta. Painu sinä sinne. En kaipaa ärsyttämistä, kun muutenkin on ahdistusta.
Ap
Mitä jos ruuanlaittaja on poikasi?
Miksi miniä laittaa jouluruuat SINULLE? Etkö ole opettanut omaa poikaasi kokkaamaan?? Huonoa kasvatusta!
Olipa tylsä ja muilta matkittu provo. Mielikuvitukseton ja kulunut. Ei jatkoon.
Hae hallista lasimestarin silli ja lipeäkala mennessäsi.
olikohan tää mun jouluni pilannut anoppini? sopis kyllä :D
Oikeasti miniä joutunut yksin tekemään ilman, että poikasi teki mitään? Häpeäisin, jos olisin poikani noin huonosti kasvattanut, mutta onneksi en ole. Meillä poika tekee omassa kodissaan suurimman osan ruuista.
Anopit ovat demoneja, myös Porvoossa.
0/5