Miehen perheen luona tylsää

Meilläkin miehen perheessä sama meno. Anoppi on ainoa, joka puhua pälpättää, minua lukuunottamatta häntä ei kukaan kuuntele eikä vastaa mitään. Televisio pauhaa, ainoa joka virvoittaa tunnekokemuksen eli hymynkareen on kummeli. Mistään konkreettista kummemmasta ei puhuta, mistään ei kiitetä, kenenkään elämästä tai asioista ei olla kiinnostuneita. Ainoa spontaani kommentti appiukolta on murahdus, että ”etkö sää ota leipää (joulu)ruoan kanssa?” Miniät (sun muut on tunkeilijoita), johon päin miehen aikuisten sinkkusisarusten ei tarvitse edes katsoa, ehkä se sit häviää. Hirveä kasa krääsä joululahjoja aikuisten kesken, availu kirvoittaa lakonisia ”Ai että tämmöisen sit ostit” -kommentteja. Ja sitten hirveä syyllistäminen ja elämä pilalla, kun ei mennäkään sinne jouluna. Vaikka mieheni kanssa eivät kahta lausetta enempää vaihtaneet nämä ”niin läheiset perheenjäsenet”, mutta kun hei näin on menty jo 40 vuotta, ei tätä saa pilata! Todennäköisesti ollaan jotain eri ihmislajia, enkä vaan tajua näitä mörköperheitä, jotka varmasti ovat onnellisia tavallaan, mutta aika tiukan kännin tarvitsisi että noita jaksaisi paria tuntia pidempään katsella sitä tosi-tv:tä katsomassa. Anoppi dementoitumisen myötä on tosin ruvennut haukkumaan ja huorittelemaan ikäisensä sukulaisnaiset pälpätyksensä pääaiheena ja mahtavinta on, ettei ne muut niillekään jutuille korviaan lotkauta, vaikka ihmisen pää on kymmenessä vuodessa levinnyt kuin Jokisen eväät. On siinä siis semmoista omaa makaaberia viehätystään ehkä vähän.