Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Joulu kieltäminen muilta kuin kristityiltä

Vierailija
22.12.2017 |

Otsikko teki asiasta vähän jyrkän. Tämä jonkin verran on kyseenalaistettu esimerkiksi ateistien joulunviettoa. Olettaisin että samalla kuitenkin kotona voi olla esimerkiksi joulukuusi tai joulupukki saattaa käydä kylässä. Nämä luonnollisesti eivät liity Jeesuksen syntymään, vaan ovat pakanaperinteitä.

Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan. Olen satanisti.En ole nuori. En varsinaisesti koskaan ole pitänyt joulusta, mutta minulla ei mitään sitä vastaan.

Mieheni kuuluu kirkkoon joten vietämme tietenkin joulua, vaikka emme kirkossa käykään. Se ei kiinnosta miestäni.

Satanistinen haluan antaa muille kaiken oman päätösvaltaansa. Ei todellakaan tulisi mieleen arvostella muita. Itse haluan myös yhtälailla vapauden tehdä mitä haluan ja tähän kuuluu vapaus ja muiden kunnioitus. Elämäntapani on siis satanistinen ja jos joku ei tiedä siihen ei liity Saaatanan palvonta. Satanismi on eräänlainen filosofia. Halusin selventää asiaa.

Miksi joillain on tapana arvostella toisten joulunviettoa, vaikka samalla oma joulu ei liittyisi sen alkuperäisen tarkoitukseen?

Hyvää joulua kuitenkin kaikille huolimatta siitä millaisia perinteitä haluette noudattaa.

Kommentit (39)

Vierailija
21/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken lisäksi jeesus oli astronomien mukaan syntynyt kesäkuussa.

Ja eipä Mariakaan tainnut olla neitsyt.

Oliko se nyt aramean kieli jossa sama sana tarkoitti sekä neitsyttä ensi ensisynnyttäjää.

Voisikos siis mitenkään olla että olisi mennyt nämä sekaisin kun on alettu vääntämään jumalajuttua totuuden päälle...

Vierailija
22/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Otsikko teki asiasta vähän jyrkän. Tämä jonkin verran on kyseenalaistettu esimerkiksi ateistien joulunviettoa. Olettaisin että samalla kuitenkin kotona voi olla esimerkiksi joulukuusi tai joulupukki saattaa käydä kylässä. Nämä luonnollisesti eivät liity Jeesuksen syntymään, vaan ovat pakanaperinteitä.

Itse en kuulu mihinkään uskontokuntaan. Olen satanisti.En ole nuori. En varsinaisesti koskaan ole pitänyt joulusta, mutta minulla ei mitään sitä vastaan.

Mieheni kuuluu kirkkoon joten vietämme tietenkin joulua, vaikka emme kirkossa käykään. Se ei kiinnosta miestäni.

Satanistinen haluan antaa muille kaiken oman päätösvaltaansa. Ei todellakaan tulisi mieleen arvostella muita. Itse haluan myös yhtälailla vapauden tehdä mitä haluan ja tähän kuuluu vapaus ja muiden kunnioitus. Elämäntapani on siis satanistinen ja jos joku ei tiedä siihen ei liity Saaatanan palvonta. Satanismi on eräänlainen filosofia. Halusin selventää asiaa.

Miksi joillain on tapana arvostella toisten joulunviettoa, vaikka samalla oma joulu ei liittyisi sen alkuperäisen tarkoitukseen?

Hyvää joulua kuitenkin kaikille huolimatta siitä millaisia perinteitä haluette noudattaa.

Kuusi roikkuu ylösalaisin katosta ja joulupöydässä täydellä kuulla uhratun neitsyen lihaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kielletään uskovaisilta terveydenhuolto. Eihän ne mitään sillä tee. Jumala parantaa tai sitten se rankaisee

Vierailija
24/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ateisti ei juhli edes pakanaperinteistä joulua.

Meillä on kuusi koristeltuna, kinkku odottamassa paistamista ja lahjat paketoituna. En sitten tiedä mitä tässä juhlitaan, mutta joululta tämä tuntuu.

t. Ateisti

Vierailija
25/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joulun alkuperäinen tarkoitus on juhlia keskitalvea. Miksi siis sotket siihen kristinuskon?

Uskotko sitten johonkin muinaisuskontoihin? Häh?

Vierailija
26/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä muuten haluaisin nähdä kristityn, joka viettää puhtaasti kristillistä, kaikista pakanavaikutteista puhdistettua joulua...

Mä haluisin nähdä ateistin joka elää oikeasti ateistista elämää ilman vaikutteita muinaisuskonnoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jouluun ei liity tai kuulu mitään jeesusta tai muuta jumalaroskaa. Joulu on lasten, kauppiaiden ja talvipäivän seisauksen juhla. Naurettavaa että tähänkin on pitänyt koplata ne aavikkosadut mukaan.

Vierailija
28/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä muuten haluaisin nähdä kristityn, joka viettää puhtaasti kristillistä, kaikista pakanavaikutteista puhdistettua joulua...

Mä haluisin nähdä ateistin joka elää oikeasti ateistista elämää ilman vaikutteita muinaisuskonnoista.

Olen ateisti ja elän omaa elämääni edes tietämättä onko joku asia saanut vaikutteita muinaisuskonnoista. Enkä edes välitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minäkään en oikein ymmärrä miksi joulu pitäisi omia vain niille joiden uskontoon kuuluu jeesus. Itse olen ehkä keskivertoluterilaista uskonnollisempi, mutta minusta on ihana ajatus, että uskonnosta tai filosofiasta huolimatta kaikki voivat juhlistaa joulua niinkuin haluavat tai olla juhlimatta jos niin päättävät.

Jeesushan itse oli hyvin suvaitsevainen ja uudessatestamentissä tärkeimmäksi asiaksi nousee rakkaus, noihin asioihin en saa mitenkään mahtumaan toisten ilon kieltämistä.

Muiden ilo ei ole koskaan toisilta pois, jos ei vahingoita toista.

Vierailija
30/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä muuten haluaisin nähdä kristityn, joka viettää puhtaasti kristillistä, kaikista pakanavaikutteista puhdistettua joulua...

Mä haluisin nähdä ateistin joka elää oikeasti ateistista elämää ilman vaikutteita muinaisuskonnoista.

Mitä on ateistinen elämä? Ateismi on vain jumaluskon puutetta. Perinteitä ja tapoja voi noudattaa ilman että niihin yhdistää mitään uskonnollista, ja ateistina sillä ei ole mitään merkitystä. Itse olen ateisti, mutta jouluna meillä on pöytä koreana ja pääsiäisenä teen pashaa, koska se muistuttaa minua edesmennestä mummostani. Jumalia en ajattele.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

age is just a number kirjoitti:

Meidän huushollissa minä olen tapakristitty ja miehellä on islaminuskoinen tausta. Niinpä tuo vaan tänään käy ostamassa kuusen ja koristelee sen sillä välin kun minä olen töissä, ja sunnuntaina laitetaan lahjat kuusen alle, käydään saunassa ja syödään hyvin.

Olohuoneen kahdessa ikkunassa on toisessa joulutähti ja toisessa kuunsirppi. <3 

Ihan täydessä symbioosissa juhlitaan ja rauhoitutaan jouluun, ei kai siihen pitäisi olla kenelläkään nokan koputtamista? 

Ei pitäisi olla.Jeesus on islamissakin pyhä henkilö.Tuskin on hänen synttärien vietto ongelma.Kauempi tarkastelu sitten on se,että nämähän ovat sama uskonto.

I

Vierailija
32/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en oikein ymmärrä miksi joulu pitäisi omia vain niille joiden uskontoon kuuluu jeesus. Itse olen ehkä keskivertoluterilaista uskonnollisempi, mutta minusta on ihana ajatus, että uskonnosta tai filosofiasta huolimatta kaikki voivat juhlistaa joulua niinkuin haluavat tai olla juhlimatta jos niin päättävät.

Jeesushan itse oli hyvin suvaitsevainen ja uudessatestamentissä tärkeimmäksi asiaksi nousee rakkaus, noihin asioihin en saa mitenkään mahtumaan toisten ilon kieltämistä.

Muiden ilo ei ole koskaan toisilta pois, jos ei vahingoita toista.

Just samaa mieltä.Tuo on aitoa kristillisyyttä.Just se Jeesuksen sanoma.Itse tykkään Jeesuksesta,hänen ajatuksistaan.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jeesus spänkittää ateisteja takamukselle jos eivät ole kilttejä

Vierailija
34/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voisiko kristityt alkaa viettämään Jeesuksensa syntymäpäivää sillä päivämäärällä jolloin Jeesus syntyi? Nythän heidän pääjuhlansa on liimattu vanhan keskitalven juhlan päälle. Astronomit ovat laskeneet että jeesus syntyi todennäköisesti 17. kesäkuuta 2eKr.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en oikein ymmärrä miksi joulu pitäisi omia vain niille joiden uskontoon kuuluu jeesus. Itse olen ehkä keskivertoluterilaista uskonnollisempi, mutta minusta on ihana ajatus, että uskonnosta tai filosofiasta huolimatta kaikki voivat juhlistaa joulua niinkuin haluavat tai olla juhlimatta jos niin päättävät.

Jeesushan itse oli hyvin suvaitsevainen ja uudessatestamentissä tärkeimmäksi asiaksi nousee rakkaus, noihin asioihin en saa mitenkään mahtumaan toisten ilon kieltämistä.

Muiden ilo ei ole koskaan toisilta pois, jos ei vahingoita toista.

Just samaa mieltä.Tuo on aitoa kristillisyyttä.Just se Jeesuksen sanoma.Itse tykkään Jeesuksesta,hänen ajatuksistaan.

Ap

Kuulutkohan samaan satanistisakkiin kuin minä. On siellä palvojiakin mukana kyllä, mutta ajatukset menevät hyvin yksiin, rakkautta ja muiden kunnioittamista. Itse rakastan joulun tunnelmaa, vaikken jaa sen kristittyä aspektia. Jouluna kaikkialla tuntuu olevan rauhallinen tunnelma, ja hyväntahtoisuus vallalla. Sitä on harvoin nykyään muuten tarjolla. Mikä olisi parempaa kuin rauhoittua perheen ja/tai suvun kanssa nauttimaan saunasta, hyvästä ruuasta ja rennosta fiiliksestä.

Vierailija
36/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voisiko kristityt alkaa viettämään Jeesuksensa syntymäpäivää sillä päivämäärällä jolloin Jeesus syntyi? Nythän heidän pääjuhlansa on liimattu vanhan keskitalven juhlan päälle. Astronomit ovat laskeneet että jeesus syntyi todennäköisesti 17. kesäkuuta 2eKr.

Kannatan vankasti. 17. Kesäkuuta tulee julistaa vapaapäiväksi. Arvatkaapa mikä päivä olen syntynyt?

Vierailija
37/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en oikein ymmärrä miksi joulu pitäisi omia vain niille joiden uskontoon kuuluu jeesus. Itse olen ehkä keskivertoluterilaista uskonnollisempi, mutta minusta on ihana ajatus, että uskonnosta tai filosofiasta huolimatta kaikki voivat juhlistaa joulua niinkuin haluavat tai olla juhlimatta jos niin päättävät.

Jeesushan itse oli hyvin suvaitsevainen ja uudessatestamentissä tärkeimmäksi asiaksi nousee rakkaus, noihin asioihin en saa mitenkään mahtumaan toisten ilon kieltämistä.

Muiden ilo ei ole koskaan toisilta pois, jos ei vahingoita toista.

Just samaa mieltä.Tuo on aitoa kristillisyyttä.Just se Jeesuksen sanoma.Itse tykkään Jeesuksesta,hänen ajatuksistaan.

Ap

Kuulutkohan samaan satanistisakkiin kuin minä. On siellä palvojiakin mukana kyllä, mutta ajatukset menevät hyvin yksiin, rakkautta ja muiden kunnioittamista. Itse rakastan joulun tunnelmaa, vaikken jaa sen kristittyä aspektia. Jouluna kaikkialla tuntuu olevan rauhallinen tunnelma, ja hyväntahtoisuus vallalla. Sitä on harvoin nykyään muuten tarjolla. Mikä olisi parempaa kuin rauhoittua perheen ja/tai suvun kanssa nauttimaan saunasta, hyvästä ruuasta ja rennosta fiiliksestä.

En kuulu.Satanismi on muiden ja itsen hyväksyntää oman käsityksen mukaan.Ap

Vierailija
38/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhdysvalloissa kristityt alunperin kielsivät joulun, koska se ei ollut tarpeeksi kristittyä. Poikani kertoi, että koulun joulukirkossa pappi maalasi itsensä nurkkaa monologissa tästä asiasta.

Vierailija
39/39 |
22.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en oikein ymmärrä miksi joulu pitäisi omia vain niille joiden uskontoon kuuluu jeesus. Itse olen ehkä keskivertoluterilaista uskonnollisempi, mutta minusta on ihana ajatus, että uskonnosta tai filosofiasta huolimatta kaikki voivat juhlistaa joulua niinkuin haluavat tai olla juhlimatta jos niin päättävät.

Jeesushan itse oli hyvin suvaitsevainen ja uudessatestamentissä tärkeimmäksi asiaksi nousee rakkaus, noihin asioihin en saa mitenkään mahtumaan toisten ilon kieltämistä.

Muiden ilo ei ole koskaan toisilta pois, jos ei vahingoita toista.

Just samaa mieltä.Tuo on aitoa kristillisyyttä.Just se Jeesuksen sanoma.Itse tykkään Jeesuksesta,hänen ajatuksistaan.

Ap

Kuulutkohan samaan satanistisakkiin kuin minä. On siellä palvojiakin mukana kyllä, mutta ajatukset menevät hyvin yksiin, rakkautta ja muiden kunnioittamista. Itse rakastan joulun tunnelmaa, vaikken jaa sen kristittyä aspektia. Jouluna kaikkialla tuntuu olevan rauhallinen tunnelma, ja hyväntahtoisuus vallalla. Sitä on harvoin nykyään muuten tarjolla. Mikä olisi parempaa kuin rauhoittua perheen ja/tai suvun kanssa nauttimaan saunasta, hyvästä ruuasta ja rennosta fiiliksestä.

En kuulu.Satanismi on muiden ja itsen hyväksyntää oman käsityksen mukaan.Ap

Amerikassa satanismi ja luciferilaisuus erotellaan omiksi suuntauksikseen. Satanismilla viitataan useimmiten LaVeyn ateistiseen satanismiin, jossa pääpaino on hedonismilla ja ”lihan iloilla”. Luciferilaisuus (luciferianism) taas painottuu itsensä kehittämiseen ja suuremman ymmärryksen saavuttamiseen. Luciferilaisuudessa on sekä niitä, jotka uskovat Luciferin olevan todellinen voima ja palvovat sitä, sekä niitä, joille Lucifer edustaa vain tiettyä arkkityyppiä.

Suomessa LaVeyn opetukset eivät ole koskaan saaneet niin paljoa jalansijaa, joten jaottelua ei tehdä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Suomessa satanismi kattaa niin ateistit kuin teistit, hedonistiset mielihyvän etsijät, okkultistit, ja lähes kaikki katsantokannat joissa vastustetaan kristinuskoa tai muita dogmaattisia uskonjärjestelmiä. Satanismi voi siis tarkoittaa todella paljon muutakin, kuin itsensä ja muiden hyväksymistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän seitsemän yhdeksän