Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Olin tekemässä sijaisuutta yläasteella. Puuhastelin luokassa ennen tunnin alkua. Luokkaan pyyhälsi oppilas joka kysyi "öö siis ootsä se *Maijun* sisko?" Kysyin että kuka siis. "Siis *Maijun* sisko, kun sehän siirtyy tänne kouluun". Sain mumistua hämmennyksessäni että en ole ollut yläasteella vähään aikaan, eikä kummankaan sisareni nimi ole kyllä Maiju. Tyttö sanoi vain ai, ja lähti pois.
Itse istuin kerran ei-kotikaupunkini kahvilassa ja eräs rouva kysyi: "hej, är du Marianne?"
"Nej, tyvärr inte, jag är Riitta", vastasin hymyillen. Hymyilin siksi, että rouva oli todella innostunut kun luuli tapaavansa Mariannen, ja siksi että osasin äkkitilanteessa puhua ruotsia (joka ei ole kotikieleni) sekä siksi, että olisinpa halunnut nähdä tuon Mariannen, josko olisimme olleet kuinkakin samannäköisiä.
Mutta. Selvittämätön tapaus se EI missään tapauksessa ollut. Tuo rouva sattui vain erehtymään henkilöstä. Lainatussakin jutussa ei ollut MITÄÄN selvittämätöntä, kummallista. Kirjoittakaamme tähän ketjuun oikeasti mieltä vaivaamaan jääneitä selvittämättömiä asioita, jookosta joo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
494 Yökiitäjä? Todella iso suomalainen yöperhonen.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena joskus kesäiltana oltiin isän ja veljen kanssa takapihalla. Yhtäkkiä nähtiin kaikki kolme, kun ikkunalaudalla olevan kukkalaatikon kukasta tuli imemään mettä pitkällä nokallaan pieni linnun näköinen, joka räpisteli siipiään kiivaaseen tahtiin. Siis aivan ilmiselvä kolibri. Siis olisi aivan hyvin voinut olla, ellei olisi oltu Suomessa.
En vieläkään tajua, mikä se on voinut olla. Mikä lintu tai hyönteinen voi muistuttaa kolibria? Jos joku täällä keksii, niin kuulen hyvin mielelläni.
Voisiko olla kiitäjä? Hyvin iso yöperhonen. Viihtyy juurikin iltahämärissä / yössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muistan ehdottoman varmasti lukeneeni, että Josef Fritzl olisi tehnyt itsemurhan tutkintavankeuden aikana. Nyt samaa uutista ei löydy mistään, ja viestimet kertovat hänen olevan lusimassa edelleen. Muistan miten harmitti, että eikö se kakkaläjä jäänytkään kärsimään tuomiotaan.
Minä taas olen varma, että olen lukenut isot lööppiotsikot Michael Schumacherin kuolemasta sen onnettomuutensa jälkeen. Hämmästyin kun pitkästä aikaa uutisoitiin ko. miehestä ja sain lukea hänen olevan elossa.
Mandela-efekti 👍
Muistan lukeneeni otsikoita siitä, että Waltteri Torikka tuli ulos kaapista. Kerran joku kaverini puhui jostain Torikan konsertista ja mietti että onkohan hänellä tyttöystävää, johon sanoin että sehän tuli kaapista tässä joku aika sitten. Oikeasti mitään kaapista tuloa ei ollut tapahtunut, vaan olin kuvitellut kaiken. 😄
Hullua, minustakin hän on julistettu tai julistautunut gayksi. Samoin Antti Tuisku.
Voisko tämä liittyä siihen, että molemmista on puhuttu homona kommenteissa ja keskusteluapalstoilla? Etenkin Tuiskusta. Mikä sitten on saanut sen mielikuvan, että henkilö on suoraan tullut kaapista ulos. Molempien kohdalla on vihjailtu lehtien toimesta, mutta kumpikaan ei puhu.
Tämä on todennäköistä. Muistan kun Sillanpää tuli kaapista, ja minä katselin lööppejä aivan hölmistyneenä. Luulin homouden olleen julkista tietoa jo vuosikaudet.
Miten ihmeessä kakka voi kellua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oltiin miehen sukulaisten kanssa yötä suvun mökillä, joka on sata vuotta vanha talo. Sukulaisten mukaan talossa kummitteli ja illalla kaikilla tuntuikin riittävän kummittelukokemuksia taloon liittyen.
Yöllä havahduin yläkerrasta kuuluviin juoksuaskeliin ja anopin toteamukseen: "Joko nyt taas?"
Heräsin kunnolla, kun kuulin anopin kävelevän wc:n.En ole kehdannut kysyä anopilta, kuuliko hänkin silloin yöllä jotain vai oliko ne askeleet ja anopin ääni pelkkää unta.
Anteeksi offtopic, mutta... anopillasi on kävelevä WC? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oltiin miehen sukulaisten kanssa yötä suvun mökillä, joka on sata vuotta vanha talo. Sukulaisten mukaan talossa kummitteli ja illalla kaikilla tuntuikin riittävän kummittelukokemuksia taloon liittyen.
Yöllä havahduin yläkerrasta kuuluviin juoksuaskeliin ja anopin toteamukseen: "Joko nyt taas?"
Heräsin kunnolla, kun kuulin anopin kävelevän wc:n.En ole kehdannut kysyä anopilta, kuuliko hänkin silloin yöllä jotain vai oliko ne askeleet ja anopin ääni pelkkää unta.
Anteeksi offtopic, mutta... anopillasi on kävelevä WC? :D
Anteeksi kun kirjoitin huonosti ja et ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Härmä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena joskus kesäiltana oltiin isän ja veljen kanssa takapihalla. Yhtäkkiä nähtiin kaikki kolme, kun ikkunalaudalla olevan kukkalaatikon kukasta tuli imemään mettä pitkällä nokallaan pieni linnun näköinen, joka räpisteli siipiään kiivaaseen tahtiin. Siis aivan ilmiselvä kolibri. Siis olisi aivan hyvin voinut olla, ellei olisi oltu Suomessa.
En vieläkään tajua, mikä se on voinut olla. Mikä lintu tai hyönteinen voi muistuttaa kolibria? Jos joku täällä keksii, niin kuulen hyvin mielelläni.
Voisiko olla kiitäjä? Hyvin iso yöperhonen. Viihtyy juurikin iltahämärissä / yössä.
Tähän on jo kymmeniä vastauksia täällä. Lukekaa edelliset viestit.
Elettiin 90-lukua jolloin vielä minullakin oli lankapuhelin. Puhuin pitkää puhelua kaverini kanssa, kun yhtäkkiä tunsin oudon hajun, josta minulle tuli heti mieleeni poikaystäväni äiti, joka oli ollut sairaana jo pitkään. Puhelu jatkui, kunnes kohta linjalla kuului koputus merkiksi toisesta puhelusta. Lopetin ensimmäisen puhelun ja vastasin toiselle soittajalle, mutta tiesin jo mistä se tulee. Sairaalasta, jossa poikaystävän äiti oli hoidettavana, soitettiin ja kysyttiin poikaystävääni. Kerroin, mistä tämän voi tavoittaa. Jäin ikävän tietoisena odottamaan seuraavaa puhelua, joka myöhemmin päivällä tulikin. Poikaystävä soitti ja kertoi äitinsä nukkuneen pois.
Tuo hajuilmiö oli erikoinen, se oli niin voimakas että tuntui kuin ”anoppi” olisi ollut vieressäni eikä sitä voinut sivuuttaa enempiä ajattelematta. Joskus myöhemminkin olen sen yllättävissä tilanteissa, esim. autossa tuntenut, ja olen ajatellut että anoppi tuli taas käväisemään, kun edelleenkin hänen poikansa kanssa matkaani jatkan. En ole muiden läheisten poismenon yhteydessä kokenut vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Televisiosta tuli Huippumalli haussa, joko kausi 3 tai 4. Olin teininä koukussa sarjaan ja katseltiin sitä usein pikkusiskoni kanssa. Meitä oli olohuoneessa 3, minä, sisko ja meidän äiti. Isä oli viereisessä huoneessa. Olohuoneen toisen ikkunan edessä oli sellainen "lämppäri", iso harmaa lämmityslaite minkä päällä tykkäsin makoilla ja katsella televisiota. Tuli mainoskatko ja nousin istumaan lämppärin päälle ja katselin ikkunasta ulos. Oli talvi ja ulkona pimeää, talomme on metsän keskellä kaukana naapureista ja kylän keskustasta. Ikkunasta erotti leikkimökin siluetin ja ison männyn joka kasvoi sen takapuolella. Tuijottelin ulos ja sen männyn korkeudella lensi valopallo. En ole varma menikö se pallo kuinka korkealla, koska mielestäni se ohitti sen männyn minun puoleltani. Se ei myöskään lentänyt ihan hirvittävän kovaa ollakseen esim tähdenlento, pystyin seuraamaan sitä katseellani. Jäin vain tuijottamaan ikkunaa suu ammollaan, ohjelmakin oli jo kauan jatkunut ja änkytin perheelleni näittekö saman. Eivät tainneet uskoa tai ainakin pitivät sitä tähdenlentona. Mutta niin, en varmasti olisi keksinyt tuollaista kun televisiosta tulee lempiohjelmaa :D
Pallosalama
Vierailija kirjoitti:
Äitini on yh ja olin jo nuorena paljon öitä yksin kotona . Elettiin 80lukua ja silloin hittejä olivat Noidan käsikirja, Vihreä käsi ym joista äiti oli todennut että mitä sä tuollaista roskaa luet.
Kerran sitten äidillä oli taas yövuoro, olin 10v ja elettiin syksyä, syys/lokakuuta. Asuimme 6-kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, minä nukuin makuuhuoneessa ja äiti olohuoneessa mutta jostain syystä menin usein olohuoneen sohvalle nukkumaan oli äiti kotona tai ei, kaipa tunsin siinä jotenkin olevani äidin lähellä. Sohvalle siirryin tuonakin yönä peittoineni ja olin juuri nukahtanut, kun heräsin koputukseen parvekkeen ovelta. Kop kop kop... Katsoin ja näin verhojen läpi tumman hahmon, me vain olimme siellä kuudennessa kerroksessa! Juoksin paniikissa soittamaan mummolle , mummo tuli taksilla ja soitti poliisit, äiti oli minulle todella vihanen kun sellaisen sopan sain aikaan. Takavarikoi kirjastokorttini etten enää lainaisi pelottavia kirjoja ja "alkaisi kuvitella olemattomia". Tuon jälkeen nukuin omassa sängyssäni kuunnellen korvalappustreoita, että jos se koputtelija palaisi, niin en kuulisi sitä!
Niin ja jos joku nyt miettii miksei mummo ollut kanssani öitä... Mummo oli isäni äiti ja välit äitini kanssa olivat kireät, en oikein tiedä tarkemmin.
Tuli murheellinen olo tuosta, että menit sohvalle saadaksesi olla äitiä lähellä .( .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihattu ov. kirjoitti:
Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.
Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.
Juu ei. Jos kukaan ei hae, ilmoitetaan asiasta lastensuojeluun akuuttipäivystykseen, josta noudetaan lapsi. Kukaan lapsi ei todellakaan jää yksinään päiväkotiin vailla aikuisia.
Plus erikoista olisi, jos viisivuotias ei pätkääkään pelkäisi jäätyään yksinään.
Tämäkin riippuu hyvin paljon vuosikymmenestä, miten lasten hakemiset on hoidettu. Jollei tuota olisi noin omituisesti kirjoitettu ja olisi avattu hieman enemmän taustoja, kuten mitä ongelmia kotona oli, olisin helpommalla ostanut tän tarinan. Nyt tää tuntui vain selviytymistarinalta vailla todellisuuspohjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on yh ja olin jo nuorena paljon öitä yksin kotona . Elettiin 80lukua ja silloin hittejä olivat Noidan käsikirja, Vihreä käsi ym joista äiti oli todennut että mitä sä tuollaista roskaa luet.
Kerran sitten äidillä oli taas yövuoro, olin 10v ja elettiin syksyä, syys/lokakuuta. Asuimme 6-kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa, minä nukuin makuuhuoneessa ja äiti olohuoneessa mutta jostain syystä menin usein olohuoneen sohvalle nukkumaan oli äiti kotona tai ei, kaipa tunsin siinä jotenkin olevani äidin lähellä. Sohvalle siirryin tuonakin yönä peittoineni ja olin juuri nukahtanut, kun heräsin koputukseen parvekkeen ovelta. Kop kop kop... Katsoin ja näin verhojen läpi tumman hahmon, me vain olimme siellä kuudennessa kerroksessa! Juoksin paniikissa soittamaan mummolle , mummo tuli taksilla ja soitti poliisit, äiti oli minulle todella vihanen kun sellaisen sopan sain aikaan. Takavarikoi kirjastokorttini etten enää lainaisi pelottavia kirjoja ja "alkaisi kuvitella olemattomia". Tuon jälkeen nukuin omassa sängyssäni kuunnellen korvalappustreoita, että jos se koputtelija palaisi, niin en kuulisi sitä!
Niin ja jos joku nyt miettii miksei mummo ollut kanssani öitä... Mummo oli isäni äiti ja välit äitini kanssa olivat kireät, en oikein tiedä tarkemmin.
Tuli murheellinen olo tuosta, että menit sohvalle saadaksesi olla äitiä lähellä .( .
Anteeksi nyt vain kovin, mutta äitisi kuullostaa rehellisesti sanottuna idiootilta. Oman aikansa lapsihan hänkin on ollut jättäessään sinut yksin öisin, mutta mummosi teki juuri niin kuin kuuluu. Ihanaa että hän tuli taksilla äkkiä, ja soitti poliisit, koska tuo näkemäsi hahmo saattoi hyvin olla parvekkeiden kautta liikkuva murtovaras joka vain kokeili onko joku paikalla. Jonkun katon kautta kiipeäminen ja hivuttautuminen on aika simppeliä, jos sen osaa eikä järki paljoa pakota, mutta miten pelottavaa sen on tarvinnut olla. Ennen kuin kukaan epäilee, niin ysärillä meidän naapurissa asui entinen linnakundi, joka istui pitkän tuomion parvekkeiden kautta tehdyistä murroista - eikä hän tehnyt mitään lattiatason murtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihattu ov. kirjoitti:
Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin.
Tämäkin riippuu hyvin paljon vuosikymmenestä, miten lasten hakemiset on hoidettu. Jollei tuota olisi noin omituisesti kirjoitettu ja olisi avattu hieman enemmän taustoja, kuten mitä ongelmia kotona oli, olisin helpommalla ostanut tän tarinan. Nyt tää tuntui vain selviytymistarinalta vailla todellisuuspohjaa.
Minusta tarina oli aika uskottavasti kerrottu, mutta en vaan pidä sitä mahdollisena ainakaan Suomessa millään vuosikymmenellä. Omaa päiväkotikokemusta on 1960-luvun lopusta ja lasten osalta 1990-luvun alusta.
Jos sellainen vahinko olisi päässyt tapahtumaan, että lapsi olisi unohtunut yksin päiväkodin tiloihin, meteli olisi noussut viimeistään aamulla, kun ensimmäiseksi töihin tullut olisi hänet löytänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihattu ov. kirjoitti:
Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin.
Tämäkin riippuu hyvin paljon vuosikymmenestä, miten lasten hakemiset on hoidettu. Jollei tuota olisi noin omituisesti kirjoitettu ja olisi avattu hieman enemmän taustoja, kuten mitä ongelmia kotona oli, olisin helpommalla ostanut tän tarinan. Nyt tää tuntui vain selviytymistarinalta vailla todellisuuspohjaa.
Minusta tarina oli aika uskottavasti kerrottu, mutta en vaan pidä sitä mahdollisena ainakaan Suomessa millään vuosikymmenellä. Omaa päiväkotikokemusta on 1960-luvun lopusta ja lasten osalta 1990-luvun alusta.
Jos sellainen vahinko olisi päässyt tapahtumaan, että lapsi olisi unohtunut yksin päiväkodin tiloihin, meteli olisi noussut viimeistään aamulla, kun ensimmäiseksi töihin tullut olisi hänet löytänyt.
Surullisinta tuossa tarinassa oli, että kirjoittaja kärsii edelleen lapsuutensa valemuistosta.
Kerran nukuimme mieheni kanssa hotellissa ulkomailla ja heräsin siihen, että telkkari oli mennyt itsestään päälle joskus aamuyöstä. Kaukosäädin ei ollut lähellä. Sanoin asiasta respaankin, mutta he eivät tienneet mikä sen olisi voinut aiheuttaa. Sama tapahtui toisenkin kerran eri hotellissa eri maassa. Taas aamuyöstä heräsin tv:n päällä oloon ja aloin etsiä kaukosäädintä, jotta saan tv:n sammutettua.
Kotona herään aikaisin töihin ja joinain aamuina etenkin kahdessa aikaisemmassa asunnossa telkkarista on kuulunut semmoinen naksnaks -ääni kuin televisio olisi mennyt päälle. Voisikohan tällä olla tekemistä jonkun yösähkön ja päiväsähkön vaihtumisesta? Ääni ei kuulunut joka päivä, eikä kellonaika ollut minuutilleen sama. Myös televisiot ovat vaihtuneet. Nykyisessä kodissa olen vain kerran kuullut tuon äänen aamulla telkkarista. Tosin en nyt herääkään aivan niin aikaisin.
Luulin että auton radio meni öisin itsestään päälle, yleensä viikonloppuisin. Sitten tajusin että kyllä sen joku kävi ihan laittamassa päälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi muistan ehdottoman varmasti lukeneeni, että Josef Fritzl olisi tehnyt itsemurhan tutkintavankeuden aikana. Nyt samaa uutista ei löydy mistään, ja viestimet kertovat hänen olevan lusimassa edelleen. Muistan miten harmitti, että eikö se kakkaläjä jäänytkään kärsimään tuomiotaan.
Minä taas olen varma, että olen lukenut isot lööppiotsikot Michael Schumacherin kuolemasta sen onnettomuutensa jälkeen. Hämmästyin kun pitkästä aikaa uutisoitiin ko. miehestä ja sain lukea hänen olevan elossa.
Mandela-efekti 👍
Muistan lukeneeni otsikoita siitä, että Waltteri Torikka tuli ulos kaapista. Kerran joku kaverini puhui jostain Torikan konsertista ja mietti että onkohan hänellä tyttöystävää, johon sanoin että sehän tuli kaapista tässä joku aika sitten. Oikeasti mitään kaapista tuloa ei ollut tapahtunut, vaan olin kuvitellut kaiken. 😄
Hullua, minustakin hän on julistettu tai julistautunut gayksi. Samoin Antti Tuisku.
Voisko tämä liittyä siihen, että molemmista on puhuttu homona kommenteissa ja keskusteluapalstoilla? Etenkin Tuiskusta. Mikä sitten on saanut sen mielikuvan, että henkilö on suoraan tullut kaapista ulos. Molempien kohdalla on vihjailtu lehtien toimesta, mutta kumpikaan ei puhu.
Mieheni kävi edelliskesänä Provinssirockissa, ja Tuisku oli keikallaan puhunut kaapista tulostaan. Sen takia juttu onkin omituinen, koska siihen aikaan hän puhui siitä muuallakin.
Monilla keikoilla kesästä syksyyn käytti sitä spiikkiä missä kyseli onko yleisökin ollut kaapissa. Pitäen tauon ja viittaavan hänen musiikkinsa kuunteluun. Tarkoituksellista provosointia homoudella ja vihjailua.
Pinkit vaatteet ja hanuri, ei vähän homoa, ei?
Entä sitten? Ihan sama, vaikka koko suomi pitäisi Antti Tuiskua automaattisesti homona. Se ei silti oikeuta muita ihmisiä sanomaan faktana muille, että Tuisku on homo. Vasta sitten kun on itse julkisesti asian suoraan sanonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihattu ov. kirjoitti:
Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin ja muistan, kun kuljeskelin pitkin pimeää ja tyhjää päiväkotia ja leikin innoissani leluilla, joilla en muuten saanut leikkiä, joilla muut lapset eivät antaneet minun epäsuositun ja kiusatun lapsen muuten leikkiä. Oli luultavasti syksy ja siksi oli aikaisin pimeää. Jostain syystä en pelännyt lainkaan, vaikka olin pelokas lapsi ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla paniikissa ja itkeä siellä yksin. Pari kertaa kävin illan aikana päiväkodin keittiössä syömässä, josta onnistuin löytämään jotain ruokaa, ainakin näkkileipää, hedelmiä ja maitoa. Sitten kun alkoi väsyttämään, niin menin oman päiväkotiryhmäni tiloihin huoneeseen, jossa nukuttiin. Nukuin yön sinne lattialle jääneellä patjalla alusvaatteet päällä ja kun tuli vessahätä, niin onnistuin löytämään tieni vessaan ja hoitamaan tarpeilla käynnin, pyyhkimisen ja käsien pesun itse. Aamulla minut sitten löydettiin sieltä patjalta nukkumassa. Sitten olin normaalisti sen päivän siellä ja sinä päivänä minut haettiin kotiin. Olen puhunut tästä myöhemmin perheeni kanssa, mutta he ovat sanoneet, että olen nähnyt unta, mutta minä tiedän, että tämä ei ole unta sillä muistan selvästi kun katselin päiväkodin ikkunasta pimeälle, syksyiselle pihalle ja tajusin silloin, että kukaan ei minusta oikeasti pahemmin välitä ja sen jälkeen olen joutunut pitämään itse itsestäni huolta paljon enemmän kuin muut lapset. Noin 12-vuotiaasta asti olen pitänyt itse itsestäni huolta täysin.
Olet sekoittanut unta ja valvetta. Lasta ei jätetä yksin päiväkotiin missään tapauksessa.
Juu ei. Jos kukaan ei hae, ilmoitetaan asiasta lastensuojeluun akuuttipäivystykseen, josta noudetaan lapsi. Kukaan lapsi ei todellakaan jää yksinään päiväkotiin vailla aikuisia.
Plus erikoista olisi, jos viisivuotias ei pätkääkään pelkäisi jäätyään yksinään.
Mutta kun minut jätettiin. Olen 100% varma, että minut jätettiin päiväkotiin yksin illan ja yön ajaksi. Ei minusta silloin(kaan) lapsuudessani kukaan erityisemmin välittänyt. Tästä on nyt hiukan yli 30 vuotta aikaa joten silloin kai saatettiin toimia erilailla kuin nykyään. Sitäpaitsi olen aina ollut poikkeuksellisen rohkea ja itsenäinen.
Alue: Aihe vapaa
Olin joitakin vuosia sitten käymässä British museumissa, kun siellä tuli palohälytys. Olin juuri katselemassa näyttelyä liittyen toiseen maailmansotaan, kun kaiuttimista alkoi kuulua sellainen tööttäävä varoitusääni ja kuulutus: "this is an emergency, please leave the building using nearest exit, do not use the lifts". Luulin vielä aluksi, että se kuului jotenkin siihen näyttelyyn, koska se oli vähän pienemmässä huoneessa eikä sellaisessa hallimaisessa kuten suurin osa muista museon näyttelyistä, ja en aluksi tajunnut varoituskuulutuksen kuuluvan koko museossa.
No, se olikin oikea hälytys ja rakennus tyhjennettiin, mutta ilmeisesti mitään sen vakavampaa ei ollut kyseessä koska sisälle päästettiin uudelleen n. 20 minuutin kuluttua hälytyksestä.
Menin takaisin sisälle, ja yritin löytää tätä mielestäni kovin kiinnostavalta vaikuttanutta näyttelyä (museo on valtava, eli aika haastava tehtävä) ja kysyinkin neuvoa henkilökunnalta, missä tämä toisen maailmansodan näyttely mahtaisi olla. Sain kummaksuvan katseen, ja vastauksen, että heillä ei sellasta tällä hetkellä ole. Enkä sitä myöskään itse löytänyt.
Mihin se katosi? Eikö tämä henkilökunnan jäsen vain tiennyt näyttelystä? Oliko näyttelyhuone jossakin neljännessä ulottuvuudessa mihin hyppäsin jostain madonreiästä? :D
Muistan hyvin elävästi sitä katselleeni, liittyi muistaakseni sukellusveneisiin ja muuhun sotakalustoon. Hassu tapaus, joka on jäänyt mietityttämään pitkäksi aikaa!