Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Vierailija kirjoitti:
Ei hätää, et ole kirjoitti:
Unissa kirjoitti:
Nään toistuvasti unta nuoresta miespuolisesta työkaverista. Unissa hengailemme yhdessä, mutta mitään pettämistä tms. ei tapahdu. En koe olevani kiinnostunut tästä työkaverista, mutta olenko kuitenkin kun näen hänestä unia?
Unia nähdessä, aivot muodostavat epäloogisia yhteyksiä, sellaisia siis mitä normitilassa olevat aivot ei pitäisi loogisina. Tuo on itsellekin tuttua, että jos näkee jostain ihmisestä jotain seksuaalista unta, niin siihen ihmiseen suhtautuu pari päivää miettien, että mitä hittoa? Tykkäänkö oikeasti hänestä jne. Unissahan voi tapahtua mitä vain, eikä niitä muitakaan sekavia unia ota tosissaan, missä vaikka miehesi on valas joka syö sinut, samalla tavalla ei nilläkään kannata päätä vaivata, missä näät itsesi työkaveri Pekan kanssa. Unet vain yhdistelee vapaammin asiayhteyksiä. Eli ei sinulla ole hätää.
Netflixissä oli hyvä jakso unista, missä selitettiin tämä asia.Ilman Netflixiäkin olen ajatellut asian olevan juuri noin. Unethan ei voi tulla mistään muusta kuin omista aivoistamme, eli kaikesta siitä, mitä sinne on elämämme aikana varastoitunut. Unitilassa ajatukset sotkeutuu kummallisella tavalla keskenään ja tulee juuri niitä outoja unikuvia, joissa tehdään vaikka mitä ihmeellistä ja vaikka kenen kanssa.
Mutta kyllä niillä jokin tietoisuutta lähenevä ohjautuvuuskin on. Jotkut unet pystyy ihan selittämäänkin, mistä ne syntyivät ja miksi. Jos joku asia vaivaa mieltä pitkän aikaa, kyllä se saattaa jossain muodossa tulla uneenkin. Minulla oli surullinen lapsuus alkoholistivanhempien takia. Sitten kun olin aikuinen ja jo omassa elämässäni ja kaikki hyvin, aloin nähdä unia, että menen lapsuudenkotiini. Siellä on aina tavattoman puhdasta ja siistiä, oikein aistin sen puhtauden tuoksunkin. Joskus se on niin siisti, että siellä ei ole yhtään huonekalujakaan, vain äärettömän puhtaat seinät ja lattiat, ja aina myös mukavan lämmin. Mutta joka kerta siellä on sitten jotain tummaa ja ikävää. Yhden kerran ripustelimme siskoni kanssa joka ikkunaan rumia mustia verhoja, joskus siellä on seinään tehty iso aukko, joka johtaa jonnekin mustaan ja pelottavaan, joskus siellä on lattiat vinossa ja niille yritän levitellä rumia harmaita tai mustia mattoja, kerran oli iso paksu käärme keittiön lattialla. Kerran menin unessani taas sinne, ja siellä oli taas oikein puhdasta ja kaunista, mutta siellä vietettiin surujuhlia. Täysin vieraan näköisiä mustakaapuisia ihmisiä istui synkkinä ja vakavina joka seinustalla. Jollain tavalla ymmärrän nämä unet, lapsuuteen se liittyy. Ja siihen, etten ollut päässyt eroon lapsuuteni traumoista.
Olen myös rankan avioerovaiheeni aikana nähnyt unessa itseni rämpimässä mutaisessa suossa ja suota vain jatkui ja jatkui. Se oli siinä vaikeimmassa tilanteessa, jossa en tiennyt mitä tehdä ja mihin kaikki johtaa ja pelkoa oli paljon myös.
Näin lapsena unia paikoista ja aikakausista, joista minulla ei olisi pitänyt olla mitään tietoa. Se ei siis ollut mieleen varastoitunutta, vaan tuli jostain tiedostamattomasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä lähti viemään roskia yöllä.
Hän oli tovin poissa ja lähetti minulle sitten viestin, "Tule pyöräkellariin"
Tämä hämmensi, koska pyöräkellari oli vastakkaisessa suunnassa ja oli talvi, ja vaikka joku olisikin puhkonut renkaat tai varastanut pyörän, mitä lapsi voi sille keskellä yötä tehdä? Olikohan käynyt jokin onnettomuus?
Vedin sitten kiireellä ulkovaatteet niskaan ja ovelta pysähdyin lähettämään hänelle pikaisesti vastauksen: "OK"...
Ja kuulin viestiäänen takanani, koska isän puhelin oli keittiönpöydällä ja isä käveli jo takaisin roskiksilta.
Kuka hitto sen viestin lähetti?
Oliko tämä vuosituhannen alussa?
Sain silloin viestin joltain pitseria/kebabyrittäjältä, että olin lähettänyt hänelle tekstarin. No en ollut.
Sekoiliko tekniikka vai oliko se jotain häirintää?Meille tuli myös ihan omituisia tekstareita, joista osa jonkun viraston keskinäistä viestintää. Sitten tuli joidenkin yksityisviestejä. Omia viestejä saattoi tulla tuntien viiveellä. Numeron edelliselle haltijalle tarkoitettuja biletysviestejä tuli myös. Tämä tapahtui siis 2000-luvun alkupuolella.
Isälläsi taisi olla salainen kohtaaminen ja viestissä tarkennettiin paikkaa. Koska paikka ei hänelle selvinnyt, hän tuli kotiin.
Tarkennan vielä, että näitä muille tarkoitettuja ”virhe”viestejä tuli meillä useampaan eri kännykkänumeroon, ei pelkästään siihen, josta tiesimme, että numero oli jonkun entinen. Perheenjäsenen toiselle lähettämät viestit saattoivat tulla tosiaan tuntien viiveellä.
Mielenkiintoista kun tästä keskustelusta löytyy niin paljon tarinoita liittyen "Mörköön". Itselläni on myös samankaltainen juttu - mitä olen tosin aina pitänyt aika varmasti ihan vain mielikuvitukseni tuotoksena.
Tämä tapahtui parisenkymmentä vuotta sitten, olin 14-vuotias. Asuimme parhaan ystäväni kanssa noin puolentoista kilsan päässä toisistamme. Oikoreittinä toistemme luo oli metsäalue, jossa oli leveät hiekkatiet joihin aina talviaikaan vedettiin ladut.
Lähdin illalla (ehkä noin klo 21-22) tapani mukaan kotiin ystäväni luota, hän saattoi minua vähän matkaa ja sitten jatkoin matkaa itsekseni. Pian aloin tuntemaan todella painostavaa tunnetta ja yhtäkkiä se tunne muuttui melkein pakokauhuksi - oli vain sellainen olo että kotiin on päästävä ja äkkiä. Ja muistan vielä että se olo oli sellainen että on päästävä KOTIIN, siitäkin huolimatta että ystäväni koti oli paljon lähempänä. Tuntui ettei voi kääntyä katsomaan taaksepäin. Kävelin ja juoksin vuoronperään ja tunne ei mennyt ohi. Kotimme oli pellon reunalla ja kun pääsin metsästä pellolle, painostava tunne katosi kokonaan. Kävelin kotiin ja tontin nurkalla käännyin katsomaan metsään ja olin hetken ihan vakuuttunut siitä että siellä oli iso ja tumma möykky.
Seuraavana päivänä kävin katsomassa saman paikan uudelleen ja totesin että saatoin hämärässä katsoa pensasta ja nähdä pelkotilan vuoksi omiani. En tiedä. No, tuon jälkeen oikaisin kaverini luo edelleen samaa reittiä enkä enää koskaan tuntenut samaa tunnetta uudelleen. Mistä lie johtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona asuessani yöllä heräsin sellaiseen ääneen, kuin joku olisi vetänyt sormiaan huoneeni kiinniolevaa ovea vasten niin että kuului sellainen riipivän kitisevä ääni. Huoneeni oli omakotitalon yläkerrassa, eikä siellä asunut muita ja olisin varmasti kuullut jos joku perheen pilailija olisi portaita karannut alas, niitä kun ei äänettä kuljeta. Aina välillä mietityttää vieläkin, että kuka/mikä sen äänen teki.
Itse herään päiväunilta todella usein siihen, että meidän ovikello soi. Ketään ei oven takana ole ja ihmettelin usein, että miksi meidän ovikelloa käy joku piloillaan soittelemassa. Mutta tämä tapahtui muutaman kerran myös niin, että lapseni oli kotona ja hänelle ihmettelin että miksi kello taas soi.. Hän sanoi ettei ovikello ole soinut lainkaan. Eli unessa tapahtunutta vain ja luulin, että se oli totta. Ehkä sinulla ollut vastaavaa?
Minulle tullut myös näitä ovikellon ääneen päiväunilta heräämisiä vuosikausien ajat. Eikö koskaan yöunilta vaan nimenomaan päiväunilta. Asunut useassa osoitteessa ja talvisin ei jalanjälkiäkään missään. Erikoista!
Tämä ei ole yliluonnollinen eikä pelottava juttu, mutta jäi vaan mieleen.
Olin nuorena käymässä yhden tuttavan lapsuuskodissa. Se oli rintamamiestalo, jossa kukaan ei enää asunut. Kävimme myös yläkerrassa tuttavani vanhassa huoneessa, jossa hän oli nukkunut lapsena ja koululaisena. Huoneessa oli pistävä, voimakas haju, josta mainitsin, mutta tuttavani väitti, ettei haistanut siellä mitään muista tiloista poikkeavaa ja ihmetteli, miten olin niin herkkä.
Olisiko siellä sitten ollut jokin home, en tiedä. Haju oli jotenkin terävä, kuin jonkin liuottimen haju tms. Omituiselta minusta kuulosti, ettei sitä muut olisi huomanneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona asuessani yöllä heräsin sellaiseen ääneen, kuin joku olisi vetänyt sormiaan huoneeni kiinniolevaa ovea vasten niin että kuului sellainen riipivän kitisevä ääni. Huoneeni oli omakotitalon yläkerrassa, eikä siellä asunut muita ja olisin varmasti kuullut jos joku perheen pilailija olisi portaita karannut alas, niitä kun ei äänettä kuljeta. Aina välillä mietityttää vieläkin, että kuka/mikä sen äänen teki.
Itse herään päiväunilta todella usein siihen, että meidän ovikello soi. Ketään ei oven takana ole ja ihmettelin usein, että miksi meidän ovikelloa käy joku piloillaan soittelemassa. Mutta tämä tapahtui muutaman kerran myös niin, että lapseni oli kotona ja hänelle ihmettelin että miksi kello taas soi.. Hän sanoi ettei ovikello ole soinut lainkaan. Eli unessa tapahtunutta vain ja luulin, että se oli totta. Ehkä sinulla ollut vastaavaa?
Minulle tullut myös näitä ovikellon ääneen päiväunilta heräämisiä vuosikausien ajat. Eikö koskaan yöunilta vaan nimenomaan päiväunilta. Asunut useassa osoitteessa ja talvisin ei jalanjälkiäkään missään. Erikoista!
Aika jännä, täällä kans yksi joka herännyt ovikellon soittoon vaikka kukaan ei ole soittanut ovikelloa
Mut pelottavaa oli et kun taas heräsin puolittain ovikellon soittoon tuli kamala paniikki et oven takana on jokin yliluonnollinen paha, ihan kuin olisin omassa mielessä,välähdyksen nähnyt pitkästä, kalpeasta, mustiin pukeutuneen miehen hämähäkki sormineen painamassa ovikelloa
Näin unta jossa joka ikisellä ihmisellä oli jonkinlainen siru tms kädessä ja sitä piti näyttää kassalla että sai maksettua ostoksensa, ihmisillä ei ollut mitään yksityisyyttä, ja jotkut ihmiset räjähteli
Ne keillä ei ollut sirua niin tapettiin
Itse muistan unessa et juoksin pakoon henkeni edestä ja aina kun luulin et oon turvassa niin yks kaks ne olikin ihan mun takana, muistan vuosiluvunkin: 2024, en ole varma toteutuuko uneni mut pelottavaa se on jos ei ole montaa vuotta kun tuollainen siru on pakko ottaa
Monethan nähnyt unta et tulee tappava tauti, aattelin heti tätä koronaa joka tuli, mitä jos tuo uneni toteutuu
Olen myös nähnyt unta et pommit, ym aseet paukkuu ympäri maata ja yritin kaivautua maan alle, mut se ydinase tms tuli mua päin, sit heräsin paniikissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elin lapsuuteni maatalossa. Pihapiirissä oli vanha talo, joka oli autio. Edesmennyt mummoni oli asunut siinä talossa ennen. Sisarusteni ja kavereiden kanssa pidimme sitä leikkipaikkana. En koskaan kuitenkaan uskaltanut mennä taloon yksin. Koska minulla oli aina siellä jotenkin outo tunne. Ihan kuin siellä olisi joku. Vaikka talo oli täysin tyhjä. Koskaan en kuitenkaan nähnyt tai kokenut mitään yliluonnollista oli vaan se outo tunne. Kellään muulla ei ollut sellaista oloa talossa.
Yhtenä kesänä olin yksin pihalla ja vilkaisin aution talon ikkunaan. Sieltä katsoi vanha nainen. Pelästyin aivan valtavasti ja juoksin sisälle. Sanoin isälleni, että autiossa talossa on joku vanha nainen. Isä meni katsomaan, eikä löytänyt sieltä ketään. Itse olen aina ajatellut, että hahmo oli mummoni haamu. En uskaltanut mennä taloon enää.
Autio Talo on vieläkin pystyssä ja nyt aikuisena uskallan mennä taloon sisälle. Mutta minulla on vieläkin se sama outo tunne talossa. Mutta en ole haamua nähnyt kuin sen yhden kerran.
Tuo ovikellon ääneen herääminen: isälläni oli sitä samaa. Hän yksin asuessaan kertoi usein, että oli aamuyöllä herännyt, kun joku soitti ovikelloa. Mutta hänellä se tapahtui aamuyöllä, ei päiväunilla. Jokin psykologinen juttu tai aamulehden jakaja rapussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin noin 10 v sitten meediolla ensimmäistä (ja toistaseksi viimesen) kertaa. Meedio alkoi siinä sitten rupatella ja pian ilmoittautui henki joka ehdottomasti halusi puhua minulle. Meedio selitti minkälainen tyyppi kyseessä ja esitin tarkentavia kysymyksiä. Ei ollut pienintäkään epäilystä kuka kyseessä. Miksi tällä hengellä oli minulle asiaa jäi hämärän peittoon, enkä saanut oikein selvää siitä sitten vaikka kysyin. Nauroi vaan että tiedänhän minä. Kyseessä etäinen sukulainen, mutta pystyi identifioimaan todella tarkasti. Päättelin, että hän puhui silloisesta miesystävästäni, vaikka en voinut käsittää miksi. Meedio vaan, että tutkimattomat ovat henkimaailman tiet.
Jostain syystä tämä hetki jäi mieleen vaikka unohdin meedion sukunimen ja hengen tarkan viestin. Nyt onkin käynyt niin että olen tutustunut henkilöön, joka on erittäin hankala. Ja tämän henkilön isoisän veli oli naimisissa sen meedion luona esiin tulleeseen tätiin. Tää onkin se linkki ja syy. Kiinostaisi vaan tietää, että varoittiko täti minua vai mitä. Kun en millään muista!
Ennen tätä olisin kyllä ollut altis sanomaan, että ihan huuhaata nää meedioistunnot.
Vierailija kirjoitti:
Elin lapsuuteni maatalossa. Pihapiirissä oli vanha talo, joka oli autio. Edesmennyt mummoni oli asunut siinä talossa ennen. Sisarusteni ja kavereiden kanssa pidimme sitä leikkipaikkana. En koskaan kuitenkaan uskaltanut mennä taloon yksin. Koska minulla oli aina siellä jotenkin outo tunne. Ihan kuin siellä olisi joku. Vaikka talo oli täysin tyhjä. Koskaan en kuitenkaan nähnyt tai kokenut mitään yliluonnollista oli vaan se outo tunne. Kellään muulla ei ollut sellaista oloa talossa.
Yhtenä kesänä olin yksin pihalla ja vilkaisin aution talon ikkunaan. Sieltä katsoi vanha nainen. Pelästyin aivan valtavasti ja juoksin sisälle. Sanoin isälleni, että autiossa talossa on joku vanha nainen. Isä meni katsomaan, eikä löytänyt sieltä ketään. Itse olen aina ajatellut, että hahmo oli mummoni haamu. En uskaltanut mennä taloon enää.
Autio Talo on vieläkin pystyssä ja nyt aikuisena uskallan mennä taloon sisälle. Mutta minulla on vieläkin se sama outo tunne talossa. Mutta en ole haamua nähnyt kuin sen yhden kerran.
Minäkin olen kotoisin maaseudulta, ja naapurissamme oli autiotalo, jonka viimeinen asukas oli kuollut kotiin sairaskohtaukseen. Tämän autiotalon pellot olivat meillä vuokralla, joten kesäaikaan tuli kuljettua usein talon läheltä peltohommiin. Minulla oli aivan järjettömän epämiellyttävä tunne siitä talosta! Mieluummin kiersin pitkän lenkin kuin kuljin pihapiirin läpi, enkä ikinä uskaltanut katsoa talon ikkunoihin. Sama huono fiilis on jatkunut edelleen, vaikka olen jo lähes keski-ikäinen. Jossain vaiheessa vanhempani ostivat ne pellot, ja talo oli tullut kaupanpäällisiksi. He ehdottivat jos olisin halunnut kunnostaa sen vaikka kesämökiksi, mutta en vain pysty oleskelemaan siellä. Joskus käväisin siellä sisällä sen jälkeen, kun se oli siirtynyt vanhempieni omistukseen, ja tuntui kuin niskavillat olisivat olleet pystyssä koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elin lapsuuteni maatalossa. Pihapiirissä oli vanha talo, joka oli autio. Edesmennyt mummoni oli asunut siinä talossa ennen. Sisarusteni ja kavereiden kanssa pidimme sitä leikkipaikkana. En koskaan kuitenkaan uskaltanut mennä taloon yksin. Koska minulla oli aina siellä jotenkin outo tunne. Ihan kuin siellä olisi joku. Vaikka talo oli täysin tyhjä. Koskaan en kuitenkaan nähnyt tai kokenut mitään yliluonnollista oli vaan se outo tunne. Kellään muulla ei ollut sellaista oloa talossa.
Yhtenä kesänä olin yksin pihalla ja vilkaisin aution talon ikkunaan. Sieltä katsoi vanha nainen. Pelästyin aivan valtavasti ja juoksin sisälle. Sanoin isälleni, että autiossa talossa on joku vanha nainen. Isä meni katsomaan, eikä löytänyt sieltä ketään. Itse olen aina ajatellut, että hahmo oli mummoni haamu. En uskaltanut mennä taloon enää.
Autio Talo on vieläkin pystyssä ja nyt aikuisena uskallan mennä taloon sisälle. Mutta minulla on vieläkin se sama outo tunne talossa. Mutta en ole haamua nähnyt kuin sen yhden kerran.
Oliko vanha nainen sitten mummosi näköinen? Kai sinulla valokuvia mummostasi on?
Jos olikin mummosi, niin ei hän pahaa tee, vaan varjelee. Tuo talo oli hänelle tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Ei hätää, et ole kirjoitti:
Unissa kirjoitti:
Nään toistuvasti unta nuoresta miespuolisesta työkaverista. Unissa hengailemme yhdessä, mutta mitään pettämistä tms. ei tapahdu. En koe olevani kiinnostunut tästä työkaverista, mutta olenko kuitenkin kun näen hänestä unia?
Unia nähdessä, aivot muodostavat epäloogisia yhteyksiä, sellaisia siis mitä normitilassa olevat aivot ei pitäisi loogisina. Tuo on itsellekin tuttua, että jos näkee jostain ihmisestä jotain seksuaalista unta, niin siihen ihmiseen suhtautuu pari päivää miettien, että mitä hittoa? Tykkäänkö oikeasti hänestä jne. Unissahan voi tapahtua mitä vain, eikä niitä muitakaan sekavia unia ota tosissaan, missä vaikka miehesi on valas joka syö sinut, samalla tavalla ei nilläkään kannata päätä vaivata, missä näät itsesi työkaveri Pekan kanssa. Unet vain yhdistelee vapaammin asiayhteyksiä. Eli ei sinulla ole hätää.
Netflixissä oli hyvä jakso unista, missä selitettiin tämä asia.Ilman Netflixiäkin olen ajatellut asian olevan juuri noin. Unethan ei voi tulla mistään muusta kuin omista aivoistamme, eli kaikesta siitä, mitä sinne on elämämme aikana varastoitunut. Unitilassa ajatukset sotkeutuu kummallisella tavalla keskenään ja tulee juuri niitä outoja unikuvia, joissa tehdään vaikka mitä ihmeellistä ja vaikka kenen kanssa.
Mutta kyllä niillä jokin tietoisuutta lähenevä ohjautuvuuskin on. Jotkut unet pystyy ihan selittämäänkin, mistä ne syntyivät ja miksi. Jos joku asia vaivaa mieltä pitkän aikaa, kyllä se saattaa jossain muodossa tulla uneenkin. Minulla oli surullinen lapsuus alkoholistivanhempien takia. Sitten kun olin aikuinen ja jo omassa elämässäni ja kaikki hyvin, aloin nähdä unia, että menen lapsuudenkotiini. Siellä on aina tavattoman puhdasta ja siistiä, oikein aistin sen puhtauden tuoksunkin. Joskus se on niin siisti, että siellä ei ole yhtään huonekalujakaan, vain äärettömän puhtaat seinät ja lattiat, ja aina myös mukavan lämmin. Mutta joka kerta siellä on sitten jotain tummaa ja ikävää. Yhden kerran ripustelimme siskoni kanssa joka ikkunaan rumia mustia verhoja, joskus siellä on seinään tehty iso aukko, joka johtaa jonnekin mustaan ja pelottavaan, joskus siellä on lattiat vinossa ja niille yritän levitellä rumia harmaita tai mustia mattoja, kerran oli iso paksu käärme keittiön lattialla. Kerran menin unessani taas sinne, ja siellä oli taas oikein puhdasta ja kaunista, mutta siellä vietettiin surujuhlia. Täysin vieraan näköisiä mustakaapuisia ihmisiä istui synkkinä ja vakavina joka seinustalla. Jollain tavalla ymmärrän nämä unet, lapsuuteen se liittyy. Ja siihen, etten ollut päässyt eroon lapsuuteni traumoista.
Olen myös rankan avioerovaiheeni aikana nähnyt unessa itseni rämpimässä mutaisessa suossa ja suota vain jatkui ja jatkui. Se oli siinä vaikeimmassa tilanteessa, jossa en tiennyt mitä tehdä ja mihin kaikki johtaa ja pelkoa oli paljon myös.
Kyllä varmasti alitajunta unia kehittelee, mutta on välillä outojakin juttuja. Olen nähnyt enneunia elämäni aikana. Silloin, kun sellaiseen herään, jään miettimään että olipas erikoinen uni.
En ollut pariin vuoteen kuullut mitään nuoruudenystävästäni, jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu aikoinaan. Eräänä yönä näin unta, jossa kävin tuntemattomassa talossa kylässä. Se oli hieno, lasinen, avara, moderni ja merenrantanäkymät olivat huikeat. Siellä oli kaverini miehensä kanssa. Vaikka talon puitteet olivat upeat, tunnelma oli kolea. Merenpuoleisella terassilla oli kaksi yksinäistä aurinkotuolia, ilma oli pilvinen ja meri synkeä. Vaistosin teeskentelyä ja ystäväni passasi minua jotenkin väkinäisesti ja hänen miehensä oli jotenkin poissaoleva ja etäinen. Heräsin ja mietin, mitähän ystävälleni oikeasti kuuluu.
Aika kului arkiaskareiden pyörteissä ja eräänä päivänä törmäsin ystävääni kaupungilla. Hän kertoi, että olivat ostaneet upean talon meren rannalta, mutta päätyneet avioeroon, koska hänen miehensä petti ja jäi kiinni. Nyt oli lusikat menneet jakoon ja ero selvä. Tämä oli tapahtunut silloin, kun olin uneni nähnyt. Tämä uni tuli heti mieleeni ja kerroin siitä hänelle. Aikamoista sattumaa, vai mitä se oli? Olinko käynyt heillä oikeasti unessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin muuttanut juuri tänne missä nyt asun kun olin ensimmäisiä kertoja kävin tuolla lähikirjastossa kun luokseni tuli minulle tuntemattomia ihmisiä kyselemään, että onko siellä kirjastossa lainattava jokin kirja. Minä vastasin, että en tiedä koska en ole siellä töissä ja olin vasta muuttanut sinne. He suuttuivat ja ihmettelivät kirjaston työntekijän huonoa palvelua. Olen asunut täällä nyt puoli vuotta ja monta kertaa minua on pidetty kirjaston työntekijänä enkä minä tiedä miksi.
Joskus poikkesin jossain tusinatavaraputiikissa (siis isossa yksityisessä kaupassa, joka myi kaikkea mahdollista ja tavarat aivan sekaisin ja käytävät täynnä jne.). Siinä kulkiessani toppatakki päällä ihan asiakkaan näköisenä tuli mies kysymään että "mistä löydän rullamittoja".
Ja kysymyksen luonne ei ollut sellainen "mahdatkohan tietää" vaan oletus oli että "tottahan minä tiedän kun olen täällä töissä" -tyylinen.
Häkeltyneenä sanoin että "työkaluosastolta?" johon mies tiuskasi että "no missä sellainen on?"
Minulle on käynyt samoin, ja vieläpä monta kertaa yhden kauppareissun aikana. Ensin pienikokoinen nainen kävelee luokseni kysymään, voinko antaa hänelle erään tuotteen ylähyllyltä, jonne hän ei itse yllä. Totta kai autan, enkä ajattele tätä sen kummemmin. Kiertelen edelleen kaupassa ja jonkin ajan päästä toinen nainen tulee kysymään, mistä voisi erään tuotteen löytää. Sattumalta olen itsekin tuota tuotetta samalla kauppareissulla etsinyt, joten tiedän vastauksen ja kerron asiakkaalle. Tässä vaiheessa ymmärrän, että olen varmaan myyjän oloinen, mutta en osaa asialle oikein tehdä mitään. Yhytän isosiskoni toiselta puolen kauppaa. Hän on törmännyt lapsuudenkotimme vanhoihin naapureihin ja on juttelemassa heidän kanssaan. Tervehdin naapureita ilahtuneena, koska emme ole tavanneet pitkään aikaan. He tervehtivät minua vaisusti, minkä jälkeen he jäävät hiljaisina tuijottelemaan toisiaan, jotenkin hämmentyneen ja vaivaantuneen oloisina. Ihmettelen tätä käytöstä, sillä ennen tuloani kaikki juttelivat eloisasti keskenään. Hiljaisuus vain jatkuu, kunnes lopulta toinen naapureista avaa suunsa ja sanoo, "Kiitos, emme tarvitse apua. Kysymme, jos tarvitsemme." Olen aivan ihmeissäni tästä kommentista, mutta sisareni on nopeampiälyinen ja korjaa, että en minä ole töissä täällä! Eivätkö tunnista, kuka olen? En edelleenkään tiedä, miksi minussa oli sinä päivänä niin myyjätyttövibat. Olin vielä alaikäinenkin tuolloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvulla asuin opiskelija-asuntolassa joka aiemmin oli toiminut mm elokuva-teatterina (alakerrassa sijainnut) sekä jonkinlaisen ravintola/majoituspaikkana (yläkerrassa).
Asuntolassa oli pitkä käytävä, minkä varrella sijaitsi jokaisen asukkaan numeroitu ovi, myös minun.
Kävin töissä iltaisin ja aamuisin opiskelin. Tapanani ottaa siinä välin iltapäivänokoset että jaksoin .
Nämä nokoseni keskeytti ponteva koputus oveeni ja aina kun tokkurassa ehdin ovelleni, oli koputtaja haihtunut. Tämä kiusanteko , varsinkin kun se alkoi toistumaan häiritsevästi, alkoi risomaan pahasti ja mietinkin kuka mukavista asukkaista mahtoi moista harrastaa.
Kerran sitten minulla olikin kaveri kylässä ja jätin väliin tavanomaiset iltapäivänokoseni.
Kerroin hänelle tästä koputtelijasta. joka livahti huoneeseensa kun ehdin ovelle.
Ja kuinka ollkaan, iltaopäivällä kuului tuttu koputus ovelta.
Paitsi nyt sattuikin onnekkaasti siten, että kaverini sattui olemaan ihan oven vieressä meikkaamassa ja peilaamassa oven sivussa olevasta peilistä ja salamannopeasti (kesken pontevan koputussarjan !) hän tempaisi oven auki vain todetakseen kanssani ettei käytävällä ollut ristin sielua.
Käytävä oli tyhjä.
Aina silloin tällöin puhumme kaverin kanssa häiritsemään jääneestä tapahtuneesta vielä vuosien jälkeen, varsinkin se jäi ihmetyttämään, että vaikka tuon tapahtuman jälkeen asuin vielä asuntolassa muutaman kuukauden , niin koputuksia ei enää esiintynyt.
Karmivaa oli sekin vaihtoehto että imeisesti "koputtelija"pääsi sisään asuntooni mihin pyrki
ja oli tyytyväinen.
Olen täysin varma, että tuohon liittyy aivan luonnollinen selitys. Esim. jos talo on vanha, sen rakenteista voi kuulua kolahduksia tai muita ääniä. Esim. keväisin, kun yöllä on ollut kylmä ja aurinko alkaa lämmittämään taloa epäsuhtaisesti (varjon puolella pakkasta, auringon puolella +20) niin talo "elää". Myös tuuli aiheuttaa kolahduksia ym. Meillä on vanhassa talossa nämä kaikki kuultu. Myös linnut ja oravat aiheuttavat yllättäviä ääniä. Oletko varma, mistä suunnasta ääni tuli? Oliko tikka seinän takana ja luulit äänen tulevan ovelta?
Näitä selityksiä lukiessa minua huvittaa tämä itsevarmuus luonnollisista selityksistä ja näistä paistaa selkeästi läpi se, että tällaisen ehdottaja ei ole olleet itse paikalla. Kyllä sen erottaa milloin se on kolkutus ovella ja milloin se on joku eläin tai talon rakenteet, ja siitä kolkutuksesta tulee tietty fiilis. Olin joskus Kankaanpään opistolla, kun jouduin väittelemään vastaavasta aiheesta vanhan sisällissodan aikaisen asuntolan kolkuttelijasta, niin tulin nopeasti uskotuksi kun pahimmat ei-uskoiset kokivat tämän itse ja mitä hankalimpana hetkenä. Yksi uskovainen nainen näki asuntolassa ihan oikean hahmon, mutta käski sen kääntyä jeesuksen kristuksen puoleen - kuullosti hassulta kuulla tuo, mutta myöhemmin kun nukuin levottomia öitä riidellen näkymättömien käsien kanssa peitosta, niin meinasin hokea samaa.
[
Höpöis. Ei kissa osaa painaa kahvaa hiljaisesti. Tämä ihminen kertoi oven aukeavan kuin kahvaa painettaisiin. Täällä on videotakin esitetty siitä että kahvasta kuuluu lonks kun kissa aukaisee oven.[/quote]
Minulla oli ystävän kissat hoidossa pari kuukautta. Laitoin huoneeni oven kiinni yöksi, koska en halunnut niitä sänkyyn kanssani. Meni jonkin aikaa ja sitten alkoi aamulla ovi aueta ja kaksi iloista kissan naamaa kurkisti ovelta ihankuin olisivat halunneet kysyä, että saako tulla sisään. Kuvittelin jonkin aikaa, että olin sulkenut oven huonosti illalla, mutta kyllä sitten vähitellen valkeni, että toinen niistä osasi avata oven.
Ei niin minkäänlaista klonksahdusta tai hyppäämisen ääntä kuulunut. Ja kyllä, saivat ne sitten tulla minun huoneeseenikin kun osasivat kerran ovenkin avata.
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt ei sinänsä ole superkiinnostava juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Olin ollut leikkauksessa ja tarvitsin sen jälkeen vahvaa kipulääkettä. Muistan elävästi, miten tulin sairaalasta apteekin kautta kotiin, otin lääkepakkauksen apteekkipussista tiskipöydälle ja nostin sen siitä lääkekaappiin, astmalääkkeen ja perusburanan väliin. Minulla on valokuvamuisti ja tasan varmasti olen sen siihen laittanut. Mutta kun seuraavan kerran kipu yltyi niin että tarvitsin lääkettä, sitä ei löytynytkään enää yhtään mistään. Käänsin suunnilleen koko kodin ympäri. Epätoivon vimmassa etsin ja etsin kun sattui niin paljon. Koko pakkaus oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ei löytynyt myöhemmin muutossakaan. En ymmärrä minne se on voinut noin vain kadota. Kärvistelin sitten kamalat kivut pelkällä buranalla, joka ei auttanut ollenkaan. En uskaltanut pyytää lääkäriltä lisää, koska pelkäsin että minua epäillään joksikin viihdekäyttäjäksi. Oli kyllä ahdistava kokemus.
Mitään muuta selitystä en keksi kuin että huoltomies tai vuokranantaja olisi tullut omilla avaimilla sisään ja varastanut lääkkeen. Kenelläkään muulla ei ollut avaimia silloiseen kerrostalokämppääni.
Ei sinulla mitään "valokuvamuistia" ole, näkömuisti voi olla. Valokuvamuistia ei itse asiassa ole olemassakaan, se on vain elokuvissa ja kirjoissa oleva keksitty ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni mieltä kaivertanut seuraavat tapahtumat:
Kun menin lapsena (arviolta 6-7v) nukkumaan, minulle tuli tunne, että on katsottava vastakkaisella seinällä olevaa hyllyä, jossa oli leluja. Katsoessani sinne yksi tiikerilelu käänsi päänsä ja katsoi minua. Menin peloissani peiton alle ja nukahdin sinne. Tämä voi toki olla jotain lapsen väsyneen mielen luomaa harhaa, mutta on jäänyt elävästi mieleeni.
Toinen outo juttu joka on jäänyt askarruttamaan on se, että kolmessa asunnossa, joissa olen asunut paloivat lampuista jatkuvasti polttimot. Elämäni oli tällöin hyvin epävakaata. Vasta myöhemmin tajusin että uskoon tultuani ilmiö loppui, eikä enää tarvitse jatkuvasti olla ostamassa uusia polttimoita.
Kolmas tarina on mielestäni kaikkein pelottavin, vaikkei siltä varmaankaan luettuna tunnu. Tällöin elin em. epävakaata ja holtitonta elämää ja ongelmia riitti (muitakin kuin se että jouduin ostamaan jatkuvasti uusia polttimoita 😆). Menin yöllä väsyneenä ja aavistuksen sekavana vessaan ja käsiä pestessäni katsoin hämärässä WC.n peilistä. Väsyneen, ilmeettömien kasvojeni sijasta peilistä tuijotti kyllä omat kasvoni mutta pirullisesti hymyillen! Pelästyin todella paljon, enkä muista mitä tämän jälkeen tapahtui. Aamulla heräsin ihan normaalisti ja mietin oliko kyseessä todentuntuinen uni. Samoihin aikoihin pohdin itsemurhaa ja jotenkin tuntui että ns paha peilikuvani liittyi niihin ajatuksiin. Nykyään en onneksi enää ajattele moisia.
Tuo erilaisten kasvojen peilissä näkyminen on ilmeisesti jokin oikea psyykkinen ilmiö. Kun kävin masennuksen takia psykiatrilla, sain kotiin monen sivun kyselylomakkeen. Yksi kysymyksistä oli (en valitettavasti muista tarkkaa sanamuotoa) että ovatko peilikuvassasi kasvosi näyttäneet joskus muuttuneilta (siis vääristyneiltä tms).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni mieltä kaivertanut seuraavat tapahtumat:
Kun menin lapsena (arviolta 6-7v) nukkumaan, minulle tuli tunne, että on katsottava vastakkaisella seinällä olevaa hyllyä, jossa oli leluja. Katsoessani sinne yksi tiikerilelu käänsi päänsä ja katsoi minua. Menin peloissani peiton alle ja nukahdin sinne. Tämä voi toki olla jotain lapsen väsyneen mielen luomaa harhaa, mutta on jäänyt elävästi mieleeni.
Toinen outo juttu joka on jäänyt askarruttamaan on se, että kolmessa asunnossa, joissa olen asunut paloivat lampuista jatkuvasti polttimot. Elämäni oli tällöin hyvin epävakaata. Vasta myöhemmin tajusin että uskoon tultuani ilmiö loppui, eikä enää tarvitse jatkuvasti olla ostamassa uusia polttimoita.
Kolmas tarina on mielestäni kaikkein pelottavin, vaikkei siltä varmaankaan luettuna tunnu. Tällöin elin em. epävakaata ja holtitonta elämää ja ongelmia riitti (muitakin kuin se että jouduin ostamaan jatkuvasti uusia polttimoita 😆). Menin yöllä väsyneenä ja aavistuksen sekavana vessaan ja käsiä pestessäni katsoin hämärässä WC.n peilistä. Väsyneen, ilmeettömien kasvojeni sijasta peilistä tuijotti kyllä omat kasvoni mutta pirullisesti hymyillen! Pelästyin todella paljon, enkä muista mitä tämän jälkeen tapahtui. Aamulla heräsin ihan normaalisti ja mietin oliko kyseessä todentuntuinen uni. Samoihin aikoihin pohdin itsemurhaa ja jotenkin tuntui että ns paha peilikuvani liittyi niihin ajatuksiin. Nykyään en onneksi enää ajattele moisia.
Tuo erilaisten kasvojen peilissä näkyminen on ilmeisesti jokin oikea psyykkinen ilmiö. Kun kävin masennuksen takia psykiatrilla, sain kotiin monen sivun kyselylomakkeen. Yksi kysymyksistä oli (en valitettavasti muista tarkkaa sanamuotoa) että ovatko peilikuvassasi kasvosi näyttäneet joskus muuttuneilta (siis vääristyneiltä tms).
Onko se peilikuvailme kuvitelmaa, vai onko se oikeasti kasvoilla vaikka henkilö kokee olevansa kasvot perusilmeellä?
Mua on jäänyt vaivaamaan, miksi meidän uusi sovellus on mulle niin vaikea oppia. Sen toimintojen logiikkaa en ymmärrä ja polkuja on vaikea muistaa. Ohjeista vain harvoin löydän sitä.kohtaa, mitä kulloinkin tarvitsen. Ärsyttää, kun niin usein pitää kysyä muilta neuvoa. Ovat varmaan jo kypsiä mun kyselyihini. Tämä todella vaivaa.