Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thyra kirjoitti:
Tässä oma mysteerini, jota niin vanhempani kuin Googlekaan eivät ole pystynyt ratkaisemaan. Ehkä täällä joku osaisi valaista asiaa?
Taustatietona siis, että pelkäsin lapsena ihan hirveästi Rölli-peikkoa. Pelkäsin vaikka mitä ukkosesta Muumien mörköön, mutta Rölli-kauhu oli ihan omaa luokkaansa. Pikku Kakkonen oli meillä kotona siksi kokonaan pannassa eikä kukaan voinut edes mainita Röllin nimeä ilman, että juoksin hysteerisenä johonkin komeroon piiloon. Samoin mökkireissut saareen kävivät hankaliksi sen jälkeen, kun asiasta tietämätön eno erehtyi arvuuttelemaan, josko Rölli asuu siellä saaressa. Jotain pelon voimakkuudesta kertonee se, että näin säännöllisesti tiettyä Rölli-painajaista vielä reilusti yli kymmenvuotiaana ja että olen vasta näin kolmenkympin kieppeillä uskaltautunut ottamaan selvää asiasta.
Mysteeriksi jutun kuitenkin tekee se, etten varsinaisesti pelännyt Allu Tuppuraisen hahmoa, vaan sitä toista Rölliä. Muistan elävästi katsoneeni 90-luvun alkupuolella ohjelmaa, jossa esiintyi violetteihin housuihin/haalariin pukeutunut pieni pyöreä peikko, jolla oli lyhyet pörröiset hiukset, perunan mallinen nenä ja ontosti tuijottavat silmät. Se asui pienessä mökissä jossain synkän metsän keskellä ja käveli kömpelösti puolelta toiselle vaappuen. Luulen, että se oli jonkin sortin nukkeanimaatio.
Mysteeristä tässä jutussa on siis se, että en ole onnistunut löytämään mitään tietoa tästä violettipukuisesta peikosta. Röllin wikipedia-sivulla ei mainita mitään nukkeanimaatiota eikä Googlen kuvahaku löydä mitään oikeannäköistä, vaikka olen kokeillut lukuisia peikko-aiheisia hakusanoja. Tiedän kuitenkin, etten ole voinut keksiä koko peikkoa itse, sillä mummolassani oli sitä esittävä noin 40 cm korkea kivinen patsas (se jouduttiin piilottamaan minun takiani, ja arvatkaa vain kuinka olin saada halvauksen, kun löysin sen yllättäen isovanhempieni kesämökin vajasta muutama vuosi sitten!). Taidekeskuksessa työskennellyt isäni on myös kertonut jutelleensa aiheesta Pikku Kakkosen tiimin kanssa kuvausten aikana ja kuulleensa, että violettipukuinen peikko olisi kadonnut ruudusta nimenomaan lukuisten valitusten takia. Mutta mitään vahvistusta tälle väitteelle en ole onnistunut löytämään. Olisin siis kovin kiitollinen, jos joku sattuisi tunnistamaan peikon tuosta kuvauksesta ja osaisi kertoa siitä jotain.
Peliohjelman Hugo-peikko tai kömpelöhkön nukkeanimaation Heikko-peikko? En tosin tarkistanut mistään housujen yms. värejä. Lapsen mielessä voi yhdistellä asioita.
Fragglit -lastenohjelmassa oli mun mielestä kamalan pelottava peikko. Ei ollut violetteja housuja mutta tosi ahdistava otus :D
Jee, kiitos! Olen miettinyt tätä Fragglit ohjelmaa ja välillä jo kuvittelin keksineesi sen☺️💕💕-79 oli synnyinvuoteni...
Se oli Jim Hensonin Muppet Shown jälkeinen luomus. Suomessa sitä esitti Mtv sunnuntaisin Huviretki -ohjelmakokonaisuudessa.
Fragglien lisäksi ohjelmassa seikkailivat Duuserit ja puhuva tunkio, jonka alla ne asuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö yksi mahdollinen selitys olisi, että "Reetan" poika oli kutsunut äitiään etunimellä kaupassa, myyjä oli kuullut sen ja ajatteli sitten olevansa hyvä asiakaspalvelija puhutellessaan asiakasta tämän etunimellä? Tai sitten "Reetan" lompakossa oli jokin kortti, josta hänen nimensä näkyi, kun Reetta otti poikansa rahat lompakostaan, ja edelleen tässä tapauksessa myyjä halusi osoittaa asiakasystävällisyyttä.
Taidat olla jonkin sortin avaruusolio? Lapset eivät puhuttele vanhempiaan etunimillä.
Vielä tuohon lastenohjelmakeskusteluun: Muistikuvia lapsuudesta-blogi on täynnä kaikkea nostalgista sälää 80- ja 90-luvuilta. En osaa linkittää puhelimella, sori 🙂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö yksi mahdollinen selitys olisi, että "Reetan" poika oli kutsunut äitiään etunimellä kaupassa, myyjä oli kuullut sen ja ajatteli sitten olevansa hyvä asiakaspalvelija puhutellessaan asiakasta tämän etunimellä? Tai sitten "Reetan" lompakossa oli jokin kortti, josta hänen nimensä näkyi, kun Reetta otti poikansa rahat lompakostaan, ja edelleen tässä tapauksessa myyjä halusi osoittaa asiakasystävällisyyttä.
Taidat olla jonkin sortin avaruusolio? Lapset eivät puhuttele vanhempiaan etunimillä.
Kyllä vaan puhuttelee. Mun lapsenlapsi 3 v käyttää isästään etunimeä. Heidän ensimmäinen lapsi ja olen kuullut parista muustakin tapauksesta missä kyseessä perheen ainut lapsi. Äiti kutsuu isää tottakai etunimellään mistä lapsi sitten napannut nimen. Aika hauska ilmiö :)
Vierailija kirjoitti:
Thyra kirjoitti:
Tässä oma mysteerini, jota niin vanhempani kuin Googlekaan eivät ole pystynyt ratkaisemaan. Ehkä täällä joku osaisi valaista asiaa?
Taustatietona siis, että pelkäsin lapsena ihan hirveästi Rölli-peikkoa. Pelkäsin vaikka mitä ukkosesta Muumien mörköön, mutta Rölli-kauhu oli ihan omaa luokkaansa. Pikku Kakkonen oli meillä kotona siksi kokonaan pannassa eikä kukaan voinut edes mainita Röllin nimeä ilman, että juoksin hysteerisenä johonkin komeroon piiloon. Samoin mökkireissut saareen kävivät hankaliksi sen jälkeen, kun asiasta tietämätön eno erehtyi arvuuttelemaan, josko Rölli asuu siellä saaressa. Jotain pelon voimakkuudesta kertonee se, että näin säännöllisesti tiettyä Rölli-painajaista vielä reilusti yli kymmenvuotiaana ja että olen vasta näin kolmenkympin kieppeillä uskaltautunut ottamaan selvää asiasta.
Mysteeriksi jutun kuitenkin tekee se, etten varsinaisesti pelännyt Allu Tuppuraisen hahmoa, vaan sitä toista Rölliä. Muistan elävästi katsoneeni 90-luvun alkupuolella ohjelmaa, jossa esiintyi violetteihin housuihin/haalariin pukeutunut pieni pyöreä peikko, jolla oli lyhyet pörröiset hiukset, perunan mallinen nenä ja ontosti tuijottavat silmät. Se asui pienessä mökissä jossain synkän metsän keskellä ja käveli kömpelösti puolelta toiselle vaappuen. Luulen, että se oli jonkin sortin nukkeanimaatio.
Mysteeristä tässä jutussa on siis se, että en ole onnistunut löytämään mitään tietoa tästä violettipukuisesta peikosta. Röllin wikipedia-sivulla ei mainita mitään nukkeanimaatiota eikä Googlen kuvahaku löydä mitään oikeannäköistä, vaikka olen kokeillut lukuisia peikko-aiheisia hakusanoja. Tiedän kuitenkin, etten ole voinut keksiä koko peikkoa itse, sillä mummolassani oli sitä esittävä noin 40 cm korkea kivinen patsas (se jouduttiin piilottamaan minun takiani, ja arvatkaa vain kuinka olin saada halvauksen, kun löysin sen yllättäen isovanhempieni kesämökin vajasta muutama vuosi sitten!). Taidekeskuksessa työskennellyt isäni on myös kertonut jutelleensa aiheesta Pikku Kakkosen tiimin kanssa kuvausten aikana ja kuulleensa, että violettipukuinen peikko olisi kadonnut ruudusta nimenomaan lukuisten valitusten takia. Mutta mitään vahvistusta tälle väitteelle en ole onnistunut löytämään. Olisin siis kovin kiitollinen, jos joku sattuisi tunnistamaan peikon tuosta kuvauksesta ja osaisi kertoa siitä jotain.
Peliohjelman Hugo-peikko tai kömpelöhkön nukkeanimaation Heikko-peikko? En tosin tarkistanut mistään housujen yms. värejä. Lapsen mielessä voi yhdistellä asioita.
Kumpikaan näistä ei valitettavasti sovi kuvaukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut muutamia hyvin erikoisia juttuja, jotka eivät selity unen ja valveen rajamailla olemisella tai päihtymyksellä. Joissain tapauksissa on ollut muita kokijoita mukana todistamassa.
Tässä pari kertomusta selittämättömistä valoilmiöistä. Viime keväänä lähdin aamuyöllä pyöräilemään töihin. Sää oli selkeä ja heti ulos tultuani huomasin taivaalla kohtisuorassa linjassa päällekkäin kaksi valoa, jotka olivat selvästi kirkkaampia ja lähempänä kuin tähdet. Ne eivät liikkuneet vaan ikään kuin leijuivat asuinalueeni yläpuolella. Tuijotin niitä pyöräillessäni ja yritin järkeillä mitä ne olivat. Kun käännyin pienemmälle tielle minun oli katsottava maahan, koska tie oli vielä osittain jäinen. Liukkaasta kohdasta selvittyäni pysähdyin etsimään niitä valoja uudestaan, mutta niitä ei enää näkynyt. Matkan varrella oli peltoaukea, jolta tähtitaivas näkyi laajasti. Sielläkin pysähdyin etsimään näitä valoja tuloksetta. Töihin päästyäni katsoin heti Ursan nettisivuilta, miten planeetat näkyivät tähtitaivaalla kyseisenä yönä, mutta mitkään planeetat eivät olleet kohtisuorassa toisiinsa nähden tuolloin, eivätkä ne olisi kadonneet taivaalta katsoessani hetkeksi muualle. Myöhemmin kävin vielä pimeällä toteamassa, etteivät läheisen tukiaseman valotkaan näy siihen kohtaan missä mysteerivalot näin.
Olen myös kotipihassa joskus jäänyt katseellani seuraamaan taivaalla liikkuvaa tähden näköistä valoa, ajatellen satelliitiksi. Se teki kuitenkin äkkiä jyrkän käännöksen ja lähti kovaa vauhtia toiseen suuntaan, kadoten näkyvistä.
Minäkin olen nähnyt noita valoja taivaalla. Liikkuvat juuri kuvailemallasi tavalla; kiemurtelevat ja saattavat tehdä isoja käännöksiä. Häviävät myös joskus yllättäen näkyvistä. Reilut 10 vuotta sitten asuin maalla, jossa tähtitaivasta oli helppo katsella. Silloin seurasin näitä valoja usein. Jäi vaivaamaan mitä ovat, koska eivät ole satelliitteja ja ovat selkeästi lähempänä maata. Kuitenkin pilvien takana.
Saatan tunnistaa itseni tästä. Soiteltiin kaverin kanssa tällaisia pilapuheluita teininä jollekin, en kyllä enää muista edes kenelle. Ehkä sinulle :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus 90-luvulla tuli lastenohjelma, jota pelkäsin ihan jumalattomasti. Haarniskaan puettu ritari oli taulussa ja kuva ei liikkunut. Lopulta kuvan ritari lähti hitaasti ja luonnottomasti liikkeelle siitä taulusta. Hyi saakeli kun vieläkin puistattaa. Muistan sen silmittömän kauhun, jota tunsin kun "ritari" lähti liikkeelle.
Voi olla että muistan osan väärin, mutta joku tuollainen se oli. Monta kertaa olen yrittänyt selvittää että mikä ihme tämä ohjelma oli, mutta ei ole selvinnyt. Luultavasti tuli Pikku Kakkosen yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on moni kertonut, kuinka tavaroita katoaa selittämättömästi. On se minullekin tuttua. Esim. tämän talven aikana minulta on kotoa kadonnut kahdet mustat toppahousut, toiset pari vuotta vanhat ja toiset tosivanhat varahousut. Eivät takuulla ole lähteneet kenenkään jalkaan huomaamatta. Pakko oli käydä ostamassa uudet kun pakkaset vaan jatkuu ja koiraa on lenkitettävä.
Ja sitten tämä yksi, jolle ilmestyy alushousut, sähköhammasharja ja sairaanhoitajan ohjeet.
Että meneekö nämä päittäin? Tavara ei katoa maailmasta, se vain vaihtaa omistajaa.
Siis jos jollekulle ilmiintyy mustat naisten toppahousut kokoa 40, ne ovat minulta peräisin!
Minulle on muuton yheydessä 2014 ilmaantunut kahdet mustat toppahousut. Toiset Icepeakin omat koossa 36, toisten merkkiä en muista, mutta miesten S-koko, molemmat siis sopivat, toiset ehkä vähän isot. Eikä mitään tietoa mistä ne ovat tulleet. Kukaan kaveri, tai silloinen eksä, ei tunnistanut omikseen. Eikä olisi ex-poikaystävälle mahtuneet. Eikä ollut eksällä toisia naisia joiden olisivat voineet olla. Olisi tunnustanut kyllä. Enkä sitä ennen omistanut mustia toppahousuja, joten eivät ole vahingossa menneet sekaisin.
Tarpeeseen kyllä tulivat, joten en valita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun serkkuni ihmetyttää minua. Lapsena hän oli erittäin kova puhumaan, hän puhui todella paljon ja kovalla äänellä silloinkin kun hänen olisi pitänyt olla hiljaa. Nykyään hän taas on erittäin hiljainen, ei suostu puhumaan kuin muutamalle ihmiselle ja muiden kanssa hän kommunikoi kirjoittamalla. En ymmärrä, että mitä hänelle on tapahtunut. Häneltä en ole asiaa kehdannut kysyä, mutta olen kuullut muilta sukulaisilta, että hänelle olisi sanottu liian monta kertaa, että hänen pitää olla hiljaa ja hän siksi päätti olla hiljaa.
Thyra kirjoitti:
Tässä oma mysteerini, jota niin vanhempani kuin Googlekaan eivät ole pystynyt ratkaisemaan. Ehkä täällä joku osaisi valaista asiaa?
Taustatietona siis, että pelkäsin lapsena ihan hirveästi Rölli-peikkoa. Pelkäsin vaikka mitä ukkosesta Muumien mörköön, mutta Rölli-kauhu oli ihan omaa luokkaansa. Pikku Kakkonen oli meillä kotona siksi kokonaan pannassa eikä kukaan voinut edes mainita Röllin nimeä ilman, että juoksin hysteerisenä johonkin komeroon piiloon. Samoin mökkireissut saareen kävivät hankaliksi sen jälkeen, kun asiasta tietämätön eno erehtyi arvuuttelemaan, josko Rölli asuu siellä saaressa. Jotain pelon voimakkuudesta kertonee se, että näin säännöllisesti tiettyä Rölli-painajaista vielä reilusti yli kymmenvuotiaana ja että olen vasta näin kolmenkympin kieppeillä uskaltautunut ottamaan selvää asiasta.
Mysteeriksi jutun kuitenkin tekee se, etten varsinaisesti pelännyt Allu Tuppuraisen hahmoa, vaan sitä toista Rölliä. Muistan elävästi katsoneeni 90-luvun alkupuolella ohjelmaa, jossa esiintyi violetteihin housuihin/haalariin pukeutunut pieni pyöreä peikko, jolla oli lyhyet pörröiset hiukset, perunan mallinen nenä ja ontosti tuijottavat silmät. Se asui pienessä mökissä jossain synkän metsän keskellä ja käveli kömpelösti puolelta toiselle vaappuen. Luulen, että se oli jonkin sortin nukkeanimaatio.
Mysteeristä tässä jutussa on siis se, että en ole onnistunut löytämään mitään tietoa tästä violettipukuisesta peikosta. Röllin wikipedia-sivulla ei mainita mitään nukkeanimaatiota eikä Googlen kuvahaku löydä mitään oikeannäköistä, vaikka olen kokeillut lukuisia peikko-aiheisia hakusanoja. Tiedän kuitenkin, etten ole voinut keksiä koko peikkoa itse, sillä mummolassani oli sitä esittävä noin 40 cm korkea kivinen patsas (se jouduttiin piilottamaan minun takiani, ja arvatkaa vain kuinka olin saada halvauksen, kun löysin sen yllättäen isovanhempieni kesämökin vajasta muutama vuosi sitten!). Taidekeskuksessa työskennellyt isäni on myös kertonut jutelleensa aiheesta Pikku Kakkosen tiimin kanssa kuvausten aikana ja kuulleensa, että violettipukuinen peikko olisi kadonnut ruudusta nimenomaan lukuisten valitusten takia. Mutta mitään vahvistusta tälle väitteelle en ole onnistunut löytämään. Olisin siis kovin kiitollinen, jos joku sattuisi tunnistamaan peikon tuosta kuvauksesta ja osaisi kertoa siitä jotain.
Muistan Pikku kakkosen näyttäneen lapsuudessani paljon juurikin näitä 70- 80-luvulta peräisin olevia nukkeanimaatioita. Tuli aina jotenkin ankea ja masentunut olo niitä katsoessa. Hahmot olivat usein kasvoiltaan ilmeettömiä, jotenkin persoonattomia ja ehkä sen takia lapselle vaikeasti lähestyttäviä. Värimaailmakin oli hämärä sen ajan tekniikasta johtuen, mutta se lisäsi omalta osaltaan sitä tiettyä alakuloisuuden tuntua.
Eräs ohjelma on jäänyt mietityttämään, muistan että se oli jonkinlainen pala-animaatio ja se näytettiin mahdollisesti pääsiäisen aikaan. Animaatiossa pimeässä huoneessa oli lapsi ja ikkuna, josta kurkisti sisään noita. Noita aukaisi ikkunan ja puhalsi sisään huoneeseen ja lensi luudallaan pois, äänet olivat jotenkin psykedeeliset. Jonkinlainen tarina ja juoni siinä oli, mutta muistikuvat ovat todella hatarat. Muistan kuitenkin miten kauhuissani olin ja anoin siskoani itkien sammuttamaan television. Näin painajaisia pitkään tästä animaatiosta enkä uskaltanut katsoa Pikku kakkosta siinä pelossa että sieltä tulisi sama ohjelma uudestaan.
Suurin osa pitää varmasti Nukkumattia ja Nalle luppakorvaa sekä muita sen ajan animaatioita ihanina mutta itselle ne aiheuttavat lähinnä kylmiä väreitä ja ahdistuneisuutta, en tiedä miksi. Ehkä niissä olevien hahmojen epäluonteva liikekin lisäsi omaa kammottavuuttaan, koska esimerkiksi piirrettyjä katsoin ongelmitta ja pidin niistä kovasti.
Tämä ei nyt varsinaisesti ollut mikään mysteeri, mutta tuli mieleen kun mainitsit tuosta animaatiosta ja millaisia tuntemuksia se sinussa herätti :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailman vanhin selitys; toinen nainen. Sorry.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisessä kodissa (60-luvun tiilinen omakotitalo) on käynyt kolme selittämätöntä, joskaan ei pelottavaa juttua. ekasta kirjoitin palstallekin silloin kun se kävi, ehkä puolitoista vuotta sitten.
1. alusvaatelaatikkooni siuntaantui uudet pikkarit, ei olleet minun vaikka samaa kokoa. Tiedän varmaksi ettei olleet minun koska niitä oli selvästi pyykännyt joku tunnollisempi kuin minä, itse en erottele valkoisia värillisistä ja mun kaikki valkeat on semmosia harmahtavia. En myöskään voi käyttää atsman takia huuhteluainetta ja nämä tuoksuivat vahvasti huuhtelu-aineelta. Vähän erikoista haistella vieraita, joskin puhtaita pöksyjä, i know. Otin käyttöön ja ovat muuten käytössä edelleen.
2. Pesukoneesta löytyi märän, pestyn pyykin seasta sähköhammasharja, siis ei semmonen vaihtopää vaan se ite suristin . Just samanlainen kun meillä on, nyt on vaan tuplana. Ei mitään hajua mistä se on voinut sinne tupsahtaa. Käyn taskut yleensä tarkasti läpi ettei muksuilla oo nenäliinoja tms. taskussa jotka sitten muhjuuntuu pyykkiin kiinni, mutta siellä se hammasharja vaan nökötti.
3. eteisen lipaston ( semmonen mihin lasketaan käsistä avaimet sun muut sisään tullessa)päälle tupsahti paksu nivaska paperia muovitaskussa. Olivat keuhkopleuran käyttöohjeet hoitajalle. yhden sivun alareunassa vielä ne tulostaneen sairaanhoitajan nimi ja päivämäärä. ihan meidän alueen sairaanhoitopiiri ja kaikkea, 6 vuotta vanhat sen mukaan. en vaan tajua mistä pirusta ne on meille tulleet. Talon aikanaan rakkennuttanut vanga rouva kyllä kuoli sairaalassa enkä tiiä mihin vaivaan, kun ei siitä kuolinpesänhoitajan kanssa puhuttu mutta jäi vaivaamaan liekkö olivat siihen liittyviä. kunpikaan meistä ei tee mitään hoitoalan töitä.
Innolla odotan mitä talo materialisoi seuraavaksi, toivon sähkövatkainta kun siitä joulun alla kärähti moottori, ja se hammasharjakin oli oikein hyvä.
Tämä on kyllä niin huono provo! Selkeästi tajuaa tyhmempikin että jos tämä olisi totta, miehelläsi olisi toinen nainen jonka alushousuja ja hammasharjaa satut nyt käyttämään -_-
Vierailija kirjoitti:
Thyra kirjoitti:
Tässä oma mysteerini, jota niin vanhempani kuin Googlekaan eivät ole pystynyt ratkaisemaan. Ehkä täällä joku osaisi valaista asiaa?
Taustatietona siis, että pelkäsin lapsena ihan hirveästi Rölli-peikkoa. Pelkäsin vaikka mitä ukkosesta Muumien mörköön, mutta Rölli-kauhu oli ihan omaa luokkaansa. Pikku Kakkonen oli meillä kotona siksi kokonaan pannassa eikä kukaan voinut edes mainita Röllin nimeä ilman, että juoksin hysteerisenä johonkin komeroon piiloon. Samoin mökkireissut saareen kävivät hankaliksi sen jälkeen, kun asiasta tietämätön eno erehtyi arvuuttelemaan, josko Rölli asuu siellä saaressa. Jotain pelon voimakkuudesta kertonee se, että näin säännöllisesti tiettyä Rölli-painajaista vielä reilusti yli kymmenvuotiaana ja että olen vasta näin kolmenkympin kieppeillä uskaltautunut ottamaan selvää asiasta.
Mysteeriksi jutun kuitenkin tekee se, etten varsinaisesti pelännyt Allu Tuppuraisen hahmoa, vaan sitä toista Rölliä. Muistan elävästi katsoneeni 90-luvun alkupuolella ohjelmaa, jossa esiintyi violetteihin housuihin/haalariin pukeutunut pieni pyöreä peikko, jolla oli lyhyet pörröiset hiukset, perunan mallinen nenä ja ontosti tuijottavat silmät. Se asui pienessä mökissä jossain synkän metsän keskellä ja käveli kömpelösti puolelta toiselle vaappuen. Luulen, että se oli jonkin sortin nukkeanimaatio.
Mysteeristä tässä jutussa on siis se, että en ole onnistunut löytämään mitään tietoa tästä violettipukuisesta peikosta. Röllin wikipedia-sivulla ei mainita mitään nukkeanimaatiota eikä Googlen kuvahaku löydä mitään oikeannäköistä, vaikka olen kokeillut lukuisia peikko-aiheisia hakusanoja. Tiedän kuitenkin, etten ole voinut keksiä koko peikkoa itse, sillä mummolassani oli sitä esittävä noin 40 cm korkea kivinen patsas (se jouduttiin piilottamaan minun takiani, ja arvatkaa vain kuinka olin saada halvauksen, kun löysin sen yllättäen isovanhempieni kesämökin vajasta muutama vuosi sitten!). Taidekeskuksessa työskennellyt isäni on myös kertonut jutelleensa aiheesta Pikku Kakkosen tiimin kanssa kuvausten aikana ja kuulleensa, että violettipukuinen peikko olisi kadonnut ruudusta nimenomaan lukuisten valitusten takia. Mutta mitään vahvistusta tälle väitteelle en ole onnistunut löytämään. Olisin siis kovin kiitollinen, jos joku sattuisi tunnistamaan peikon tuosta kuvauksesta ja osaisi kertoa siitä jotain.
Muistan Pikku kakkosen näyttäneen lapsuudessani paljon juurikin näitä 70- 80-luvulta peräisin olevia nukkeanimaatioita. Tuli aina jotenkin ankea ja masentunut olo niitä katsoessa. Hahmot olivat usein kasvoiltaan ilmeettömiä, jotenkin persoonattomia ja ehkä sen takia lapselle vaikeasti lähestyttäviä. Värimaailmakin oli hämärä sen ajan tekniikasta johtuen, mutta se lisäsi omalta osaltaan sitä tiettyä alakuloisuuden tuntua.
Eräs ohjelma on jäänyt mietityttämään, muistan että se oli jonkinlainen pala-animaatio ja se näytettiin mahdollisesti pääsiäisen aikaan. Animaatiossa pimeässä huoneessa oli lapsi ja ikkuna, josta kurkisti sisään noita. Noita aukaisi ikkunan ja puhalsi sisään huoneeseen ja lensi luudallaan pois, äänet olivat jotenkin psykedeeliset. Jonkinlainen tarina ja juoni siinä oli, mutta muistikuvat ovat todella hatarat. Muistan kuitenkin miten kauhuissani olin ja anoin siskoani itkien sammuttamaan television. Näin painajaisia pitkään tästä animaatiosta enkä uskaltanut katsoa Pikku kakkosta siinä pelossa että sieltä tulisi sama ohjelma uudestaan.
Suurin osa pitää varmasti Nukkumattia ja Nalle luppakorvaa sekä muita sen ajan animaatioita ihanina mutta itselle ne aiheuttavat lähinnä kylmiä väreitä ja ahdistuneisuutta, en tiedä miksi. Ehkä niissä olevien hahmojen epäluonteva liikekin lisäsi omaa kammottavuuttaan, koska esimerkiksi piirrettyjä katsoin ongelmitta ja pidin niistä kovasti.
Tämä ei nyt varsinaisesti ollut mikään mysteeri, mutta tuli mieleen kun mainitsit tuosta animaatiosta ja millaisia tuntemuksia se sinussa herätti :D
Mies koetti näyttää lapsellemme HeikkoPeikkoa, mutta poika pelkäsi. Ja pakko minustakin myöntää, että niifen hahmojen naamat ja luonnoton liikehdintä olivat karmivia. Minä en siis katsellut kys. ohjelmaa lapsena, olen miestä nuorempi. Luppakorvan muistan, mutta mielestäni se ei ollut pelottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä ei ole selittämätön juttu eikä vaivaa mutta haluan kertoa tässä kun fanitan tätä ketjua. Olisko tämä nyt vaikka minun ”erikoisuuteni”. :) Minulla on monta lasta joista tyttöjä kolme. Ja kaikki tyttöni syntyivät sunnuntaina. Mutta voisi myös sanoa että ”päätin” synnyttää heidät sunnuntaina. Ensimmäisen tytön kohdalla laadimme naapurin kanssa leikkimielisen synnytyssuunnitelman, jonka mukaan esikoisen hoito naapurissa hoituisi sujuvasti. Kun lapsen laskettu aika osui sunnuntaille, otimme sen tavoitteeksi, ja melkein kellonaikoja myöten naureskellen teimme suunnitelman. Ja kuinka ollakaan, kun laskettu päivä koitti, suunnitelmamme eteni prikulleen, supistukset alkoivat aamulla herättyä, esikoinen toimitettiin hoitoon ja tyttö syntyi ennen puolta päivää.
Tähän liittyy myös se että olen ”tiennyt” aina, kumpaa sukupuolta odotan, vaikkemme sitä kysyneet ultrissa.
Kun taas tiesin odottavani tyttöä, ja laskettu aika oli sunnuntaina, taaskin kieli poskessa tuumimme että sunnuntai olisi hyvä päivä synnyttää. Lauantaina veimme isommat jo varuiksi hoitoon. Ja, taas kun heräsimme lasketun päivän aamuun, supistukset alkoivat ja pääsimme synnytyspuuhiin. :) Tyttö syntyi illalla.
Vielä halusi yksi tyttö meille syntyä, mutta nyt laskettu päivä oli jokin tylsä arkipäivä. Jälleen tein ”suunnitelman”, jonka myös toitotin sitten julki. Kolmas tyttö ei syntyisi laskettuna päivänä vaan sitä seuraavana sunnuntaina, joka sattui olemaan eräs yleinen juhlapäivä. En tiedä epäilikö kukaan minun ”suunnitelmaani”, mutta itse en yllättynyt kun pian kellon viisarien käännyttyä sunnuntain puolelle alkoivat supistukset ja aamuvarhain saimme laittaa juhlapyhätoivotuksia ihmisille synnytyssalista tyttö kainalossa. :)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli pienestä asti hyvä ystävä ja vanhempana emme nähneet, mutta pidimme kuitenkin yhteyttä koneiden välityksellä. Yhtenä aamuna sain kuitenkin tietää että tämä kyseinen henkilö on ollut kuollut jo pari vuotta sitten. Mietin edelleen kuka esitti ystävääni ja tiesi kaikki yksityiskohdat ja salaisuutemme.
Koneiden välityksellä? Jos tarkoitat että soittelitte puhelimilla toisillenne tai juttelitte netissä, niin tuo on outo tapa ilmaista asia.
Vierailija kirjoitti:
Minun serkkuni ihmetyttää minua. Lapsena hän oli erittäin kova puhumaan, hän puhui todella paljon ja kovalla äänellä silloinkin kun hänen olisi pitänyt olla hiljaa. Nykyään hän taas on erittäin hiljainen, ei suostu puhumaan kuin muutamalle ihmiselle ja muiden kanssa hän kommunikoi kirjoittamalla. En ymmärrä, että mitä hänelle on tapahtunut. Häneltä en ole asiaa kehdannut kysyä, mutta olen kuullut muilta sukulaisilta, että hänelle olisi sanottu liian monta kertaa, että hänen pitää olla hiljaa ja hän siksi päätti olla hiljaa.
Paljon mahdollista. Minulle äiti aina huusi että ole hiljaa (vaikka olisin jotain normaalia juttua kysynyt). En siis koskaan ollut mikään koko ajan äänessä oleva. Mutta kun sitä tarpeeksi kauan kuuli sitä käskyä, niin oli paljon helpompi olla hiljaa ja huomaamaton.
Vierailija kirjoitti:
Muistan Pikku kakkosen näyttäneen lapsuudessani paljon juurikin näitä 70- 80-luvulta peräisin olevia nukkeanimaatioita. Tuli aina jotenkin ankea ja masentunut olo niitä katsoessa. Hahmot olivat usein kasvoiltaan ilmeettömiä, jotenkin persoonattomia ja ehkä sen takia lapselle vaikeasti lähestyttäviä. Värimaailmakin oli hämärä sen ajan tekniikasta johtuen, mutta se lisäsi omalta osaltaan sitä tiettyä alakuloisuuden tuntua.
Eräs ohjelma on jäänyt mietityttämään, muistan että se oli jonkinlainen pala-animaatio ja se näytettiin mahdollisesti pääsiäisen aikaan. Animaatiossa pimeässä huoneessa oli lapsi ja ikkuna, josta kurkisti sisään noita. Noita aukaisi ikkunan ja puhalsi sisään huoneeseen ja lensi luudallaan pois, äänet olivat jotenkin psykedeeliset. Jonkinlainen tarina ja juoni siinä oli, mutta muistikuvat ovat todella hatarat. Muistan kuitenkin miten kauhuissani olin ja anoin siskoani itkien sammuttamaan television. Näin painajaisia pitkään tästä animaatiosta enkä uskaltanut katsoa Pikku kakkosta siinä pelossa että sieltä tulisi sama ohjelma uudestaan.
Suurin osa pitää varmasti Nukkumattia ja Nalle luppakorvaa sekä muita sen ajan animaatioita ihanina mutta itselle ne aiheuttavat lähinnä kylmiä väreitä ja ahdistuneisuutta, en tiedä miksi. Ehkä niissä olevien hahmojen epäluonteva liikekin lisäsi omaa kammottavuuttaan, koska esimerkiksi piirrettyjä katsoin ongelmitta ja pidin niistä kovasti.
Tämä ei nyt varsinaisesti ollut mikään mysteeri, mutta tuli mieleen kun mainitsit tuosta animaatiosta ja millaisia tuntemuksia se sinussa herätti :D
Olikohan tuo pääsiäisanimaatio mahdollisesti Mimosa Mämmikourasta kertova? Muistutti tyyliltään pikku-kakkosen "varokaa heikkoa jäätä" -animaatiota, koska on saman taiteilijan eli Camilla Mickwitzin käsialaa. Tässä kuva mimosa -kirjasta. https://www.google.com/search?q=mimosa+mämmikoura+animaatio+pääsiäinen&client=ms-android-huawei&hl=en-US&prmd=imvn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwi34ejRitrgAhXJb5oKHXhDBngQ_AUIESgB&cshid=1551207647245&biw=360&bih=524#imgrc=4wW-z_YveJPSdM&imgdii=4M5G0pYDvXOMbM
Itse muistan lapsena pitäneeni kovasti mimosa mämmikoura -kirjoista, ja näin vanhempana vielä enemmän arvostan niiden omintakeista tyyliä, mutta ymmärrän myös että ne voivat lapselle näyttää tosi karmiville, ihan niinkuin se "varokaa heikkoa jäätä" -animaatiokin :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin juoksulenkillä hiljaisella metsätiellä, lähellä ei ollut muuta taloja kuin autiotalo jossa kuulemma oli tapahtunut kamaluuksia ja kummitteli mutta niinhän monista autiotaloista väitetään! Normaalisti minulla on musiikit korvilla, mutta kuulokkeiden sanottua itsensä irti jouduin tyytymään luonnon ääniin. Olin sen autiotalon kohdilla, katto näkyi puiden takaa kun samassa aloin kuulla takaani kovia, tömiseviä juoksuaskeleita jotka eivät ollet omien askelteni kaiku sillä kuulin ne ensimmäistä kertaa. Vaikka juoksinkin yleensä musiikit korvilla, tiesin etteivät askeleeni kaikuneet tuolla tavoin vaan joku seurasi minua. Ongelma oli vain se, etten nähnyt ketään. Nopeutin vauhtia ja askeleet nopeutuvat myös. Samassa kuulin myös toisen äänen, auton äänen ja kohta mieheni pysähtyi vierelleni "Siinähän sä! Tuletko meidän kanssa käymään kaupungissa?" Normaalisti olisin sanonut ei, en yleensä jätä lenkkiä kesken ja olin ihan hikinenkin mutta askeleet takanani olivat hermostuttaneet minut niin, että vastasin myöntyvästi ja hyppäsin kyytiin.
Myöhemmin koetin testata olisinko sittenkin voinut säikkyä omia askeleitani ja tein hyppyjä sekä pomppuja yrittäen saada samanlaisen raskaan töminän aikaan, turhaan.
Tien alla rumpuputki toistaa askeleet. Törmäsin itse tähän ilmiöön kun aloin tehdä juoksulenkkejä, kävellessä niin ei käynyt.
Ja kun routa on jäässä, ääni vain kovenee. Meillä tärrää koko talo, kun rekka ajaa ohi talvella...
Omia selvittämättömiä tapauksia on mm. Pihalla liikkunut asia, joka sai koiran sekä kissan sisällä sekaisin. Pihalta ei löytynyt mitään tai ketään.
Töissä vuodeosastolla edeltävänä yönä oli kuollut asiakas. Aamulla seisoskelin pitkän ikkunattoman käytävän päässä, kun näin seinälle piirtyvän liilkuvan varjon joka katosi ruumishuoneen kohdilla. Aluksi en uhrannut enempää ajatusta asialle, ajattelin varjon tulleen pihalta. Mutta myöhemmin tajusin ikkunattomuuden ja olen miettinyt oliko varjo yöllä kuolleen naisen jäljiltä...
Tai sitten itsellänikin oli takana rankka yö.
Jee, kiitos! Olen miettinyt tätä Fragglit ohjelmaa ja välillä jo kuvittelin keksineesi sen☺️💕💕-79 oli synnyinvuoteni...