Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Alku kestästä 70-luvulla keinuin alle kouluikäisenä lapsena omakotitalomme pihalla. Äiti oli kotona ja minut oltiin laitettu aamupalan jälkeen ulos leikkimään, kuten oli tapana.

Isäni oli tehnyt rengaskeinun ja hiekkalaatikon pihalle.

Keinuin ja lallatin samalla, että voi kun mulla olis uima-allas. Voi kun mulla olis uima-allas.

Tämä johtui siitä, että viisi vuotta vanhempi siskoni pääsi kavereineen uimaan rantatonttimme joelle itsenäisesti. Minä en.

Siinä kun rengaskeinussa keinuin ja lallatin niin yhtäkkiä joku näkymätön tai jotkut näkymättömät laittoivat raskaasti kätensä olkapäilleni ja vauhti pysähtyi.

Toinen kertoi hyvää ja toinen kertoi pahaa mikä liittyy uimiseen. Säikähdin ja lähdin juoksemaan kotiovelle.

Matkaa oli muutama metri, mutta kaaduin monta kertaa ennen kotiovea.

Samana päivänä isäni tuli myöhään töistä, kuten tavallista. Sanoi minulle, että saan uima-altaan. Lappoi hiekkalaatikon hiekat saaveihin ja asetteli paksun läpinäkyvän muovin hiekkalaatikkoon ja sen reunojen yli. Täytti sen vedellä ja sanoi mulle hymyillen, että no mene kokeilemaan. Voinko mennä vaikka mulla on pelkät pikkarit eikä uimahousuja. Se on sinun uima-allas, anna mennä vaan.

Samana kesänä olin hukkua, kun olin mennyt uimaan ilman lupaa sisarusten kanssa.

Vappu vähän venähtänyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alku kestästä 70-luvulla keinuin alle kouluikäisenä lapsena omakotitalomme pihalla. Äiti oli kotona ja minut oltiin laitettu aamupalan jälkeen ulos leikkimään, kuten oli tapana.

Isäni oli tehnyt rengaskeinun ja hiekkalaatikon pihalle.

Keinuin ja lallatin samalla, että voi kun mulla olis uima-allas. Voi kun mulla olis uima-allas.

Tämä johtui siitä, että viisi vuotta vanhempi siskoni pääsi kavereineen uimaan rantatonttimme joelle itsenäisesti. Minä en.

Siinä kun rengaskeinussa keinuin ja lallatin niin yhtäkkiä joku näkymätön tai jotkut näkymättömät laittoivat raskaasti kätensä olkapäilleni ja vauhti pysähtyi.

Toinen kertoi hyvää ja toinen kertoi pahaa mikä liittyy uimiseen. Säikähdin ja lähdin juoksemaan kotiovelle.

Matkaa oli muutama metri, mutta kaaduin monta kertaa ennen kotiovea.

Samana päivänä isäni tuli myöhään töistä, kuten tavallista. Sanoi minulle, että saan uima-altaan. Lappoi hiekkalaatikon hiekat saaveihin ja asetteli paksun läpinäkyvän muovin hiekkalaatikkoon ja sen reunojen yli. Täytti sen vedellä ja sanoi mulle hymyillen, että no mene kokeilemaan. Voinko mennä vaikka mulla on pelkät pikkarit eikä uimahousuja. Se on sinun uima-allas, anna mennä vaan.

Samana kesänä olin hukkua, kun olin mennyt uimaan ilman lupaa sisarusten kanssa.

Vappu vähän venähtänyt?

Kuinka niin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alku kestästä 70-luvulla keinuin alle kouluikäisenä lapsena omakotitalomme pihalla. Äiti oli kotona ja minut oltiin laitettu aamupalan jälkeen ulos leikkimään, kuten oli tapana.

Isäni oli tehnyt rengaskeinun ja hiekkalaatikon pihalle.

Keinuin ja lallatin samalla, että voi kun mulla olis uima-allas. Voi kun mulla olis uima-allas.

Tämä johtui siitä, että viisi vuotta vanhempi siskoni pääsi kavereineen uimaan rantatonttimme joelle itsenäisesti. Minä en.

Siinä kun rengaskeinussa keinuin ja lallatin niin yhtäkkiä joku näkymätön tai jotkut näkymättömät laittoivat raskaasti kätensä olkapäilleni ja vauhti pysähtyi.

Toinen kertoi hyvää ja toinen kertoi pahaa mikä liittyy uimiseen. Säikähdin ja lähdin juoksemaan kotiovelle.

Matkaa oli muutama metri, mutta kaaduin monta kertaa ennen kotiovea.

Samana päivänä isäni tuli myöhään töistä, kuten tavallista. Sanoi minulle, että saan uima-altaan. Lappoi hiekkalaatikon hiekat saaveihin ja asetteli paksun läpinäkyvän muovin hiekkalaatikkoon ja sen reunojen yli. Täytti sen vedellä ja sanoi mulle hymyillen, että no mene kokeilemaan. Voinko mennä vaikka mulla on pelkät pikkarit eikä uimahousuja. Se on sinun uima-allas, anna mennä vaan.

Samana kesänä olin hukkua, kun olin mennyt uimaan ilman lupaa sisarusten kanssa.

Vappu vähän venähtänyt?

Vappua toki silloinkin juhlittiin, mutta minä puhuin alkukesästä.

Asuin vuokralla kolmiossa. Yhdessä huoneessa paleli kokoajan vaikka siellä ei ollut kylmä. Olin suunnitellut se omaksi makuuhuoneekseni.

Ensimmäisenä yönä heräsin siihen, että sormeni nivelet olivat vääntyeet, 45 - 90 astetta. Istuin siinä sängyn reunalla ja katselin käsiä.

Unihalvauksia olen kokenut, mutta tässä tilanteessa pystyin liikkumaan.

Sen jälkeen tuo huone toimi varastona.

Mummoni mies kuoli yllättäen yöllä aivoveritulppaan, aikaisemmin oli verenpainetautia lukuunottamatta terve mies. Oli valittanut huonoa oloa ja rysähtänyt sängyn viereen lattialle. Kyseisenä yönä heräsin yhtäkkiä, ja vaistomaisesti soitin mummolleni. Oli kuulemma juuri todettu elvytys tuloksettomaksi. Mummo oli pitkään hiljaa, ja kysyi sitten mistä ihmeestä tiesin soittaa. En tänäkään päivänä osaa vastata. En usko mihinkään henkimaailman juttuihin, enkä muihinkaan foliohattuosaston tieteisiin, mutta tuo tapaus jäi kummittelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 5. tai 6. luokalla, teknisissä töissä joku toisen ryhmän oppilas käytti jotain konesahaa, eikä sitä ollut kukaan valvomassa. Ihmettelen, että minkä takia. Eikö yleensä ole niin, että 7. luokkaa alemmalla luokalla olevat eivät saa teknisissä töissä käyttää koneita missään tapauksessa? Minun luokkani ei ainakaan saanut, ja tuntui epäreilulta, että tuo mainitsemani oppilas sai käyttää. Ja kun sitä ei kukaan valvonutkaan, niin mitäs sitten, jos olisikin sattunut vahinko?

Mistä alapeukut? Ihan oikeasti tapahtui näin, vaikka tuosta kyllä on olemassa turvallisuusmääräykset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vihattu ov. kirjoitti:

Minulla on kummallinen muisto lapsuudesta. Olin päiväkodissa ja olin ehkä 5-vuotias, kun muita lapsia ruvettiin hakemaan kotiin, mutta minua ei tultu hakemaan. Lopulta olin viimeinen lapsi siellä hoitajien kanssa ja kun minua ei vain tultu hakemaan, niin hoitajat sanoivat, että heidänkin pitää päästä koteihinsa ja lähtivät pois. Sitten minä jäin sinne yksin.

Tämäkin riippuu hyvin paljon vuosikymmenestä, miten lasten hakemiset on hoidettu. Jollei tuota olisi noin omituisesti kirjoitettu ja olisi avattu hieman enemmän taustoja, kuten mitä ongelmia kotona oli, olisin helpommalla ostanut tän tarinan. Nyt tää tuntui vain selviytymistarinalta vailla todellisuuspohjaa. 

Minusta tarina oli aika uskottavasti kerrottu, mutta en vaan pidä sitä mahdollisena ainakaan Suomessa millään vuosikymmenellä. Omaa päiväkotikokemusta on 1960-luvun lopusta ja lasten osalta 1990-luvun alusta.

Jos sellainen vahinko olisi päässyt tapahtumaan, että lapsi olisi unohtunut yksin päiväkodin tiloihin, meteli olisi noussut viimeistään aamulla, kun ensimmäiseksi töihin tullut olisi hänet löytänyt.

Surullisinta tuossa tarinassa oli, että kirjoittaja kärsii edelleen lapsuutensa valemuistosta.

Noin traumaattisissa muistoissa käsittääkseni yleensä vielä todennäköisimmin menisi niin, että mieli sulkisi sen muiston piiloon.

Kun itse sain lapsen, näin hänen vauva-aikanaan usein painajaisia, miten olen jättänyt lapsen yksin kotiin nukkumaan ja lähtenyt töihin/illanviettoon. Unessa havahdun vasta kaukana kotoa, että jumalauta, eihän niin pieni pärjää vielä yksin ja lähden hädissäni kotia kohti.

Lopulta tajusin, paljonko ajatus yksin jääneestä lapsesta ahdisti ja mieleen puski paloittain muisto siitä, miten vanhempani lähti koko yöksi pois jättäen alle kouluikäiset lapsensa kotiin. Kun kysyin siskoltani, niin hän vahvisti tuon tapahtuneen + oli kuulema monia muitakin kertoja, kun meidät jätettiin pitkäksi aikaa yksin.

Ja niistä muistoista puski eniten esiin se hätäännys yksin jäämisestä, vaikka siskoni olikin kanssani. Ja niin traumaattinen muisto, että mieli kapseloi sen odottamaan aikaa, jolloin kykenisin käsittelemään sitä.

Minäkin olen nähnyt tuollaisia unia, vaikka mitään traumaa ei ole. Sen perusteella mitä olen ihmisiltä kuullut, on hyvin tavallista nähdä unia, joissa huomaa unohtaneensa lapsen lemmikin, talonrakennusprojektin tms. hoitamatta, ja yhtäkkiä iskee syyllisyys ja hätä. Syytä näihin uniin en tiedä. Ehkä aivot yrittää varmistaa ettemme jätä asioita hoitamatta?

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.

Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!

Mitä tuohon voi sanoa?

Tässä voisit huomata että joillakin ihmisillä voi olla vain jonkin asteen älyllisiä vaikeuksia ja siitä johtuen syyllistyvät tälläisiin uskottomiin tapahtumiin. Älä siis saata itseäsi kiusatuksi vaikka toinen provosoi, vaan käytä järkeä.

Täytin tuossa taannoin ekaa kertaa vuosikausiin lottokuponkia netissä. Ajattelin että laitan ite numeron ja pyydän mieheltä randomilla joka toisen numeron. Klikkasin numeron itselleni ja huikkasin toisessa huoneessa olevalle miehelleni että anna numero, hän sanoi saman numeron kuin juuri olin itse valinnut. Sama tapahtui 3 kertaa putkeen ja aina olin että eiku joku muu kun juuri valkkasin. Ajatustenlukua? Sama tosin käy äidin kanssa usein, otan puhelimen käteen ja saman tien se soi ja äiti soittaa.  Usein myös käy niin, että mieheni kysyy haluaisinko lähteä käymään paikassa x, juuri samalla hetkellä, kun mieleen juolahtaa että oispa kiva käydä siellä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 5. tai 6. luokalla, teknisissä töissä joku toisen ryhmän oppilas käytti jotain konesahaa, eikä sitä ollut kukaan valvomassa. Ihmettelen, että minkä takia. Eikö yleensä ole niin, että 7. luokkaa alemmalla luokalla olevat eivät saa teknisissä töissä käyttää koneita missään tapauksessa? Minun luokkani ei ainakaan saanut, ja tuntui epäreilulta, että tuo mainitsemani oppilas sai käyttää. Ja kun sitä ei kukaan valvonutkaan, niin mitäs sitten, jos olisikin sattunut vahinko?

Mistä alapeukut? Ihan oikeasti tapahtui näin, vaikka tuosta kyllä on olemassa turvallisuusmääräykset.

Jos opettaja tietää varmasti, että jollakulla oppilaalla on aiempaa kokemusta koneiden käytöstä ja se on onnistunut hyvin, hän voi silloin myös sallia sen, että oppilas käyttää niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alku kestästä 70-luvulla keinuin alle kouluikäisenä lapsena omakotitalomme pihalla. Äiti oli kotona ja minut oltiin laitettu aamupalan jälkeen ulos leikkimään, kuten oli tapana.

Isäni oli tehnyt rengaskeinun ja hiekkalaatikon pihalle.

Keinuin ja lallatin samalla, että voi kun mulla olis uima-allas. Voi kun mulla olis uima-allas.

Tämä johtui siitä, että viisi vuotta vanhempi siskoni pääsi kavereineen uimaan rantatonttimme joelle itsenäisesti. Minä en.

Siinä kun rengaskeinussa keinuin ja lallatin niin yhtäkkiä joku näkymätön tai jotkut näkymättömät laittoivat raskaasti kätensä olkapäilleni ja vauhti pysähtyi.

Toinen kertoi hyvää ja toinen kertoi pahaa mikä liittyy uimiseen. Säikähdin ja lähdin juoksemaan kotiovelle.

Matkaa oli muutama metri, mutta kaaduin monta kertaa ennen kotiovea.

Samana päivänä isäni tuli myöhään töistä, kuten tavallista. Sanoi minulle, että saan uima-altaan. Lappoi hiekkalaatikon hiekat saaveihin ja asetteli paksun läpinäkyvän muovin hiekkalaatikkoon ja sen reunojen yli. Täytti sen vedellä ja sanoi mulle hymyillen, että no mene kokeilemaan. Voinko mennä vaikka mulla on pelkät pikkarit eikä uimahousuja. Se on sinun uima-allas, anna mennä vaan.

Samana kesänä olin hukkua, kun olin mennyt uimaan ilman lupaa sisarusten kanssa.

Vappu vähän venähtänyt?

Kenellä?

Vuokra-asunnoissa asuneena, mieleeni on jäänyt muutama juttu.

Kylmä huone, jossa sormen nivelet vääntyilevät.

Asunto, josta alkaa metsä ja suoalue. Öisin kamalaa valitusta, jolle ei löydy selitystä.

Vierailija kirjoitti:

Olin joitakin vuosia sitten käymässä British museumissa, kun siellä tuli palohälytys. Olin juuri katselemassa näyttelyä liittyen toiseen maailmansotaan, kun kaiuttimista alkoi kuulua sellainen tööttäävä varoitusääni ja kuulutus: "this is an emergency, please leave the building using nearest exit, do not use the lifts". Luulin vielä aluksi, että se kuului jotenkin siihen näyttelyyn, koska se oli vähän pienemmässä huoneessa eikä sellaisessa hallimaisessa kuten suurin osa muista museon näyttelyistä, ja en aluksi tajunnut varoituskuulutuksen kuuluvan koko museossa.

No, se olikin oikea hälytys ja rakennus tyhjennettiin, mutta ilmeisesti mitään sen vakavampaa ei ollut kyseessä koska sisälle päästettiin uudelleen n. 20 minuutin kuluttua hälytyksestä.

Menin takaisin sisälle, ja yritin löytää tätä mielestäni kovin kiinnostavalta vaikuttanutta näyttelyä (museo on valtava, eli aika haastava tehtävä) ja kysyinkin neuvoa henkilökunnalta, missä tämä toisen maailmansodan näyttely mahtaisi olla. Sain kummaksuvan katseen, ja vastauksen, että heillä ei sellasta tällä hetkellä ole. Enkä sitä myöskään itse löytänyt.

Mihin se katosi? Eikö tämä henkilökunnan jäsen vain tiennyt näyttelystä? Oliko näyttelyhuone jossakin neljännessä ulottuvuudessa mihin hyppäsin jostain madonreiästä? :D

Muistan hyvin elävästi sitä katselleeni, liittyi muistaakseni sukellusveneisiin ja muuhun sotakalustoon. Hassu tapaus, joka on jäänyt mietityttämään pitkäksi aikaa!

Noin isossa museossa voi olla jotain, josta kaikki eivät tiedä. Pitäisi, tietysti, mutta ainahan on tietokatkoja. Olen itse lähes hävittänyt itseni ja tavarani menemällä Tallinnassa väärään uimahallin pukuhuoneeseen, josta henkilökunta ei ollut tietävinään.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen asunut tässä kämpässä kesästä 2010. Aina välillä yläkerrasta on kuulunut askeleita, erinäisiin vuorokaudenaikoihin, yleensä tosi iltaisin, ja alkuun mietin että kuuluvat vaan paremmin illalla kun muu talo hiljenee enkä niinkään ole maindannut. Paitsi kerran joskus viime syksynä vai keväänä, kun niitä kuuntelin, ja tajusin että asun ylimmässä kerroksessa, mulla ei ole yläkerran naapureita, eikä noihin aikoihin mikään huoltomieskään täällä kulje. Kun tajusin tämän, ei askeleitakaan ole enää kuulunut.

Muutenkin täällä tapahtuu välillä outoja juttuja. Asiat katoilee tai vaihtaa paikkaa, välillä tuntuu että tää koko kämppä on yksi madonreikä. En esimerkiksi tänä aamuna löytänyt farkkujani mistään, vaikka ne oli olleet mulla maanantaina päällä. Tyyppi ei oo pahantahtoinen, eikä alun jälkeen muuten kuin tavarameiningillä oo antanut itsestään kuulua, tai sitten oon vaan tottunut kolinoihin. Leikkisästi puhunkin Louhelan Poltergeististä ja asunnossa asunut eksänikin oppi nopeasti pistämään omituisuudet sen piikkiin sen kummemmin ihmettelemättä. Mutta sitä en kyllä mitenkään käsitä, miten yksi iso maalitonkka (ehkä 30 l, niitä korkeita kuitenkin), hävisi kun muutettiin tänne ja tehtiin remppaa. Ostin kaupasta varmasti kolme tonkkaa kyseistä maalia, mutta tänne ylös niitä tuli vielä kaksi. Kävin maalikaupassakin kyselemässä että olisko yksi jäänyt tänne mutta ei, myyjä muisti saman kuin minäkin että hän nosteli kaikki kolme isäni auton takakonttiin. En vielä tänä päivänäkään tiedä mihin ja miten yksi maalipurkki katosi. 

Äitini jäi leskeksi ja löysi uuden miehen. Hän alkoi käyttää hormonivoidetta, jota ei sitten löytynytkään. Osti uuden tuubin, ja sekin hävisi.

Olisiko ollut joku mustasukkainen? ;-)

Kuulin muutama kuukausi sitten Eric Prydzin kappaleen Call on Me. Ei siinä mitään, mutta aina tuota biisiä kuunnellessa tulee sellainen tosi outo, haikea ja jopa surullinen sekä paha olo.

Tulee mieleen autoreissut siskojen kanssa niinä aikoina, kun kaikki oli paremmin. Pitkä aika niistäkin retkistä jo. Tuntuu vähän siltä, että tuota olisi silloin kuunnellut, mutta mitään oikeaa muistoa mulla ei siitä ole. Tämä jäänyt vaivaamaan.

Asuin lapsena rauhallisella ja vähän syrjäisellä okt-alueella. Oltiin lapsiporukan kaa ulkona syksyisenä iltana, pimeni, tämä oli 80-luvun alkua. Oltiin sellaisessa pienenpienessä metsikössä joka oli tien ja kahden talon välillä. Talojen valot näkyi  hyvin ja jollain taisi olla taskulamppukin. Jotain me siellä riehuttiin ja sitten yhtäkkiä nähtiin keltainen valopallo tiellä. Luulimme pyörän dynamoksi ja huudettiin hei, kuka siellä. Sitä seurasi aivan yliluonnollinen hiljaisuus. Lähettiin jouksuun valopallon perään ja se poikkesi tieltä sittemmin isompaan metsään, siinä oli sellainen kärrytie mutta se poikkesi siitäkin umpimetsään kovaa vauhtia, ääneti. 

Mentiin kertomaan yhden äidille niin se oli ihan että höp-höpö. Jotenkin oltiin sokaistuneet pimeydessä taskulampusta ja pihavaloista. Mentiin vielä seuraavana päivänä katsomaan siihen metsään mihin katosi olsiko jättänyt jälkeä. EI. Joku pallosalama-mysteeri.

Meillekin soitti 80-luvulla joku "läähättäjä" eikä siinä mitään niin kummaa ollut, kun se oli kovin yleistä lankapuhelimien ja puhelinluetteloiden aikaan. Mutta tämä homma äityikin kummaksi, sillä se soitti aina vaan iltapäivisin kun tiesi meidän olevan himassa ja lopulta ei läähättänyt tai sanonut mitään. Jätti vain luurin auki. Kerran testasin niin se oli jotain tunnin siinä. Jotain ihan pientä kuului vaan. menin siis välillä pois enkä itse sanonut mitään.  Sitten se vain loppui jatkuttuaan muutaman vuoden.  Ei selvinnyt kuka se oli mutta taisi tietää mihin aikaan soittaa. Se oli myös outoa, että jos veljeni oli joskus iltapäivällä kotona ja minä en niin ei kuulemma niin usein soittanut. Tän perusteella voisin nyt jälkikäteen ajatella että se oli joku opettaja. Tiesi koska pääsen koulusta ja kauanko kestää mennä kotiin. Ties mitä hulluja niitä on ollut. Lukkareiden ja puhelinluettelon kanssa kauheet systeemit....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muistan ehdottoman varmasti lukeneeni, että Josef Fritzl olisi tehnyt itsemurhan tutkintavankeuden aikana. Nyt samaa uutista ei löydy mistään, ja viestimet kertovat hänen olevan lusimassa edelleen. Muistan miten harmitti, että eikö se kakkaläjä jäänytkään kärsimään tuomiotaan.

Minä taas olen varma, että olen lukenut isot lööppiotsikot Michael Schumacherin kuolemasta sen onnettomuutensa jälkeen. Hämmästyin kun pitkästä aikaa uutisoitiin ko. miehestä ja sain lukea hänen olevan elossa.

Mandela-efekti 👍

Muistan lukeneeni otsikoita siitä, että Waltteri Torikka tuli ulos kaapista. Kerran joku kaverini puhui jostain Torikan konsertista ja mietti että onkohan hänellä tyttöystävää, johon sanoin että sehän tuli kaapista tässä joku aika sitten. Oikeasti mitään kaapista tuloa ei ollut tapahtunut, vaan olin kuvitellut kaiken. 😄

Hullua, minustakin hän on julistettu tai julistautunut gayksi. Samoin Antti Tuisku.

Voisko tämä liittyä siihen, että molemmista on puhuttu homona kommenteissa ja keskusteluapalstoilla? Etenkin Tuiskusta. Mikä sitten on saanut sen mielikuvan, että henkilö on suoraan tullut kaapista ulos. Molempien kohdalla on vihjailtu lehtien toimesta, mutta kumpikaan ei puhu. 

Mieheni kävi edelliskesänä Provinssirockissa, ja Tuisku oli keikallaan puhunut kaapista tulostaan. Sen takia juttu onkin omituinen, koska siihen aikaan hän puhui siitä muuallakin.

Monilla keikoilla kesästä syksyyn käytti sitä spiikkiä missä kyseli onko yleisökin ollut kaapissa. Pitäen tauon ja viittaavan hänen musiikkinsa kuunteluun. Tarkoituksellista provosointia homoudella ja vihjailua. 

Pinkit vaatteet ja hanuri, ei vähän homoa, ei?

Entä sitten? Ihan sama, vaikka koko suomi pitäisi Antti Tuiskua automaattisesti homona. Se ei silti oikeuta muita ihmisiä sanomaan faktana muille, että Tuisku on homo. Vasta sitten kun on itse julkisesti asian suoraan sanonut. 

Asialla ei ole väliä, mutta imago on selvästi rakennettu niin että toinen jalka (ja enemmän) on ulkona kaapista, kunhan artisti vain itse tekee viimeisen siirron.

Ihme juttu kirjoitti:

Muistan kuinka olin ehkä noin 10-11 vuotiaana vanhempieni kanssa kesämökillä, kun sinne tuli yllättäen eräs koulussa kanssani samalla luokalla oleva poika vanhempiensa kanssa, mikä ihmetytti minua kovasti koska he eivät olleet meille mitään sukua eivätkä myöskään olleet meidän tuttaviamme. Tämä poika oli yksi minua koulussa kiusanneista oppilaista. Muistan, kuinka aikuiset olivat ulkona ja minä tämän pojan kanssa sisällä mökillä istumassa pöydän vastakkaisilla puolilla ja siinä pöydällä oli joku kirja jota olin siihen aikaan lukemassa. Tämä poika oli todella ystävällinen minulle siellä mökissä, oli aidon kiinnostunut minusta, kaikesta mistä pidin ja esimerkiksi siitä kirjasta ja vaikutti, että hän halusi ystävystyä kanssani. Muistaakseni hän jopa pyysi anteeksi kiusaamista, lupasi että ei jatka sitä, lupasi olla ystäväni koulussa ja puolustaa minua jatkossa koulussa kun muut kiusaajani tulevat kiusaavat minua.

Sitten kun koulu taas loman jälkeen jatkui, niin siellä meno jatkui entisellään. En ollut nähnyt tätä kiusaajaa sen jälkeen loman aikana mutta heti koulun alettua hän ja muut kiusaajat jatkoivat kiusaamista kuin mitään ei olisi tapahtunut ja sitä kiusaamista jatkui peruskoulun loppuun asti sillä useimmat näistä kiusaajista olivat kanssani samassa koulussa koko peruskoulun ajan. Koulu oli siis melko pieni koulu, jossa oli sekä ala-aste että yläaste yhdessä.

Minua todella häiritsee tämä muisto. Olen puhunut siitä vanhempieni kanssa ja näyttänyt kyseisen pojan kuvan luokkakuvasta, mutta he sanoivat, että kyseinen poika ei olisi koskaan käynyt mökillä ja kun kysyin, että olisiko ollut mahdollista, että hän olisi kertonut vanhemmilleen kiusanneensa minua haluten pyytää minulta anteeksi, vanhemmat olisivat saaneet yhteyden minun vanhempiini ja tapaaminen olisi sovittu mökille, mutta minulle sanottiin, että sellaista ei ole tapahtunut. Tämä on jotenkin kummallinen ja melko hämärä muisto, mutta jotenkin olen varma, että se olisi tapahtunut. Jotenkin minun on vaikea kuvitella, että olisin nähnyt tästä unta, koska yleensä muistan, että mikä muisto on oikea muisto ja mikä taas on uni, jotka luulen muistoksi. Kaiken lisäksi muistan sen, että mikä kirja se oli mitä luin silloin ja mistä hän oli kiinnostunut ja kun luin vähän aikaa sitten päiväkirjaa jota pidin sinä kesänä kun täytin 11, niin olen kirjoittanut sinne, että sain sen kirjan luettua, päiväkirjassa oli siis sen kirjan nimi jota luin silloin.

Olisiko sinulla voinut sekoittua kaksi eri muistoa? Itselleni on todistettavasti pari kertaa käynyt niin. Ehkä tuo kiusaajapoika on tullut sinulle juttelemaan esim. koulun kirjastossa juuri ennen kesälomien alkua, ja olette siellä istuneet muistamallasi tavoin pöydän vastakkaisilla puolilla. Kesämökillenne taas on tullut yllättäen joku muu sinulle vieras perhe, esim. vanhempiesi nuoruudentuttuja, ja myös tässä perheessä on ollut sinun ikäisesi poika.

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsena rauhallisella ja vähän syrjäisellä okt-alueella. Oltiin lapsiporukan kaa ulkona syksyisenä iltana, pimeni, tämä oli 80-luvun alkua. Oltiin sellaisessa pienenpienessä metsikössä joka oli tien ja kahden talon välillä. Talojen valot näkyi  hyvin ja jollain taisi olla taskulamppukin. Jotain me siellä riehuttiin ja sitten yhtäkkiä nähtiin keltainen valopallo tiellä. Luulimme pyörän dynamoksi ja huudettiin hei, kuka siellä. Sitä seurasi aivan yliluonnollinen hiljaisuus. Lähettiin jouksuun valopallon perään ja se poikkesi tieltä sittemmin isompaan metsään, siinä oli sellainen kärrytie mutta se poikkesi siitäkin umpimetsään kovaa vauhtia, ääneti. 

Mentiin kertomaan yhden äidille niin se oli ihan että höp-höpö. Jotenkin oltiin sokaistuneet pimeydessä taskulampusta ja pihavaloista. Mentiin vielä seuraavana päivänä katsomaan siihen metsään mihin katosi olsiko jättänyt jälkeä. EI. Joku pallosalama-mysteeri.

Meillekin soitti 80-luvulla joku "läähättäjä" eikä siinä mitään niin kummaa ollut, kun se oli kovin yleistä lankapuhelimien ja puhelinluetteloiden aikaan. Mutta tämä homma äityikin kummaksi, sillä se soitti aina vaan iltapäivisin kun tiesi meidän olevan himassa ja lopulta ei läähättänyt tai sanonut mitään. Jätti vain luurin auki. Kerran testasin niin se oli jotain tunnin siinä. Jotain ihan pientä kuului vaan. menin siis välillä pois enkä itse sanonut mitään.  Sitten se vain loppui jatkuttuaan muutaman vuoden.  Ei selvinnyt kuka se oli mutta taisi tietää mihin aikaan soittaa. Se oli myös outoa, että jos veljeni oli joskus iltapäivällä kotona ja minä en niin ei kuulemma niin usein soittanut. Tän perusteella voisin nyt jälkikäteen ajatella että se oli joku opettaja. Tiesi koska pääsen koulusta ja kauanko kestää mennä kotiin. Ties mitä hulluja niitä on ollut. Lukkareiden ja puhelinluettelon kanssa kauheet systeemit....

Ennemmin veikkaisin jotain luokkakaveria, joka on ollut sinuun ihastunut.

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoli yllättävään ja nopeaan sairauteen muutama vuosi sitten maaliskuussa. Olimme todella läheisiä ja kaipaan edelleenkin äitiäni todella paljon. Olimme hankkineet kesäpaikan mieheni kanssa äitini kuolinvuotta edeltävänä keväänä ja vietimme siellä paljon aikaa kolmisin äitini kuolemaan saakka. Paikka sijaitsee saaristossa ja on aika karukin, mutta kaunis. Ensimmäisen kesän aikana perustimme äitini kanssa pienen kasvimaan kesäpaikallemme, mutta mitään kukkia emme sinne istuttaneet, eikä kesäkodissamme kasvanut juuri mitään kukkia luonnostaan. Kun äitini sitten kuoli noin 2 vuotta kesäkodin hankinnan jälkeen, olin surun murtama. Menimme äidin hautajaisten jälkeen kesäpaikallemme ja siirsin äidin oranssit kumpparit pois portaiden vierestä. Seuraavan kerran kun menimme kesäpaikalle n. 2 viikkoa myöhemmin, äidin saappaiden kohdalla kasvoi oransseja krookuksia, aivan saman värisiä kuin äidin kumpparit! Ihmettelimme tätä kovasti ja kysyimme myös paikan meille myyneeltä vanhalta mieheltä onko siellä ollut krookuksia ennen, vaikka meidän aikana niitä ei ollut ollut. Ei ole, hän vastasi ja hän kyllä muistaisi jos olisi ollut. Äitikään ei niitä sinne istuttanut, emmekä me, ei vaan ole mahdollista, että joku meistä olisi ne kukkasipulit maahan laittanut niin ettei sitä olisi huomattu. Joka kevät sittemmin portaiden vierelle nousee oransseja krookuksia, vain siihen kohtaan mihin äitini aina laittoi kumpparinsa. Joku selityshän tälle tietenkin on, mutta haluan ajatella, että äiti sieltä jostain lähettää meille keväisin terveisiä kumppareidensa värisin kukkasin.

Itkin luettuani tämän.