Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven, tai miten se nyt meni, mutta kuitenkin!

että olisipas minunkin elämäni niin helppoa, että voisin stressata jonkun toisen alapään karvattomuudesta/karvallisuudesta tai siitä että naapurissa asuu lihava/laiha äiti, joka toimii näin tai näin, eikä näin kun minä.

No ehkä jonain päivänä, minullakin on siihen aikaa/voimia, mutta olenko silloin onnellisempi, kuin nyt?

Vierailija:

Ettekö te voi lakata tuota loputonta toisten tuomitsemista?! Mikä saa ihmisen tuntemaan niin suurta tarvetta olla koko ajan esittämässä omia mielipiteitään toisten asioista, joista ei välttämättä tosiaankaan tiedä mitään. Tätä esiintyy tällä palstallakin koko ajan, tuoreimpana esimerkkinä keskustelu äidistä, jolla lapsia usean eri miehen kanssa, jossa nämä Ah-Niin-Helvetin-Nuhteettomat ilmoittavat vakaana mielipiteenään, kuinka sairaita ovat ihmiset, jotka eivät tee niinkuin he itse tekevät.

Pistää niin vihaksi tuollainen hymistely ja tärkeilevä itsekorostus.

Naiset, jospa pidettäisiin enemmän yhtä tässä maailmassa, jossa meidän sukupuolella ei muutenkaan ole helpot oltavat. Miten hemmetissä mikään ikinä paranee, kun me revimme toisiamme kappaleiksi naurettavista syistä, joihin lukeutuu imetys, synnytystapa, seksikumppanien lukumäärä jne, jne.

Älkää viitsikö olla niin kanoja, that' s all.

T: Hyvin sovinnaisesti elävä, mutta suvaitsevainen nainen ja äiti

Minä ainakin olen tullut siihen tulokseen, että nämä suurimpaan ääneen tuomitsevat ovat niitä omassa elämässään kaikkein onnettomimpia. Jotenkinhan sitä omaa oloaan täytyy yrittää parantaa, ja mikäpä olisikaan parempi keino kuin naapurinsiskonkumminkaiman eri-isäiset lapset. Tai sen tutuntutuntutun pulloruokinta.

Täytyy vain toivioa, että tuomitsijat itse joutuvat tilanteeseen, jonka jälkeen naisten välinen solidaarisuus saa uuden merkityksen.