En ole osannut nauttia jouluista sen jälkeen, kun isoveljeni kuoli viikko ennen joulua vuonna 1993.

Isoveli oli silloin 14-vuotias ja hän oli lähdössä isän kanssa kauppaan, minä satuin katsomaan silloin ikkunasta ulos äidin ja 5-vuotiaan veljen kanssa. Näimme kun isä peruutti autoa ja veli seisoi pihassa ja veli yritti väistää peruuttavaa autoa, mutta ei ehtinyt tarpeeksi nopeasti paikalta pois vaan isä ajoi autolla veljen päältä ja auton takapyörä meni suoraan veljen pään yli. Se oli elämäni hirvein hetki, vaikka en muista sitä itse kunnolla. Minulle on kerrottu, että en kuitenkaan pystynyt nukahtamaan kunnolla moneen kuukauteen ja vasta joskus keväällä lakkasin heräämästä itkien painajaisiini. Muistan vain äidin hirvittävän kauhunhuudon ja sen kun veli pissasi housuun, minä lähdin juoksemaan pois paikalta, mutta liukastuin pissaan, kaaduin ja löin pääni lattiaan sillä seurauksella, että sain aivotärähdyksen ja jouduin sairaalaan. Jouduin olemaan joulun yli sairaalassa, mutta pahiten kärsi äiti, hän joutui psykiatriseen sairaalaan ja pääsi sieltä vasta kesällä kotiin voimakkaiden rauhoittavien lääkkeiden turvin. Isä ei joutunut vankilaan, mutta hän teki itsemurhan 4 vuotta tapauksen jälkeen ja sen jälkeen meidät sisarukset sijoitettiin lastenkoteihin, paitsi vanhin veli joka oli tapahtumahetkellä 15-vuotias oli silloin jo vankilassa. Kaikkein kauheinta oli ehkä se, että minä täytin tuolloin 3 ja isä oli lähdössä veljen kanssa ostamaan eräitä tiettyjä karkkeja kaupasta, joita välttämättä halusin syödä juuri silloin syntymäpäivänäni.