Täytyy olla todella naiivi että uskoo ihmisten olevan pohjimmiltaan hyviä
Tällaiselle näkemykselle ei ole mitään perusteita. Ihmisellä on kyky hyvään ja pahaan, mutta ei ole mitään perustetta uskoa, että tämä hyvyys on ihmisessä jotenkin perustavanlaatuisempaa kuin pahuus.
Kommentit (16)
Olen hyvä ihminen, jos minä olen hyvä, niin miksi joku muu olisi paha?
Täytyy olla todella kyyninen/pessimisti että uskoo ihmisten olevan pohjimmiltaan pahoja.
Te saatte vapaasti selittää, miten pohjimmiltaan hyvät ihmiset ovat saaneet aikaan niin paljon pahaa aina holokaustista Afrikan brutaaleihin sisällissotiin, Neuvostoliiton tahallisista, koordinoiduista nälänhädistä islamilaisiin valtioihin, joissa naiset ovat miesten orjia...
Vastaukseksi ei kelpaa, että nämä olivat kaikki pahoja ihmisiä, poikkeuksia, koska tässä on jo sen verran suuri joukko ihmisiä.
Menkää asumaan kadulle kuukaudeksi ja huomaatte ihmisen "hyvyyden". Olkaa turvaverkoton nuori vaikka kadulla, kappas huomaatte ihmeellisen "hyvyyden" ihmisissä.
Voitte yllättyä kun hyvinpukeutuneet setäset haluavatkin salaa ottaa jotakin, toisin kuin luulisi ihminen jaka inhimillistä apua vain jos joku näkee sen.
Suuri massa ihmisiä esittää jonkinlaista hyvyttä vain seurausten pelossa, kun kukaan ei näe ja uhri joku nimetön ei ketään ihmisen todellinen pahuus pilkahtaa.
Mikään ei vedä vertaa ihmisen itsetyytyväiselle pahuudelle jota hän viljelee laiminlyönnein, juoruilujen, itsekkyyden, lasten hädädtä piittaamattomattomana. Ihminen on itsekäs, minä minä ja kaikki minän kautta.
Yllätyn ihmisyydestä, hyvässä ja pahassa, joka päivä.
Minä perustan uskoni ihan itseeni. MINÄ ajattelen muista lähtökohtaisesti hyvää, myös itsestäni. Miksi ajattelisin muista pahaa ap, tai muiden haluavan pahaa, kun en itsekään sellainen ole? Se ei tarkoita, ettenkö tekisi pahoin jos en paremmin osaa, mutta haluan aina hyvää.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Te saatte vapaasti selittää, miten pohjimmiltaan hyvät ihmiset ovat saaneet aikaan niin paljon pahaa aina holokaustista Afrikan brutaaleihin sisällissotiin, Neuvostoliiton tahallisista, koordinoiduista nälänhädistä islamilaisiin valtioihin, joissa naiset ovat miesten orjia...
Vastaukseksi ei kelpaa, että nämä olivat kaikki pahoja ihmisiä, poikkeuksia, koska tässä on jo sen verran suuri joukko ihmisiä.
Nuo toimet ovat kauheudestaan huolimatta kuitenkin vähemmistössä autettuihin ihmisiin tai henkiin "jätettyihin" ihmisiin maapallolla, verrattuna. Mitenkään kauheuksia puolustamatta.
t.kristallikissa
Minulle pahuus on oikeastaan sitä, kun ihmisellä on paha olla, ja vielä niin, että sen ovat muut jollainlailla aiheuttaneet, tai hän kokee, että sen ovat muut aiheuttaneet. Silloin lähtee usein se kieroutunut oikeutus tehdä paha muille, jota saatetaan jopa selitttää hyvyytenä. En nyt mene sitä kansanmurhien syyksi povaamaan, jokin tällaisestä lähtöisin oleva lumipalloefekti siihenkin on mielestäni mahdollinen, mutta noin pienen ihmisen elämässä. Jos onnistutaan vähentämään ihmisen pahaa oloa, henkistä pahoinvointia, sellaista syvää, eikä mitään "mulla on tänään vähän paha olla koska" -tasoista, niin uskon sen vähentävän pahuutta maailmasta. Mutta pahaa oloakin pitäisi pystyä purkamaan, rakentavasti. Ei satuttaen muita. Ja se on usein haaste.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Tällaiselle näkemykselle ei ole mitään perusteita. Ihmisellä on kyky hyvään ja pahaan, mutta ei ole mitään perustetta uskoa, että tämä hyvyys on ihmisessä jotenkin perustavanlaatuisempaa kuin pahuus.
Väittäisin että olet väärässä ja itse taipuvainen pahaan, jolloin oletat muiden olevan samanlaisia.
Kyllä suurimmalla osalla ihmisistä on taipumus pyrkiä hyvään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaiselle näkemykselle ei ole mitään perusteita. Ihmisellä on kyky hyvään ja pahaan, mutta ei ole mitään perustetta uskoa, että tämä hyvyys on ihmisessä jotenkin perustavanlaatuisempaa kuin pahuus.
Väittäisin että olet väärässä ja itse taipuvainen pahaan, jolloin oletat muiden olevan samanlaisia.
Kyllä suurimmalla osalla ihmisistä on taipumus pyrkiä hyvään.
Niin tai ihan omana arvauksenani, jos ei "tunnista" pahaa oloa itsessään, saattaa mukamas pyrkiä pahaan, vaikkei ihminen pahaan pyri, vaan paha olo määräilee tunnistamattomana. Uskon jokaisen joka on vapaa pahoinvoinnista haluavan muille hyvää. Tämä on siis oma kokemusperäinen mielipiteeni, ei perustu mihinkään tutkimuksiin tms.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei vedä vertaa ihmisen itsetyytyväiselle pahuudelle jota hän viljelee laiminlyönnein, juoruilujen, itsekkyyden, lasten hädädtä piittaamattomattomana. Ihminen on itsekäs, minä minä ja kaikki minän kautta.
Näin juuri. Itse olen joutunut kokemaan kaikkea tuota ja pahempaakin ja saanut täälläkin vain ivaa ja muuta hävyttömyyttä niskaani kun olen yrittänyt kysyä neuvoja tai purkaa pahaa mieltäni. Nyt kun viranomaiset vielä vievät viimeisestä perusturvasta, on todella vaikea uskoa enää mihinkään tai kehenkään. Mietin juuri eilen, että enpä olisi tätä päivää uskonut näkeväni vaikkapa silloin kuin syöpää sairastavia tai sitä ennen vanhuksia hoisin. Että olenkin vain ihmisjäte, jonka päälle voi sylkeä, wau...on todella vaikea löytää kohta enää yhtään syytä jaksaa ja jatkaa, etenkään minkään sortin kunnon kansalaisena...viranomaiset saa varastaa, exäni tuomittu myös kavalluksesta, pormestarina rötösherra, samoin monella muulla korkealla paikalla, mutta minä, minä olen ihmisjäte kun en väkivaltaa itseäni ja lasta kohtaan pahasti masentumatta kestänyt, wau...ihmeellinen on elämä ja ihminen...
Usko äitimyyttiin on ainakin karissut totaalisesti lukiessa tätä palstaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei vedä vertaa ihmisen itsetyytyväiselle pahuudelle jota hän viljelee laiminlyönnein, juoruilujen, itsekkyyden, lasten hädädtä piittaamattomattomana. Ihminen on itsekäs, minä minä ja kaikki minän kautta.
Näin juuri. Itse olen joutunut kokemaan kaikkea tuota ja pahempaakin ja saanut täälläkin vain ivaa ja muuta hävyttömyyttä niskaani kun olen yrittänyt kysyä neuvoja tai purkaa pahaa mieltäni. Nyt kun viranomaiset vielä vievät viimeisestä perusturvasta, on todella vaikea uskoa enää mihinkään tai kehenkään. Mietin juuri eilen, että enpä olisi tätä päivää uskonut näkeväni vaikkapa silloin kuin syöpää sairastavia tai sitä ennen vanhuksia hoisin. Että olenkin vain ihmisjäte, jonka päälle voi sylkeä, wau...on todella vaikea löytää kohta enää yhtään syytä jaksaa ja jatkaa, etenkään minkään sortin kunnon kansalaisena...viranomaiset saa varastaa, exäni tuomittu myös kavalluksesta, pormestarina rötösherra, samoin monella muulla korkealla paikalla, mutta minä, minä olen ihmisjäte kun en väkivaltaa itseäni ja lasta kohtaan pahasti masentumatta kestänyt, wau...ihmeellinen on elämä ja ihminen...
Niin ja pyhimys en toki ole, mutta sellaista normaalia kohtelua olen jotenkin automaattisesti olettanut ja toivonut saavani. Mutta että loputonta pilkkaa ja ivaa...sitä en kyllä odottanut. Että ei, ihminen ei todellakaan ole pohjimmiltaan hyvä, ei sinne päinkään.
Iva ja pilkka loppujenlopuksi kertovat toisten pahasta olosta. Ihmisellä on paha olla, ja sitä puretaan itsestä ulos. Väärinhän se on. Mutta jos ihminen ei enää usko ihmisessä olevaan pohjimmaiseen hyvään, niin miten siihen voi uskoa itsessäänkään? Myykö ns. sielunsa paholaiselle?
t.kristallikissa
No jaa, riippuu vähän siitä miten tuollaiseen ajatukseen on päätynyt. En minäkään usko, että on mahdollista selvittää yleispätevää ihmisluontoa, mutta minä valitsen uskoa ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää.