Jos tarvitsisit villasukkia, niin mikä olisi mielestäsi sopiva hinta käsintehdyistä sukkalangasta kudotuista?
Kommentit (85)
Kyllähän nämä keskustelut hahmottavat hyvin, kuinka vähässä arvossa käsitöitä todellisuudessa pidetään, ja kuinka kannattava liikeidea on esimerkiksi valmistaa itse tehtyjä käsitöitä myyntiin. Villasukat ovat aivan oivallinen esimerkki: kukaan ei ole valmis maksamaan vaivalloisista ja laadukkaista villasukista kuin korkeintaan pari-kolmekymppiä, joka sekin mielletään jo hyvin avokätiseksi. Ja miksi maksaisivatkaan, kun maa on täynnään hyväsydämisiä käsityön suuria ystäviä, jotka neulovat eläkepäiviensä ratoksi huomattavan taidokkaita ja kauniita villasukkapareja ilmaiseksi, tai sitten paikalliseen sekatavaramyymälään hinnaksi jotakin viiden ja viidentoista euron välillä. Ja sama näin vaateteollisuudessa hyvänsä: aina näissä keskusteluissa löytyy valtavasti käsintehtyä, suomalaista laatua arvostavia kuluttajia, mutta todellisuudessa valtaosa ostaa massatuotettuja aasian maissa nälkäpalkalla tehtyjä valmisvaatteita, ja on valmis satsaamaan suomalaiseen käsityölaatuun suunnilleen samalla hinnalla - mikä siis on jo lähtökohtaisesti ihan mahdotonta.
Lisään vielä, että minä elätän itseni käsitöillä ja se mitä käytän kaverille tehtäviin on pois ajasta, jonka voisin käyttää oikeisiin tilausvaatteisiin eli ihan ilmaiseksi ja pilkkahinnalla en ala kavereillekaan tekemään.
-21
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kudo sukkaparia päivässä, vaikka nopea olenkin. Ehkä jotkut ihan lyhytvartiset tai pikkulapsen sukat. Lovikat kudon, mutta niissä hyvät langat maksaa jo 10 euroa lapaspari. Jos otan 10e tekopalkkaa, niin tekee se euron tunti ja 20 lapaset. Jos haluan maksaa verot, niin pakko ottaa ainakin 20 tekopalkkaa. Eli tuo 2 euroa tunti. Jostain syystä olen ammatiltani käsityöläinen. Ehkä se on kutsumusammatti? Onneksi japanilaiset maksaa vähän paremmin.
Kukahan saa 10 eurolla ostettua 100% villalangat miesten sukkiin?
Lankamaailmasta 1,45 € 50 gramman kerä 100 % villaa ja sukkiin menee 2 kerää. Eli minä saan ainakin kun kerran kysyit.
Mitenkähän minulla menee lapasiin saman verran? Sekään ei aina riitä. Tekemäni sukat painavat taatusti enemmän kuin 100g. Ja ihan huonoinpia lankoja en viitsi käyttää. Teen mielummin vähän laadukkaampaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nämä keskustelut hahmottavat hyvin, kuinka vähässä arvossa käsitöitä todellisuudessa pidetään, ja kuinka kannattava liikeidea on esimerkiksi valmistaa itse tehtyjä käsitöitä myyntiin. Villasukat ovat aivan oivallinen esimerkki: kukaan ei ole valmis maksamaan vaivalloisista ja laadukkaista villasukista kuin korkeintaan pari-kolmekymppiä, joka sekin mielletään jo hyvin avokätiseksi. Ja miksi maksaisivatkaan, kun maa on täynnään hyväsydämisiä käsityön suuria ystäviä, jotka neulovat eläkepäiviensä ratoksi huomattavan taidokkaita ja kauniita villasukkapareja ilmaiseksi, tai sitten paikalliseen sekatavaramyymälään hinnaksi jotakin viiden ja viidentoista euron välillä. Ja sama näin vaateteollisuudessa hyvänsä: aina näissä keskusteluissa löytyy valtavasti käsintehtyä, suomalaista laatua arvostavia kuluttajia, mutta todellisuudessa valtaosa ostaa massatuotettuja aasian maissa nälkäpalkalla tehtyjä valmisvaatteita, ja on valmis satsaamaan suomalaiseen käsityölaatuun suunnilleen samalla hinnalla - mikä siis on jo lähtökohtaisesti ihan mahdotonta.
Kyllä minä arvostan mutta teenkin niitä itse. Yksinhuoltajana ei ole varaa ostaa villasukkia, lapasia eikä vaikkapa naamiaisasuja monelle lapselle käsityöläisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä, että minä elätän itseni käsitöillä ja se mitä käytän kaverille tehtäviin on pois ajasta, jonka voisin käyttää oikeisiin tilausvaatteisiin eli ihan ilmaiseksi ja pilkkahinnalla en ala kavereillekaan tekemään.
-21
Sopiiko kysyä, millaista hintahaarukkaa pidät tekemillesi käsitöille näin yleensä, ei siis pelkästään villasukista? :) Saisi vähän perspektiiviä siihen, mitä asiakas on valmis maksamaan, ja mitkä on se realistinen hinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kudo sukkaparia päivässä, vaikka nopea olenkin. Ehkä jotkut ihan lyhytvartiset tai pikkulapsen sukat. Lovikat kudon, mutta niissä hyvät langat maksaa jo 10 euroa lapaspari. Jos otan 10e tekopalkkaa, niin tekee se euron tunti ja 20 lapaset. Jos haluan maksaa verot, niin pakko ottaa ainakin 20 tekopalkkaa. Eli tuo 2 euroa tunti. Jostain syystä olen ammatiltani käsityöläinen. Ehkä se on kutsumusammatti? Onneksi japanilaiset maksaa vähän paremmin.
Kukahan saa 10 eurolla ostettua 100% villalangat miesten sukkiin?
Lankamaailmasta 1,45 € 50 gramman kerä 100 % villaa ja sukkiin menee 2 kerää. Eli minä saan ainakin kun kerran kysyit.
Tämä on hauska, koska itselläni menee postimerkkiinkin enemmän, kun lähetän tilattuja sukkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nämä keskustelut hahmottavat hyvin, kuinka vähässä arvossa käsitöitä todellisuudessa pidetään, ja kuinka kannattava liikeidea on esimerkiksi valmistaa itse tehtyjä käsitöitä myyntiin. Villasukat ovat aivan oivallinen esimerkki: kukaan ei ole valmis maksamaan vaivalloisista ja laadukkaista villasukista kuin korkeintaan pari-kolmekymppiä, joka sekin mielletään jo hyvin avokätiseksi. Ja miksi maksaisivatkaan, kun maa on täynnään hyväsydämisiä käsityön suuria ystäviä, jotka neulovat eläkepäiviensä ratoksi huomattavan taidokkaita ja kauniita villasukkapareja ilmaiseksi, tai sitten paikalliseen sekatavaramyymälään hinnaksi jotakin viiden ja viidentoista euron välillä. Ja sama näin vaateteollisuudessa hyvänsä: aina näissä keskusteluissa löytyy valtavasti käsintehtyä, suomalaista laatua arvostavia kuluttajia, mutta todellisuudessa valtaosa ostaa massatuotettuja aasian maissa nälkäpalkalla tehtyjä valmisvaatteita, ja on valmis satsaamaan suomalaiseen käsityölaatuun suunnilleen samalla hinnalla - mikä siis on jo lähtökohtaisesti ihan mahdotonta.
Kyllä minä arvostan mutta teenkin niitä itse. Yksinhuoltajana ei ole varaa ostaa villasukkia, lapasia eikä vaikkapa naamiaisasuja monelle lapselle käsityöläisiltä.
Ymmärrän toki, ja olen itsekin pienituloinen - näin ollen vaikka tiedostankin, että etenkin kuvioneulottuihin sukkiin työnvaiva on iso, todennäköisesti jäisi se realistisesti hinnoiteltu tuote ostamatta, vaikka kuinka haluaisikin rahallisesti panostaa ihan oikealla hinnalla. Tukalassa rahatilanteessa tämänkaltaiset tuotteet jäävät valitettavasti "luksustuotteiksi", joihin satsataan silloin, kun perusasiat on turvattu.
Toisaalta taas on hyvä, että arvostaa ja tiedostaa, eikä näin ollen esimerkiksi velvoita jotakuta tuttua tekemään vitosella todella työlästä sukkaparia. Kun näitäkin "käsitöitä arvostavia" on, jotka haluaisivat kotiinsa ties mitä kulttuuria seinälleen, tilausvaatetta jos jonkinmoista, hiustenleikkuun juhliin ja vaikka ja mitä, jos tuttavapiirissä alan osaajia on. Ja tietenkin aivan ilmaiseksi, tai kahvipalkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kudo sukkaparia päivässä, vaikka nopea olenkin. Ehkä jotkut ihan lyhytvartiset tai pikkulapsen sukat. Lovikat kudon, mutta niissä hyvät langat maksaa jo 10 euroa lapaspari. Jos otan 10e tekopalkkaa, niin tekee se euron tunti ja 20 lapaset. Jos haluan maksaa verot, niin pakko ottaa ainakin 20 tekopalkkaa. Eli tuo 2 euroa tunti. Jostain syystä olen ammatiltani käsityöläinen. Ehkä se on kutsumusammatti? Onneksi japanilaiset maksaa vähän paremmin.
Kukahan saa 10 eurolla ostettua 100% villalangat miesten sukkiin?
Lankamaailmasta 1,45 € 50 gramman kerä 100 % villaa ja sukkiin menee 2 kerää. Eli minä saan ainakin kun kerran kysyit.
Tämä on hauska, koska itselläni menee postimerkkiinkin enemmän, kun lähetän tilattuja sukkia.
Edullista ja kestävää löytää jos viitsii hakea. Voisiko vastaanottaja maksaa postikulut eli lisäät ne hintaan, vink vink
Paras tapa pysyä lämpimänä oli kaiken kokeilun jälkeen iholle paksut urheilu sekoitesukat ja päälle kaupan saapassukat. Lopputulos ratkaisee ulkoilmaihmisen ja retkeilijän valinnan.
Käsintehdyt villasukat sopivat parhaiten mökillä tepsutteluun. Käytännöllisenä ihmisenä en viitsi osaa monen kympin tepsuttelusukkia kun niistä ei ole hintaansa vastaavaa hyötyä.
Kun tarvitsen villasukat enkä halua neuloa niitä itse, mulle on ihan sama, mitä villasukat maksavat.
Vierailija kirjoitti:
Paras tapa pysyä lämpimänä oli kaiken kokeilun jälkeen iholle paksut urheilu sekoitesukat ja päälle kaupan saapassukat. Lopputulos ratkaisee ulkoilmaihmisen ja retkeilijän valinnan.
Käsintehdyt villasukat sopivat parhaiten mökillä tepsutteluun. Käytännöllisenä ihmisenä en viitsi osaa monen kympin tepsuttelusukkia kun niistä ei ole hintaansa vastaavaa hyötyä.
Tässä on se ero. Osaan neuloa vaikka minkälaisia sukkia. Tepsutteluun ja sellaisia vaellussukkia, jotka pysyvät jalassa missä tilanteessa tahansa. Teen tilauksesta sukkia kiipeilijöille. Eli heille, jotka kiipeävät vaikeissa ja vaihtelevissa olosuhteissa. Niin se on tekijästä kiinni, miten sukat toimii jalassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kudo sukkaparia päivässä, vaikka nopea olenkin. Ehkä jotkut ihan lyhytvartiset tai pikkulapsen sukat. Lovikat kudon, mutta niissä hyvät langat maksaa jo 10 euroa lapaspari. Jos otan 10e tekopalkkaa, niin tekee se euron tunti ja 20 lapaset. Jos haluan maksaa verot, niin pakko ottaa ainakin 20 tekopalkkaa. Eli tuo 2 euroa tunti. Jostain syystä olen ammatiltani käsityöläinen. Ehkä se on kutsumusammatti? Onneksi japanilaiset maksaa vähän paremmin.
Kukahan saa 10 eurolla ostettua 100% villalangat miesten sukkiin?
Lankamaailmasta 1,45 € 50 gramman kerä 100 % villaa ja sukkiin menee 2 kerää. Eli minä saan ainakin kun kerran kysyit.
Tämä on hauska, koska itselläni menee postimerkkiinkin enemmän, kun lähetän tilattuja sukkia.
Edullista ja kestävää löytää jos viitsii hakea. Voisiko vastaanottaja maksaa postikulut eli lisäät ne hintaan, vink vink
Vink vink, jos haluat koko sukat postimerkin hinnalla, niin minulta ei niitä löydy.
Laitan ilmaiseksi keräyksiin ja jos myyn korkeintaan 10 euroa, joita tunnen eivät maksaisi enempää.
Kaikille halpasukkaintoilijoille. Miettikää neulojan tuntipalkkaa ja verratkaa sitä omaan tuntipalkkaanne. Miksi ette arvosta sukan neulomista työnä yhtä arvokkaaksi kuin omaa työtänne?
Vierailija kirjoitti:
Kaikille halpasukkaintoilijoille. Miettikää neulojan tuntipalkkaa ja verratkaa sitä omaan tuntipalkkaanne. Miksi ette arvosta sukan neulomista työnä yhtä arvokkaaksi kuin omaa työtänne?
Juuri sen takia kun lähes jokaisella on joku sukulainen jolta villasukkia saa ilmaiseksi, näitä jotka kutoo sukat illassa katsoessaan telkkaria, sit niillä on kauhee säkillinen niitä sukkia joita tyrkyttää kaikille.
Sitten jostain aarikan puupalloista jotka on alihankkijat kitupalkalla maalanneet ja kasanneet maksetaa kymppitolkulla... niitä helvetin puupalloja osais kuka tahansa maalata ja liimata tontuiksi tai pujotella puupalloja naruun kaulakoruksi.
Maksaisin hyvästä langasta neulotuista miesten perusvillasukista 40 - 50 eur.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nämä keskustelut hahmottavat hyvin, kuinka vähässä arvossa käsitöitä todellisuudessa pidetään, ja kuinka kannattava liikeidea on esimerkiksi valmistaa itse tehtyjä käsitöitä myyntiin. Villasukat ovat aivan oivallinen esimerkki: kukaan ei ole valmis maksamaan vaivalloisista ja laadukkaista villasukista kuin korkeintaan pari-kolmekymppiä, joka sekin mielletään jo hyvin avokätiseksi. Ja miksi maksaisivatkaan, kun maa on täynnään hyväsydämisiä käsityön suuria ystäviä, jotka neulovat eläkepäiviensä ratoksi huomattavan taidokkaita ja kauniita villasukkapareja ilmaiseksi, tai sitten paikalliseen sekatavaramyymälään hinnaksi jotakin viiden ja viidentoista euron välillä. Ja sama näin vaateteollisuudessa hyvänsä: aina näissä keskusteluissa löytyy valtavasti käsintehtyä, suomalaista laatua arvostavia kuluttajia, mutta todellisuudessa valtaosa ostaa massatuotettuja aasian maissa nälkäpalkalla tehtyjä valmisvaatteita, ja on valmis satsaamaan suomalaiseen käsityölaatuun suunnilleen samalla hinnalla - mikä siis on jo lähtökohtaisesti ihan mahdotonta.
Onhan se käsityöläisen kannalta harmittavaa, että mitään järkevää tuntipalkkaa ei villasukista saa. Mutta toisaalta: miksi ihmeessä maksaisin kymmeniä euroja villasukista, kun pystyn helposti neulomaan yhtä hyvät muutamassa illassa samalla, kun katson TV:tä. Sen sijaan siitä olen valmis maksamaankin, jos joku ompelee minulle oikeasti istuvan kotelomekon tai jakun. Niiden tekeminen on selvästi vaikeampaa.
Maksoin raidallisista polvimittaisista sukista 30€ ja samanmittaisista kuvioiduista sukista 40€.
Vierailija kirjoitti:
Kaikille halpasukkaintoilijoille. Miettikää neulojan tuntipalkkaa ja verratkaa sitä omaan tuntipalkkaanne. Miksi ette arvosta sukan neulomista työnä yhtä arvokkaaksi kuin omaa työtänne?
Käsitöiden arvostus mennee pitkälti samassa linjassa kuin esimerkiksi luovien alojen arvostus. Sinänsä taitoa ja osaamista arvostetaan, ja tuttavapiirin osaajat saavat varmasti innokkaita ja joskus myös hyvinkin työläitä tilauksia. Kahden- tai jopa viidenkympin palkkaa pidetään todella avokätisenä, vaikka todellisuudessa työ saattaisi olla pikemminkin satasten luokkaa. Ja sitten loukkaannutaan korkeasta hintapyynnöstä verraten vaadittua hintaa suvun sukkamaakariin, joka on aina tehnyt joka joulu kahdetkymmenet hienot sukkaparit ihan ilmaiseksi. Miten sellainen muka nyt niin vaivalloista olisi, että pitäisi maksaa niin paljon?
Varsinkin sukkien suhteen niitä edullisia vertailukohtia on paljon, eikä pelkästään teollisen tuotannon vuoksi, vaan myös siksi, että niitä innokkaita ja pyyteettömiä tekijöitä on todella paljon, ja kympin sukkapareja löytää tosi helposti niin lahjatavaraliikkeistä kuin innokkaiden tuttavaharrastelijoiden tekeminä, puhumattakaan eläköityneistä neulojista, joille neulominen jo itsessään tuo valtavasti iloa ja virkeyttä päiviin.
Minä otan kaverihinnalla lyhyistä perusvillasukista 15€. Pitkät kirjoneulevillasukat lähtee kavereille 60€ jos ei tarvi ostaa lankoja vaan käy ne mun perussukkalangat mitä on mun varastossa laatikkotolkulla jos pitää ostaa langat tai haluaa jotain törkyhintaista erikoislankaa se on lankojen hinta ja parikymppiä päälle. Polvimittaisia kirjoneulesukkia neuloin yhdelle kaverille, joka halusi ne kahdelle työkaverilleen eläköitymislahjoiksi 2 paria/100€.