Inhottaa kuunnella kun naapuri huutaa pienelle lapselleen vittusaatanaa. Pitääkö tässä alkaa puuttumaan asiaan?
Eli niinkuin otsikossa lukeekin, mulla asuu naapurissa yh-mies, jonka kuulen huutavan aina silloin tällöin n. kolmevuotiaalle lapselleen vittua ja saatanaa. Mietin vain onko tämä sellainen asia minkä takia olisi hyvä olla lastensuojeluun yhteydessä, vai onko ylireagointia.
Kommentit (24)
Menkää porukalla ovelle ja sanokaa että huuto loppuu tai teette lasun. Yksin ei kannata mennä, käy pian päälle.
Toinen vaihtoehto on että kirjoitat saman heippalappuun ja luukusta sisään.
Meiltä kuului myös kun löysin kennollisen munia rikottuna keittiön matolle, perunajauhoja pitkin poikin levinneenä, kun pudotti kuppihyllyn laseineen astiakaapista jne.
Miksi nämä termiitit ovat niin taitavia kiipeämään ja löytävät ne ainekset totaaliseen katastrofiin sekunnin sadasosassa. Ja vielä nauravat vatsakippurassa kun saavat vanhempansa järkyttymään. 😍😍😍😍
Mietin aluksi myös tuota että laitan lapun postiluukusta tai menen asiasta kertomaan, mutten uskalla koska en halua naapurin vihoja päälleni. Kyseessä siis kerrostalo ja olen seinänaapuri. Muutenkaan kun en tiedä minkälainen ihminen kyseessä, onko arvaamaton jne. Vähän nimittäin olen epämiellyttävän kuvan henkilöstä saanut, ja kertoohan nyt sekin ihmisestä jos lapselleen noin puhuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meiltä kuului myös kun löysin kennollisen munia rikottuna keittiön matolle, perunajauhoja pitkin poikin levinneenä, kun pudotti kuppihyllyn laseineen astiakaapista jne.
Miksi nämä termiitit ovat niin taitavia kiipeämään ja löytävät ne ainekset totaaliseen katastrofiin sekunnin sadasosassa. Ja vielä nauravat vatsakippurassa kun saavat vanhempansa järkyttymään. 😍😍😍😍
Nojoo kyllähän nyt huutaminen ja satunnainen kiroilukin on ihan "normaalia", mutta tässä tapauksessa on kyllä jo niin yleistä ja ihan ylimitoitettua tilanteisiin nähden. Vanha kerrostalo niin seinät todella ohuet. Raivoamisen ja kiroilun syy ollut mm. se kun lapsi ei osannut päättää jotain asiaa ajoissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Meiltä kuului myös kun löysin kennollisen munia rikottuna keittiön matolle, perunajauhoja pitkin poikin levinneenä, kun pudotti kuppihyllyn laseineen astiakaapista jne.
Miksi nämä termiitit ovat niin taitavia kiipeämään ja löytävät ne ainekset totaaliseen katastrofiin sekunnin sadasosassa. Ja vielä nauravat vatsakippurassa kun saavat vanhempansa järkyttymään. 😍😍😍😍
Liikaa lapsia, jos ei ehdi katsoa perään?
Meillä naapurissa äiti huutaa tuota samaa lähes joka päivä. Miksi pitää tehdä paljon lapsia, jos niistä on vain harmia ?
Ei se vittusaatanan huutaminen automaattisesti lasunpaikka ole, mutta kyllä itsekin tuossa tilnteessa miettisin mikä ihme on vialla, jos isä tekee noin. Eihän se todellakaan missään tapauksessa lasta kohtaan oikein ole.
Exäni kohteli lapsiaan toisinaan todella ala-arvoisesti. Olin todella hämmentynyt esim. Jos maitolasi kaatui tai paidalle meni ruokaa niin lasten isä suuttui.
Minulle hän ei suuttunut tms. Jos kaadoin kahvit vahingossa lattialle.
Keskustelu ei auttanut. Lapsiaan kielsi raivoamalla, kun eivät käyttäytyneet kunnolla. Nappas tukasta kiinni, kun ei tehonnut.
Sanoin sitten terve menoa. En voi sietää tuollaista käytöstä lapsia kohtaan. Tulee kyllä joskus itsekin kirottua, mutta en tee sitä lapsille.
Lapset kyllä osaavat käyttäytyä ja tottelevat, kun heille puhuu normaalisti.
Pyydän anteeksi jos väsymys päissään on tullut lapsille huudettua/tiuskittua. Tätä kylläkin tapahtuu todella harvoin. Ei ole lapsen syy, jos vanhemmalla on huono päivä, eikä henkinen/fyysinen väkivalta lapsia kasvata.
Voisitko laittaa hänelle kirjeen että olit huolissasi siitä miten hän lastaan kohtelee ja että tarvitseeko hän apua ja perään vaikka neuvolan puhelinnumero?
Pitää! Itse olen tehnyt kaksi kertaa. Minun tietojani ei ole annettu perheelle. Mutta olen tehnyt ilmoituksen viranomaisille koska olen nähnyt lapsia kohdeltavat huonosti. Jos vanhemmat ovat väsyneitä-heitä voidaan auttaa. Pikkulapselle ei kiroilla missään olosuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meiltä kuului myös kun löysin kennollisen munia rikottuna keittiön matolle, perunajauhoja pitkin poikin levinneenä, kun pudotti kuppihyllyn laseineen astiakaapista jne.
Miksi nämä termiitit ovat niin taitavia kiipeämään ja löytävät ne ainekset totaaliseen katastrofiin sekunnin sadasosassa. Ja vielä nauravat vatsakippurassa kun saavat vanhempansa järkyttymään. 😍😍😍😍Liikaa lapsia, jos ei ehdi katsoa perään?
Vain yksi sellainen jolle sattuu ja tapahtuu. En usko että vanhemman velvollisuus on pitää kädestä kiinni 24/7 vaikka joku lapsosista osoittautuukin ajautuvan tahattomiin kommelluksiin. Ideat voi olla hyviä mutta toteutus kusee. 🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Ei se vittusaatanan huutaminen automaattisesti lasunpaikka ole, mutta kyllä itsekin tuossa tilnteessa miettisin mikä ihme on vialla, jos isä tekee noin. Eihän se todellakaan missään tapauksessa lasta kohtaan oikein ole.
Exäni kohteli lapsiaan toisinaan todella ala-arvoisesti. Olin todella hämmentynyt esim. Jos maitolasi kaatui tai paidalle meni ruokaa niin lasten isä suuttui.
Minulle hän ei suuttunut tms. Jos kaadoin kahvit vahingossa lattialle.
Keskustelu ei auttanut. Lapsiaan kielsi raivoamalla, kun eivät käyttäytyneet kunnolla. Nappas tukasta kiinni, kun ei tehonnut.
Sanoin sitten terve menoa. En voi sietää tuollaista käytöstä lapsia kohtaan. Tulee kyllä joskus itsekin kirottua, mutta en tee sitä lapsille.
Lapset kyllä osaavat käyttäytyä ja tottelevat, kun heille puhuu normaalisti.
Pyydän anteeksi jos väsymys päissään on tullut lapsille huudettua/tiuskittua. Tätä kylläkin tapahtuu todella harvoin. Ei ole lapsen syy, jos vanhemmalla on huono päivä, eikä henkinen/fyysinen väkivalta lapsia kasvata.
Voisitko laittaa hänelle kirjeen että olit huolissasi siitä miten hän lastaan kohtelee ja että tarvitseeko hän apua ja perään vaikka neuvolan puhelinnumero?
Tuo on totta, mietityttääkin se onko taustalla muutakin. Kuten sanoit, ei ole vanhemmalla itsellään asiat kunnossa jos noin usein pitää kirosanojen saattelemana noin pientä lasta ojentaa. Ja kun se ei ole vain se yksi kirosana, vaan luokkaa "On se saatana kumma kun et ymmärrä. Vittu. Nyt saatana...jne." Eli ei ole tavanomaista huutamista/satunnaista kirosanojen päästelyä mitä nyt jokaisessa lapsiperheessä tapahtuu, vähintäänkin sitä huutamista.
Mutta tuota lappua minä en uskalla jättää, koska henkilö tietäisi heti että minä olen sen jättänyt, ja kuten sanoin niin vaikuttaa hieman pelottavalta ihmiseltä minustakin. Olen tässä kerroksessa ainoa todennäköinen naapuri joka sen tekisi, toiset seinänaapurit ulkomaalaisia.
Ap
Kinkkinen tilanne, ymmärrän pelkosi ja toisaalta huolen lapsesta. On kyllä outoa ja usein raivoaa tuollalailla kolmevuotiaalle. Onko lapsi välillä äidillään vai koko ajan isällä? Jos teet nimettömänä lasun, voisihan se olla tehty ylä- tai alakerrastakin. Miltä lapsi vaikuttaa, jos tapaat rappukäytävässä tms? Itkeekö usein kotona, esim. silloin kun lapsi huutaa? Voiko lastensuojeluun soittaa ja kysyä neuvoa tällaisesta asiasta, että pitäisikö ilmoitus tehdä?
Eiku siis silloin kun isä huutaa hänelle, tarkoitin sanoa.
Asutko aloittaja Turussa? Kuuntelen nimittäin juuri täällä kerrosta ylempänä asuvan naapurinmiehen kiroilua muutaman vuoden ikäiselle lapselleen, ja tuota on jatkunut jo pitkään. Olen itsekin miettinyt mahtaako siellä olla kaikki kunnossa, mutta en uskalla puuttua asiaan, kun kyseessä on täälläkin varsin pelottava tyyppi, jonka asuntoon meni yhden kerran kaksi poliisipartiota ja ambulanssimiehetkin. Oletkohan naapurini?
Vierailija kirjoitti:
Kinkkinen tilanne, ymmärrän pelkosi ja toisaalta huolen lapsesta. On kyllä outoa ja usein raivoaa tuollalailla kolmevuotiaalle. Onko lapsi välillä äidillään vai koko ajan isällä? Jos teet nimettömänä lasun, voisihan se olla tehty ylä- tai alakerrastakin. Miltä lapsi vaikuttaa, jos tapaat rappukäytävässä tms? Itkeekö usein kotona, esim. silloin kun lapsi huutaa? Voiko lastensuojeluun soittaa ja kysyä neuvoa tällaisesta asiasta, että pitäisikö ilmoitus tehdä?
Usein itkee. Tänään kylläkin havahduin siihen että ei itkenyt vaan oli ja jutusteli sen jälkeen isälleen normaalisti. Tämä vasta saikin itsellä niskakarvat pystyyn jos lapsi alkaa kokemaan kyseisen käyttäytymisen vanhemmaltaan normaaliksi kommunikointitavaksi. Voin vain kuvitella miten itse kommunikoi kun kasvaa aikuiseksi... Lapsi on siis sillointällöin tuossa isällään. Sekin mietityttää tietääkö äiti/toinen huoltaja isän käytöksestä. Herttaiselta pieneltä pojalta vaikuttaa kun joskus rappukäytävässä tullut vastaan. Ei yhtään sellaiselta rasavilliltä tai vaikealta lapselta jota pitäisi komentaa, naapuristakaan en ikinä kuule lapsen raivoamista/huutamista.
Niin, voihan sinne lasuun soittaa ja kysyä ylipäätään onko tämä nyt aiheellinen asia ilmoittaa sinne, osaavat sieltä varmasti neuvoa. Ja yläkerran naapureita ei ole. En tiedä miten alakertaan sitten kuuluu äänet.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Asutko aloittaja Turussa? Kuuntelen nimittäin juuri täällä kerrosta ylempänä asuvan naapurinmiehen kiroilua muutaman vuoden ikäiselle lapselleen, ja tuota on jatkunut jo pitkään. Olen itsekin miettinyt mahtaako siellä olla kaikki kunnossa, mutta en uskalla puuttua asiaan, kun kyseessä on täälläkin varsin pelottava tyyppi, jonka asuntoon meni yhden kerran kaksi poliisipartiota ja ambulanssimiehetkin. Oletkohan naapurini?
En asu Turussa, mutta helpottava kuulla että joku on samassa tilanteessa ja huolissaan.
Ap
Kiroilu ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiroilu ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa.
Kyllä tekee, jos ei kolmivuotiaalle osaa muuten kommunikoida.
Meillä on myös kiroiltu ihan lasten kuullen mutta ei huudettu. Lapsille kiroilu on kotona normaali asia. Eivät kiroile koulussa, ja heitä lähinnä huvittaa toiset lapset jotka lällättävät pissaa ja kakkaa, ja muka niin aikuisina vittua ja paskaa. Ihmettelevät miksi normaalit sanat ovat muka niin kivoja. Kerrankin poika halusi paistaa kanamunaa, ja kuului hiljainen perkele, kun muna tippuikin lattialle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiroilu ei tee kenestäkään huonoa vanhempaa.
Kyllä tekee, jos ei kolmivuotiaalle osaa muuten kommunikoida.
Se että satunnaisesti kiroilee lapsen kuullen tekee huonoksi vanhemmaksi? Enpä usko.
Pitää.