Mitä tehdä, kun ei pysty unohtamaan ihastustaan?

lähetä kikkelikuva lämpenee varmasti.

Mikä ikä?

Noh. Kyllä naisia maailmassa riittää. Ei kannata jäädä yhden perään märehtimään. Ei ollut sinua varten, eikä arvoisesi. Joku muu varmasti on.

Helpommin toki sanottu kuin tehty, mutta näin se vaan on. Tsemppiä sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Mikä ikä?

40+

Vierailija kirjoitti:

Noh. Kyllä naisia maailmassa riittää. Ei kannata jäädä yhden perään märehtimään. Ei ollut sinua varten, eikä arvoisesi. Joku muu varmasti on.

Helpommin toki sanottu kuin tehty, mutta näin se vaan on. Tsemppiä sinulle!

Kiitos tästä. Hän vain on ihaninta, mitä olen koskaan tai missään kohdannut. Kaunis unelmani.

Joku moderaattori tai vakipalstalainen pilailee kustannuksellani.

P.S. Nimi ei todellakaan täsmää

Onneksi voin edes nukkua ja unelmoida hänestä. Juurikaan muuta iloa elämässäni ei enää ole, enkä usko, että tulee koskaan enää olemaankaan. :( Menetin viimeisen toivon onnesta ja rakkaudesta niiden pakkien myötä. Ilmeisesti ne asiattomasti kommentoivat eivät ymmärrä, miten lohduttomalta ja surulliselta tällainen kohtalo tuntuu. Ei mulla enää tule olemaan koskaan ketään muuta.

Kamalaa ajatella, että loppuelämäni tulee olemaan rakkaudetonta ja harmaata. Ei enää koskaan läheisyyttä, rakkautta, onnellisuutta. Ei mitään kontaktia toiseen ihmiseen. Tiedän, että mun pitäisi löytää sisältö muista asioista (työ, harrastukset jne.). Mutta minkäs teen, kun olen joskus kokenut jotain ihanaa ja sitten tiedän, etten enää ikinä tule kokemaan sitä uudelleen? Olen tässä tehnyt surutyötä jo pitkään, mutta pahalta tämä tuntuu.

Pitäisi perustaa joku "rakkauden hautausmaa", jossa olisi muistomerkki menetetylle rakkaudelle ja sinne voisi mennä paikan päälle muistelemaan asiaa. Ehkä suru konkretisoituisi jotenkin sitä kautta. Ja kun surutyö olisi tehty, paikan voisi luovuttaa pois ja muistomerkin poistaa.

Jatka eteen päin kiitollisena kokemuksesta. Ihania naisia tulee uusia vastaan.

Joskus ei vaan tunteet kohtaa samalla tavalla. Se vaan pitää hyväksyä, eikä jäädä riippumaan menneessä. Meistä moni on kokenut samaa tuntien, ettei selviä. Mutta tässä vaan ollaan ja rämmitty ylös moneen kertaan. Minuun on ihastuttu ja en ole tuntenut samaa ja päinvastoin. Elämä vaan on sellaista. Yhden ihmisen varassa elämä ei koskaan voi olla, tosin itsestä kaikki lähtee. Kun arvostaa ja rakastaa itseään, on enemmän annettavaa muillekin ja toisaalta kestää koettelemuksetkin paremmin.

Uutta matoa koukkuun vaan. Jos et löydä uutta ihastusta heti, ala viettelemään ja pamputtamaan random-naisia Tinderistä. Laske vaikka hetkeksi vaatimustasoa, niin itseluottamus kasvaa. Kyllä murheet paremmin taakse jää näin kuin niissä rypemällä.

Jos olet saanut vain pakit, etkä oikeasti tunne toista ihmistä, niin ihanuus ja täydellisyys on vain pieni osa koko pakettia. Ihan tavallinen hänkin lopulta on, mutta rakastunut mieli... kyllä minä tiedän, ei siinä järkeilyt auta.

On ihan yksilöllistä, kuinka pitkäksi aikaa menetettyä rakkautta jää ikävöimään. Jotkut tekee sitä koko loppuelämänsä, mutta ihmisyyden tuhlaamiselta sellainen tuntuu, jos ei enää kykene ketään muuta ajattelemaan, ei keneenkään enää ihastumaan. Yleensä aika auttaa unohtamaan. Vähitellen.