Lue keskustelun säännöt.
Kaveri meni kihloihin ja en ihan ymmärrä :D
16.12.2017 |
Siis. Mitä tommosessa tilanteessa voi muuta tehdä? Kaveri oli kihlautunut poikakaverinsa kanssa ja innoissaan esitteli sormustaan ja oli niin onnessaan.
Mitä sanoin: Oi miten ihanaa paljon pajon onnea teille, oon niin onnellinen teidän puolesta blaablaablaa...
Mitä oikeasti ajattelin: Öö wtf mikäs näissä sormuksissa nyt niin ihmeellistä on? Itekki kävin ostaa uuden kaulakorun viime viikolla pitäiskö sitäkin juhlii samalla tavalla? Millä tavalla teidän parisuhde on nyt jotenkin parempi ja täydempi kun kannatte tommosia renkaita mukananne? Antaako nää renkulat teillä ny jotain taikavoimia taistella biologiaa faktaan ja viehättyä loppuelämänne ajan vain ja ainoastaan toisistanne vai häh?
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mikä siinä avioliitossa sitten on niin ihmeellistä? :D
Sehän on vaan sopimus tietyistä juridisista velvollisuuksista ja oikeuksista.
Avioliiton solmiminen vaatii hieman enemmän vaivaa kuin kihlautuminen.
Niinpä. Kaksi käyntiä maistraatissa. Vähemmän vaivaa kuin luomenpoisto julkisessa terveydenhuollossa. Lähitulevaisuudessa avioliitto luultavasti voidaan rekisteröidä netissä pankkitunnuksilla.
Vertasin kihlautumisen ja naimisiinmenon aiheuttamaa vaivaa. Luomen poisto ei liity asiaan millään tavalla. En väittänyt, että avioliiton solmiminen vaatisi mitenkäään suurta ponnistelua yleisesti ottaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on ihanaa olla mieheni vaimo, valittu, rakas, hellitty, arvostettu. En ikinä halunnut naimisiin ja mieheni ajatteli samoin, halusimme olla kumpikin vapaita ja riippumattomia - kunnes nelikymppisinä tapasimme ja se oli menoa se, rakastan, rakastan ja rakastan, mentiin oikopäätä naimisiin ja jo kymmenen vuotta naimisissa. En ole ikinä ollut näin onnellinen, joka päivä.. ja sormuskin on nätti, platinaa ja sinisiä safiireja, yksi huisa timantti.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ihanaa olla mieheni vaimo, valittu, rakas, hellitty, arvostettu. En ikinä halunnut naimisiin ja mieheni ajatteli samoin, halusimme olla kumpikin vapaita ja riippumattomia - kunnes nelikymppisinä tapasimme ja se oli menoa se, rakastan, rakastan ja rakastan, mentiin oikopäätä naimisiin ja jo kymmenen vuotta naimisissa. En ole ikinä ollut näin onnellinen, joka päivä.. ja sormuskin on nätti, platinaa ja sinisiä safiireja, yksi huisa timantti.
Kai te kihloissa olisitte yhtä onnellisia? Erona avioliittoonhan on lähinnä perheoikeudelliset seikat (automaattinen isyys, automaattinen perintö, eron harkinta-aika yms.)
Kyllä ateistitkin menee kihloihin ja naimisiin. Monet jopa juhlivat niitä. Uskovat puolestaan voi mennä kihloihin ja naimisiin ilman että edes kertoo niistä etukäteen kenellekään.