G: Milloin viimeksi rukoilit ja miksi? Ne ketkä ei rukoile, ei tarvitse vastata.

Äsken kun rukoiltiin lasten kanssa iltarukous.

Samalla kiitän kaikesta mitä minulla on.



En ole kristitty, enkä kuulu mihinkään uskonnolliseen seurakuntaan.

Eli eilen viimeksi.

Rukous on puhetta Jumalalle.



Itse rukoilen joka ilta Isä meidän-rukouksen ja sitten vielä omin sanoin siihen lisäksi.

Korkeammille voimille lähettelen pyyntöjä ja kiitoksia. Viimeksi pari päivää sitten kun lapseni oli sairas. Minusta rukoilu on lähinnä yksinpuhelua, omien ajatusten koontia ja suuntaamista johonkin hyvään niin että ne saavat eheyttävät ja parantavat voimat.

Sulle 7 se on jotain muuta. Rukoillaan kumpikin omalla tavallamme.

EN mitään tiettyä mutta suojelusta kaikille rakkaille.

Itse rukoilen lähes joka ilta pojan kanssa. Päivisin olen paljon " jutellut" Jumalalle, että jaksaisin. Ja alati pyydän Jumalalta kaivattua vauvaa syliini :´´´( kaksi vuotta olen kaivannut ja toivonut, yhden vauvanalun antanut liian aikaisin taivaaseen - siunattu ja tuhkattu.

Pelkään ja harmittaa, että rukoukseni ovat aina pyytämistä - vauvan siis. Mutta ilman toivoa en jaksa...

Kiittäkää Herraa sillä Hän on hyvä...

Ave Maria, gratia plena

Dominus tecum

benedicta tu in mulieribus

et benedictus fructus ventris tui, Jesus.

sancta Maria, Mater Dei,

ora pro nobis peccatoribus,

nunc et hora mortis nostrae.

Amen.



Terve Maria, armoitettu,

Herra sinun kanssasi.

Siunattu sinä naisten joukossa

ja siunattu olkoon kohtusi hedelmä Jeesus.

Pyhä Maria, Jumalan äiti,

rukoile meidän syntisten puolesta

nyt ja kuolemamme hetkellä.

Minä rukoilen päivän mittaan monestikin juuri siksi että se on puhetta Jumalalle eikä vaadi minulta mitään muuta kuin että se tulee suoraan sydämestä.



Olen rukoillut voimaa äidilleni jotta jaksaisi ilman miestänsä eli isääni. Jotta jonain päivänä vielä voisi iloita ja riemuita uudesta onnesta.



Olen rukoillut anoppini ja appeni puolesta, että heidän välinsä eivät tulehtuisi enempää ja jaksaisivat toisiaan..



Olen rukoillut meidän molempien, mieheni ja itseni, puolesta. Jotta saisimme lapsen ja jotta jaksaisin tämän surun yli. Menetin isäni ja oman lapseni alle puolen vuoden sisällä.. Ja edelleen on vaikeaa...



Lapsettomuudesta olemme kärsineet neljä vuotta ja kun viimein saimme raskauden alkamaan, keskeytyi se odottamatta rv22 kuin seinään. En ymmärrä ja tunnen olevani hukassa... Pelkään että katkeroidun enkä osaa enää koskaan aidosti iloita lapsista.

Kaipaan syliini omaa lasta, enemmän kuin osaan sanoin kuvata...

Kunpa tämä vaikea aika loppuisi jo ja onni löytäisi luoksemme pian!