Ihmiset joilla on olen kaikesta vastuussa -syndrooma
Jokainen tuntee varmaan ainakin yhden tällaisen henkilön, joka luulee, että maailma tai ainakaan oma lähipiiri ei pyöri enää, jos ei huolehdi omiensa lisäksi muidenkin asioista.
Oma äitini on tällainen, että hän joskus kuvittelee, että muut vain ovat passiivisena kököttämässä, eivätkä osaa ajatella tarpeellisia asioita pärjätäkseen, ellei hän niistä muistuta. Tämä korostuu ainakin näin joulun alla, koska äitini on stressaantunut omasta työstään, jolloin hän suorastaan hyperaktivoituu. Yhtäkkiä hänen oma äitinsä ei enää selviä pankkiasioista, eikä tytär ymmärrä pukeutua sään mukaan.
Kyllä tuon voisi ymmärtääkin, jos asia olisikin niin, että mummolta alkaisi muisti pettää, tai joku lähipiiristä hoitaisi asiansa päin prinkkalaa. Mutta kun tosiaan elämä jatkuisi täysin samalla tavoin, vaikka äitini muuttaisi nyt ulkomaille, tai ei olisi muuten kuvioissa.
Sitten pahimmassa tapauksessa äitini alkaa jo unohtelemaan omia asioitaan ja stressaantuu yhä enemmän, kun kuvittelee olevansa kaikesta vastuussa. Sen takia en enää tykkää kertoa hänelle omia tai oman perheeni asioita, ettei hän ota niitäkin lisätaakakseen.
Samalla monet lähipiirin ihmiset tuntevat olonsa älyllisesti väheksytyiksi, kun äiti luulee, etteivät esim. muut huomaisi ulkona raivoavaa lumimyrskyä ja osaisi ilman hänen sanomistaan muuttaa ajamistaan kelin mukaiseksi. Äidinäitinikään ei tykkää, kun äitini jatkuvasti tiukkaa hänen raha-asioitaan ja niiden hoitoa.
Olen yrittänyt sanoa tästä hänelle kivasti, tiukasti, sekä suuttumuksen kanssakin, mutta jostain syystä hän ei osaa katsoa itseään objektiivisesti. Hänen mielestään on ilmeisesti sallittua väheksyä toisen älyä, jos sen tekee hyvää tarkoittaen.